4. maaliskuuta 2011

Martinitz Palác - 1500-luvun renesanssipalatsi ja sen tarina




Palatsin ulkoasua - kuva täältä



Tämä ulkoapäin ehkä vaatimattomankin näköinen renesanssipalatsi on restauroitu sisätiloistaan sen alkuperäiseen loistoon aivan viime aikoina. Nyt restaurointi on saatu päätökseen ja rakennus saanut sen arvon, joka sille kuuluu. Eikä aiheetta: tällä hetkellä rakennuksen tiloissa kuvataan suuritöistä tv-sarjaa, joka saa ensi-iltansa Euroopan eri maissa tulevan vuoden lopussa. "Borgia" -niminen sarja on 12-osainen ja on yksi kalleimmista minisarjoista joita on maassa tehty. Se on Saksan ja Tsekin yhteistuotantoa.


Martinitzin palatsi sai nimensä sen pitkään omistaneen aatelissuvun mukaan. Rakennus kuuluu Unescon suojelukohteisiin ja on kauneimpia renesanssiajan rakennustyylin rakennuksia Prahassa. 




Palatsin synty, sen nousu ja lasku

Alun perin palatsin nykyisellä paikalla sijaitsi 1400-luvun puolivälissä rakennettuja keskiaikaisia taloja, mutta Hradčanyn asutusalueella raivosi tulipalo 1541, joka poltti suurimman osan linna-alueen viereisistä taloista.  

10-vuotta tulipalon jälkeen herrat Ondřej Teuffel ja Zeulberg ostivat tontin raunioineen. Miehet alkoivat suunnitella tontille rakennusta, isokokoista asuintaloa. Vihdoin talon valmistuttua sen silloisilla omistajilla ei ollutkaan aikaa asua siellä ja he myivät sen eteenpäin vuonna 1580 herra Jiří Bořita Martinitzille.

Martinitz rakennutti taloon lisäsiiven ja aloitti talon muuttamisen renesanssimaisemmaksi. Hänen kuolemansa jälkeen talo siirtyi hänen veljenpojalleen Jaroslav Bořita Martinizille , joka oli tuolloin vasta 16-vuotias, eikä tiennyt, mitä jo melko isohkoon kokoon kasvaneelle rakennukselle olisi pitänyt tehdä. Ennen kuin poika ehti miettiä, mitä tekisi rakennuksen suhteen, tapahtui jotakin. Jaroslav oli ikäänsä nähden kiinnostunut politiikasta ja aatelisukukin jo velvoitti ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Ehkäpä nuori mieli oli liian kiihkeä ja  23.5.1618 Jaroslav yhdessä Vilém Slavatin kanssa heitettiin ulos Prahan linnan ikkunasta poliittisista ja uskonnollisista syistä. Jaroslav joutui pakenemaan maasta ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin; myös hänen perimänsä palatsi. 

Tilanne rauhoittui ja vuonna 1622 hän palasi takaisin Prahaan,  sai palatsinsa takaisin, ja aloitti sen muuttamisen barokkiasuun. Tällöin palatsi sai kaksi siipeä lisää. Samalla palatsiin tehtiin Martinizin suvun vaakuna, joka asetettiin näytteille.  Jaroslav oli elämänsä aikana perustanut perheen ja vuodet vierineet.  Hänen vanhin poikansa Jiří Bořita Martiniz osti vuonna 1629 maata palatsin läheltä, Loretánska-kadulta, ja alkoi rakennuttaa sinne omaa hulppeaa taloaan. Kun isä Jaroslav kuoli 1649, Jiří  Bořita Martiniz muutti aatelissuvun palkkaaman henkilökunnan ja virkailijat Martinizin palatsista omaan palatsiinsa.  Hän ei ollut koskaan itse viihtynyt isänsä talossa. Vanha Martinizin palatsi oli menettänyt merkityksensä ja jäi suvun hylkäämäksi rakennukseksi Hradčanyn aukion kupeeseen. 

1800-luvun lopulla Martinizien perhe kuoli pois. Viimeinen naispuolinen perheenjäsen, rouva Marie-Ann Clam-Martiniz myi tyhjänä olleen, rapistuneen palatsirähjän rouva Josefa Weitenweberille. Weitenweber alkoi vuokraamaan huoneita rakennuksesta tavallisille ihmisille heidän asunnoikseen. Muun muassa palatsin alakerrassa toimi tuolloin leipomo; sekin vuokralaisena. Muita käsityön ammattilaisia piti palatsissa yrityksiään, kuten puuseppiä. Palatsin pihassa käyskentelivät lehmät ja siellä oli omenapuutarha. 


Palatsin sisäpihaan jäävää puutarhaa - kuva täältä

Vuonna 1835 palatsin pohjoissiipeen osui salama. Tämän tapauksen jälkeen Josefa Weitenweber myi koko palatsin rouva Barbara Trödlille. Vuonna 1840 palatsia alettiin jälleen korjaamaan, mutta ei parempaan päin. Edelleen palatsista vuokrattiin huoneita ja tuo korjaus tehtiin palatsin suureen saliin (kts. alin kuva), johon rakennettiin väliseiniä ja tehtiin taas muutama vuokrattava huone lisää. Lopulta koko palatsi oli muutettu kuin suureksi slummikerrostaloksi ja siinä asui 1900-luvun alussa jopa 70 perhekuntaa. 




Palatsin palauttaminen renesanssiaikaan

Poliittiset muutokset Tsekkoslovakiassa vuonna 1948 johtivat siihen, että Martinizin palatsi otettiin lopulta valtion haltuun; kuten tuolloin monia muitakin. Tämä oli kuitenkin palatsin pelastus. Palatsi oli tällöin todella huonossa kunnossa, ja sen loistokkuus oli tipotiessään. Rakennukseen aloitettiin 1950-luvulla entisöintityöt, jotka kestivät vuoteen 1972.  

Alkujaan renesanssivaikutteet Prahaan ja Tsekkeihin tulivat Italiasta. Nyt restaurointitöissä on tarkasteltu mm. italialaisia seinämaalauksia, öljymaalauksia ja taidetta- sekä arkkitehtuuria yleisesti, jotta restaurointi olisi onnistunut.

Vuodesta 2002 palatsi on ollut jälleen yksityisen omistuksessa.



Palatsin restauroitu sali, joka ennen oli väliseinin jaettu vuokrattaviin huoneisiin - kuva täältä


Palatsin sisätiloihin ei ainakaan vielä tätä kirjoittaessani pääse (toivottavasti joskus), mutta ulkoapäin sitä voi ihailla. Osoite alla:


Martinitz Palác 

Hradčanské náměstí 8/67, Praha 1 - Hradčany (Linnan vieressä)





Infot: Prague Monitor ja Prague information eu 


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig