Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

22. syyskuuta 2011

Politických vězňů





Katukyltti syyskuussa, 15.9.2011

Politických vězňů eli suomeksi "Poliittiset vangit" -katu sijaitsee Prahan Uudella puolella eli Nový Mestossa. Kadun pituus on 420 metriä. 

Paikalla on sijainnut wanhaan aikaan hedelmätarhoja, sekä puutarhoja, joissa kasvoi mm. lääkekasveja. Kadulla asustelikin 1700-luvulla italialaissyntyinen apteekkari ja kadun nimenä oli tuolloin Angela z Florencie. Apteekkarin lääkekasvipuutarha monine pensaineen ja yrtteineen taisi ollakin Prahan ensimmäinen "Kasvitieteellinen puutarha". 

Vuosien 1875 - 1946 aikana katu nimettiin kreivi Joseph Breda Bredovskýn mukaan, joka toimi 1700-luvulla kuvernöörinä kaupungissa. Kadulla on muinoin toiminut myös orpokoti, jota piti keisarinna Maria Theresia.

Kadun nimi on ollut Politických vězňů vuodesta 1946. Tällä kadulla sijaitsi aikaisemmin mm. palatsi Petschově Gestapo ja se kertoo kadun historiaa toisen maailmansodan eli 1939 - 1945 välisestä ajasta. Palatsissa asusteli tuolloin kaupunkia miehittäneitä sakasalaisia sotilaita ja Gestapon väkeä. 

Voi olla, että "Poliittiset vangit"-katu on nimensä saanut juuri sen mukaan, että kadun joissain taloissa on saatettu pitää ihmisiä vankeina esim. poliittisten julkilausimiensa takia. Jos joku teistä lukijoista tietää tarkemmin, infotkaa siitä. Kadun nimi ainakin viittaisi jotenkin siihen suuntaan.



Politických vězňů, karttalinkki tässä.


Info: Atlasceska.cz
 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig