Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

18. syyskuuta 2016

Václav Havelia juhlistetaan 15.10.2016





Edesmennyt presidentti Václav Havel olisi täyttänyt tänä vuonna 80 vuotta. Vaikka Havelia itseään ei enää ole, tätä maassa rakastettua miestä juhlitaan silti ja tapahtumat huipentuvat Lucerna-palatsissa (Palác Lucerna) 15.10.2016.

Mikäli olet Prahassa juuri ko. ajankohtana, käyhän tutustumassa paitsi tähän kauniiseen pasaasiin ja sen tunnettuun David Černýn tekemään, alaspäin roikkuvaan hevospatsaaseen, niin myös itse valokuvanäyttelyyn.

Konsertit ja muut pienet oheistapahtumat sijaitsevat Lucernan saleissa: Velký Sal, Music Bar ja elokuvateatterissa, pasaasin käytäviä ja muita tiloja unohtamatta. Tapahtuma järjestetään klo 17 - 02. Lucerna-palatsin valinta areenaksi ei ollut sattumanvarainen valinta, sillä Lucerna on ollut alun perin Václav Havelin isoisän omistama.

Ilta alkaa "Hele, Havel!" (Katso, Havel!) -kirjan julkaisuavajaisilla. Kirja koostuu amatöörien ottamista 1300 valokuvasta, joissa esiintyy tietysti itse Havel. Tämän jälkeen juhlailtaa jatketaan musiikilla, yhteensä 80 eri esiintyjää, taiteilijaa ja juontajaa antavat illalle parastaan.

Lucernan elokuvateatterin aulassa ja kahvilassa on nähtävillä valokuvia Havelin ajasta, lisäksi itse teatterissa voi katsella videopätkiä ja elokuvia, joita on koostettu entisen presidentin arjesta, sekä virkatyöstä vuosien varrelta.


 

Václav Havel kuoli 18.12.2011 pitkään sairasteltuaan. Hän toimi Tšekkoslovakian presidenttinä vuosina 1989 - 1992, ja sittemmin vielä Tšekin presidenttinä Slovakian irtauduttua 1993 - 2003. Havel oli lisäksi runoilija, näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Hänen kirjoittamansa absurdit näytelmät liittyivät usein kommunismiin, mutta olivat samalla myös kriittisiä hallintoa kohtaan. Havel oli yksi Peruskirja 77- laatijista (Charta 77) ja vietti avarakatseisuutensa, sekä ihmisyyden puolustamisensa takia ajanjakson vangittuna kommunismin aikana.

Presidenttinä ollessaan Havel pyrki edistämään paitsi ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, mutta myös sydäntä lähellään ollutta teatteria ja musiikkia.

Lisää lokakuun tapahtumasta, sekä muista Prahassa ja muualla maailmassa olevista Haveliin liittyvistä tapahtumista, voit lukea tästä, "Havel 80"-kotisivuilta (ohjelma löytyy sivun alaosasta; Program).
 


Paikka:

Palác Lucerna

Štěpánská 61, Praha 1 (karttalinkki) - sijaitsee aivan Václavin aukion kulman takana


PS: Piipahda myös lasillisella Vinotéka Lucernassa - kokeiltu on, juttu tässä. Lisäksi Lucerna-pasaasin kahvila on yksi kauneimmista ja vanhimmista Prahan kahviloista, se vilkahtaa yllä olevan hevoskuvan oikeassa reunassa (Café, kaari-ikkunat); siellä emme vielä olekaan käyneet.



Havelin kuvat: täältä, täältä, täältä ja täältä - itse muokattu / Lisää muita juttujani Haveliin liittyen löytyy sivun oikean reunan "Tunnisteet" alta, ja sieltä "Václav Havel".

SHARE:

8. lokakuuta 2012

“Ladies and Gentlemen, we’ll shortly be landing at Václav Havel Airport…”



Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Täällä Länsi-Suomessa on vihdoinkin pitkästä aikaa sateeton keli (ainakin vielä), joten toivotaan jatkuvan näin edes tämän yhden päivän.

Viikonloppu on mennyt töissä, pitkissä työpäivissä, joten tässä tulee nyt tällainen nopea postaus, ettei ihan hiljaisuus laskeudu blogin ylle. 

Kirjoitan nyt vielä tuosta Prahan lentokentän nimen vaihdoksesta ja jääköön asia sitten tähän. Kuvia siis viime perjantailta, Havelin lentokentän nimenvaihdosavajaisista. Tekstin lähteenä olen käyttänyt Prahan Radion juttua, jonne löytyy linkki aivan lopusta.



Prahaan laskeutuvat lentokoneet eivät enää saavu Ruzyně Airportiin vaan kentälle nimeltä - Václav Havel Airport Prague (Letiště Václava Havla Praha). Noin 80 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen, jotta kentän nimi vaihdettaisiin viime joulukuussa 2011 kuolleen ex-presidentin mukaan. 

Lentokentän uusi nimi vihittiin käyttöön perjantaina, 5.10.2012. Juhlatilaisuus järjestettiin terminaalissa 2, josta lähtevät kansainväliset lennot. 


Musiikkia kutsuvieraille - kuva täältä


Kutsuvieraita oli paikalla 500. Mukana oli paljon arvovaltaisia henkilöitä, unohtamatta tietenkään Havelin leskeä, Dagmar Havlováa. 


Miroslav Kalousek, Dagmar Havlová ja Karel Schwarzenberg - kuva täältä


Virallinen nauhan katkaisu - kuva täältä

Dagmar Havlová - kuva täältä

Juhlallisesti silkkinauha katkaistiin ja kenttää juhlittiin päivänä, joka olisi ollut Havelin 76:s syntymäpäivä. Tämän vuoksi myös ulkoministeri Karel Schwarzenbergin koskettava juhlapuhe sivusi tätä seikkaa:

"Meitä on täällä läsnä paljon sellaisia ihmisiä, jotka kokoonnuimme Václavin luokse hänen syntymäpäivinään. Nyt ensimmäistä kertaa hän ei olekaan keskuudessamme. Olen erittäin iloinen siitä, että lentokenttä sai hänen nimensä, koska todellisuudessa hän avasi maailman meille tsekkiläisille. Nyt nuoremme voivat opiskella ja matkustaa ympäri maailmaa, ja tämä kaikki on hänen ansiotaan. Joten toivon, että jokainen tälle lentokentälle astuva ihminen muistaa tätä miestä, joka taisteli meille vapauden."


Kuva täältä


Mukava odottaa seuraavaa omaa laskeutumista tälle uuden nimen saaneelle kentälle; miltä lentokoneen ikkunasta näkyvä teksti näyttää rakennuksen katolla. 

Hetki varmasti menee, ennen kuin nimi vaihtuu entisestä myös netin matkavarausjärjestelmiin. Nopea vilkaisu Travellink-sivuille kertoi, että siellä ei vielä nimeä oltu vaihdettu,  eikä Finnairillakaan. Mutta varmasti jo muutaman viikon päästä uusi nimi komeilee näilläkin sivuilla; kaikki ottaa oman aikansa.


SHARE:

19. syyskuuta 2012

Václav Havelin hauta Vinohradyn hautausmaalla




Havelien perhehauta - kuva täältä


Tässäpä pieni "vaelluskohde" teille, joita hautausmaat kiinnostavat. Näitäpä mekin matkoillamme monesti koluamme, sillä se rauhallisuus, hiljaisuus ja kauniit hautapaadet patsaineen, sekä vanhat puut niitä kiertelevine muratteineen, ovat oiva paikka kaupunkikeskustojen vilinälle ja kiireiselle elämänrytmille.


Haudalla vieraillaan paljon - kuva täältä


Me emme vielä täällä Havelin haudalla ole vierailleet, mutta jonkun Prahan matkan aikana siellä mennään käymään ja lisään tähän sitten omat kuvat. Mutta tässäpä sinne vieraileville vinkki:

Václav Havel on haudattuna Vinohradyn hautausmaalle, Hřbitov Vinohrady  (karttalinkki tässä). Hauta on sukuhauta eli siitä löytää muitakin perheenjäseniä ja muun muassa Václavin ensimmäisen puolison Olgan. 

Seuraava linkki vie The Czech Daily Word -lehden artikkeliin, jossa on nähtävillä ilmakuva hautausmaasta ja sen keskellä on pieni "merkki", josta tuon Havelien perhehaudan löytää. Linkin kuvan kera löydät tästä.


Vinohradyn hautausmaa perustettiin vuonna 1885, ja monia tärkeitä merkkihenkilöitä on haudattu sinne. Sieltä löydät mm. seuraavat haudat: taidemaalari Jakub Schikaneder, kuvanveistäjä Otto Gutfreund, runoilija Stanislav Kostka Neumann, kirjailijat Karel Václav Rais ja Zikmund Winter. 

Alla vielä hautausmaan osoite ja miten sinne julkisilla kulkuneuvoilla pääset:


Hřbitov Vinohrady 

Vinohradská 294, Praha 10 

Parasta on tänne tulla raitiovaunulla, linjat 11, 19 ja 26 ajavat pitkin Vinohradská -katua ja pysäkki nimeltä  Vinohradské hřbitovy on aivan hautausmaan portin luona.


Metrolla: vihreä linja A, jää pois pysäkillä Želivského. Siitä sitten kävellen palan matkaa eteenpäin.




SHARE:

1. huhtikuuta 2012

Havelin sydän





Se on tässä kuvina, itse koettuna. 

Olen käynyt sen sisällä, tutkinut materiaalia läheltä. Seisonut kauempana, tarkastellut yksityiskohtia.


Harmillista, mutta itselleni jäi kovin yksinäinen olo.


Havelin sydän. Aiheesta lisää infoa tässä linkissä.




SHARE:

22. maaliskuuta 2012

Prahan lentokentän nimi vaihtuu




Kuten "Prahan Keväässä" blogikin jo infosi, eksyin itsekin uutisen siivittämänä Prague Monitorin sivuille ja löysin saman uutisen: Prahan Ruzynen lentokenttä saa uuden nimen, joka liittyy Václav Haveliin. 

Kyse oli adressissta, jonne itsekin kirjauduin ko. blogin (Prahan Kevään; kiitos Johanna)  infoamana,  ja laitoin sinne myös oman nimeni, jotta tämä lentokenttä vaihtaisi nimensä ko. ex-presidentin mukaiseksi.

Että jotakin edes jäisi Havelin jälkeiseen aikaan, muistuttamaan hänestä.

Tšekin hallitus on sopinut tänään keskiviikkona nimetä siis tämä maan tärkein lentokenttä eli Prahan Ruzyne edesmenneen presidentin nimen mukaan. 

Ainakin siis hyvä me, kaikki adressiin kirjoittaneet!
Sitä tämä Prague Monitorin uutinen ei kerro, koska tuo nimitys saa lainvoimansa, mutta ilmeisesti aivan lähiaikoina. (Luulisin).




SHARE:

7. maaliskuuta 2012

Paměť



YouTubessa surffaillessani löysin oheisen videon. Laitan sen tähän teillekin katsottavaksi, sillä se mielestäni näyttää kauniisti sen, kuinka ihmiset toivat kynttiöitä Václav Havelin muistoksi Václavin aukiolle ja kuinka suuri & yhteinen tuo hänen poismenonsa tuoma tunnelma oli. Musiikki itsessään sopii erittäin hyvin kuvattuun videopätkään.

Eräs aikakausi on päättynyt Havelin poismenon myötä.

Tekijänä on "Lifelinesfilm" ja otoksen nimi on: "My Tribute to Vaclav Havel / Jak se mně zjevil rok 89 v zimě léta Páně 2011".

Olkaapa hyvät: 

SHARE:

2. maaliskuuta 2012

"Ten years with Václav Havel " by Ladislav Špaček





Ladislav Špaček, joka toimi edesmenneen presidentti Václav Havelin tiedottajana, on julkaissut muistelmateoksen. Kirjan nimi on "Deset let s Václavem Havlemn" eli "Ten years with Václav Havel". 


Ladislav Špaček - kuva täältä


"Lukijoille vilahtaa muistoja myös Havelin molemmista vaimoista, hänen ystävistään, sekä paikoista joissa Havel mielellään vietti aikaa, unohtamatta tietenkään Havelin hienoa työtä eri tahojen yhteistyön ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi", Špaček kertoo.

Kirjassa kuvataan miten Špaček ja Havel tapasivat, heidän yhteistyönsä alkutaipaleesta, yhteisistä ulkomaanmatkoista ja tietysti kirjailija kuvaa myös työtään Havelin tiedottajana. Kirjassa mainitaan mm. tunnelmia Havelin sairauden ajalta, sekä hänen nihkeästään yhteistyöstä nykyisen presidentti Václav Klausin kanssa. 
  
Špaček kuvaa laajasti Havelin ulkomaanmatkoja, joissa hän seurasi häntä. Kaksikko ehti vierailla yli 60 maassa. Kirjassa on kuvattu myös tapaamisesta Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin kanssa, hänen kuuluisasta illastaan Prahan Reduta- jazzklubilla, jossa Clinton soitti saksofonia.

"Havelilla oli kireä suhde Klausiin, nykyiseen presidenttiimme. Oli syviä ideologisia eroja näiden molempien osapuolten kesken", Špaček sanoi.
 
Špaček toimi Havelin tiedottajana vuosina 1992-2003.

Artikkeli juuri julkaistuun kirjaan liittyen, tosin tsekin kielellä, löytyy tästä

 
Havel, näytelmäkirjailija, entinen johtava toisinajattelija ja ensimmäinen kommunismin jälkeisen Tšekkoslovakian, ja myöhemmin Tšekin presidentti (1989-2003), kuoli 18. joulukuuta 2011, 75-vuotiaana.


Info: Prague Monitor

SHARE:

13. helmikuuta 2012

Heart for Vaclav Havel - "Havelin Sydän" on valmis




"Havelin Sydän"-muistomerkki on hiljakseen tekeytynyt. Sen voi löytää Kansallisteatterin sisäpihalta. Muistomerkkiin liittyvät juhlallisuudet pidettiin 10. helmikuuta. Paikalla oli myös Havelin leski Dagmar.

Kansallisteatteri eli Národní divadlo, sijaitsee Vltava-joen rannalla, Národní- ja Masarykovo nábřeží -katujen kulmassa (karttalinkki tässä).




Ohessa kuvia muistomerkin pystytyksestä. Asiasta lisää voit lukea tästä vanhasta jutustani.


Kuva täältä




SHARE:

7. tammikuuta 2012

"Kansalainen Havel" -dokumentti nähtävissä Yle Areenassa





Te, joilta kenties jäi tänään uusintana TV1:llä nähty dokumentti katsomatta, jonka nimi on "Kansalainen Havel", voitte katsoa sen Yle Areenan kautta vielä viikon ajan täällä Suomessa. Myös netti-tv:n kautta ohjelma on katsottavissa ja tällöin katseluaikaa on pari viikkoa. Tuo netti-tv saattaa toimia myös ulkomailta käsin.

Ainutlaatuinen dokumenttielokuva kertoo Václav Havelin presidenttikaudesta, ja sen kulisseista. Dokumentin ovat ohjanneet Pavel Koutecky ja Miroslav Janek.


Linkki Yle Areenaan ja ohjelmaan tästä: http://areena.yle.fi/video/1325943071911
 

Linkki Ylen netti-tv:hen ja ohjelmaan tästä: http://yle.fi/ohjelmat/662067 







 
SHARE:

1. tammikuuta 2012

Václav Havelin muistokynttilöistä tehdään vahaveistos




Tšekkiläinen taiteilija Lukas Gavlovsky suunnittelee 2,5 metriä korkean sydämen muotoisen vahaveistoksen niistä tuhansista muistokynttilöistä, joita on tuotu Pyhän Vaclavin patsaan juurelle, Václav Havelin poismenon jälkeen. 

Patsaan juurella oleva kynttilämeri on valaissut Wenceslauksen aukiota nämä päivät. Alla olevasta kuvasta voitte hieman saada ajatusta siitä, miltä tuo kynttilöiden paljous on näyttänyt.






Václav Havel, näytelmäkirjailija, entinen johtava toisinajattelija ja ensimmäinen Tšekkoslovakian ja Tšekin kommunismin ajan jälkeinen presidentti, kuoli 18. joulukuuta, 75 vuotiaana.
 
Koko ikänsä Havel usein lisäsi sydämen kuvan oman nimikirjoituksensa viereen, ja se kuvasi samalla hänen omaa mottoaan:  "Totuus ja rakkaus voittavat valheen ja vihan."
"Näen tähän kynttilämereen sisältyvän ihmisten ajatuksia ihmisarvoisesta yhteiskunnasta, jossa on mukana vahvasti kaivattua toivoa", Gavlovsky sanoi.
 
Kynttilät oli poistettava Pyhän Václavin patsaan juurelta uuden vuoden aattona lauantaina aamulla, jotta kaupunkilaiset voisivat juhlia rauhassa ja ottaa uutta vuotta vastaan koko aukion leveydeltä. 


Taiteilija Gavlovsky sanoi, että kynttilöiden poistamisesta vastaava siivouspalvelu on luvannut säästää ne hänelle. Hänen ideanaan on tällä hetkellä, että kynttilöistä saatava vaha sulatettaisiin Wenceslauksen aukiolla ja veistos voitaisiin luoda ohikulkijoiden avustuksella hänen mallinsa mukaisesti. 
 
Sydämenmuotoinen veistos on alustavasti suunniteltu sijoitettavaksi Prahassa sellaiseen paikkaan, joka olisi kaikkien nähtävillä, mutta joka olisi ollut Havelille itselleen tärkeä.


Uutispala: Prague Monitor
SHARE:

20. joulukuuta 2011

Novinky kalhotky - Uutispalat

Lyhyesti uutisia Havelin poismenon johdosta seuraavassa:


Kuva vanhoista sanomalehti-ilmoituksista, Praha joulukuu 2011

Tšekki järjestää kolmen päivän kansallisen suruajan ex-presidentti Václav Havelin poismenon johdosta.  Pääministeri Petr Necas kertoi lehdistötilaisuudessa hallituksen ylimääräisen kokouksen jälkeen maanantaina,   että tällä maanlaajuisella suruajalla kunnioitetaan Havelia maan ensimmäisestä presidenttiydestä kommunismin jälkeen, mutta myös symbolina hänen työstään kaiken kattavalle muutokselle yhteiskunnassa. Tämän suruajan aikana liput julkisissa rakennuksissa tulee laskea puolitankoon, ja minuutin hiljaisuus järjestetään klo 12 perjantaina presidentti Havelin muistolle. Kaikki kasinot ja vedonlyöntipaikat on suljettu, ja on mahdollista myös, että urheilutapahtumia voidaan peruuttaa. Lisäksi yleisesti kaikkien tapahtumajärjestäjien on pyydetty harkitsemaan ja arvioimaan tapahtumiensa sisältöjä huolellisesti, jotta yleinen suruaika saisi sen kunnian, joka sille kuuluu.

Sadat ihmiset ovat jättäneet viimeiset jäähyväiset ​​Václav Havelille, kumartaen hiljaisuudessa hänen suljetun arkkunsa luona Pyhän Annan kirkossa, Prahassa.  Presidentti Havelin leski, Dagmar Havlová, on sijoittanut mustalla nauhalla sidotun ruusukimpun arkulle. Kävijät tuovat satunnaisesti myös omia kukkiaan arkun juurelle. 

Václav Havel haudataan valtiollisin menoin perjantaina 23. joulukuuta Prahan Pyhän Vituksen katedraalissa. Seremonia alkaa keskipäivällä. Hautajaisiin on tulossa useista eri maista johtavia poliitikkoja ja varmasti myös muuta kulttuuriväkeä Havelin lähiomaisten ja maan oman johdon lisäksi. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ja hänen miehensä, ex-presidentti Bill Clinton, ovat jo vahvistaneet tulonsa. Tulossa ovat myös Puolan entinen presidentti Lech Walesa, joka toimi johtajana Solidaarisuus-liikkeessä vuonna 1980. Euroopasta mm. Itävallan, Saksan ja Puolan presidentit, sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat kutsuvieraiden joukossa.


Uutiset: Prague Radio

 
SHARE:

18. joulukuuta 2011

Václav Havel on poissa



Tšekin entinen presidentti, kirjailija ja runoilija Václav Havel on nukkunut pois tänään sunnuntai-aamuna, 75-vuotiaana.

Havel oli saanut hoitoa hengitystieinfektioonsa maaliskuusta lähtien. Viimeiset viikkonsa hän vietti kodissaan, eikä paljonkaan poistunut muualle kuin tapaamaan Prahassa viime viikolla käynyttä Dalai Lamaa.

Havel sai ensimäisen kosketuksensa julkisuuteen  1960-luvulla, jolloin hän astui yleisön tietoisuuteen näytelmäkirjailijana, mutta myös toisinajattelijana, jonka johdosta hän istui vankilassa useita kertoja.
 
Havel oli kommunismin aikaan tunnettu toisinajattelija ja laati muun muassa Charta 77 -julistuksen, joka kiinnitti kansainvälisen huomion Tshekkoslovakian ihmisoikeusloukkauksiin. Kommunistihallinnon romahdettua Havel valittiin Tshekkoslovakian presidentiksi 29.12.1989.


Kun maa jakaantui vuonna 1993 rauhanomaisesti Tšekkiin ja Slovakiaan, hänestä tuli Tšekin ensimmäinen presidentti. Václav Havel hoiti tehtävää vuoteen 2003 asti.

Havel toimi aktiivisesti humanitaarisen perustajajäsenenä Forum 2000-liikkeessä ja puheenjohtajana kansainvälisessä ihmisoikeusneuvostossa (Human Rights Foundation). Viime vuosina hän oli palasi jälleen kirjoittamisen pariin, ja julkaisi  uuden näytelmän, Odchazeni (Leaving), vuonna 2007. Tästä tehtiin myöhemmin myös elokuva.
 
Havelin kansainvälinen merkitys poliitikkona, toisinajattelijana, humanitaarisena henkilönä ja näytelmäkirjailijana on kiistaton. Hän on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa Gandhin rauhanpalkinnon, Amnesty Internationalin myöntämän palkinnon nimeltä Conscience Award, Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin eli presidentin vapaudenmitalin, ja paljon muuta. Hän oli usein nimetty ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi, mutta tuota palkintoa hän ei koskaan saanut.
 
Havelin terveys alkoi reistailla pahoin jo 1990-luvun puolivälissä, kun osa hänen keuhkoistaan jouduttiin poistamaan syövän vuoksi.

Havel tunnusti muistelmissaan, että hänen kohtalonsa oli poikkeuksellinen.
– "Luulenpa että se, että niinkin rauhallisen miehen kuin minun polkuni on ollut näin seikkailuntäyteinen, kertoo siitä, että elämä on hämmästyttävä ihme", hän kirjoitti.

Havelin poismeno on saanut mm. Euroopassa huomiota.  Tšekin pääministeri Petr Necas totesi tänään:
– "Hän oli valtiomme symboli ja kasvot, ja hän oli yksi viime vuosisadan tärkeimpiä poliittisia hahmoja. Hänen poismenonsa on valtava menetys, sillä hänellä oli yhä paljon sanottavaa poliittisesti ja yhteiskunnallisesti".

Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle otti osaa surunvalitteluihin seuraavasti:
– "Havel oli Euroopan jälleenyhdistymisen tienraivaaja. Hän oli Tshekin vallankumouksen sielu. Ilman häntä ja hänen rohkaisevia sanojaan Keski- ja Itä-Euroopan poliittista heräämistä ei olisi voinut kuvitellakaan".

Ja myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt totesi:
– "Václav Havel oli yksi nykyisen Euroopan tärkeimmistä, vahvimmista ja rohkeimmista äänistä. Hän oli aikamme suurimpia eurooppalaisia".

Havel ja Samettivallankumouksen joukot, kuva Kommunismin museosta 2011.

Václav Havel syntyi lokakuussa 1936 vauraaseen sivistyneistösukuun, joka menetti omaisuutensa ja asemansa 1948, kun Neuvostoliiton tuella valtaan nousseet kommunistit alkoivat hallita.

Luokkavihollisen lapsena Havel ei saanut opiskella, mutta ystävät järjestivät hänelle töitä 16-vuotiaana. Hän opiskeli iltaisin ja päätyi teatteriin ensin apumieheksi.

Elokuussa 1968 Neuvostoliiton ja muiden Varsovan liiton maiden panssarivaunut murskasivat Prahan kevään, eli yrityksen löyhentää kommunistipuolueen otetta. Tšekkoslovakian opposition ydinjoukko jatkoi kokoontumisiaan salaa.

Havelin teatteritoiminta kiellettiin, mutta hänen kirjoituksiaan julkaistiin länsimaissa. Kommunistidiktatuuri oli Havelille "Absurdistan".

Tammikuussa 1977 Havel oli mukana laatimassa Peruskirja 77 -nimellä tunnettua ihmisoikeuksien ja sananvapauden vetoomusta, joka julkaistiin Saksassa ja kiersi Tšekkoslovakiassa salaa kädestä käteen.

Muiden toisinajattelijoiden tavoin Havelkin pidätettiin lukuisia kertoja. Hän oli vankilassa yli neljä vuotta ja vapautui vasta kansainvälisen painostuksen jälkeen 1983.

Kehnot vankilaolot ja ankara tupakointi heikensivät sitten vuosien mittaan hänen terveyttään. Hän oli monin tavoin sairas ja poti muun muassa keuhkosyöpää.

Kun Neuvostoliiton ja kommunistien ote alkoi lipsua Itä-Euroopassa, elokuussa 1988 opiskelijat jo huusivat Havelin nimeä Prahan kevään muistomarssilla. Samettivallankumoukseksi kutsuttu rauhanomainen muutos oli alkanut.
 
Kommunistihallinto pidätti Havelin tammikuussa 1989, mutta joutui painostettuna vapauttamaan hänet keväällä.

Marraskuussa Berliinin muuri murtui, mutta Prahassa poliisi pieksi vielä mielenosoittajia. Reaktiona syntyi kansanliike, jonka konttori oli prahalaisessa teatterissa.

Kun sadattuhannet kokoontuivat Prahan keskustan aukiolla, voitto oli jo saavutettu. Parvekkeella ihmisiä tervehti Havelin rinnalla Alexander Dubcek, epäonnistuneen Prahan kevään johtaja.

28. marraskuuta maan korkein kommunistijohto erosi. Vasta vuosien mittaan selvisi, että vähemmän näkynyt etuoikeutettujen luokka, nomenklatura, kyllä säilytti asemiaan yhteiskunnassa ja taloudessa.

Havel valittiin vuoden 1989 lopulla Tšekkoslovakian presidentiksi . Siinä tehtävässä hän oli kesään 1992, kunnes valtio jakautui. Samettiavioerossa Tšekkoslovakiasta tuli kaksi valtiota, Slovakian ja Tšekin tasavallat. Helmikuussa 1993 Havel valittiin Ťekin presidentiksi, ja hän hoiti tehtävää vielä kymmenen vuoden ajan.
 
Samettipuvuista pitänyt kulttuuripersoona johti maata kun Tšekistä tuli puolustusliitto Naton jäsen 1999 ja kun maa liittyi Euroopan unioniin toukokuussa 2004.

Velvollisuuksista vapauduttuaan Havel palasi taiteelliseen työhön. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua hän löysi nuoren kauniin vaimon Dagmar Veskrnovan, jota media on riepotellut ja jota Havel puolusti jopa oikeudessa asti.

Yhdessä viimeisistä haastatteluistaan marraskuussa Havel valitti, että politiikka-sana Tšekissä on alkanut merkitä jotain epäilyttävää ja kielteistä. Havel toivoi myös, että teollisuus ja talous eivät johtaisi politiikkaa – vaan päinvastoin. Itse hän sanoi suostuneensa johtoon velvollisuudentunnosta:
- "Olen aina ollut poliittisesti aktiivinen kansalaisena, mutta en koskaan halunnut ammattipoliitikoksi. Monien epäilyjen jälkeen ymmärsin, että ellen olisi hyväksynyt presidentin tehtävä, olisin pettänyt ihmisten luottamuksen minua kohtaan", Havel selitti 75-vuotishaastattelussa espanjalaiselle El Paísille marraskuussa.

Nyt tuo Suuri Mies on poissa.


Tekstit: hs.fi, sk24.fi, Prague Monitor

SHARE:

18. marraskuuta 2011

Václav Havelin hengitystieinfektio ei ota parantuakseen

Pařížská-katu syyskuussa 2011


Václav Havel ei ole vielä täysin toipunut hengitysteiden tulehdusinfektiosta, johon hän sairastui maaliskuun alussa. Tämän vuoksi hän ei osallistunut eiliseen Tšekin valtion järjestämiin juhliin Prahassa. Juhlat järjestettiin Samettivallankumouksen vuosipäivän kunniaksi, ja päivää 17.11. kutsutaankin maassa "Vapauden ja demokratian päiväksi", joka on virallinen vapaapäivä kaikille kansalaisille.
 
Johtuen Havelin hauraasta terveydestä tällä hetkellä, hänen lääkärinsä neuvoi entistä presidenttiä olemaan ottamatta osaa juhlallisuuksiin.  "Entinen presidentti Havel on edelleen sairaana ja kärsii hengitysvaikeuksista, ja niin hänen lääkärinsä ei suositellut matkaa Prahaan", Havelin sihteeri Sabina Tančevová kertoi medialle.

Havel oli entinen ketjupolttaja, kunnes hänen puolet oikeasta keuhkosta poistettiin vuonna 1996. Keuhkosta löytyi tuolloin pahanlaatuinen kasvain.

Václav Havel oli tiiviisti mukana Samettivallankumouksen väkivallattomassa liikkeessä, joka alkoi rauhallisella opiskelijamielenosoituksella Prahassa 17. marraskuuta 1989, ja päättyi alle kuusi viikkoa myöhemmin kommunistisen hallituksen kaatumiseen Tšekeissä. 

Havel oli kymmenes ja viimeinen presidentti Tsekkoslovakian valtiossa vuosina 1989-92 ja ensimmäinen presidentti riippumattomassa Tšekin tasavallassa vuosina 1993-2003.

Asiasta uutisoi czechposition.com
SHARE:

5. lokakuuta 2011

Václav Havel 75-vuotta


Havel & Kommunismin museo 16.9.2011

Tänään Václav Havel täyttää 75-vuotta.

Prahan Radio kertoi uutissivuillaan muutama päivä sitten, että maan ex-presidentti on toipumassa rintakehän alueen infektiosta juuri 75-vuotispäivänsä kynnyksellä. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin ja hän voi nauttia syntymäpäivistään hyvillä mielin, ja kunnossa.

Havelin syntymäpäiville on tulossa mm. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Madeleine Albright, joka on syntynyt Tsekkoslovakiassa, on yhtenä kunniavieraista. 

Havel on henkilö, joka on teoillaan ja sanoillaan ainakin minut saanut puolelleen. Mies, joka kaikista vastuksisista huolimatta on seisonut omien arvojensa ja ajatustensa takana. Mies, joka on uskaltanut sanoa ajatuksensa ilmi siitä huolimatta, että on joutunut niistä kärsimään. 

Ja hän on henkilö, joka on ajatellut ihmistä suurella Iillä. 

Paljon onnea Václav !




Otsikko: Narozeniny = Syntymäpäivä
SHARE:

26. elokuuta 2011

Tyttö Žižkovista - Olga Havlová



Prahan Žižkovin alueella on nimetty katu Olga Havlován mukaan, joka oli ex-presidentti Vaclav Havelin ensimmäinen puoliso, kertoi Prahan Radio 24.8.2011.


Entinen maan "ensimmäinen nainen" oli hyvin suosittu kansalaisten keskuudessa, vaikka usein julisti itsensä olevan "Žižkovin patriootti", alueella, jossa hän syntyi ja varttui. Olga Havlová kuoli syöpään vuonna 1996.

Kadun sijainnista ei minulla ole tätä kirjoittaessani vielä tietoa. 



Olga Havlová oli toisinajattelija, kuin myös miehensä.  Hänen kerrotaan olleen hyvin karismaattinen henkilö, joka otti osaa myös köyhien ja orpojen auttamistyöhön suurella sydämellään. Hän oli moraalinen esikuva Tšekin yhteiskunnassa.


"Tyttö Žižkovista," kuten hän kutsui itseään, Olga Havlova syntyi samaisella työväenluokan asuinalueella Prahassa 11. heinäkuuta 1933. Hänen perheensä oli köyhä, ja lapsuus kului pienituloisen perheen hoivassa, jonka auttamiseksi nuori Olga teki osa-aikaistyötä niin paljon kuin hän vain ehti. Hän tapasi tulevan miehensä Václav Havelin vuonna 1956, ja meni naimisiin kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 1964. Molemmat työskentelivät tuolloin maanalaisessa Na Zabradli -teatterissa.
 
Milena Cerna, yksi Olga Havlovan lähimmistä ystävistä, tapasi ensimmäisen kerran hänet vuonna 1966 eräässä Havelin näytelmän ensi-illassa.  Tästä alkoi vuosikymmenten ystävyys. Vuonna 1993 Olgasta tuli johtaja ensimmäiseen hyväntekeväisyysjärjestöön Tšekeissä, jonka tavoitteena oli auttaa vammaisten, vanhusten ja köyhien orpolasten asemaa.  

Milena Cerna muistaa persoonallisen Olga Havlovan seuraavasti:
 
"Olgalle tärkeimmät asiat olivat oikeudenmukaisuus, moraali, ja erityisesti työ, jolla on tietty tavoite. Hän ei esimerkiksi pitänyt ns. suurista sanoista kun ihmiset ihailivat tai imartelivat häntä. Hän oli erityisen mieltynyt vanhojen ja vammaisten auttamiseen, ja hän oli aina kiinnostunut tietämään, mikä tekisi heidän elämänsä helpommaksi. "

 
Olga ja Václav - kuva täältä
Miehensä Vaclav Havelin vankeusaikana Olga Havlova oli henkilö, jonka henkistä koskemattomuutta ja valtaa kunnioitettiin, mikä näkyi myöhemmin ajasta tehtynä kirjana, jossa on mm. kirjeenvaihtoa pariskunnan kesken.


"Uskon, että presidentti Vaclav Havel arvosti Olgan valtaa, henkilökohtaista ja henkistä koskemattomuutta, ja että hän aina jaksoi kuulla häntä. Nämä kuulemiset kuvastuvat hyvin pariskunnan kirjeenvaihdosta. Kirjeenvaihto osoittaa myös Václavin suurta kunnioitusta Olgan persoonallisuuteen ja tämän kykyyn hoitaa asioita. "
Info: Praha Radio
SHARE:

28. tammikuuta 2011

Hotel Unitas - ja maksusta Václav Havelin putkaan (?)



Itse emme ole täällä Hotel Unitasissa yöpyneet, mutta tässä info:


Hotel Unitas on  siisti majoitusvaihtoehto. Aamiainen sisältyy hintaan. Rakennus itsessään on vanha keskiaikainen luostari ja se sijaitsee 250 metrin päässä Kaarle-sillalta. Hotel Unitasin asiakkaat voivat saapuessaan valita perinteisen hotellihuoneen majoitukseen, joista löytyy perusmajoitukseen kuuluva varustus. 

Hotel Unitas on aikaisemmin ollut nimellä Pension Unitas ja se oli tuolloin reppumatkaajien suosiossa edullisen hintansa vuoksi. Silloin tästä hotellista saivat erikoisemmat matkaajat valita normihuoneen sijaan yöpymiseensä hotellin  kellarissa sijaitsevia vanhoja vankisellejä huoneekseen ja maksaa tästä erikoisuudesta hieman enemmän yöltä. En tiedä, olisiko tämä vaihtoehto enää nykyisessä hotellissa tarjolla; mutta ainahan asiaa voi tiedustella jos tänne on menossa.


Entisen Pension Unitasin Vankiselli-huone - kuva täältä


Näissä vankiselleissä kommunistisen Tsekkoslovakian salainen poliisi kuulusteli, kidutti ja istutti toisinajattelijoita. Yksi näistä kuuluisimmista vangeista oli Tsekkoslovakian kommunismin jälkeisen ajan ensimmäinen presidentti Václav Havel, joka istui sellissä P6 syytettynä erinäisistä toisinajattelurikoksista. Kaikissa pienissä selleissä oli rautalaveri, verhot kalteri-ikkunoissa ja kokolattiamatto. Joissakin oli jopa pesualtaat. Vanhat raskaat rautaovet oli säilytetty. 

Nykyhotelli Unitas on hintatasoltaan ns. Suomen hotellihinnoissa, mutta keskeisen sijaintinsa ansioista  se on matkaajien suosikki. Luulisi kuitenkin, että nykyään iloisen hotellin äänetkään eivät pysty häätämäään kaikkia menneisyyden kummituksia. Ne ovat läsnä nykypäivässä Unitasin kellarien sellihuoneissa ja  käytävillä.



Hotel Unitas
Bartolomějská 9, Staré Město, Praha 1

Puhelin:   +420 224 221 802

Lähin metropysäkki: Národní třída (keltainen linja B)



Raitiovaunut: 6, 9, 18, 21, 22 ja 91


Hotellin sähköposti:
unitas@unitas.cz



Matkavinkki: Näe ja koe Praha - matkaopas
SHARE:

25. syyskuuta 2010

Václav Havel


Václav Havel (s. 5. lokakuuta 1936) on tšekkiläinen kirjailija. Hän oli Tšekkoslovakian viimeinen presidentti ja Tšekin tasavallan ensimmäinen.


Havel syntyi Prahassa. Neuvostoliiton tukeman kommunistien vallankaappauksen jälkeen 1948 perhe joutui vaikeuksiin oltuaan rikkaita kapitalisteja, ja Havelin oli vaikea saada koulutusta peruskoulun jälkeen. Hän opiskeli iltakoulussa ja vähän aikaa Tšekin teknillisessä yliopistossa 1957. Asevelvollisuuden jälkeen (1957–1959) hän työskenteli näyttämöapulaisena Prahassa ja opiskeli draamaa kirjekurssilla. Hänen ensimmäinen esitetty näytelmänsä oli Puutarhakutsut (1963). Vuonna 1964 hän meni naimisiin Olga Splichalovan kanssa.


Prahan kevään jälkeen Havelia kiellettiin osallistumasta teatteriin ja hänestä tuli poliittisesti aktiivinen. Tämä kulminoitui kommunisminvastaiseen Peruskirja 77 -julistukseen (tšek., slov., saks. Charta 77), joka julkaistiin länsisaksalaisessa lehdessä 243 Tšekkoslovakian kansalaisen allekirjoittamana ja kritisoi hallitusta 1975 Helsingin julistuksen hylkäämisestä. Julistuksen allekirjoittajien tueksi perustettiin epäoikeudenmukaisesti syytettyjen puolustusjärjestö (Výbor na obranu nespravedlivě stíhaných–VONS), joka julkisti tuomittujen kohtalot. Julistus kiersi Tšekkoslovakiaa samizdat-muodossa.


Lokakuussa 1979 poliittinen toiminta toi Havelille viiden vuoden vankeustuomio. Vuonna 1989 hän oli yksi samettivallankumouksen johtavia hahmoja. 29. joulukuuta 1989 liittokokous valitsi hänet presidentiksi.


Vapaissa vaaleissa 1990 Václav Havel säilytti paikkansa. Hän tuki voimakkaasti tšekkien ja slovakien liittoa, vaikka jännitystä olikin ilmassa. 3. heinäkuuta 1992 liittoparlamentti ei enää valinnut Havelia presidentiksi, vaikka hän olikin ainoa ehdokas, slovakkiedustajien puuttuvan tuen vuoksi. Slovakien julistauduttua itsenäiseksi, Havel erosi 20. heinäkuuta presidentin virasta.


Tšekin tasavallan luomisen jälkeen hän oli ehdokkaana 1993 vaaleissa ja voitti. Sairaudestaan ja kolmesta leikkauksesta huolimatta hänet valittiin uudelleen 1998. Tämän jälkeen hän jätti asemansa virkakauden päätyttyä 2. helmikuuta 2003. Seuraavaksi Tšekin presidentiksi valitiiin Václav Klaus, joka oli ollut yksi hänen merkittävimmistä poliittisista vastustajistaan.



Tekstiote: Wikipedia/Václav Havel
Kuva täältä: http://www.democracyandsecurity.org/foto/Foto1_Havel.jpg
SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig