Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

9. tammikuuta 2012

Vyšehradin rautatieasema ja -silta




Olen aikaisemmin kertonut Prahassa järjestettävästä, hieman erilaisesta turistikierroksesta (info siitä tässä). 

Tuo kierros käy katsomassa mm. nyt jo pois käytöstä olevaa Vyšehradin rautatieasemaa. Tämä asemarakennus osui kohdallemme viime Prahan reissulla kun kävelimme kohti Vyšehradin linnoitusta.


Vysehradin tyhjillään oleva rautatieasema, joulukuu 2011


Hylätty ja yksinäinen, mutta kaunis vanha jugend-rakennus on tyhjllään. Ennen sen ohi puksuttelivat junat ja laiturilla seisoskelivat ihmiset joko odottaen tulevaa junaa tai lähtien pois asemalle tulleesta junasta. 

Asema on rakennettu vuonna 1872 ja aluksi tätä asemaa käytettiin vain tavaraliikenteelle. Rakennuksen arkkitehdin epäillään olleen Antonin Balšánek, mutta varmaa tietoa asista ei ole.  Vuonna 1904  asema avattiin myös matkustajaliikenteelle. 

Vuonna 1948 rataosuudella tapahtui onnettomuus. Matkustajajunan lähdettyä Vyšehradin asemalta liikkeelle, se syöksyi Vinohradyn tunnelissa siellä työskenteleviin ihmisiin. Useita radalla työskennelleitä kuoli.

1900-luvun vaihteesta aina 1950-luvun loppuun asti asemalle tultiin ja asemalta lähdettiin. Sitten matkustajamäärät alkoivat hiipua; ihmiset valitsivat toiset rautatieasemat kulkemistaan varten.  Asemalla ei ollut enää tarpeeksi matkustajia ja se suljettiin liian vähäisen käytön vuoksi lopullisesti 1989.

Tänään tämä jugend-helmi seisoo hiljaa rapistuneessa loistossaan, mutta silti vankasti paikoillaan. Graffitit koristavat sen riutuneita seiniä ja asemarakennus tarvitsisi surkeasti nyt viimeistään kasvojenkohotusta ja täyttä remonttia, jotta se säilyisi tuleville sukupolville yhtenä kauniina aikansa rakennusmaamerkkinä.  



Rautatieaseman ikkunat ovat tyhjät, joulukuu 2011


Asemarakennuksen ympäröivä rakennusmiljöö on kaunis. Sitä ympäröivät kubistisia koteja kuten Kovarovicin Villa, vehreä antiikkinen Vyšehradin linnoitusalue, tarunomainen Vltava-joki ja Kaarlen yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Toivottavasti tämä kaunis rakennus korjataan, sillä se voisi toimia vaikkapa kahvilana ja galleriatilana, tai teatterina.

Osoite on Svobodova 2, Praha 2. Rautatieaseman Prahan kartalta löydät tästä.
 

Silta ja juna, joulukuu 2011


Vyšehradiin johtava rautatiesilta vie matkustajia sisemmälle Prahan kaupunkiin ja siitä eteenpäin. 

Tällä kohdin on aikaisemmin ollut rautatiesilta, joka rakennettiin vuosien 1871 - 72 välisenä aikana ja siinä oli tuolloin vain yksi rataosuus. Tämä rata kulki Prahan päärautatieasemalle (silloin nimellä Franz Joseph) ja läntiselle rautatieasemalle (nykyinen Smichov). Melko nopeasti sillan avautumisen jälkeen huomattiin, että yksi rataosuus ei riittänyt liikenteelle ja tällöin päätettiin rakentaa uusi silta, jossa olisi vähintään kaksi rataosuutta. Nykyisin nähtävillä oleva teräskaarin koristeltu silta rakennettiin siis vuonna 1901.  

Silta on 69,9 metriä pitkä ja 8,1 metriä leveä,  ja siellä on myös kaistale reunassa, jota jalankulkijat voivat käyttää. Sillalta on kaunis näkymä Vyšehradiin ja varsinkin sen vanhalle linnoitusalueelle. 


Kuva täältä


Rautatiesillalle on tehty pari merkittävää suunnitelmaa, jotka kuitenkaan vielä eivät ole toteutuneet. Toinen suunnitelma olisi rakentaa toinen silta sen viereen, jota autoliikenne voisi käyttää. Toinen vaihtoehto pitää sisällään ylemmän kerroksen autoliikenteelle. Toivottavasti suunnitelmat jäävät kuitenkin tälle asteelle ja vanha silta saa olla sellaisena kuin se on; yksinkertaisena ja junaliikenteen käytettävissä. Eiköhän Vltava-joen ylitse ole Prahan kaupungin kohdalla jo tarpeeksi siltoja ja annettaisiin maiseman jäädä sellaiseksi kuin se tällä hetkellä on?




Infot: pragueguide.com, praguestay.com, wikipedia
SHARE:

2 kommenttia

  1. Ainakin viereisen talon kulmasta löytyvän ravintolan terassi on täynnä oman kaupunginosan illanviettäjiä, joten itselleni tuli mieleen juuri ravintolamaailma peruskorjauksen aiheeksi. Asemarakennuksen saleista tulisi takuulla näyttävät ruokasalit uusille ravintolanpitäjille.

    VastaaPoista
  2. Olisi niin ihanaa, että kyseinen rakennus säilytettäisiin oman aikakautensa ja matkustajiensa muistomerkkinä. Kun vain jotain käyttöä rakennukselle keksittäisiin ennen kuin se rapistuu aivan olemattomiin ja purettavaksi. Toivotaan parasta ; )

    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig