Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

1. joulukuuta 2014

Karlštejn ja kaunis linna - Karlštejn and a beautiful castle





Me kävimme piipahtamassa Karlštejnin pienessä kylässä ja sen linnassa maaliskuussa 2014.

Karlštejnin linna sijaitsee noin 35 km Prahasta länteen. Sen kerrotaan olevan yksi kauneimmista linnoista Tšekissä. Olen lukenut sitä kutsuttavan jopa Prinsessa Ruususen linnaksi; ko. sadussa oleva linna olisi saanut ulkoisia vaikutteita nimenomaan tästä Karlštejnin linnasta.

Keisari Kaarle IV alkoi 1300-luvulla rakennuttaa renesanssilinnaa vähän niinkuin "keskelle ei mitään", joka valmistui vihdoin vuonna 1365. Alunperin se oli tarkoitettu Böömin kruununjalokivien säilytyspaikaksi. Linnaa on piiritetty eri sotien aikana, mutta koskaan sitä ei saatu kokonaan valloitetuksi. 1800-luvulla linna entisöitiin nykyiseen muotoonsa.


Translation:
We visited a daytrip to Karlštejn in March 2014 by a train. The Karlstejn Castle is located about 35 km west of Prague. It is said to be one of the most beautiful castles in the Czech Republic.  Emperor Charles IV began in the 1300's the construction of the renaissance castle, which was finally completed in 1365. Originally it was intended as a repository for the Bohemian crown jewels. The castle is under siege during the various wars, but it has not ever been completely conquered. The 1800s the castle was restored to its current form.

 

Teimme junalla tänne päiväretken, joten hyvällä säällä paikkaan kannattaa lähteä tutustumaan omin päin. Junia Prahasta Karlštejniin lähtee sekä päärautatieasemalta (Hlavní nádraží), että myös Smíchovin juna-asemalta (josta me lähdimme). Kaupunkiin pääsee varmasti myös bussilla. Junia lähtee usein ja matka kestää noin 30-40 minuuttia.

Aikatauluhakuja juniin ja busseihin voit tehdä tästä . (Aikatauluhakuihin liittyvä juttuni)


Translation:
Trains to Karlstejn leaves as the Prague main train station (Hlavní nádraží), but also the Smíchov train station (which we left). The journey takes about 30-40 minutes. (Tips to buses and trains timetables you will find this link, my older posts.)



Muistutettava kuitenkin on, että Karlštejnin rautatieasemalta on noin 1,5 km kävelymatka itse linnan alapuolella sijaitsevaan pikkukaupunkiin, ja siitä sitten vielä kipuaminen ylös itse linnalle noin 500 metriä, eli hyvät kengät jalkaan ja seikkailumieltä mukaan, ripauksella "ei kiirettä minnekään" -mentaliteettia, niin hyvä retkipäivä tulee!

Kun saavut Karlštejnin rautatieasemalle, lähde kulkemaan oikealle rautatieaseman etuovilta, ja kävele tietä pitkin noin 200-300 metriä eteenpäin, kunnes tulee risteys ja opastaulu viitoittaa tietäsi vasemmalle, yli joen ja sillan. Sieltä linna kukkulallaan jo näkyykin. Sitä kohti siis!


Translation:
 Note, that the Karlštejn train station is approximately 1.5 km walk itself for the village and the castle is more for about 500 meters uphill to the village, so you must to have a good shoes and a sense of adventure!

When you arrive at the train station Karlštejn, turn to the right of the train station's front doors, and walk along the road for about 200-300 meters ahead, until you see a junction and an information board which guides you turn to the left, and walk over the bridge. From there, you will see the castle on the hill.  Continue your walk towards it.

 


Me otimme linnassa opastetun kierroksen. Meitä opasti linnan historiaan ja sen saleihin nuori nainen, ja meidän lisäksemme tuolloin turistiajan ulkopuolella ei ollut kuin toinen pariskunta. Saimme siis melkein privaattiopastuksen. Muistaakseni kierros kesti vajaan tunnin. Linnan omilta kotisivuilta kannattaa tarkistaa sen aukioloajat, ettei kävele ylös asti "turhaan".

Valitettavasti kuvia linnan sisältä ei ole, en muista otimmeko niitä ollenkaan vai oliko kuvaaminen kiellettyä? Opaskierros oli hyvä ja se avasi linnan historiaa meille retkiläisille.

Linnan omat kotisivut löydät tästä.


Translation:
We took a guided tour of the castle and it lasted approximately an hour.  Note: you should check the opening hours at the castle homepages here.




Päivä oli keväisen kaunis, aurinkoinen ja lämpöinen, siksi linnalle oli mukava kävellä. Takaisin tullessa poikkesimme "välioluelle" pikkukaupungin linnalle vievälle pääkadulle. Sen varrelta löytyy ruoka- ja olutpaikkoja, sekä matkamuistomyymälöitä, jos on tarvetta sellaisille.

Toiset oluet vielä junaa odotellessa siemaisimme rautatieasemaa vastapäätä olevassa Penzion Karlštejnin pihassa ulkopöydässä istuen, jossa aurinko lämmitti ihanasti! (http://www.karlstejn-penzion.cz/)





Translation:

The day was a beautiful, sunny and warm, and it was nice to walk to the castle.  At the Karlštejns main street you will found a restaurants, beer places and a souvenir shops. When we waiting for the train back to Prague, we take a beers  opposite of the train station; in the Penzion Karlštejn. It was so fine to sit down at the table outdoor, where the sun warms. (http://www.karlstejn-penzion.cz/)


Karlštejnin linna / Karlštejn Castle (Karttalinkki tässä, map link here)
Karlštejn 172,  Karlštejn

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig