Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

17. syyskuuta 2010

Týnin Mariankirkko ja Vanhankaupungin aukio


Taustalla ilta-auringon valaisema Týnin Mariankirkko

Vanhankaupungin aukio (Staroměstské náměstí) on historiallisen Prahan vanhin ja merkittävin aukio. Se muovautui 900-luvulta lähtien kauppapaikaksi Euroopan kauppareittien risteykseen. Aukion alueella sijaitsevat eräät tunnetuimmista Prahan arkkitehtonisista nähtävyyksistä, mm. raatihuone ja astronominen kello. Habsburgien hallituskautena torilla teloitettiin ihmisiä, mistä osoituksena ovat raatihuoneen edustan rappaukseen piirretyt ristit. Niitä on yhteensä 27 kappaletta. Katso Raatihuoneesta ja Astronomisesta kellosta tarkemmin täältä.

Yleisinä juhlapyhinä kuten pääsiäisenä tai joulunaikaan torilla on erilaisia myyntikojuja, joista ostaa voi käsityötuotteita sekä ruokaa ja juomaa.


Vanhan kaupungin torin vossikka



Vanhankaupungin aukiolla raatihuonetta vastapäätä sijaitsee Týnin kirkko. Kirkon rakennusvuodet olivat 1305 - 1457. Se oli hussilaisten pääkirkko ennen kuin katolilaiset omivat sen itselleen 30-vuotisessa sodassa. Opin vaihtaminen ei ollut aivan ongelmatonta. Jesuiitat, vastauskonpuhdistuksen kirkolliset kommandot, joutuivat sulattamaan kirkon kellot, koska ne olivat harhaoppien saastuttamat, ja valamaan uudestaan identtiset kopiot. Sulattamoon joutui myös kirkon julkisivua koristanut suuri, kultainen ehtoollismalja, hussilaisuuden symboli. Kullasta tehtiin valtava madonnapatsas, joka yhä kimaltelee auringonpiasteessa kirkon tornien välissä.

Iltavalaistu syksyinen Týnin Mariankirkko

Kirkko on sisältä goottilaisen ja barokin tyylien sekoitusta. Kirkon tornit ovat erikokoiset. Syynä on keskiaikainen outo tapa: suuremman urostornin piti suojella heiveröisempää naarastornia keskipäivän auringolta. Auringon laskiessa kirkon suippojen 80 metrin korkeuteen kohoavien tornien päissä kimaltelee kullatut pallot ja tähdet.

Tyko Brahe
Kirkossa on huomattava määrä säilyneitä hautoja. Kirkkoon on haudattu mm. astronomi Tyko Brahe (1546 - 1601). Brahe saapui Prahaan vuonna 1599 keisari Rudolf II:n kutsumana. Tähtitieteilijä sai keisarilta tähtitieteellisen palkan ja oman linnan asuttavakseen. Brahe vastasi Rudolf II:n avokätisyyteen ennustamalla keisarin kuolevan munkin surmaamana, minkä seurauksena jo muutenkin vainoharhainen Rudolf eristäytyi entistä enemmän muusta maailmasta.


Tähtitieteellisten kykyjensä lisäksi Brahe oli kuuluisa kullasta ja hopeasta tehdystä nenäproteesistaan. Tulisiseluinen astronomi oli menettänyt nenänsä opiskeluaikojensa kaksintaistelussa. Vastustaja oli väittänyt, ettei Brahe ymmärrä matematiikasta mitään.


Tynin kirkon piha on eräs Prahan historiallisesti arvokkaimmista osista. Se on tunnustettu kulttuurin, seuraelämän ja kaupan keskus. Ungelt sijaitsee Vanhankaupungin aukion välittömässä läheisyydessä, Týnin kirkon takapihalla. Keskiajalla paikalla oli aidattu kauppapiha ja tulliasema. Pihan yhteydessä oli kauppiaita varten sairaala ja kirkko (nykyisen Tynin kirkon paikalla) sekä majatalo ja talli. Kaupunkiin saapuneet kauppiaat möivät tavaransa torilla, yöpyivät sen majataloissa ja tuhlasivat voittonsa alueen kapakoissa.

Osoite: Sisäpiha Týnskálla, Týnin kirkon takana.

Jan Husin patsas vanhan kaupungin aukiolla


Aukion keskellä seisoo suurella jalustalla pronssinen Jan Husin patsas. Patsas on vuodelta 1915 ja sen on tehnyt kuvanveistäjä Ladislav Saloun. Patsaan lähellä maassa kulkee metalliviivalla merkitty Prahan meridiaani. Se on samalla paikalla, johon aukiolla seisseen neitsyt Marian pylvään varjo osui keskipäivällä. Katoliset pystyttivät pylvään 30-vuotisen sodan päätteeksi vuonna 1649 julhistamaan vastauskonpuhdistuksen voittoa Böömissä. Tsekeille patsas oli karvaas muistutus Habsburgien vallasta, ja kun Tsekkoslovakia itsenäistyi 1918, veijarikirjailija Jaroslav Hasekin johtamat nuoret boheemit yllyttivät Prahan palomiehet kaatamaan patsaan. Prahan meridiaani jäi maailman ainoaksi varjoksi ilman kohdetta.






Tekstiotteet: Wikipedia, Antti Helin (2004) Mondo matkaopas Praha sekä http://www.czechtourism.com/
Kuvat: Omia, paitsi:

Tyko Brahen kuva netistä: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/2/2b/Tycho_Brahe.JPG/250px-Tycho_Brahe.JPG
Jan Husin patsaan kuva netistä: http://www.prague.net/gallery/old-town-square/images/dsc_60.jpg
Prahan meridiaanin kuva netistä: http://farm3.static.flickr.com/2447/3596604596_c79ef95a3f_o.jpg

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig