Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

30. heinäkuuta 2010

Praha, koirien kaupunki & lemmikkikauppavinkki tuliaisia varten omalle lemmikille


Kyllä, voihan sitä omalle lemmikilleenkin tuoda tuliaisia. No, mikä ettei : )

Praha on koirien kaupunki. Lemmikit pääsevät yleensä kaikkialle minne niiden isännätkin, ja jotkin kahvilat, kuten Palác Akropolis, mainostavat koiranherkkuja ruokalistallaan. Hotelleista esimerkiksi Atlantic majoittaa mielellään koiria. (Osoitteet ja kotisivut postauksen lopuksi). Monissa olutkapakoissa, kahviloissa ja ravintoloissa tuodaan koirille automaattisesti vesikulho, kun se omistajansa kanssa saapuu sisään. Koirat ovat osa prahalaista elämää ja matkailijan tulee tämä hyväksyä; maassa maan tavalla.

Kaduilta löytyy tasaisin väliajoin koirien kakkapussiautomaatteja (pussit ovat tosin paperisia, mutta ok) sekä samassa yhteydessä roskalaatikoita näille jätöksille.  Kaduilla kävellessään kannattaa silti olla tarkkana "miinojen" suhteen: niinkuin meillä, myös siellä, kaikki koiranomistajat eivät niin pidä väliä lemmikkiensä jätösten keräämisestä. Pääosin kulkeminen Prahan kaduilla sujuu hyvin ilman, että kengänpohjasta löytyy hotellilla haiseva köntti. Joten ei kun reippaasti menemään vain!

Koirat kulkevat usein vapaina kaduilla omistajansa kanssa ja talutushihna pilkistää isännän taskusta vain muodon  vuoksi. Prahassa ei kuitenkaan tarvitse irrallaan kulkevia koiria pelätä, mikäli omaa lievää tai vahvaa koirapelkoa. Koirat nimittäin eivät välitä hipun vertaa ohi kulkevista ihmisistä. Jostain kumman syystä vapaana kulkevat koirat käyttäytyvät erinomaisesti. Ehkä rousseulainen vapaa kasvatus toimii niihin paremmin kuin ihmisiin.

Prahalainen katti kukkapenkissä
Raitiovaunussa koirat saavat liikkua ilmaiseksi, jos ne ovat isäntänsä sylissä. Muuten niille pitää ostaa lastenlippu.


Eläinkauppavinkki tuliaisia varten omille lemmikeille

Itse ollaan käytetty suuren ostoskeskuksen Nový Smíchov:in, osoitteessa Plzenka 8, Praha 5, eläinkauppaa omille karvakorville tuliaisten tuomiseen. Eläinkaupan nimi on Pet Center. Löytyy valikoimaa kaikenlaista, aivan pienimmistä lemmikeistä kuten akvaariokaloista isommille, eli koirille. Lisäksi eläinkaupassa voi ihastella karvaisen söpöilyn ihanuutta eli myynnissä olevia marsuja, hamstereita ja kääpiökaneja. Olemme saaneet liikkeessä hyvän palvelun ja hinnat ovat hippusen Suomen tasoa halvemmat.


Osoitteita ja kotisivuja:

Palác Acropolis
Osoite: Kubelíkova 1548/27, Praha 3 (Zizkovin kaupunginosaa)
www.palacacropolis.cz > katso kohta Restaurace, se on se ravintola-kahvilapuoli

Hotelli Atlantic
Osoite: Na Porici 9, Prague 1 (Lähellä Tasavallan aukiota, Namesti Rebubliký)
www.hotel-atlantic.cz

Pet Center
Ostoskeskus Nový Smíchov, Plzenka 8, Praha 5 (samalla puolella jokea kuin Malá Strana, mutta kartassa alempana) Ostoskeskuksessa paljon erikoisliikkeitä, myös shoppailijoille vaatteiden merkkiliikkeitä. Mm. raitiovaunut 4 ja 9 menevät ohi, metropysäkki Andel (keltainen linja) on myös lähellä.





Teksti: Omaa tekstiä, hotelli- ja kahvilavinkki Antti Helin (2004) Mondo matkaopas Praha


SHARE:

4 kommenttia

  1. oon matkustamassa prahaan, ja mietinkin mistä saisi elukoille tuliaisia :D

    VastaaPoista
  2. Hei olen eläkkeellä oleva nainen ja tiedustelisin mistä löytäsin edullisen paikan viikoksi lokakuussa pienen koirani kanssa ..

    VastaaPoista
  3. Kiva, että olet eksynyt näille sivuilleni ; ) Valitettavasti majoituksen suhteen minulla ei ole antaa neuvoja ja ohjeita. Pääsääntöisesti kun hotelleja katselee koiran mukaantuloa ajatellen, kannattaa katsoa, että eläimet (koirat) ovat hotelliin tervetulleita. Vaikka Praha onkin koirien kaupunki, joihinkin hotelleihin ei haluta eläimiä majoittumaan. Me olemme löytäneet mukavan ja edullisen hotellin Sibeliuksesta; samaa firmaa on myös saman ketjun hotelli Orion. Molemmat sijaitsevat Vinohradyn kaupunginosassa, josta on kivenheitto keskustaan, Vanhaankaupunkiin ja muualle. Huoneet ovat ns. vanhaan kerrostaloon tehtyjä eli niissä kaikissa on pieni keittiö ja erillinen makuuhuone/olohuone. Joissakin pieni parveke. Hotelleista saa myös tilavampia huoneistoja kahdella makuuhuoneella. Hinnat per yö eivät ole päätähuimaavat ja sijainti on rauhallinen. Huoneet ovat siistit ja keittiöstä löytyvät tarpeelliset tavarat. Heiltä voisi kysyä vaikkapa sähköpostitse, olisiko koira tervetullut mukaan. Luulisin, että onnistuu. Katsopas ketjun kotisivut: http://www.okhotels.cz/en ja sieltä sitten Orion tai Sibelius. Lisää infoa näistä löydät myös hakusanalla tästä blogista "hotelli Sibelius". Toivottavasti löydät mukavan majapaikan itsellesi ja karvaiselle matkakaverillesi : )

    VastaaPoista
  4. Lähdetään Prahaan huomenna viideksi päiväksi ja mietin, missä siellä olisi kivoja lemmikkikauppoja! Sieltä voisi tuoda tuliaisia omille koirille ja ehkä muidenkin + keksiä blogiin jonkun kivan arvontapalkinnon :) Käyn aina reissussa lemmikkikaupassa, jos vaan löydän sellaisen. Kiitos vinkeistä ja harmi, ettei ostettu lentolippuja myös omille koirille. Ne jää nyt kotiin äitini hoiviin :)

    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig