5. elokuuta 2016

Matkustusilmoituksen tärkeydestä asiaa



Viimeisten parin vuoden aikana on Euroopan turvallisuustilanne jonkin verran muuttunut huonompaan suuntaan. Erilaiset terroriteot, varsinkin Ranskan ja Belgian alueilla, ovat aiheuttaneet meille turisteillekin ajatuksia siitä, uskaltaako sitä enää matkustaa ja minne?

Me itse olemme kokeneet Prahan ja Tsehkin yleensäkin turvalliseksi kaupungiksi ja maaksi. Ihmiset elävät ja ovat  kuin me suomalaiset itsekin. Suurkaupunki on kuitenkin aina suurkaupunki. Prahassa kulkee turistivirtojen joukossa lompakkovarkaita tai joskus kuulee epärehellisistä taksinkuljettajista, jotka ovat veloittaneet matkasta enemmän kuin olisi pitänyt.  Ja onhan Prahassakin asuinalueita (kuten meilläkin), joissa sattuu ja tapahtuu, joihin ei ehkä pimeään aikaan kannata mennä. Mutta turistille, joka kulkee peruskaupungin alueella, eikä huitele yömyöhään kaduilla humalapäissään ja muutenkin pitää matkaillessaan maalaisjärjen mukanaan,  heille harvemmin mitään ikävää sattuu.

Matkailussa on kuitenkin aina olemassa erilaisia riskejä, kuten oman terveyden, mukana kulkevan omaisuuden tai äkillisten luonnonkatastrofien suhteen; kaikkea tulevaa ei pysty ennakoimaan. Mutta: varautua aina voi.

Siis jälleen kerran muistutan tuosta Matkustusilmoituksesta, joka kannattaa (lue: pitää) tehdä matkalle lähtiessä netin kautta. Linkkasin ko. sivut myös tuonne blogin mustanväriseen yläpalkkiin, josta sen helposti löytää. Sivuilta avautuvalle nettikaavakkeelle kirjataan matkan kohde ja ajankohta, sekä ainakin yhden matkalla mukana olevan yhteystiedot, joista kännykkänumero on se tärkein. Tällöin ulkoasiainministeriö saa lähetetyksi mahdollisista ko. alueella tapahtuvista, esimerkiksi juuri henkeen tai terveyteen liittyvistä asioista viestin. Lisää ongelma- ja hätätilanteista matkalla, sekä niihin liittyvistä ratkaisusta voit lukea vaikkapa tästä, ulkoasiainministeriön sivulta.

Itse olen ottanut jo viime vuosina tavaksi tehdä tuo Matkustusilmoitus meidän lähtiessä Suomen rajojen ulkopuolelle. Vaikka matka olisikin vähäiset 1-2 päivää, on mielestäni hyvä, että viranomaisilla on tieto meistä, jotka surffailemme maailmalla itseksemme; pidemmillä matkoilla ilmoitus onkin ehdoton. On jonkinlainen "turva" mukana siitä, että me saamme ilmoituksen jos viranomaiset katsovat, että tarvetta ko. tiedolle on. Matkalla kun ei aina lueta uutisia, eikä surffailla netissä. Usein jää siis pimentoon, jos jotakin on sattunut.

Ja onhan sinulla talletettuna puhelimen tietoihin lisäksi ulkoasiainministeriön 24 h ns. hätänumero? Jos ei vielä ole, tee sekin nyt: +358 9 1605 5555. Jos onnettomuuden sattuessa ei tiedä miten hätätilanteensa kanssa toimia ulkomailla (esimerkiksi matkakumppanin katoamisessa tai kuolemantapauksen sattuessa), ko. numerosta saat ensihätään neuvot ja ohjeet omalla Suomen kielellä.

 
Turvallista matkaa!


 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig