Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

27. toukokuuta 2012

Jääkiekon MM-peli Tsekki-Ruotsi, torstai 17.5.2012




Jääkiekon MM-ottelut ovat jo tältä vuodelta 2012  ohi ja voittajaksi selviytyi Venäjä.

Toukokuun puolivälissä Prahassa vieraillessamme emme voineet välttyä maan omien kansalaisten suuresta jääkiekkohuumasta Tsekkipelien suhteen.


Vanhankaupungin aukio toukokuussa 2012


Sinä iltana 17.5. Vanhankaupungin aukiolle kävellessämme eteemme avautui suunnaton ihmismäärä ison screenin näyttäessä tsekkipeliä aukiolla seisovien katsojien hurraa- ja buuaus-huutojen keralla.

Screenin vieressä olevalla lavalla väliajalla oli tarjolla musiikkia, mutta sieltä myös selostettiin suorana tätä käynnissä olevaa peliä aukion katsojien riemuksi.

 



Paikalla oli myös ensihoitotehtäviin valmistautunut ambulanssi.


Ambulanssi valmiina jos tilanne ottaa ihan sydämestä asti : )


Aukion ympärillä sijaitsevat ravintolat olivat terasseineen täynnä ja katseet suunnattuna tuolle suurelle screenille. 

Tämän lisäksi aukiolla oli grillipaikkoja, joista voi ostaa grillattua lihaa, makkaraa ja muuta tuotetta, sekä tietysti olutta ja viiniä janojuomaksi.



Prahan kinkkua grillissä


Herkku juttu, sanon minä ; )

Me kaikki tietysti kannustimme Tsekkejä, niin turistit kuin paikallisetkin.

Hieno tunnelma ja hieno ilta sään puolesta kuitenkin. Tsekit voittivat Ruotsin tuloksella 4 -3.



 









SHARE:

4 kommenttia

  1. Näkyikö mellakkapoliiseja? Niitä oli oikein ketjuna vuosi takaperin Tsekki-Venäjä pronssipelissä. Valvomassa, ettei aukiolle käy kuinkaan, ei niinkään siitä, miten pahasti fanit hakkaavat toisiaan.

    VastaaPoista
  2. Me olimme kesällä 2010 samassa paikassa "katsomassa" (oli niin paljon porukkaa, ettei juurikaan mitään nähnyt) jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierää Saksa-Englanti, jonka Saksa voitti 4-1. Fiilis oli hieno, kun lähes kaikki kannustivat Saksaa. Englannin kannattajat olivat britti-pubeissa, joista yksi (George&Dragon) oli ihan tämän torin laidalla. Siellä ei juhla oikein ollut ylimmillään ;-D
    Ari

    VastaaPoista
  3. Oli varmaan ollut upea tunnelma tuolla! =)

    VastaaPoista
  4. Oli, ja ilma oli myös mitä parhain.

    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig