![]() |
| Ostoskeskus Arkady Pankrác - sisäkuva täältä. |
Itselleni suuret ostoskeskukset eivät ole matkoilla niitä kohteita, joissa vieraillaan. Joissakin on käyty satunnaisesti. Mutta jos joku tämän blogin lukija on lähdössä Prahaan ja ostosparatiisit kiinnostavat, tässä muutama vinkki.
Kauppakeskusten kotisivuilta löydät niiden aukioloajat, sisällä olevien liikkeiden nimiä ja ostoskeskuksen sisäkarttoja. Helpoimmin itse rakennusten karttasijainnin löydät Google Map:in kautta laittamalla hakukentään ostoskeskuksen osoitteen. Samalla näet myös sen lähimmän metropysäkin, jossa kannattaa poistua.
Suurin osa ostoskeskuksista on ns. keskikaupungin ulkopuolella eli olen myös kirjoittanut vähän tietoa, mikä on lähin metropysäkki. Toki busseilla tai raitiovaunuilla kulkiessaan näkee maisemia eritavalla, niistäkin matkantekovälineistä on joitain vinkkejä.

Prahassa ostoskeskukset ovat suuria, joten varaa tutustumiseen aikaa ja hyvät kengät jalkaasi.
Ostoskeskuksissa on mm. vaatteita, leluja, elektroniikkaa, kosmetiikkaa, eläinkauppoja, ruokakauppoja, kahviloita ja ravintoloita, urheiluliikkeitä, sisustusliikkeitä, yms.
Esim. vaatteista on saatavilla sekä edullisia (kuten H&M tai ZARA) merkkejä, mutta myös kalliimpaa merkkituotetta löytyy. Hinnat ovat Suomen hinnoissa. Lapsille löytyy ihania lastenvaateliikkeitä ja lelukauppoja, joten tuliaisia näistä löytyy kyllä, mikäli tarvetta on.

Sitten vaan shoppailemaan !
![]() |
| Palladium - kuva täältä |
Osoite: Tasavallan aukio, Praha 1 (Námesti Republiky), metropysäkki Námesti Republiky (keltainen linja), raitiovaunut mm. 3, 5, 8 ja 14.
Kotisivut tämän linkin takaa.
![]() |
| Novy Smichov - kuva täältä |
NOVY SMICHOV
Osoite: Plzeňská 233/6, Praha 5, metropysäkki Andel (keltainen linja), raitiovaunut mm. 4, 7, 9 ja 10.
Kotisivut tämän linkin takaa.
![]() |
| Kuva täältä |
Osoite Veselská 663, Praha 9
Bussit 103 ja 113.
Kotisivut tämän linkin takaa.
![]() |
| Metropole Zlicin - kuva täältä |
METROPOLE ZLICIN
Pääset sinne metrolla (keltainen linja), pysäkki Zličín. Metroasemalta n. 100 metrin kävelymatka kauppakeskukseen.
Kotisivut löydät tästä linkistä.
ARKÁDY PANKRÁC
Na Pankráci 86, Praha 4,
Metro (punainen linja), pysäkki Prazského povstáni. Siitä hieman kävelymatkaa, muttei paljon.
Kotisivut tästä linkistä.
![]() |
| Centrum Chodov - kuva täältä |
CENTRUM CHODOV
Roztylská 2321/19, Praha 4
Metro (punainen linja) ja pysäkki Chodov, sitten vain tien yli ja siinä on ostoskeskus.
Kotisivut tämän linkin takana.
Roztylská 2321/19, Praha 4
Metro (punainen linja) ja pysäkki Chodov, sitten vain tien yli ja siinä on ostoskeskus.
Kotisivut tämän linkin takana.
![]() |
| Galerie Harfa - kuva täältä |
GALERIE HARFA (avattu marraskuussa 2010)
Ceskomoravska street , Praha 9.
Metro (keltainen linja) ja pysäkki Ceskomoravská, siitä on vain pieni kävelymatka O2-areenalle ja ostoskeskukseen.
Kotisivut (vain tsekin kielellä) tämän linkin takaa.

| Centrum Cerny Most - kuva täältä |
CENTRUM CERNY MOST
Chlumecká 765/6, Praha 14
Metro (keltainen linja) ja päätepysäkki Cerny Most. Siitä on hieman kävelymatkaa Chlumeckálle, mutta shoppailuintoinen jaksaa.
Päätepysäkin vieressä on muuten Ikea.
Kotisivut tämän linkin takaa. (Englanninkieliset sivut työn alla)

| Galerie Butovice - kuva täältä. |
GALERIE BUTOVICE
Radlická 520/117, Praha 5, metropysäkki Nové Butovice (keltainen linja)
Kotisivut, vain tsekin kielellä, tästä linkistä.
Radlická 520/117, Praha 5, metropysäkki Nové Butovice (keltainen linja)
Kotisivut, vain tsekin kielellä, tästä linkistä.
![]() |
| Kuva täältä |
EUROPARK STERBOHOLY
Nákupní 389/3, Praha 10
Kotisivut (vain tsekin kielellä) löytyvät tämän linkin takaa.
Nákupní 389/3, Praha 10
Metro: Pysäkki Depo Hostivař (metro A-linja, vihreä) ja jatka busseilla 163, 263 ja 296.
Kotisivut (vain tsekin kielellä) löytyvät tämän linkin takaa.

EUROPARK STERBOHOLYyn näyttää pääsevän Depo Hostivařista (metro A-linja) busseilla 163, 263 ja 296.
VastaaPoistaHyvä, kiitos paljon : ) Lisäsin vinkin oikeaan kohtaan.
VastaaPoista