3. heinäkuuta 2015

Tuopillinen Strahovin luostarin panimossa - Klášterní pivovar Strahov





Kauniina aurinkoisena kesäisenä päivänä, juuri lounasajan alkaessa, astuimme sisään Strahovin luostarin panimoravintolaan (Klášterní pivovar Strahov) ja istahdimme lepuuttamaan jalkojamme sen terassille eli sisäpihalle. Olemme vierailleet täällä ennenkin, mutta siitä on jäänyt blogissa mainitsematta, joten korjataan asia tällä kertaa.




Strahovin luostarin panimo on hiljainen paikka hengähtää linnakukkulalla- tai Petřín-puistossa kävelyn lomassa. Panimo valmistaa noin kymmentä erilaista olutta ja tarjolla on niin tummaa kuin vaaleaa. Lisäksi panimossa on saatavilla perinteistä tshekkiläistä ruokaa.




Panimon juuret ovat vanhat ja sijoittuvat keskiajalle, 1300-luvulle. Panimo toimi luostarin tiloissa sen alusta lähtien satoja vuosia, mutta suljettiin 1907. Vuoden 2000 aikana paikka remontoitiin ja ovet janoisille avattiin. Paikka henkii yhä vanhaa luostarihenkeä ja panimon laitteet sekä säiliöt ovat asiakkaiden nähtävillä. Kesäaikaan aurinkovarjoin katettu sisäpiha toimii terassina





Strahovin luostarin panimossa tehdään omat oluet. Tarjolla on vaaleaa ja tummaa, sekä esimerkiksi vain tiettynä vuodenaikana, kuten kesällä, tuotettua vehnäolutta.




Portterityylinen Sv. Norbert -olut on rankattu Prahan parhaisiin; tarjolla vaaleana ja tummana. Tällä kertaa maistomme siis näitä.

Sv. Norbert, dark. Tämä pästoroimaton tumma olut olisi miehen mukaan kaivannut hieman makeutta lisää. Se oli siis hänen makuunsa liian kuiva.

Sv. Norbert, amber. Vaaleaa, pihkan väristä olutta, mutta myöskin makuumme hieman ehkä kuivahko, mutta edellistä tummaa versiota parempi; kuva yllä.





Miljöö on kaunis ja rauhallinen, palvelu hyvää. Tänne kannattaa kyllä istahtaa tuopilliselle.



Osoite:

Klášterní pivovar Strahov

Strahovské nádvoří 301/10, Praha 1 - Hradčanyn kaupunginosaa, linnakukkulalla.

Raitiovaunu: linja 22 - jää pois Keplerova-kadun pysäkillä Pohorelec, siitä kävelymatka luostariin.





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig