Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

25. toukokuuta 2012

Velký strahovský stadion tai Strahov Stadion




Näille kulmille päädyimme kun jo monena vuonna olemme ihmetelleet kantakaupungista katsottuna tätä ihmeellistä stadionia, jonka valot näkyvät iltaisin Vanhankaupungin rantakadulle asti ja jopa kauemmaksikin. 

Päätimme siis ottaa suunnan Smichovin kaupunginosan puolelle ja käydä katsomassa tätä stadionia.



Stadionin etuosa

Omissa mielissämme näimme jo 1970-luvun yleisurheilijoiden täyttämän stadionin ja penkeillä istuvien ihmisten hurraaminen kaikui korvissamme astellessamme tämän hylätyn stadionin eteen. 

Olimme aivan varmoja, että stadionin reunalla olevissa, nyt jo ruostuneissa kymmenissä lipputangoissa, ovat joskus liehuneet maailman valtioiden eri liput tuomassa omaa tunnelmaansa kisakatsomoon ja silmissämme näimme Trabantit ja Ladat sulassa sovussa suurella tyhjällä parkkialueella.




Nyt koivunvesat versovat istumakatsomossa ja portaat, jotka joskus ovat vieneet katsomon yläkertaan, kasvavat myös ruohoa, koivuja ja ovat rapistuneet.

Vanhat kaiuttimet roikkuivat betonipylväistä. Kun laittoi silmänsä kiinni voi vain kuvitella, kuinka niistä kuulutettiin yleisurheilijoita sisään seuraavaan lähtöön.


Monumentti stadionin edessä

Katsoessamme stadionin edessä olevalla suurella ja avaralla kommunistivallan aikaisen aukion laidalla suuria monumentaalisia pystytolppia (monumentteja), olimme siinä vaiheessa aivan varmoja, että tällä stadionilla on joskus kisailtu ainakin vähintään MM-tason yleisurheilukilpailuja. 

Korkeat pystytolpat näkyvät muuten hyvin Vltava-joen vastarannalle asti. 

Stadionin edessä oleva aukio on vaikuttava ja hyvin kommunistiajan rakennusaikaan viittaava.


Rakennus aukion laidalla

Lisäksi stadionin lähietäisyydelle oli rakennettu 1970-luvun aikaisia kerrostaloja, jotka vaikuttivat vahvasti esimerkiksi urheilijoita varten rakennetulta ns. "olympiakylältä". Nyt näitä asuntoja näyttivät asuttaneen nuoret opiskelijat.


Alueen ensiapupiste


Lisäksi tuon asuntola-alueen luota löytyy myös ensiapupiste, joka vahvisti omaa ajatustamme täällä joskus järjestetyistä kansainvälisistä urheilukilpailuista.



Stadion on parhaimmat päivänsä nähnyt (huomaa edustan aukion koko)


Wikipedia sen sijaan kertoo, että stadion on rakennettu vuonna 1926 ja istuinpaikkoja siellä on 240 000. Sitä on kunnostettu vuosina 1948, sekä viimeksi vuonna 1975. 

Velký strahovský stadion on Wikipedian mukaan suurin stadion koko maailmassa. Tämän stadionin takana (tai sen vieressä) sijaitsee Stadion Evžena Rošického, jossa on järjestetty mm. vuoden 1978 EM-kisat, joten siksi läheisyydestä löytyykin tuo "olympiakylä" ensiapupisteineen.  

(Tässä linkissä palanen näistä vuoden 1978 kisoista Ylen Elävän arkiston videoissa.)





Kommunistiaikana stadionilla nähtiin suuria voimisteluesityksiä, joita nykyään taidetaan nähdä enää Pohjois-Korean areenoilla. Näissä voimisteluesityksissä sadat ihmiset voimistelivat samaan tahtiin esimerkiksi kansanmusiikin tahdissa. Lisäksi tällä stadionilla on järjestetty joskus Tšekkoslovakian spartakiadeja, joihin on ottanut osaa jopa 10 000 voimistelijaa.

Lisäksi vuonna 1960 stadion on toiminut moottoriurheilukilpailujen näyttämönä. 

Nykyään sitä ei enää käytetä urheilutapahtumiin, ja sen huomaa penkkien väleistä versovista vesoista. Mutta paikka toimii Sparta Prahan koulutuskeskuksena, ei tosin tämä areena vaan sen läheisyydessä sijaitsevat muut pienimuotoisemmat stadionit. Alueella on nimittäin jopa yhdeksän eri jalkapallokenttää, joissa harjoitellaan ja pelataan.


Pylväsmonumentti stadionin edessä

Sen sijaan siellä on järjestetty mahtavia pop-konsertteja varsinkin 1990-luvulla. Tällä stadionilla ovat mm. esiintyneet Rolling Stones (vuosina 1990 ja 1995), Guns ´n Roses (1992), Bon Jovi (1993), Aerosmith (1994) ja moni muu. Viimeisin konsertti on tällä areenalla pidetty vuonna 2007, jolloin esiintyi George Michael.

Rapistunutta stadionia on ajateltu kuitenkin säilytettäväksi, ja sinne on silloin tällöin suunniteltu kaikenmoista, kuten kauppoja tai jopa hotelli.

PS: Stadionin edessä olevalta aukion reunalta on muuten mahtavat näkymät Vltava-joen toiselle puolelle !



SHARE:

3 kommenttia

  1. yhdellä reissuistani yövyin juuri tuolla Strahovin asuntoloissa. Kuvista tuli nostalginen olo! =)

    VastaaPoista
  2. Todella, nostalgisen oloisia olivat nuo stadionin viereen rakennetut kerrostalot. Silmissä voi nähdä urheilija-asuisten kävelevän näillä kulmin; ehkäpä silloin joskus.

    Parin talon alakerrassa näytti olevan ravintola-baari (tsekkiläistyyppinen), sekä postikin tuolta alueelta löytyy. Lisäksi vanhassa ensiapupisteessä näytti edelleen toimivan jonkinlainen terveysasema.

    VastaaPoista
  3. Iltaisin oli kyllä hieman aavemainen tunnelma palatessani päivän riennoista asuntolaan, ylivilkas mielikuvitus teetti vähän tepposioa =)

    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig