25. lokakuuta 2016

Luxus-vinkki: Illallinen kera Mozartin, Grand Hotel Bohemian tanssisalissa


Tämä vinkki on teille, jotka matkaatte Prahaan loppuvuodesta (tästä eteenpäin)  ja haluatte kokea jotakin luxusta. Kerron teille Grand Hotel Bohemian tarjouksesta illallistaa Mozartin sävelmien seurassa, aivan ihastuttavassa Boccaccio-tanssisalissa.

Alla olevat kuvat ovat tanssisalista meidän syyskuun 2016  matkaltamme kun pistäydyimme ohikulkiessamme illansuussa katsomaan tämän hotellin upeita aulatiloja ja askeleemme suuntasivat baarin puolelle, josta löysimme tien tänne tanssisalin parvekkeelle ja saliin itseensä.  Sali oli tuolloin tyhjä, mutta kuten kuvistakin näkyy, voi vain kuvitella upeita tanssiaisia ja muita tapahtumia aikaan, jolloin meistä ei kukaan ollut vielä syntynytkään.

Mutta siis ohessa tietoa ensin itse hotellista ja sitten tuosta illallisesta:



Grand Hotel Bohemia on ollut yksi merkittävimmistä paikoista Prahassa, ja varsinkin vanhan Tshekkoslovakian aikana. Täällä, juuri Boccaccio tanssisalissa pidettiin kabareita, ja salista tulikin kaupungin seurapiireille tärkeä kohtauspaikka. Kabareita järjestettiin säännöllisesti aivan kommunismin alkuvuosiin asti.

Kokenut hotellinomistaja Josef Steiner avasi tämän rakennuksen ovet 25.2.1927 ja hotellin nimeksi tuli Grand Hotel Steiner.  Silloin hotellissa oli uusinta uutta teknologiaa, mitä maailmalta oli saatavilla. Steiner itse oli hankkinut kokemustaan mm. Englannista ja Sveitsistä. Nyt Grand Hotel tarjosi ylellisiä sviittejä ja majoitushuoneita, jotka olivat varustetttu mm. marmorikylpyhuoneilla. Isoimmissa sviiteissä oli olohuoneen lisäksi useita makuuhuoneita.




Jokainen hotellihuone oli varustettu omalla puhelimella ja hakujärjestelmällä, jolloin asiakas saattoi tarvittaessa soittaa huonesiivoojan tai huonepalvelun paikalle milloin hyvänsä. Rakennuksesta löytyi myös talvipuutarha ja upeat kattoterassit 6. ja 7. kerroksessa. Hotellin aula sisustettiin Art Deco -tyyliin marmorilattialla, puisella kasettikatolla ja mukavilla nahkaisilla nojatuoleilla.

Grand Hotel Steiner ottikin omakseen nopeasti 1920- ja -30 luvuilla Prahan seurapiirit, jonka ranskalaistyylisuuntaan erikoistuneessa ravintolassa he istuivat iltojaan hauskaa pitäen.


Kun herra Steiner avasi hotellinsa ovet vuonna 1927, hän esitteli myös ylellisen tanssisali Boccaccion yleisölle. Marmoria, kultaa ja kristallilasia; tämä kaikki oli aivan ainutlaatuista;  kimaltelevia yksityiskohtia täynnä.

Päivittäin iltapäivisin salissa tarjoiltiin kello viiden tee, ja illalla "soirees dansantes" eli tanssijat viihdyttivät kabareeilloissa asiakkaita. Täällä kävi iltojaan istumassa mm. ulkoasiainministeri ja Yhdysvaltain Tshekkoslovakian suurlähettiläs Jan Masaryk. Iltapäivisin seurapiiri-porvaristojen isät etsivät naimattomille tyttärilleen aviomiesehdokkaita ja iltaisin, auringon laskun jälkeen paikka muuttui ylelliseksi yökerhoksi. Täällä paitsi nautittiin hyvästä ruoasta ja juomasta, esityksistä, niin myös tehtiin bisnes-neuvotteluita ja solmittiin uusia liiketuttavuuksia; puhuttiin politiikkaakin.



Vuonna 1948 kommunistipuolueen ottaessaan yksityisiä kiinteistöjä valtaansa ja kansallistaessaan yrityksiä, herra Steiner pyysi saada jäädä hotelliinsa vähintään työntekijäksi. Steiner toivoi, ettei kommunistijohto kestäisi kovin kauan ja hän halusi myös omalta osaltaan huolehtia rakkaasta omaisuudestaan, Grand Hotellista. Valitettavasti hän oli väärässä.

Steinerin nimi katosi hotellista 40 vuoden kommunismihallinnon aikana samoin kuin rakennuksen kauneus ja ylellisyyden tuntu. Rakennuksen kunnossapitämiseen olisi uponnut rahaa ja se alkoi rapistua hiljakseen. Hetken hotellin nimi vaihtui Hotel Prahaksi, mutta sitä ei löytynyt mistään oppaista, matkailuneuvonnasta, eikä edes puhelinluettelosta. Hotelli palveli vain ja ainoastaan kommunistipuoluetta ja sen tarpeita. Sinne ei enää sijoitettu matkailijoita.



Vuonna 1989 Samettivallankumouksen jälkeen yksityisten omaisuutta alettiin palauttamaan takaisin niille suvuille, joilta se aiemmin valtion toimesta oli otettu haltuun. Myös Steinerin suku sai takaisin pahoin rapistuneen hotellinsa. Suku myi hotellin eteenpäin itävaltalaiselle hotelliyritykselle, Austria Hotels. Rakennusta alettiin korjata kuntoon. Suurten korjaustöiden jälkeen hotelli avattiin 1.10.1993 ja se sai uuden nimen, Grand Hotel Bohemia.

Nykyään Bohemia on sellainen, ettei herra Steinerinkaan tarvitsisi enää hävetä. Tämä loistokas Grand Hotel Bohemia tarjoaa viiden tähden hotellimajoitusta, siellä on 78 ylellistä ilmastoitua hotellihuonetta sviitteineen, ja se esiintyy useissa matkaoppaissa ja -esitteissä.

Näillä kulmin kulkiessanne pistäytykäähän sisään ja nauttikaa hetki 1930 -luvun tunnelmasta; loistokkaasta sellaisesta. Istahtakaa aulabaarin puolelle lasilliselle tai kahville, tai rohkeasti varatkaa huone hääpäivänne kunniaksi tai syntymäpäiväsankaria juhlien.




Tämä "Mozart Dinner Concert", josta nyt vinkkaan, on hieno tilaisuus kokea hyvin erityisen hetken ja tämän hotellin maagisen ilmapiirin kynttilöiden valossa, hyvän ruoan parissa ja kuunnellen parhaimpia Mozartin sävellyksiä oopperoista, kuten Don Giovanni, Figaro ja Taikahuilu. Lauluosuuden hoitaa  ryhmä nimeltä Amadeus Praha, laulajinaan mm. sopraano Terezie Švarcová ja Daniel Klánský. Itse musiikista vastaa Prahan Radion sinfoniaorkesterin kokoonpano. Ja kaikki nämä esiintyjät ovat pukeutuneet Mozartin aikakauden mukaisesti, 1700-luvun lopun tyyliin.

Menuita on tarjolla kolmea eri lajia, kaksi aikusille ja yksi lapsille. Näistä seuraavassa. En lähtenyt ruokia kääntämään suomenkielelle. Kaikissa on alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka; juomat lopussa:

Menu Boccacio
Pea soup with buttered croutons
***
Slow cooked beef cheeks in red wine and thyme, served with celery and potato puree
***
Home-made apple strudel with almonds and vanilla sauce

Vegetarian Menu

Pea soup with buttered croutons
***
Ratatouille served with celery and potato puree
***
Home-Made Apple Strudel with Almonds and Vanilla Sauce


Kids Menu

Strong Beef Broth with Vegetables and Home-Made Noodles
***
Mini Chicken Nuggets with Steamed Potatoes and Carrots in Butter
***
Home-Made Apple Strudel with Almonds and Vanilla Sauce


Drink package1 glass of wine (1,5 dl), 1 soft drink, 1 tea or coffee, 1 drink of your choice

Children's drink package
2 soft drinks


Ja sitten itse tilaukseen: liput tähän hienoon luxus-tilaisuuteen tilataan erikseen netistä, alla linkki. Istuinpaikat on valittavissa aina kahdeksan hengen pöydästä kahden hengen pöytiin; kalleimmat omalle parvekkeelle. Hinnat lähtevät n. 70 eurosta, parvekehinta n. 105 euroa per hlö. Ensimmäisestä kohdasta löydät päivyrin, jossa löytyvät aina tummennetulla ne päivät, jolloin tilaisuus järjestetään. Ja varsinkin te, jotka olette Prahassa joulunaikaan, koko jouluviikolle näytti olevan vielä paikkoja vapaana.  Varauslinkkiin pääset tästä. 


 Osoite:

Grand Hotel Bohemia

 Králodvorská 652/4, Praha 1 - (Karttalinkki)


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig