Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

10. maaliskuuta 2015

Prahan linna ja eteläinen puutarha





Uskoisin, että useat teistä Prahan linnassa kävijöistä suuntautuvat reissullaan vain katsomaan linnapihoja tai Kultakujan suuntaa. Harvemmin tulee käveltyä linnan eteläisellä sivustolla, jossa sijaitsevat muutamat puutarhat. Täältä avautuu myös kaunis Prahan panorama.

Löysin vähän vahingossa oheiset kuvat vuodelta 2012, ja ajattelin kirjoittaa muutaman rivin tästä linnan eteläisestä puutarha-alueesta.




Linna-alueen eteläpiha eli Jižní zahrady on koko linna alueen eteläpään mittainen. Se on pitkällä ja kapealla maakaistaleella itse linnan alapuolella. Sieltä näkee Prahan Pienen puolen talojen kattoja eli Malá Stranan kaupunginosaa. Useita pieniä puutarhoja on yhdistetty tähän puutarhakokonaisuuteen ja se on viehättävä vastapaino linnan alueen totisille arkkitehtuureille, sekä ahtaudelle.

Kommunistiaikaan puutarha oli yleensä suljettuna yleisöltä, mutta vuoden 1989 jälkeen presidentti Havel käski miltei ensitöikseen avata sen kaikelle kansalle.

Puutarhaan pääsee kummastakin päästä. Vaikuttavin reitti on kuitenkin linnan kolmannelta sisäpihalta laskeutuvia portaita pitkin.

Puutarha linnan eteläiselle puolelle perustettiin vähitellen 1500-luvun puolivälistä alkaen. Linna-alueen  jälleenrakennustyöt näillä alueilla on tehty 1990-luvun alussa ja viimeiset 2000-luvulla. Nyt kaikilla on mahdollista nauttia tästäkin upeasta miljööstä ja kävellä eteläisen puutarhan läpi, tehdä kiertomatka Prahan linna-alueella aivan loppuun asti.





Ensimmäinen puutarhaosa on nimeltään Paratiisipuutarha (Rajská zahrada) ja sen tavoittaa kävellessä tänne Hradčanskén aukion (Hradčanské náměsti) kautta. Puutarha sijoittuu eteläisen puolen vallin eteen ja aivan linnan seinään kiinni.

Tämä puutarhaosuus on peräisin jo 1500-luvun puolivälissä arkkierttua Ferdinard II:n asuinkaudelta linnassa. Täällä on mm. pyöreä paviljonki, joka rakennettiin keisari Matiakselle vuonna 1617. Veistettyyn puukattoon on maalattu Habsburgien valtakunnan 39 maan vaakunat.

Arkkitehti Plečnik suunnitteli nykyisen puutarhamallin 1920-luvulla ja sellaisena se on nähtävillä yhä tänä päivänä. Plečnikiä onnisti, sillä hänet valitsi presidentti Masaryk entistämään rapistuneen linnan ja kohtentamaan sen vuonna 1918 perustetun Tsekkoslovakian uuden, demokraattisen arvon mukaiseksi symboliksi.




Matkaa jatkettessa seuraavaksi tulee eteen Vallipuutarhaksi (Na Valech) nimetty alue. Sen paikalla oli aikoinaan ryytimaa, ja se tunnetaan vuoden 1618 defensestraatiosta, jossa kaksi keisarin käskynhaltijaa heitettiin toisen kerroksen ikkunasta. Ferdinand II pystytti kaksi obeliskia paikkaan, johon miehet putosivat.

Tänään puutarhassa on nähtävillä myöskin arkkitehti Plecnikin kädenjälki. 1920-luvulla Josip Plečnik pani toimeen muutostöitä ja rakennutti Paratiisipuutarhaan, ja näköalatasanteelle johtavat Härkäportaat.

Puutarhaan voi tulla portaita pitkin uudemman linna-alueen portaiden kautta (Nové zámecké schody), edellä mainitun Paratiisipuutarhan (Rajská zahrada) kautta tai toisia portaita, ns. vanhan linnan portaita (Staré zámecké schody) pitkin.




Kolmas puutarha-alue, nimeltään Hartigovská zahrada, tällä eteläisellä puolella pitää sisällään pienen musiikkipaviljongin, Hudební pavilon. Tämä osio kunnostettiin 2000-luvulla sen alkuperäiseen muotoon. Sen ovat suunnitelleet alunperin vuonna 1965 arkkitehdit Adolf Bens ja Richard Podzemny. Sen vierellä on neljä Antinon Baruanunin veistosta, jotka esittävät antiikin jumalia.




Tämä linna-alueen osa on rauhallista ja sieltä on todellakin kauniit näkymät itse Prahan kaupunkiin ja Malá Stranaan eli Pienelle puolelle. Lisäksi se antaa linna-alueella käveleville ihanteellisen paikan hetken levähdykselle monine penkkeineen ja kauniine yksityiskohtineen.





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig