30. elokuuta 2016

Viinitastingia Prahan linnapuutarhassa 17.-18.9.2016


Syyskuun puolivälissä Prahan linnassa järjestetään pienimuotoiset viinifestivaalit, jonne on vapaa pääsy. Mikäli olet tuolloin Prahassa ja et syljeksi viinilasiin, suuntaahan kulkusi kohti linnakukkulaa. Festarit ovat avoinna kumpanakin päivänä klo 10 - 18.

Tässä kohdin pitänee kertoa kaikille teille valkoviinin ystäville, että tshekkiläinen valkoviini on maistamisen arvoista. Olin itse aluksi epäileväinen maan omaan viinintuotantoon, mutta onneksi rohkenin maistaa eräällä reissulla tässä oluen maassa, maan omaa valkoviiniä. Siitä se sitten lähti. Sen jälkeen, joka Prahan reissulla on tullut lasi tai kaksi maistettua maan omaa valkoviinä, enkä ole vielä pettynyt. Punaviiniä emme suosittele; siitä ei ole vielä hyvää omakohtaista kokemusta.

Mutta palataksemme asiaan, Prahan linna-alueen viinifestivaaleilla pääsee tutustumaan juuri maan omaan viinituotantoon, sekä pientä maksua vastaan maistelemaan eri viinintuottajien tuotoksia, pientä huikopalaa unohtamatta. Paikalla on myös näytteillä viininvalmistukseen liittyviä asioita, kuten sen käymisprosessia tai pullottamista silmällä pitäen.

Viinin, ruoan ja estetiikan lisäksi tarjotaan myös musiikkiesityksiä.

Toinen osa festivaalia on "Määrin viininmaistajaiset". Tämä tapahtuma sijaitsee puiston perällä läntisellä puolella, renesanssi-rakennuksessa Velká mícovna Pražského hradu (sijaintilinkki), jossa on joskus ollut mm. ratsastushalli. Täällä kävijät voivat maistella erinomaisia tshekkiläisiä viinejä kohtuuhintaan.

Paikka: Läntinen kuninkaallinen puutarha. Avoinna klo 11 -18, sisäänpääsymaksu 80 korunaa, sisältäen viinilasillisen.  


Ehdottomasti vierailemisen arvoinen käyntikohde.


Missä: Kuninkaallinen puutarha, Prahan linna (karttalinkki)

Metro: vihreä linja A - jää pois pysäkillä Malostranska, siitä kävelymatka linnalle.

Raitiovaunu: linja 22 - jää pois pysäkillä Prazsky hrad (Prahan linna), pysäkki on linnan portin edessä, siitä sisään linna-alueelle.



SHARE:

2 kommenttia

  1. Oi ja vau millainen tapahtuma ja missä miljöössä! Praha on houkutellut jo pitkään ja tämä blogi vain vahvisti sen asemaa bucketlistin kärkipäässä.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla : ) Prahaa voidaan kyllä täydestä sydämestä suositella, niin moni tuntuu sinne palaavan sen ekakerran jälkeen. Praha jättää jäljen sydämeen. Mukavaa matkan suunnittelua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig