Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

5. kesäkuuta 2012

Letenské sady - Vehreyttä, olutta, ruokaa ja taidetta !



Näkymää puistoon johtavien portaiden yläpäästä


Letenské sady eli yksinkertaisemmin Letnán puisto oli kävelymme kohteena eräänä matkapäivänämme. Edelliskerralla täällä käydessämme valitsimme puiston vasemman puolen kun noustaan Nábřeží Edvarda Beneše -kadulta portaat ylös Metronomiselle kellolle

Nyt otimmekin tällä kertaa oikean puoleiset portaat ja lähdimme nauttimaan tästä vihreästä keitaasta kaupungin liikenteen äänten vaimetessa, Vltava-joen virratessa oikealla puolellamme.


Portaat, taustalla Vltava-joki siltoineen


Letnán puisto sijaitsee siis Josefovin kaupunginosasta päin katsottuna joen toisella puolen ylängöllä, jossa vihollisjoukot muinoin kokoontuivat ennen kuin tekivät hyökkäyksiä Prahan linnaan. 1800-luvun puolivälistä asti alueella on ollut metsäinen puisto. 

Kallion päällä sijaitsevalle puistoalueelle on istutettu komeita puita ja prahalaiset käyvätkin siellä paljon kävelyllä. Nykyään puistossa liikkuu paitsi meidän kaltaisiamme rauhallisesta kävelystä nautiskelevia, niin myös skeittaajia, lenkkeilijöitä, rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä; unohtamatta piknik-seurueita ja koiran ulkoiluttajia.

Puiston pohjoisosassa on avoimempi alue, jossa kommunistit järjestivät ennen vappuparaatejaan. Eräs vuoden 1989 Samettivallankumouksen avaintapahtuma sattui täällä 26. marraskuuta kun lähes miljoona tsekkiä kokoontui vaatimaan kansaa hallituksen vastaiseen yhteislakkoon.


Letnán puistoa toukokuussa 2012

Kävellessämme puistokäytävää eteenpäin, ensimmäisenä kohtasimme alla kuvassakin näkyvän patsaan. Yritin kovin etsiä tietoa patsaan tekijästä tai sen nimestä, mutta en millään mistään sitä löytänyt.


Herkkä patsas

Patsaan jälkeen jatkoimme matkaa ja ihastelimme kukkulan reunalta näkyvää jokivartta laivoineen.


Vltava-joki

Joen vastarannan talojen katot


Matkamme jatkui rauhallisissa merkeissä jokinäkymää ihasteellen, ja sitten eteemme tulikin kaunis vanha huvila tai jopa palatsi.

Saavuimme vuonna 1863 rakennetun uusrenesanssityylisen ravintolan, Letenský zámeček eli Letnán linnan eteen.


Letenský zámeček
Kauniit portaat johtavat ravintolaan sisään


Letenský zámeček on ravintolan lisäksi juhlapaikka, jota yksityiset ja yritykset voivat vuokrata tiloineen ja henkilökuntineen tarpeen vaatiessa, ja täällä vietetäänkin paljon esimerkiksi häitä ja muita perhejuhlia.

Rakennuksessa toimii kuitenkin ravintolakin, ja ravintolan omilta kotisivuilta voit lukea enemmän ja tarkastella heidän menuitaan ja aukioloaikojaan, jos mieli tekee tänne joskus pistäytyä syömään ja näköaloista nauttimaan. 



Ravintolan edustan viehättävä paviljonki, ehkä pieniä orkestereita varten


Letenský zámeček pitää sisällään neljä eri ravintolaa, esittelyt ja menuut kahdesta ensimmäisestä saat auki klikkaamalla nimeä: Brasserie Ullmann, Restaurant Belcredi, Salónek ve věži ja Zahradní restaurace, mutta ...


Pöytiä penkkeineen Beer Garden -ravintolan edustalla, puiden alla ...


 ... ravintolan kupeessa on pieni ulkokioski, ja sen edessä avautuu kymmeniä pöytiä ja penkkejä käsittävä ulkoterassialue. Tätä aluetta kutsutaan Beer Gardeniksi eli Olutpuutarhaksi. Aivan kertakaikkisen ihastuttava !

Mikäpä näillä penkeillä olisi viettää lämmintä kesäiltaa kera oluiden tai viinien, sekä kuunnella mukavan letkeää orkesterin soittoa. 

Kioski myy ihan edulliseen hintaan Gambrinius-olutta (voi olla muitakin, mutta tätä he mainostavat), sekä muita virvokkeita. Näitä voi sitten nauttia katselemalla kun samalla ihailee ihastuttavaa Prahan kaupunkiin aukeavaa näkymää.

Beer Gardenin omat kotisivut löydät tästä: http://www.praguebeergarden.com/


... ja reunalta avautuu näkymä Prahan kaupunkiin !


Tämän ulkoilmaterassin vieressä on lasten leikkipuisto, jonka "hepat" nauravat kaikki koko hammasrivistöillään ; )



Leikkipuiston heppoja ja muita eläimiä


Iloinen hevonen !

Tästä kun matkaa sitten jatkaa eteenpäin saapuukin sitten lopulta eräälle historiallisen ja erityisen rakennuksen eteen, nimittän Expo ´58 -näyttelyn rakennukseen; Bruselský pavilon eli Brysselin paviljonki.



Expo ´58 paviljonki


Alunperin tässä rakennuksessa on ollut ravintola ja sitä pidetään yhä yhtenä kauneimmista rakennuksista, joka toteutettiin 1900-luvulla.

Paviljonki rakennettiin näyttelypaviljongiksi edustamaan entisessä Tšekkoslovakiaa Expo-maailmannäyttelyssä Brysselissä vuonna 1958.


Expo ´58 paviljonki


Rakennuksen arkkitehdit František Cubr, Josef Hruby ja Zdeněk Pokornyl loivat ainutlaatuisen rakennuksen, joka saikin korkeimman palkinnon, "Grand Prix:in" Brysselissä. Palkinto myönnettiin mm. siksi, että rakennustekniikka oli mitoitettu hienosti sen ajan ajankuvaan ja teknologiaan, rakennuksessa on käytetty teräsrunkoa yhdessä lasin kanssa ja sisustus oli ajankuvaan moderni.
 
Valtavan suosion saaneen näyttelyn jälkeen paviljonki purettiin ja siirrettiin takaisin Prahaan. Paikka paviljongin uudelleenrakentamiseen valittiin Letenské sadyn reunalle.
  
Tämän jälkeen rakennusta käytettiin sen alkuperäiseen tarkoitukseen eli ravintolana. Vuonna 1991 ravintola myytiin yksityiselle omistajalle ja sen jälkeen alkoivat ongelmat, sekä ilkivalta rakennusta kohtaan, joka johti ravintolan sulkemiseen. Vuonna 2001 paviljonki kunnostettiin sen alkuperäisyyttä kunnioittaen. Tänään siellä toimii mainostoimisto.





Seisoessamme paviljongin ulkoterassilla aivan puiston reunalla ja allamme virtasi Vltava-joki, tuli tunne, kuin olisi siirtynyt 1960-luvulle. Paikalla voi nähdä ihmisiä parhaimmissaan; naisilla kauniita pukuja ja miehillä tumma vaatetus. Ihmisillä on hauskaa; he syövät ja juovat, sekä nauttivat mahtavasta näköalasta Prahan kaupunkiin.




Paviljongin toinen puoli


Miltei tämän Brysselin paviljongin jälkeen puistoalue alkaakin loppua ja oli aika etsiä lähin raitiovaunupysäkki.


Letnán puisto on ihana vihreä keidas, josta on kauniit näkymät Prahan kaupunkiin. Valitseepa sitten oikean tai vasemman puiston laidan kulkeakseen, nauttii varmasti vehreästä tunnelmasta.

Karttalinkki Letenské sady -puistoon tässä.


Me olemme käyttäneet tänne mennäksemme raitiovaunuja: ratikat 1, 8, 12 ja 17. Jää pois rappusten edessä  Nábřeží Edvarda Beneše-kadulla, pysäkki on sillan luona ja sen nimi on Čechův most (karttalinkki tässä). Siitä sitten vain liikennevalo-ohjatun suojatien yli ja kiipeämään ! (Poistulot muita kautta).



SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig