Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

31. maaliskuuta 2011

Šítkovská vodárenská věž - Tsekin salaisen poliisin tarkkailupaikka



Sitkan vesitorni - kuva täältä


Šítkovská vodárenská věž, kotoisammin Šítka-vesitorni, sijaitsee Vltava-joen eteläpäässä, Slovanský saaren lähellä, Mánes-sillan luona.

Kivinen Šítka-vesitorni rakennettiin vuosien 1588 - 1591 aikana ja rakennustöitä johti Karel Mělnický. Nimensä se sai mylläri Jan Šítkan mukaan, joka omisti silloin tornia lähellä sijainneen tehtaan. Ennen kivistä tornia paikalla sijaitsi puinen torni, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1588. Kivinen torni rakennettiin palaneen puisen tornin paikalle.

Kivinen Šítka-torni on 47 metriä pitkä ja sen pohjan ala on 10 x 10 metriä. Paikalla on sijainnut myös vesirattaita, jotka ajoivat vettä torniin ja sieltä pois. Näitä kerrotaan olleen kahdeksan, ja asiakirjojen mukaan ne pumppasivat vuonna 1601 jopa 3/4 Nové Meston eli Uuden puolen vedestä. Vesirattaat purettiin vuonna 1928 kun Mánes-silta rakennettiin.

Tornissa on viisi kerrosta ulospäin, mutta kahdeksan kerrosta sisällä. Torni kallistuu hieman kaakon suuntaan. Tornin käyttö vesitornina keskeytyi vuonna 1882 ja sitä suunniteltiin purettavaksi. Onneksi näin ei käynyt, ja se saa yhä koristaa kauniin Prahan jokivartta tänäänkin.
Kuten niin moni Prahan rakennuksista, myös tämäkin kätkee sisäänsä salaisuuksia. Mm. salaisen poliisin tarkkailupaikkaa pidettiin tornin ylimmässä kerroksessa. Kukaan muu ei tuolloin ei päässyt sinne. 

Tornin yhdestä ikkunasta on suora näkymä vastapäiseen taloon, jossa Václav Havel asui, ja asuu edelleen. Tästä ikkunasta pystyttiin seuraamaan Havelin talon sisäänkäyntiä ympäri vuorokauden; keitä sinne meni ja tuli. Varsinkin Samettivallankumouksen aikaan vuonna 1989 oli huhuja, että Tsekin Salainen poliisi piti siellä majaansa seuraten Havelin toimintaa. Seurantaa pitivät aina kerrallaan kaksi salaisen poliisin virkamiestä, jotka asuivat aina tornissa tietyn ajan. Jälkiä salaisesta poliisista ja sen toiminnasta löydettiin tornista myöhemmin. Tällöin tornin yläkerroksesta löytyi mm. sänky, puhelimia, kirjoituskone, astioita sekä erilaisia osia poltetuista papereista ja asiakirjoista. Viimeisen salaisen poliisiin kuuluvan henkilön on kerrottu käyneen tornissa maaliskuussa vuonna 1990.

Torni on kokenut täydellisen remontin vuosien 2005 - 2008 välisenä aikana.


Šítkovská vodárenská věž

Osoite: Masarykovo Nabrezi , Prague 2


Infot: Pragueeventscalendar.com, Stovezata.praha.eu ja  Nelso.com
SHARE:

30. maaliskuuta 2011

Jan Souček - Piirustuksia ja maalauksia 19.4. asti Galerie La Femmessä

Jan Soucek - kuva täältä

Tässä taas tarjolla jotakin erilaista taidenäyttelyä:

Jan Souček (1941 - 2008) oli alun perin koulutuksen saanut lasittaja, ennen kuin hän opiskeli Prahan Taideakatemiassa. Siellä hän oppi piirtämään sarjakuvia, pilapiirroksia ja muita Adolf Hoffmeisterin oppien johdolla. Sarjakuvien lisäksi hän oli myös taidemaalari, kuvittaja ja graafikko. 

Součekin taidetta on kehuttu ympäri maailmaa, kuten Saksassa, Sveitsissä, entisessä Jugoslaviassa, Romaniassa, Ranskassa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa. Hänen teoksissaan näkyy usein arkkitehtuuria, joka oli hänen sydäntään lähellä.


Nyt Galerie La Femmessä olisi tarjolla miehen taidenäyttely 19.4. asti.



Osoite: Bílkova 2, Praha 1 - Josefov eli Juutalaiskaupunginosa (karttalinkki tässä).

Avoinna päivittäin klo 10 - 18, pääsymaksutietoa en löytänyt; valitettavasti.

Metro: pysäkki Staromestská (vihreä linja A), siitä sitten pieni kävelymatka galleriaan.

Raitiovaunu: linja 17, ja pysäkki Právnická fakulta; siitä lyhyt kävelymatka.


Vinkki: Pragueout
SHARE:

29. maaliskuuta 2011

Prahan eläintarhan kevään avaus tulevaan kauteen

"Minulle herkkuja kanssa" - kuva täältä

Tuhannet ihmiset osallistuivat Prahan eläintarhan (Praha Zoo) kevään avaukseen huolimatta siitä, että lauantain 26.3. pilvinen sää oli valloittanut taivaan. Avauksessa mukana oli mm. Prahan pormestari Bohuslav Svoboda sekä tietenkin eläintarhan johtaja Miroslav Bobek. Juhlapuheiden lomassa nimensä saivat kasteella mm. liskot Faust ja  Margarita.
 
Prahan eläintarha on yrittänyt saada lähes sukupuuttoon kuolleita liskoja kokoelmiinsa, jotka ovat lähtöisin Grand Cayman saarelta, kertoi eläintarhan kuraattori Petr Velensky. Prahan eläintarha on ainoa koko Euroopassa, jossa näitä ko. alueen liskoja voi nähdä. Eläintarha toivoo, että liskot lisääntyisivät luonnollisesti ja tulevaisuus täten niiden osalta olisi ainakin Prahan eläintarhassa taattu.





Przewalskin hevonen - kuva täältä


Toinen tapahtuma, joka järjestetään eläintarhan avajaisten kunniaksi tulevana lauantaina, on Przewalskin hevoset. Kyseinen hevosrotu on tullut tunnetuksi juuri Praha Zoo:ssa. Kyseessä on villi Aasian hevonen, jotka kuolivat sukupuuttoon luonnosta 1970-luvun alussa. Tällä hetkellä 100 Przewalskin hevosta kokeilee sopeutumista Gobin autiomaassa Mongoliassa, kiitos siitä Prahan eläintarhalle, jonka kasvatteja ne ovat.
 
Praha Zoo on kasvattanut Przewalskin hevosia pitkällä aikavälillä, ja se on pitänyt sukututkimusta tämän lähes sukupuuttoon kuolleen hevosrodun johdosta alkaen 1900-luvulta asti.

Kuva täältä

 
Prahan eläintarhassa käy yli miljoona kävijää vuodessa. Virallisesti Prahan eläintarha avattiin 28. syyskuuta 1931, kun ensimmäiset vieraat saapuivat aurinkoisena päiväna katsomaan, miltä kohteessa oikein näytti.  Hallintorakennus ja lintuhuone rakennettiin samana vuonna.  Ensimmäinen eläin eläintarhassa oli Lotta, naarassusi.  Zoo osti myös ensimmäisen Przewalskinhevosensa vuonna 1931.
Info: Prague Monitor
SHARE:

28. maaliskuuta 2011

Daliborka - Surullisten sävelten torni


Jos kävelet pitkin Prahan linnan vieressä olevaa, murattien ympäröimien puiden kehystämää vanhaa vallihaudan pohjaa, voit kuulla jostakin hiljaista viulunsoittoa, jonka surulliset sävelet kietoutuvat oudolla tavalla kummittelemaan korviisi pitkäksi aikaa.

Mitä se oikein oli,  ja mistä se tuli ?

Daliborka-torni seisoo Prahan linnan vieressä, lähellä Kultaista kujaa (Golden Lane). Se rakennettiin vuonna 1496 silloisen valtaapitävän Vladislav Jagellon käskystä vankilaksi.

Nimensä torni on saanut nuoren ritari Dalibor Kozojedin mukaan, joka oli tornin ensimmäinen asukas ja vangittuna siellä vuoteen 1498 asti. Hänet oli tuomittu kuolemaan, koska hän oli aikansa Robin Hood: varasti rikkailta ja antoi köyhille. (No, todellisuus oli ehkä hieman toinen kuin kullattu legenda kertoo: Dalibor johti kapinaa, jossa maalaiset vaativat oikeutta oluenpanemiseen, ja hän tuli samalla surmanneeksi maanomistajan.)

Tarinoiden mukaan mies oppi soittamaan viulua vankilassa olonsa aikana ja tämä taito pelasti hänen henkensä; ainakin joksikin aikaa. Kun Prahassa ihmiset kuulivat ritarin soittavan viulua tornissaan kauniisti ja herkästi, se kosketti heitä ja herätti myötätuntoa nuorta vankia kohtaan. Väkeä alkoi kerääntyä tornin ympärille kuullakseen tuota ihmeellistä soittoa.  

Joidenkin tarujen mukaan taasen Daliborilta yritettiin saada murhan tunnustusta piinapenkissä, jota tsekit kutsuivat "vinguttajaksi"; sama sana tarkoitti myös vanhaa viulumaista kielisoitinta. Kun piinapenkissä kidutetun Daliborin tuskanhuudot kiirivät linnan ympäristössä, prahalaiset nyökkäilivät ymmärtäväisesti ja sanoivat toisilleen: "Siellä se Dalibor viuluaan vinguttaa". 

Huhu kuitenkin kertoo, että hänen soittonsa oli niin suosittua, että viranomaiset pelkäsivät ilmoittaa nuoren miehen teloituspäivää. Niinpä se siirtyi ja siirtyi. Loppujen lopuksi viulun soitto katkesi eräänä päivänä kun mies teloitettiin katkaisemalla hänen kaulansa silloisen vanhan Prahan linnan portailla. 

Soitto sai loppunuottinsa.




Torni on rakennettu Vladislav Jagellon vallan aikana vuonna 1496 osaksi Prahan linnoitusta. Vuonna 1781 tornissa oli paha tulipalo ja se kärsi vahinkoja niin, että sen tiloja pienennettiin yhdellä kerroksella. Pienimmistä rikoksista vangittuja pidettiin tornin alakerroksissa, ja yläkerroksissa vakaviin rikoksiin syyllistyneitä. Tosin kosteissa ja pimeissä kellarikerroksissa pidettiin erityisen kovia rikollisia.

Vankilana torni toimi kuten keskiaikaiset tyrmät yleensä: vanki laskettiin keskikerrokseen viimeisen ateriansa, vesikannun ja leipäpalan kanssa. Vanki heitti tällöin nälkään kuolleen edeltäjänsä ruumiin lattiassa olevasta reiästä alempaan kerrokseen, ja seuraava vanki siellä tyrkkäsi vuorollaan hänet samaa tietä taas alaspäin.

Toinen kuuluisa tornin vanki on ollut innokas taiteen keräilijä ja suojelija kreivi Franz Anton von Sporck (1662 - 1738), jonka ansioihin kuuluu myös käyrätorven käyttöönotto Böömissä.

Daliborin torni toimi vankilana 1800-luvun lopulle asti. Nykyään torni on avoinna yleisölle ja sisäänkäynti on Kultaisen kujan itäpäädyssä. 


Torni on restauroitu sisältä ja jos niillä main liikkuu, siellä on mielenkiintoista piipahtaa ja kokea keskiajan vankilatunnelmaa;  mitä siitä on jäljellä ja museoituna.



 ... ja ehkä kuulet jostain kuuluvan hiljaisesti surullisten viulunsävelten soinnut.



Osoite: Pražský hrad, Praha 1 - Hradčany (Prahan linna). Karttalinkki tornille tässä.


Wanha Prahan linna ja Daliborka, silloin ennen - kuva täältä


PS: Ritarin kova kohtalo innoitti muinoin säveltäjä Bedrich Smetanaa kirjoittamaan oopperan nimeltä Dalibor. 





Info: Prague.net, Mondo matkaopas Praha  ja Praguecityline.com
SHARE:

27. maaliskuuta 2011

Blub, blub .... Haluatko kurkistaa pinnan alle ?



Pinnan alta löytyy Vltava-joki vedenalaisine kavereineen : )

Kinskýn palatsissa on tarjolla näyttely, jossa pääsee kurkistamaan, miten Vltava-joessa eletään. Näyttelytilan koko on 350 neliömetriä ja akvaarioita 18 kappaletta. Näissä uiskentelee karppeja, haukia, suutareita (ei ammattikuntaa, vaan kaloja), ahvenia, sekä monneja ja sampia.

Näyttely on avoinna koko loppuvuoden, 31.12.2011 asti.



Yhteystiedot:

Kinskýn palatsi, ja siellä historialliset maanalaiset tilat.
Vanhan kaupungin aukio, Praha 1

Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10 - 18, maanantaisin suljettu.

Pääsymaksut: aikuiset 85 CZK, alle 15 vuotiaat 60 CZK ja eläkeläiset 60 CZK.


Kinsky Palac, Vanhankaupungin aukiolla - kuva täältä


Vinkki: Pragueout
SHARE:

24. maaliskuuta 2011

Tlustá Koala - Ravintola ja pub australialaiseen tapaan, tsekkiläisillä mausteilla

Sisäänkäynti 23.9.2009.


Tämän ravintolan nimi on suomeksi "Lihava Koala", ja näitä karvaisia söpöläisiä näet heti astuessasi ravintolaan sisään. Niitä istuu katon rajassa, hyllyillä ja ties missä. 

Karvaiset kaverit ovat kuitenkin pehmoleluja, joita mitä ilmeisemmin kantapaikkansa omat asiakkaat ovat tuoneet muistoksi. Yhtä kaikki, tässä paikassa on ollut hyvä käydä parilla oluella ja istumassa hetki; vielä emme ole syöneet, mutta ravintolan oma menu näyttää kyllä herkulliselta ja edulliselta.

Jos koala saisi päättää, tänne se jäisi : )

Ravintolan kyltti kadunpuolen seinässä, 4.4.2010


Koala viittaa Australiaan ja sitähän paikka haluaa antaa asiakkailleen; niin oluissa kuin ruuassakin. Tsekkivaihtoehtoja kuitenkin löytyy kummastakin. Henkilökunta osaa hyvin englantia. 


Ravintolan sisätilaa 4.4.2010

Ovesta sisään astuessasi on edessäsi ensin pubin puoli, mutta käytävää pitkin eteenpäin löytyy myös ravintolatilaa ruokailijoille. Ravintola ei kuitenkaan ole suuren suuri ja ainakin meidän siellä käydessä ruokapöydät ovat olleet täynnä paikallisia ruokailijoita. Tämä kertoo kuitenkin paikasta aina kaiken: jos se kelpaa paikallisille, kelpaa se myös meille !


Ravintola-pubin omat kotisivut löydät tästä linkistä: http://www.tlustakoala.cz/en/aktuality

Pubin puolen seinillä on muuten hauskoja wanhoja peltisiä mainostauluja, joissa mainostetaan erilaisista ruokatarvikkeista alkaen kaikkeen mahdolliseen tavaraan.


Aina on tilaa yhdelle oluelle, myös täällä ! 4.4.2010

Tlustá Koala Restaurace & Pub

Osoite: Senovazna 8, Praha 1 (lähellä Tasavallan aukiota; Namesti Republiky), karttalinkki tässä.
 

Metro: pysäkki Tasavallan aukiolla eli Námesti Republiky (keltainen linja B) ja siitä sitten kävellen pieni matka.

Raitiovaunut: Jindřišská-kadulla ratikat 3, 9, 14 ja 24; jää pois pysäkillä Senovazné námesti (aukio, jossa mm. kirkko torneineen) ja siitä pieni kävelymatka ravintolaan. Tai vaihtoehtoisesti Náměstí Republiky eli Tasavallan aukio, josta ainakin ratikat 8, 14 ja 26 menevät, pysäkkinä sama Tasavallan aukio. Siitä jälleen pieni kävely kulman taa.



SHARE:

22. maaliskuuta 2011

Palanen "In Memoriam" Matti Kuortti - John Lennon seinässä



Oheinen kuva on otettu Prahassa, John Lennon seinästä, 3. huhtikuuta 2010. Hetki katseltiin kuvaa ja mitä ilmeisemmin suomalaisten tekemää taideteosta. Kotiin päästyämme googletin kyseisen herran, ja sain nämä tiedot:

Matti "Rekku" Kuortti (12.5.1948 - 21.3.2010) oli suomalainen elokuvaäänittäjä, -leikkaaja, sekä ohjaaja ja näyttelijä. Kuortti oli mukana suomalaisen elokuvan teossa 1960-luvun lopulta asti. Samoihin aikoihin Kuortti työllistyi elokuvaosakeyhtiö Filminoiriin a hänestä tuli Risto Jarva-elokuvien vakioäänittäjä ja -leikkaaja. Hän äänitti myös monia muita yhtiön tuottamia elokuvia, kuten Timo Linnasalon Vartioitu kylä 1944 (1978) ja Antti Peipon Ihmemies (1979). Tämän lisäksi hän on toiminut äänittäjänä Rauni MollberginTuntemattomassa sotilaassa (1985) sekä Pekka Parikan Talvisodassa (1989).

Kuortti ohjasi kaksi elokuvaa, kummatkin Jalmari Finnen suosittujen Kiljusen herrasväki -kirjojen pohjalta. Ensimmäinen elokuva oli Kiljusen herrasväki (1981) ja jälkimmäinen Kiljusen herrasväen uudet seikkailut(1990). Kummassakin elokuvassa pääosaa näytteli Jukka Sipilä.
 
Kuortti toimi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla äänisuunnittelun professorina. Pitkän uransa ja ammattitaitonsa vuoksi Kuortti oli käytetty opettaja myös muissa alan kouluissa Suomessa.




Muiden töiden ohella Kuortti näytteli myös lukuisia pieniä osia eri elokuvissa, kuten pelikoneen pelaajaa (Mustaa valkoisella), Jumalaa (Kreivi), miestä puistonpenkillä ja saunassa (Mies joka ei osannut sanoa ei) ja pajatsoa kantavaa miestä (Ihmemies). Kuortin tunnisti hänen tuuheasta mustasta parrastaan sekä muhkean matalasta äänestään. Elokuvatutkija Peter von Bagh luonnehti Suomalaisen elokuvan kultainen kirja -teoksessaan (Otava 2005) Kuorttia ”suomalaisen elokuvan hyväksi hengeksi”. 


Mitä ilmeisemmin Kuortin kuvan ovat käyneet piirtämässä hänen oppilaansa tai hyvät ystävänsä, kenties häntä fanittaneet ihailijansa; vain kuvan tekijät tietävät salaisuuden. 

No, piirros on  onnistunut ja hieno muisto-osoitus hänestä muille. Voi olla, että Praha oli Kuortillekin paikka, jossa hän kävi usein ja joka oli hänelle itselleen tärkeä.



Kuortti-info: Wikipedia



SHARE:

21. maaliskuuta 2011

Prahan pääsiäismarkkinat 9.4. - 1.5.2011

Venceslauksen aukiolla 3.4.2010 pääsiäismarkkinoiden aikaan.


Jos olet ollut Prahassa joulumarkkinoiden aikaan, nämä pääsiäismarkkinat ovat samantapaiset, vain koristeet ovat erilaiset.

Pääsiäismarkkinoiden aikaan toreilla ja aukoilla myydään käsitöitä, lämmintä viiniä ja olutta sekä grillataan makkaraa ja lihaa. Hulinalta et pysty välttymään, mutta tämäkin kokemus on hauska ja ainutkertainen. Jos olet Prahassa tänä aikana, koet hieman erilaisen pääsiäisen kuin mitä täällä kotisuomessa.


Vuotuiset Prahan pääsiäismarkkinat (velikonoční trhy) on suosittu sekä paikallisten , että matkailijoiden keskuudessa.  Markkinat yleensä kestävät noin kolme viikkoa, joka alkaa kaksi viikkoa ennen pääsiäistä sunnuntaina ja jatkuu vielä yhden viikon pääsiäisen jälkeen.


Vanhankaupungin aukio ja kuvassa koristeltu koivu, 2.4.2010


Suurimmat markkinatorit ovat Vanhankaupungin aukio ja Venceslauksen aukio, mutta pienimmilläkin aukioilla on myös myyntikojuja ja grillausta.  Aukiot on yleensä koristeltu värikkäillä nauhoilla, koivun oksilla, kukilla ja kauniisti maalatuilla pääsiäismunilla.  Koivut, jotka symbolisoivat pääsiäistä ja kevättä, koristellaan yleensä juuri erilaisin nauhoin.  Useat kuorot ja folk-yhtyeet soittavat esiintymislavoilla. 

Liity siis joukkoon ja nauti juhlavasta tunnelmasta, ja hymyilevistä ihmisistä !


Iloinen lihamestari grillinsä ääressä 3.4.2010
SHARE:

20. maaliskuuta 2011

Erilaisia turistikierroksia erilaisuutta etsiville


No niin, tässä vinkki teille, jotka haette jotain erikoista matkallanne. Teemana on: "Näe kaupungin rumat kasvot".


Vysheradin rapistuva rautatieasema - kuva täältä

Eräänä arki-iltana noin 40-50 ihmistä oli ottanut osaa kahden tunnin opastetulle kierrokselle Albertovin kaupunginosaan. Kierros sisälsi tutustumisen mm. miltei käsiin murenevalle Vyšehradin asemalle, joka on (tai on ollut) rakennusaikakautensa art deco-helmi. Nykyään aseman katto ei onnistu pitämään edes kunnolla sadetta. Rakennus on valmistunut 1800-luvun lopulla, ja sai varsinkin viime vuonna hyvin julkisuutta talon valtaajien toimesta. 

Rakennuksen historialliset seinät kertovat hiljaisia tarinoita,  jotka se kätkee sisäänsä. Liikenne asemalle lopetettiin vuonna 1989, koska junat pysähtyivät sille vain satunnaisesti, eikä se tuottanut enää voittoa Tsekin rautatieyhtiölle. Asema hiljeni kannattamattomana. Myöhemmin sen tilalle on suunniteltu kaikenmoista, mutta edelleen se seisoo hiljaa yksinään ja hylättynä.


Mutta mitä nämä opastetut turistikierrokset näihin huonokuntoisiin rakennuksiin tai rumiin maisemiin oikein ovat ?







Näiden erilaisten opastettujen kierroksien takana on uusi kansalaisjärjestö, PragueWatch, joka perustettiin viime vuonna 2010.  
Yksi järjestäjistä on sosiaali-maantieteilijä Michaela Pixová.  

"Tärkein syy, miksi olemme järjestäneet näitä opastuksia on se, että halusimme antaa kriittisen näkökulman Prahaan ja sen alueisiin, sekä näyttää ihmisille myös negatiivista kaupunkikehittämistä" , kertoi Pixová.

Sekä opastettuja kierroksia, PragueWatch:illa on myös omat verkkosivunsa (linkki jutun lopussa), jossa korostetaan kaupunkien kehittämisen kysymyksiä. Sivut ovat valitettavasti vain tsekin kielellä, en ainakaan löytänyt englantia, mutta kopioi osoite ja käytä googlen kääntäjää niin saat jotain tekstiä näkyviin Suomeksikin.

"Alkuidean näille kierroksille kehitti eräs perustajajäsenistä, joka oli tympääntynyt siitä, että Prahaa näytetään useimmiten kauniina kulttuurikaupunkina,  ja siellä on runsaasti matkailua.  Turistit, jotka tulevat tänne vain nähdäkseen muutamia monumentteja tai tärkeimpiä nähtävyyksiä, lähtevät innoissaan ajatellen, että Praha on kaunis kaupunki, jossa kaikki on hyvin. Mutta todellisuus ei ole niin kirkas ja selkeä", kertoi Pixová. 




Vinkki: Prague Radio

SHARE:

19. maaliskuuta 2011

Assorted Cocktail - valokuvanäyttely 16.5. asti

Valokuva Martin Parr - kuva täältä

Tässä menovinkki hieman erilaiseen valokuvanäyttelyyn: 

Brittiläinen Martin Parr on saanut mainetta varsinkin Euroopassa valokuvistaan, joissa hän tarkastelee nykyaikaisen maailman ja yhteiskunnan muutoksia melko hauskan näkökulman kautta. Monia kuvia hän on ottanut mm. Kanarian saarilta ja Rivieralta, matkakohteista, joissa turistit kärventävät ihoaan rannalla. Kuviin on eksynyt esimerkiksi lippuja, rötösteleviä lokkeja tai sinappisia makkarapapereita. 

Ideana kaikissa kuvissa ovat kirkkaat värit, huumori ja ironia. Kaikissa kuvissa on jokin juju, joka ei ehkä ihan heti kuvaa katsottaessa aukea, joten siksi tähän näyttelyyn kannattaa ottaa aikaa. Uskon, että kun kuvasta sen jonkin jutun hoksaa, luvassa on hauskoja hetkiä kuvan katselijalle itselleen.


Valokuva Martin Parr - kuva täältä

"Kun ihmiset katsovat kuviani he haluavat nauraa ja itkeä samaan aikaan, tämä on juuri sitä, mitä haluankin kuvillani ihmisissä herättää.  Asioissa on aina hyvät ja pahat puolensa. Olen aina ollut kiinnostunut näyttämään kuvissani nämä kaksi ääripäätä. "(Martin Parr)

 
Martin Parr: Assorted Cocktail, näyttely avoinna 16.5. asti osoitteessa:

DOX Centre for Contemporary Art

Osoite: Poupětova 1, Praha 7 (karttalinkki tässä)

Avoinna: maanantaisin klo 10-18, tiistaina suljettu, keskiviikko-perjantai klo 11 - 19, ja lauantai-sunnuntai klo 10-18.

Metro: lähin pysäkki on punaisen linjan Nádraží Holešovice. Siitä sitten hieman kävelymatkaa DOX:iin.

Raitiovaunu: Ratikat 5, 12 ja 15 menevät hyvin läheltä, jää pois pysäkillä Ortenovo náměstí ja DOX on kulman takana.

Pääsymaksu: 180 korunaa aikuisilta, opiskelijat 90 korunaa.


DOX:in omat kotisivut, joissa infoa myös tästä näyttelystä, löydät tästä linkistä, klikkaa: http://www.doxprague.org/en/



SHARE:

17. maaliskuuta 2011

Vinohrady - rauhallisuutta, vehreyttä, arkkitehtuuria ja hautausmaita








Tämä on mielikaupunginosani. 

Alue, jossa Prahassa ollessani tunnen olevani "kotona." Tähän on omalta osaltaan vaikuttanut Hotel Sibelius, joka sijaitsee tällä alueella ja jossa usein ollaan yövytty. Lisäksi ravintola U Posty, jossa muutamia kertoja ollaan ruokailtu, on tullut tutuksi.

Koska Vinohradyn kaupunginosa on itselleni rakas, tässäpä tekstiä alueen historiasta ja sen tärkeimmistä nähtävyyksistä lyhyesti. Suosittelen varsinkin kesäaikaan, kun käveleminen ympäriinsä on helpompaa, tutustumista tähän alueeseen. Vinohradyssa saa yhden päivän kulumaan mukavasti poissa turistivilinästä, edullisten ja hyvien ruokapaikkojen läheisyydessä, sekä vehreässä jugend-maisemassa.




Vinohradyn jugend-taloja ja puita - kuva täältä


Vinohrady on kaunis asuinalue Prahassa, joka kattaa osat Praha 2, 3, ja 10. Suurin osa tämän kaupunginosan rakennuksista ovat Neo-renesanssin-, art nouveaun-, Pseudo barokin ja Neo-goottilaisen rakennustyylin rakennuksia. Tämän kaupunginosan talot on pääasiassa rakennettu 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. 

Vinohrady ja Náměstí Míru  - kuva täältä

 
Nimi Vinohrad tarkoittaa viiniviljelmää. Tällä alueella on aivan oikeastikin sijainnut useita viinitarhoja, joiden historia alkaa 1400-luvulta. Silloinen Tšekin kuningas Kaarle IV oli niitä istuttamassa.  Viinitarhat kestivät noin neljäsataa vuotta, ja myöhemmin ne korvattiin ruusutarhoilla ja hedelmätarhoilla, sekä asuinrakennuksilla.
 
Alueeksi Vinohrady perustettiin vuonna 1849, ja se kattoi silloin nykyiset Vinohradyn ja Žižkovin alueet.  Alue jaettiin Královské Vinohradyksi (Kuninkaallinen Vinohrady) ja Žižkoviksi vuonna 1875. Alueena Královské Vinohrady liitettiin Prahan kaupunkiin vuonna 1879.  Raitiovaunulinja pysäkkien välillä Muzeum ja Flora, käynnistettiin vuonna 1897.  

Královské Vinohrady liitettiin Suur-Prahan piiriin vuonna 1922, ja sen nimi lyheni pelkäksi Vinohradyksi vuonna 1968. Alue on melko taajasti rakennettu, mutta silti siellä sijaitsee useita aukioita ja muuta avointa tilaa, jotka antavat tilavuuden tuntua kaupunkikuvaan. 


Náměstí Míru ja Pyhän Ludmilan kirkko - kuva täältä




Vinohradyn keskipiste on Náměstí Míru (Rauhanaukio), jonka alla sijaitsee muuten saman niminen metroasema (vihreä linja). Tämä metroasema sijaitsee Prahan kaikista metroasemista syvimmällä, 53 metriä maanpinnan alla. Siksipä täällä ovat myös yhdet Euroopan pisimmät liukuportaat: 87 metriä pitkät.

Kostel svatého Ludmily (Pyhän Ludmilan kirkko) on aivan Rauhanaukion vieressä. Kirkossa on 60 metriä korkeat kaksoistornit. Se rakennettiin vuosien 1888 - 1892 välisenä aikana ja sen on suunnitellut arkkitehti Josef Mocker. Kirkosta on kaunis kuva sen omilla kotisivuilla, klikkaa: http://www.ludmilavinohrady.cz/.


Alueen nähtävyyksiä, mm.:

Kauppahalli "Pavillon" - kuva täältä
Historiallinen Vinohradyn Kauppahalli (Pavilon), osoite Vinohradská 50. Lähin metropysäkki on Jiřího z Poděbrad (vihreä linja) josta kävellen Vinohradská katua kauppahallille. Tai voit mennä raitiovaunulla 11 (pysäkki Vinohradská trznice).  

Kauppahalli on rakennettu vuonna 1902, ja sen on suunnitellut arkkitehti Antonín Turek. Se on yksi kolmesta jäljellä olevista kauppahalleista Prahassa. Halli on sisältä ostoskeskusmainen.



Vinohradský Národní dům - kuva täältä
 Vinohradyn kansallistalo (Vinohradský Národní dům) seisoo osoitteessa Namesti Miru 9.  Se on rakennettu vuosina 1893 - 1894, ja sen on suunnitellut arkkitehti Antonin Turek.




Rakennus on toiminut paikkana eri järjestöille ja yrityksille. Tänä päivänä rakennuksessa järjestetään satunnaisesti näyttelyitä ja konsertteja.







Osoitteessa Náměstí Miru 7, seisoo majesteettinen jugendrakennus Vinohradyn teatteri (Divadlo na Vinohradech), joka on yksi Prahan vanhimmista ja maineikkaimmista teattereista.  

Teatteri avattiin vuonna 1907.






Mánesova - kuva täältä
Mánesova katu. Kadun nimi kunnioittaa Josef Mánesia, 1900-luvulla vaikuttanutta tšekkiläistä taidemaalaria ja kirjailijaa. 

Mánesova on kaunis, puiden reunustama katu. Kadun varrella näet rakennusten värikkäitä jugend-julkisivuja, joista monet on palautettu alkuperäisasuihinsa. Katua on varsinkin kesäaikaan ihana kävellä ja se kulkee rinnan samansuuntaisesti Vinohradská-kadun vieressä, ja päättyy Jiřího z Poděbrad aukiolle. (Karttalinkki kadulle tässä.)


Laubova-katua  Jiřího z Poděbrad aukiolla - kuva täältä

Náměstí Jiřího z Poděbrad. Aukio on saanut nimensä Hussilaisten kuninkaan George Poděbradyn mukaan, joka hallitsi maata 1500-luvulla. Aukio on hyvä lähtökohta kävelemään Vinohradyssa. Täällä sijaitsee myös saman niminen metroasema (vihreä linja). 
Aukion näyttävin rakennus on Herramme Pyhän Sydämen kirkko, josta seuraavassa:


Kirkko - kuva täältä
Chrám Nejsvětějšího Srdce Páně (Herramme Pyhän Sydämen kirkko) on slovenialaisen arkkitehti Josip Plecnikin suunnittelema.

Tummalla tillellä verhoillussa ja harmailla graniittikivillä kevennetyssä temppelimäisessä pyhäkössä on mahtavan kokoinen torni, jossa on pyöreään syvennykseen sijoitettu iso kello.

Kirkko valmistui vuonna 1932.

Osoite: Náměstí Jiřího z Poděbrad 19, Praha 3.
(Karttalinkki tässä.)



Vila Amerika - kuva täältä
Vila Americka. Tämän kauniin kesähuvilan rakensi vuonna 1720 arkkitehti Kilian Ignác Dietzenhofer. Huvila rakennettiin kreivi Jan Václav Michnalle aikana, jolloin Vinohradyn alue sijaitsi kaupungin laidalla ja siellä oli hedelmäpuutarhoja.

Talo on kadusta hieman sisäänpäin, pienen muotopuutarhan keskellä, jossa on Matthias Bernand Braunin (1684 - 1738) veistoksia. Talon kummallakin puolella on samanlainen paviljonki. Vila Americka on ilahduttava barokkipalatsi pienoiskoossa.

Vuodesta 1932 talossa on toiminut Anton Dvorakin museo. Rakennuksessa järjestetään pääasiassa musiikki-iltoja

Huvilan osoite: Ke Karlovu 20, Praha 2. (Karttalinkki tässä.)




Sisäänpääsymaksu aikuisilta 50 korunaa, aukioloajat löydät: museon kotisivuilta, tästä linkistä.



Huvila ja huvimaja - kuva täältä
Havlíčkovy Sadyn puisto (Havlíčekin hedelmäpuutarhat) on saanut nimensä Karel Havlíček Borovskýn (1821 - 1856) mukaan. Hän oli tsekkiläinen kirjailija, runoilija, kriitikko ja vaikka mitä, joka kuoli tuberkuloosiin 35-vuotiaana Prahassa.

Puisto on Prahan toiseksi suurin pinta-alaltaan, ja sen merkittävin maamerkki on kaunis Villa Grobe (Grébovka).  Tämä hieno  Neo-Renesanssiajan rakennustyylin huvila rakennettiin kesähuvilaksi teollisuusmies Moritz Grobelle vuosien 1871-1888 aikana.  Talo seisoo majesteetillisesti ja tyylikkäästi maisemoidun pengerpuutarhan päällä. 

Villa ei ole tällä hetkellä avoinna yleisölle, mutta voit nauttia kauniista laajoista puistonäkymistä huvilan viereisessä huvimajassa, vaikkapa kera viinipullon. Se on avoinna puistossa kävelijöille.


 (Karttalinkki puistoon tässä.)



Riegorovy sady - kuva täältä
Riegrovy sady (Riegrovyn puisto) on nimetty 1900-luvulla vaikuttaneen tšekkiläisen poliitikon František Ladislav Riegerin mukaan. Puistossa on häntä esittävä patsas, jonka on tehnyt taiteilija Josef Václav Myslbek vuonna 1913.

Riegrovy sady perustettiin vuonna 1904 - 1908 kun englantilaistyylinen puutarhasuunnittelu nosti päätään. Alueella oli myös muinoin rakennettu ulkoilmaterassi, jota ei enää ole. Puistoon on useita sisäänkäyntejä ja sen sijainti korkealla kukkulalla antaa kauniit näkymät alas Prahan kaupunkiin.

(Karttalinkki puistoon tässä.)



 Hautausmaat

Prahan suurimmat hautausmaat sijaitsevat Vinohradyn kaupunginosassa. Niitä on kolme, ja ne ovat tässä:

Vinohradyn hautausmaa (Vinohradský hřbitov). Hautausmaa perustettiin vuonna 1885, ja monia tärkeitä merkkihenkilöitä on haudattu sinne. Sieltä löydät mm. seuraavat haudat: taidemaalari Jakub Schikaneder, kuvanveistäjä Otto Gutfreund, runoilija Stanislav Kostka Neumann, kirjailijat Karel Václav Rais ja Zikmund Winter. Ex-presidentti Havelin perhehauta sijaitsee siellä samoin.

Metrolla: vihreä linja A, jää pois pysäkillä Želivského. Siitä sitten kävellen palan matkaa eteenpäin.

Raitiovaunut: 11, 19 ja 26 (jää pois pysäkillä Vinohradské hrbitovy).


(Karttalinkki hautausmaalle tässä.)




Suuri Olšanyn hautausmaa (Olšanské hřbitovy) sijaitsee ehkä osittain myös Žižkovin alueella, mutta pääsisäänkäynti on Vinohradská kadun puolella. Hautausmaa perustettiin vuonna 1680 ruttoon kuolleille uhreille.  Tänään yli miljoona ihmistä on aikojen saatossa haudattu tänne.  Jotkut haudatuista henkilöistä ovat tunnettuja Tšekin historiasta, kuten kielitieteilijä Josef Jungmann, lehtimies ja runoilija Karel Havlíček Borovský, kirjailija Karolina Svetla, käsikirjoittajat ja toimittajat Jan Voskovec & Jan Werich, sekä opiskelija Jan Palach joka sytytti itsensä tuleen Prahan Wenceslauksen aukiolla vuonna 1969, protestina Neuvostoliiton hyökkäykselle.

Metrolla: vihreä linja A, jää pois pysäkillä Želivského tai Flora; molemmat hautausmaan lähellä. Siitä sitten kävellen pieni matka.


Raitiovaunut: 5, 10, 11 ja 16. Jää pois pysäkillä Olšanské hřbitovy. Hautausmaa ja sen pääsisäänkäynti on tien toisella puolella.

(Karttalinkki hautausmaalle tässä.)



Uusi juutalainen hautausmaa (Nový židovský hřbitov) on paikka, josta löytyy Franz Kafkan hauta.  Kun me vierailimme ko. hautausmaalla, päästessämme portista sisään viereisestä rakennuksesta tuli ulos mies, joka kysyi, olemmeko kenties menossa Kafkan haudalle? Myönsimme olevamme ja hän avuliaasti kertoi, mistä haudan löytää. Hauta on aivan miltei hautausmaan aidan vieressä, ja hauta oli tuolloin peitetty palavin muistokynttilöin ja erilaisin muistoesinein: sinne oli tuotu mm. Kafkan kirjoittamia kirjoja eri kielillä, eri maista.

Metrolla: jälleen vihreä linja A, ja pysäkki Želivského. 

Raitiovaunut: 10, 11, 16, 19 tai 26 ja jää pois pysäkillä Želivského .

(Karttalinkki tässä.)



Tässäpä siis vierailukohteita Vinohradyyn, jos Prahassa haluat tutustua kaupunkiin hieman keskustavilinää kauemmaksi. Vinohrady on viehättävä asutusalue, ja varmasti jos haluat tutustumista prahalaiseen arkeen, suosittelen kävelyretkiä tänne! 

Ja mikäs sen mukavampaa kun viettää aurinkoista kesäpäivää Vinohradyn puistoissa rennosti kävellen, kirjaa lukien ja eväistä nauttien.


Vehreä Vinohrady - kuva täältä





Vinkit: Wikipedia, Mondo-matkaopas Praha, Myczechrebuplic.com, Näe ja koe Praha -opaskirja.
SHARE:

16. maaliskuuta 2011

Novinky - Uutisia


Uutisia hyvin lyhyesti:


Tiistaista 15.3. alkaen on Tšekeissä alettu tarjota lippuja Lontoossa 2012 järjestettäviin olympialaisiin. Eri jälleenmyyjät myyvät mm. erilaisia matkapaketteja tulevan kevään aikana. Lippujen hinnat ovat ennätyksellisen korkeat verrattuna esimerkiksi Ateenan olympialaisiin 2004. Alustavasti on arvioitu, että liput ovat keskimäärin Tšekin korunoina noin tuplasti kalliimmat. Avajaisiin myytävät liput ovat hinnoiteltu kaikkein kalliimmiksi. Pekingin olympialaisiin vuonna 2008 myytiin Tšekeissä 9000 lippua.

Japanin ydinvoimalassa tapahtuneet räjähdykset ovat saaneet joditabletit loppumaan myös Tšekeissä. "Tabletit kaikilta valmistajilta on täysin loppuunmyyty, eikä niitä voi tällä hetkellä edes tilata, sanoi eräässä apteekissa työskentelevä Cecilia Šmolíková. Varastot myös loppuunmyyty online-apteekki Petřináchnissa.  "Joditabletteja yritin tilata eilen illalla, mutta vasta tänään kollegani onnistui tilauksen loppuunviemisessä ", sanoi apteekin johtaja Pavel Dvorak, mutta lisäsi, että tilatun erän saapumisesta ei ole varmaa tietoa. Tilaukset riippuvat lääkkeiden toimittajista.  Japanin säteilykatastrofin jälkivaikutukset olivat odotettavissa myös Tšekeissä. Kuitenkaan Japanista tulevan säteilyvaaran ei ole asiantuntijoiden mukaan todettu uhkaavan Eurooppaa.

Kaksi armeijan isoa lentokonetta haki tiistai-iltana 15.3. Japanista tsekkiläisiä takaisin kotimaahansa. Mukaan otettiin myös slovakeja ja puolalaisia. Evakuoitujen mukana on Tšekkien filharmoninen orkesteri, yhteensä 106 jäsentä, jotka olivat kiertueella Japanissa. Aluksi orkesterista lähetetään kotiin osa jäsenistöä, ja loput 65 seuraavat tulevana sunnuntaina. Filharmonisen orkesterin johtaja David Mareček oli keskeyttänyt kiertueen. Koska eri maiden normaalit reittilentokoneet ovat olleet täysin loppuun asti buukattuja, katsottiin, että parasta on lähettää armeijan koneet hakemaan halukkaat katastrofialueelta pois. Tilanne myös Tokiossa on koettu vaaralliseksi ja aluksi annettu alustava viranomaisten tieto, että asiat olisivat hallinnassa ydinvoimalasäteilyn vuoksi, on muuttunut. Maan pääministeri Petr Necas on luvannut, että mikäli koneita tarvitaan lisää, niitä tullaan lähettämään kansalaisten evakuoimiseksi alueelta takaisin kotimaahansa. Ulkoministeriöön ei ole tullut tietoa, että yksikään tsekkiläinen olisi joutunut Japanin järistysalueella uhriksi tai loukkaantunut.

Prahassa sijaitseva Café Braun isännöi tällä viikolla joka ilta keskustelutilaisuuksia, johon kaikki sisään mahtuvat halukkaat voivat ottaa osaa. Iltojen teemana on "Week of Science "ja keskustelujen alustajina on eri tiedealojen asiantuntijoita ja tiedemiehiä. Tarkoitus on saada myös nuoria mukaan ja innostumaan tieteestä, sekä tuoda tiede paremmin lähelle kansalaisia.



Uutisvinkit: Radio Prague, Czechposition.
SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig