1. syyskuuta 2016

Další novinky - Vielä muutama uutispala ja info Dalai Laman vierailusta




Vielä muutamia uutispaloja viikonlopuksi luettavaksi:

Syyskuu toi arjen tullessaan moneen tshekkiläiseen perheeseen, sillä päiväkoteihin, esikouluihin ja kouluihin suuntasi torstaina 1.9. kahden kesälomakuukauden jälkeen virkeitä ja innokkaita lapsia. Ensimmäisen luokan aloitti 115 000 lasta, joka tosin on 1200 vähemmän kuin viime vuonna. Opettajille on luvattu pientä palkankorotusta tässä kuussa.
 
Meillä kotimaassa Ryanair supistaa lentojaan Tampereelta, mutta Prahan lentokentällä asiat ovat toisin: Ryanair suunnittelee lisäävänsä yhteyksiä Prahasta seuraavana kahtena tulevana kesänä. Uudet lentoyhteydet Prahasta ovat Liverpooliin Englantiin, sekä Trapaniin, Sisiliaan. Lisäksi suunnitelmissa on nyt tulevana marraskuuna avata lentoyhteydet Prahasta Roomaan ja Bergamoon. Oi, te onnekkaat prahalaiset!
 
Radio Praha, josta nämäkin pienet uutispalat ovat peräisin, täytti keskiviikkona 31.8.2016 kunnioitettavat 80 vuotta. Radiokanava perustettiin 31.8.1936 Itä-Böömissä, Pardubicen kaupungissa. Radio Prahassa on muutoin kuusi eri kielistä osastoa Tshekin kielen lisäksi, joista jokainen tuottaa puolen tunnin ohjelman joka päivä ko. kielellä.



 
Sitten muutama urheiluun liittyvä uutinen:
 
Tshekistä lähti Rio de Janeiron paraolympialaisiin 39-jäseninen joukkue. Toiveissa on tuoda kotiin 8-9 mitalia. Neljä vuotta sitten Lontoossa tshekkien joukkue sai 11 mitalia. Kyseisissä kisoissa kultamitalin saanut Jiří Ježek on valtuutettu tänä vuonna etumieheksi eli lipunkantajaksi avajaisiin.
 
Karel Jarolím, Tshekin jalkapallomaajoukkueen uusi valmentaja, on luotsannut joukkueensa 3-0 voittoon; vastustajana oli Armenia. Ottelu käytiin vähän kuin alkulämmittelynä tulevaa MM-karsintoja silmällä pitäen. Ensimmäinen "oikea" peli on sunnuntaina Prahassa ja vastassa on Pohjois-Irlannin joukkue.
 
Keskiviikkona 31.8.2016 saapui suru-uutinen: kautta aikojen menestynein Tshekin olympiaurheilija voimistelija Věra Čáslavská menehtyi haimasyöpään 74-vuotiaana. Hänet tunnettiin paitsi urheilusaavutuksistaan, mutta myös protestistaan Meksikon olympialaisissa vuonna 1968; liittyen Prahan kevääseen ja Tshekkoslovakian miehitykseen. Meksikon olympialaiset järjestettiin vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun Neuvostoliiton johtama hyökkäys toi panssarivaunut Prahan kaduille.
 
 

Ja lopuksi infoa teille, jotka kenties haluatte mennä kuuntelemaan Dalai Laman syviä oppeja:
 
Prahan Lucerna-palatsissa 19.10.2016 klo 13 alkaen Dalai Lama kertoo maallisesta etiikasta. Kuka tahansa voi esitystä mennä kuuntelemaan, sillä  Ticketpro on avannut nettilippuluukkunsa 1.9., josta ko. tapahtumaan voi lippuja ostaa (suora linkki sivulle tästä). Esitys pidetään englannin kielellä ja liittyy edesmenneen presidentti Václav Havel80 -juhlajuttuihin; niistä myöhemmin lisää.
 
 
Hyvää viikonloppua!
 
 

 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig