The Czechs in a Nutshell - A User's Manual for Foreigners

Tässä jälleen yksi lukuvinkki "Haasteeseen" liittyen, tämä tosin ei ole tsekkiläinen kirjailija, mutta heihin liittyvää tekstiä olisi luvassa.

Amazon.com

Kyse on norjalaisen journalisti Terje Englundin (s. 1963) teoksesta The Czechs in a Nutshell - A User's Manual for Foreigners (2004). 

Englund on itse asunut Prahassa niin kauan, että kykenee repostelemaan tšekkiläistä kansanluonnetta ja kulttuuria. Kirja on oikeastaan "käyttöohje" ulkomaalaisille.

Löysin erään blogin, jossa kyseisen kirjan arvostelee blogin kirjoittaja Marko. Jokainen meistä  kokee kirjat omalla tavallaan, mutta hänen arviontiinsa pääset tästä linkistä.

Kirjan kansikuva täältä

Lisäksi Englundilta on vuonna 2010 ilmestynyt teos "Spionen som kom for sent", ja josta en harmiksenikaan löytänyt englanninkielistä vaihtoehtoa. Kirja kertoo Norjan ja Tšekkoslovakian suhteista kylmän sodan aikana.

Kesä on hyvää aikaa lukea kirjoja laidasta laitaan, tässä siis ideoita kesäkirjoihin : )

Léčitel (Parantaja), kirjoittajana Antti Tuomainen

Toukokuun Prahan reissulla emme voineet olla huomaamatta metrotunnelien liukuportaiden vieressä olevia mainoksia ja varsinkaan tätä:

Kuva täältä

Huomio kiinnittyi ensin Antti Tuomaisen nimeen ja sitten tuli tunne, että "hä?". 

Kyllä vain, suomalaisen kirjailijan Antti Tuomaisen romaani Parantaja (Léčitel) on käännetty tšekkiläisten iloksi. Hyvä Suomi ja Antti !

Tšekin kieltä taitaville suomalaisille: kirjan voi ostaa vaikkapa tästä Tšekkinettikaupasta: http://knihy.vltava.cz/

Ja teille, joille kirjailija on oudompi tuttavuus, katso vaikka tämä Wikipedian linkki.

(Laitoin kuitenkin tämän suomalaisen kirjailijan tsekiksi käännetyn teoksen "Tšekkiläiset kirjailijat ja tekstiotteita" -tunnisteen alle, kun kirjasta on kyse)

"Ten years with Václav Havel " by Ladislav Špaček

Ladislav Špaček, joka toimi edesmenneen presidentti Václav Havelin tiedottajana, on julkaissut muistelmateoksen. Kirjan nimi on "Deset let s Václavem Havlemn" eli "Ten years with Václav Havel". 

Ladislav Špaček - kuva täältä

"Lukijoille vilahtaa muistoja myös Havelin molemmista vaimoista, hänen ystävistään, sekä paikoista joissa Havel mielellään vietti aikaa, unohtamatta tietenkään Havelin hienoa työtä eri tahojen yhteistyön ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi", Špaček kertoo.

Kirjassa kuvataan miten Špaček ja Havel tapasivat, heidän yhteistyönsä alkutaipaleesta, yhteisistä ulkomaanmatkoista ja tietysti kirjailija kuvaa myös työtään Havelin tiedottajana. Kirjassa mainitaan mm. tunnelmia Havelin sairauden ajalta, sekä hänen nihkeästään yhteistyöstä nykyisen presidentti Václav Klausin kanssa. 
  

Špaček kuvaa laajasti Havelin ulkomaanmatkoja, joissa hän seurasi häntä. Kaksikko ehti vierailla yli 60 maassa. Kirjassa on kuvattu myös tapaamisesta Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin kanssa, hänen kuuluisasta illastaan Prahan Reduta- jazzklubilla, jossa Clinton soitti saksofonia.

"Havelilla oli kireä suhde Klausiin, nykyiseen presidenttiimme. Oli syviä ideologisia eroja näiden molempien osapuolten kesken", Špaček sanoi.

 

Špaček toimi Havelin tiedottajana vuosina 1992-2003.

Artikkeli juuri julkaistuun kirjaan liittyen, tosin tsekin kielellä, löytyy tästä. 

 

Havel, näytelmäkirjailija, entinen johtava toisinajattelija ja ensimmäinen kommunismin jälkeisen Tšekkoslovakian, ja myöhemmin Tšekin presidentti (1989-2003), kuoli 18. joulukuuta 2011, 75-vuotiaana.

Info: Prague Monitor

"To the memory of my parents" - Michael Krausin päiväkirja keskitysleiriltä

Tšekkiläinen Michael (Michal) Kraus (81), joka selvisi natsien keskitysleiriltä, julkaisi tällä viikolla kirjan "To the memory of my parents", Kansainvälisenä holokaustin muistopäivänä perjantaina. 

Kirja perustuu hänen tekemiinsä muistiinpanoihin eli päiväkirjaan. Kraus on itse ollut Terezin, Auschwitzin ja Mauthausenin keskitysleireillä, jossa hän menetti molemmat vanhempansa. Hän itse selvisi kahdesta läheltäpitäneestä kuolemantuomiosta. 

Michael Kraus oli alkanut kirjoittaa päiväkirjaa jo kotona ennen keskitysleirille menoaan, mutta viimein Auschwitzissa ne otettiin häneltä pois. Päiväkirjat hän kirjoitti loppuun leiriltä vapauduttuaan.

Herra Krausin päiväkirja kuvailee tapahtumia ja suhteita leireissä, ja tuomitsee epäinhimillistä käyttäytymistä, jota tapahtui myös vankien kesken, Tšekin uutistoimisto raportoi.  

Heinäkuussa 1948 17-vuotias Michael Kraus muutti kommunistisesta Tšekkoslovakiasta Kanadaan American Jewish -järjestön avulla.   

A group of Czech-speaking Jewish boys incarcerated during World War II produced a literary magazine called Kamarad. These pages show the contributions of Michael (Michal) Kraus, now 80 years old and living in Brookline - Kuva täältä

Kopiot päiväkirjoista säilytetään neljässä museoissa, mm. Tšekissä ja Israelissa. Herra Kraus päätti  julkaista päiväkirjansa  etnisten- ja muiden vähemmistöryhmien vainojen takia, jotka ovat edelleen ongelmana Tšekissä ja Euroopassa yleensä, hän sanoi.

Ohessa muutoin englanninkielinen linkki juutalaisvainoista ja muusta siihen liittyvästä oleville sivuille. Tässä linkin videossa museon kuraattori puhuu näistä Krausin päiväkirjoista, mutta sivuilta löytyy muutakin videopätkää ym. juutalaisvainoihin liittyen.

Ensin linkki Krausin päiväkirjoihin, "Curators´ corner" : Krausin päiväkirjat

Ja sitten linkki itse sivuille:  United States Holocaust Memorial Museum

Ja vielä eräs artikkeli "Mennyt on lahja" (joulukuu 2010) , englanniksi, jossa Krausia haastatellaan (sivuja on 4):  http://www.boston.com/lifestyle/articles/

Vinkin antoi: Prague Radio 28.1.2012

Slavné pražské vily - Kirja Prahan huviloista

Tässäpä teille kauniista palatseista ja rakennuksista pitäville kirjainfo. 

Slavné pražské vily on ainutlaatuinen julkaisu, joka esittelee 63 arkkitehtuurin helmeä eli ns. villaa Prahassa. Painos on vuodelta  2007 ja kirjassa on 214 sivua. Valitettavasti kirjaa on saatavilla vain tsekin kielellä, mutta kuvat ja kartat ovat kaikenkielisten luettavissa ja katseltavissa.

Kirjan kansi

Kirjan ovat toimittaneet Přemysl Veverka, Radomir Sedláková, Peter Krajči, Zdenek Lukes, Dita Dvorakova ja Pavel Vlcek.

Slavné pražské vily esittelee tärkeitä huviloita ja villoja suunnitelleet arkkitehdit, kuten Jan Kotera, Adolf Loos, Josef Gocar, Pavel Janak, Otakar Novotny, Joseph Plume, Adolf Bens, Bohumil Hübschmann, Ladislav Machon, Hana Kucerova, Jan Kaplicky, Stanislav Fiala ja monet muut.

 

Julkaisu on suunniteltu kronologisesti, ja 63 huvilaa sekä villaa esitellään rakennushistoriallisessa järjestyksessä.  Jokainen luku sisältää johdannon, jonka jälkeen esitellään rakennukset, mukaanlukien kuvamateriaalia: valokuvia  tai/ja arkkitehtien piirroksia.

 

Viimeisessä luvussa on eräänlainen miniopas. Kartalle on merkitty 50 huvilaa ja ne on lajiteltu eri kaupunginosiin Prahassa. Lisäksi on linkkivinkkejä kyseisiin rakennuksiin. 


Kyseinen teos ja sen nimi kannattaa asiasta kiinnostuneen laittaa muistiin, ja kun seuraavalla kerralla käy Prahassa, kyselee kirjaa vaikkapa kirjakaupoista. 

Kirjan hinta on n. 430 korunaa ja sen voit tilata netin kautta ainakin ilmeisesti täältä:

http://www.slavnevily.cz/knihy/slavne-prazske-vily 

Info: www.slavnevily.cz 

Toisinajattelija ja kirjailija Josef Škvorecký

Josef Škvorecký, entinen tšekkiläinen toisinajattelija ja kirjailija, kuoli Kanadan Torontossa varhain tiistaiaamuna 3.1.2012, pitkäaikaiseen sairauteen 87-vuotiaana. 

Yhdessä vaimonsa, näyttelijä ja kirjailija Zdena Salivarován kanssa, hän perusti legendaarisen "68 Publishers" eli "68-julkaisijat" -ryhmän muutama vuosi Varsovan liiton hyökkäyksen jälkeen vuonna 1968. 

 

Škvorecký oli tuottelias kirjailija ja runoilija. Hän työskenteli nuorena miehenä saksalaisessa lentokonetehtaassa  toisen maailmansodan aikana, ja sen jälkeen opiskeli hetken lääketiedettä Kaarlen yliopistossa, josta siirtyi Prahan yliopiston humanistiseen tiedekuntaan, josta hän sai filosofian tohtorin opinnot päätökseen vuonna 1951.

Vuonna 1950 hän työskenteli lyhyen aikaa opettajana, sekä toimittajana ja kääntäjänä samalla, kun hän yritti löytää kustantajan kahdelle kirjoittamalleen romaanille. 

Toinen oli nimeltään End of Nylon Age ja toinen, josta tuli yksi hänen kuuluisimmista teoksistaan, Pelkurit (Zbabělci) eli  The Cowards, joka on kirjoitettu vuosina 1948 - 1949 . Molemmat teokset olivat kiellettyjen kirjojen listalla kommunistiaikana, ja saivat vapaan julkisuuden vasta Samettivallankumouksen jälkeen. 

 

Lähdettyään Tšekkoslovakiasta Kanadaan alkuvuonna 1969, Škvorecký jatkoi kirjoittamista ja hänestä tuli yksi monista muista toisinajattelija-kirjailijoista, kuten Milan Kundera ja Václav Havel. 

Info: Czechposition.com

Samettivallankumouksen jälkeinen aika kustantamoissa ja kirjakaupoissa

Praha joulukuu 2011

Kirjailijat olivat Samettivallankumouksen eturintamassa, kertoo Prague Radion toimittaja Cris Johnson artikkelissaan 30.12.2011. Kirjoitetuilla ja sanotuilla sanoilla oli suuri merkitys. Näiden kirjailijoiden etunenässä oli näytelmäkirjailija ja toisinajattelija itse eli edesmennyt Václav Havel. Tekstiensä johdosta hän sai kokea sensuroinnin, vainon ja vankilan, kunnes vallankumous kaatoi kommunismin. 

 

Havel ja muut toisinajattelevat kirjoittajat eivät saaneet painaa tekstejään valtion julkaisujärjestelmien avulla, ja joutuivat turvautumaan kirjoituksiensa ja teostensa julkaisemiseksi ulkomailla sijaitseviin kustantamoihin.  Maan omat valtion ylläpitämät kirja- ja lehtikustantamot pitivät huolen siitä, etteivät esimerkiksi koulujen oppikirjat tai kaunokirjallisuus tahranneet maan lähimenneisyyttä.

 

Yksi ensimmäisistä henkilöistä, joka näki tässä mahdollisuuksia, oli Jan Kanzelsberger. Hän toimi ennen Samettivallankumousta ja heti sen jälkeen erään valtion omistaman kirjakaupan johtajana. Kanzelsberger tarttui tilaisuuteen toteuttaa oman unelmansa käynnistää oma kirjakauppaketju heti kun kommunismi oli kukistettu ja yksityiset saivat perustaa omia yrityksiään.  Tänään tuo edelleen voimissaan oleva perheyritys on kehittynyt Tsekin suurimmaksi kirjakauppaketjuksi ja sillä on noin 40 toimipistettä eri puolilla maata.

Josefov, joulukuu 2011

 

Jan Kanzelsbergerin poika, myös Jan nimeltään, on nyt yksi johtajista tässä perheyrityksessä. Hän muistelee yrityksen alkuaikoja seuraavassa:

"Käytännöllisesti katsoen yksi yö muutti tuolloin koko järjestelmän. Ennen vuotta 1990 maassamme oli ns. suunnitelmatalous valloillaan,  joten tuolloin oli rajoitettu määrä valtion omistamia yrityksiä. Kun sitten tuli yksityisille mahdollisuus perustaa liiketoimintaa ylläpitävä kustantamo, ja julkaista niitä kirjoja, joita halusit, ja vielä myydä ne kaikki miten halusit, se muutti kaiken. Tämä tarkoittaa, että luultavasti silloin sen yhden vuoden kuluessa noin 34 lehtitaloa Tšekkoslovakiassa muuttui jopa 3 000:ksi kustantamoksi".

 

Yksi ensimmäisistä tehtävistä uusilla kustantajilla oli tarjota kysynnälle eli ostajille niitä kirjoja, joita kommunismin aikana oli kiellettyjen listalla. Kuten Jan Kanzelsberger Jr. muistuttaa, tuolloin oli vaikea pysyä mukana vapauden mukanaan tuomassa "uudessa maailmassa".

 

"Silloin myytiin valtavia määriä kopioita. Ihmisillä oli suuri nälkä tähän uuteen vapaaseen kirjallisuuteen ja sen lukemiseen, koska se oli kielletty ennen vuotta 1990. Joten se oli iso muutos hyvin lyhyessä ajassa siirtyä uuteen taloudelliseen nousuun ja markkinatalouteen."

 

Kysyntä "kiellettyä hedelmää" kohtaan jatkui jonkin aikaa vallankumouksen jälkeen, jonka jälkeen ihmisten kiinnostus tasaantui. 

"Muistan isäni alkuvuonna 1991, kun hän oli matkustanut Saksaan ja ostanut sieltä kirjoja, joita olivat kirjoittaneet ja kustantaneet maanpaossa olleet tsekkiläiset. Hän täytti ostamillaan kirjoilla pakettiautonsa, tuli Prahaan ja pysähtyi Wenceslauksen aukion kulmaan, ja myi koko autollisen kirjoja siitä suoraan ohikulkeville ihmisille.  Ihmisiä oli jonossa asti. He halusivat saada käsiinsä näitä kirjoja aivan hullun lailla.  Maanpaossa olleet kustantajat saivat aikaan melko pieniä painosmääriä tällaisista "mustan listan kirjoista". He eivät olleet valmistautuneet suureen määrään asiakkaita. Niinpä monet kustantajat alkoivat julkaista niitä ja tehdä niistä kopioita. Yksi näistä kirjoista on Miloslav Švanderlíkin kirjoittama "Černí Baroni", joka oli  ennen Samettivallankumousta  kiellettyjen kirjojen listalla. Se on humoristinen kirja. Muistaakseni ensimmäinen aidosti Tšekissä painettu kirja myi 200 000 kappaletta ensimmäisen kuukauden tai ensimmäisten viikkojen aikana. Se on saman verran kappaleena kuin Harry Potter Tšekin kielellä. Joten siihen aikaan se oli eräänlainen Harry Potter. "

Josefov, joulukuu 2011

Muitakin muutoksia oli tapahtumassa. Paitsi kustantamot, mutta myös kirjakaupat alkoivat muuttua. Kommunismin aikakautena kirjoja ostettiin myyntitiskin takaa myyjältä, mutta vallankumouksen jälkeen saapuivat itsepalvelumyymälät, joissa kirjakaupan assistentti auttoi jos apua tarvitsi. Hän myös suositteli, opasti ja neuvoi. Myös supermarketteihin saapuivat kirjat ja pokkarit. 

 

Käännetyt teokset lännestä alkoivat tulla Samettivallankumouksen jälkeen kirjakauppohin ja kirjojen myyntipisteisiin. Kommunistimaissa ulkomaisia kirjoja oli käännetty aikaisemminkin jonkin verran, mutta niissäkin pätivät tuolloin samat lainalaisuudet kuin kotimaan kirjailijoiden teoksissa ennen vallankumousta ja kommunismin kaatumista. 

 

"Jos nyt katsotte tilastoja myydyimmistä kirjoista vuosittain näette, että ehkä noin puolet on Tšekin kirjailijoiden kirjoittamia ja toinen ulkomaisia käännöksiä. Vaikka meidän täytyy kääntää kirjoja ja omaksua kirjoja ulkomailta, ovat Tsekin kirjailijat edelleen lukijoiden suosikkeja, ​​ja meillä on pitkät perinteet ostaa näitä kirjoja. "

Kirjoista puhuttaessa noin 500 uutta nimekettä esiintyy Tšekin kirjakaupoissa päivittäin. Mutta on varmasti niitäkin ihmisiä, jotka kysyvät, että lisääkö määrä laatua?

 
Alkuperäinen artikkeli tässä. Käännös on bloggarin oma ja vapaa. 

Křeč

Vanhankaupungin aukio, 15.9.2011

"Elettiin kissanaukujaiskauden viimeisiä aikoja. Sinä yönä konsertoi eräs kollikvartetti luutnantti Boruvkan asuintalon katolla olevan savupiipun juurella sinnikkään surkean kaihoisasti. Eikä luutnantti saanut unta. 

Kaupungin toisella laidalla teki samaan aikaan tuskallista kuolemaa viides "kolli", joka kiemurteli kouristuksissaan ja mourusi. Mutta ennen kuin kukaan ehti auttaa sitä, se heitti henkensä. Kello seitsemältä aamulla luutnantti seisoi myllerretyn aviovuoteen ääressä katselleen sinipunaraitaiseen pyjamaan pukeutunutta suuunnatonta lihakasaa, joka vielä tuntia aikaisemmin oli ollut syyttäjä Pavel Hynais. 

Nyt hänestä oli jäljellä ruma ruumis, jonka kasvoille jähmettynyt irvistys muistutti loputtoman rikollisten ja syyttäjän rikollisten tasolle asettamien ihmisten lauman tuntemaa ilmettä. Kasvot olivat kuitenkin vielä kauhistuttavammat eikä ilme ollut ammatin tuottama.

Josefov, syyskuu 2011

Ennen kuolemaansa syyttäjä oli yökännyt. Puoleksi sulaneen illallisen jäännöksiä oli pursunut pyjaman rinnuksille ja housuille, samoin tahraamaan vuodevaatteiden valkoisuutta. Niitä tarkastellut poliisilääkäri Seifert suoristi selkäänsä niin, että ristiselkä naksahti. Hän irvisti ja vilkaisi luutnanttia.

- Vaikuttaa arsenikilta, hän sanoi. - Eräät tunnusmerkit eivät kuitenkaan ole tyypillisiä. Vilkaistaan tätä laboratoriossa.

Sivummalla pysytellyt nuori ensiapulääkäri nyökkäsi kiivaasti.

- Eivät minustakaan. Kun rouva soitti, ajattelin ensin, että myrkytys johtui lihasta. Päättelin siitä mitä rouva sanoi, mutta sitten ...

- Mitä hän sanoi teille?

- Että hänen miehellään oli kouristuksia vatsassa ja että hän pelkäsi tämän syöneen jossain jotakin.

Luutnantti silmäili synkkänä makuuhuonetta. Ellei myllerrettyä vuodetta otettu huomioon, se olisi kelvannut näyttelyyn. Raollaan olevassa vaatekaapissa loistivat geometrisesti laskostetut, ruusunpunaisilla ja sinisillä nauhoilla sidotut liinavaatteet. Syyttäjän puku roikkui ripustimessa, hänen alusvaatteensa oli taivuteltu huolellisesti tuolille. Vuoteen ylle oli ripustettu suuri maalaus kulkueesta, jossa tulvi impressionistisesti punaisia lippuja. Se ei tuntunut sopivan kylmään ja synkkään huoneeseen, jossa kiillotettu puu ja kolkot lasipinnat kimaltelivat."

Tekstiote: Josef Škvorecký (1975) Vanhan kollin kuolema, teoksesta Luutnantti Boruvkan murheet, sivut 271-272.

Otsikko: Křeč = Kouristus

Karel Havlíček Borovsky

Kuva täältä

Tšekkiläinen runoilija, lehtimies ja poliitikko Karel Havlíček syntyi 30.10.1821 Přibyslavin kylässä. Tänään hänen syntymästään tulee kuluneeksi tasan 190 vuotta. 

Karel Havlíček käytti nimenään myöhemmin nimeä Karel Havlíček Borovsky.  

Havlíček syntyi varakkaaseen kauppiasperheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi ja sen jälkeen alkoi vuonna 1838 opiskelemaan filosofiaa Prahassa. Hän omistautui Tšekin kirjallisuudelle ja valmistui lopulta. Sen jälkeen Havlíček liittyi seminaariin - hän halusi tulla isänmaalliseksi papiksi. Ideana taustalla hänellä oli, että paras tapa palvella kansakuntaa oli toimia pappina. Hän ei lopulta uskonut itse siihen, että pelkät rukoukset voisivat tehdä maailmasta paremman paikan. Vuonna 1841 hän erosi pappisseminaarista.

Karel Havlíček työskenteli vuosina 1842-1844 Venäjällä opettajana.  Heinäkuussa vuonna 1844 Havlíček palasi Böömiin ja Prahaan. Hänen tavoitteenaan oli löytää vakaa työpaikka ja omistautua kirjallisuuteen. Huhtikuussa vuonna 1848 hän työskenteli toimittajana valtakunnallisessa sanomalehdessä. 

Havlíčekista tulikin pian toimittaja, jonka kirjoittamat artikkelit vaikuttivat syvästi kansan yleiseen mielipiteeseen. Ihmiset kokivat jopa hänen kirjoituksensa tehokkaammiksi kuin poliitikkojen puheet. Havlíček oli poliittisesti "liberaali kansallismielinen". Hän kuitenkin kieltäytyi myöntämästä puolueen linjaa kertoakseen mielipiteitään. Kaikki ei kuitenkaan ollut aina hyväksi, sillä Havlíček uhmasi mm. kansallisissa sanomalehdissä liikaa hallituksen toimia ja joutui muutaman kerran myös oikeuden eteen kirjoituksistaan.

 

Eräs teos - kuva täältä

Havlíček päätti ostaa maatilan, jossa hän omistautui kirjalliseen työhönsä. 16. joulukuuta 1851 hänet pidätettiin ja vietiin Brixeen (nyk. Italiaa), jossa hän joutui elämään maanpaossa kolme vuotta. Maanpaossa ollessaan hän kirjoitti joitakin hänen paras teoksensa: Tyrolské Elegie (Tirolin Itkuvirret), Křest svatého Vladimira (St.Vladimirin kaste) ja Kral Lavra (Kuningas Lavra). 

Toukokuussa vuonna 1855, muutamaa päivää ennen hänen paluutaan Prahaan, hänen vaimonsa kuoli.

Lopulta hänelle todettiin kehittyneen tuberkuloosi. Hän kuoli hyvin varhain vain 35-vuotiaana. Hänen hautajaisiinsa osallistui kulkue, jossa oli noin 5000 tšekkiläistä.

Karel Havlíček Borovskya pidetään Tšekin poliittisen journalismin perustajana. Hän käytti elämänsä taistellakseen mielipiteidensä puolesta ja voitti puolelleen sympatiat Tšekin ihmisiltä.

Info: Wikipedia 

Karel Hynek Mácha - Tšekkiläinen runoilija

Karel Hynek Mácha - kuva täältä

Karel Hynek Mácha (16.11.1810 - 6.11.1836) kasvoi Prahassa. Hän oli tehtaan työnjohtajan poika, ja oppi latinan ja saksan koulussa. Hän lähti opiskelemaan lakia Prahan yliopistoon. Opiskeluaikanaan hän tutustui teatteriin ja esiintyi mm. näyttelijänä. Teatterissa hän tapasi Eleonora Šomkován, jonka kanssa hän sai lapsen avioliiton ulkopuolella. Naimisiin he menivät vasta myöhemmin.

Machá nautti matkoista, retkistä vuorille ja oli innokas kävelijä. Lopulta hän muutti pieneen kaupunkiin Litoměřiceen, joka sijaitsi n. 60 km päässä Prahasta. Myöhemmin hän alkoi työskennellä oikeusavustajana ja kirjoitti vapaa-aikanaan runoja.

Karel Machá oli ehtinyt olla Eleonoransa kanssa naimisissa vain kolme päivää, kun hän sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen ja menehtyi. Machá haudattiin Litoměřicen pienelle hautausmaalle. Kuolemansa jälkeen kun hänet oli tunnustettu julkisesti hyväksi runoilijaksi, hänen ruumiinsa kaivettiin haudasta ja siirrettiin parempaan, Vyšehradin hautausmaalle Prahaan vuonna 1939.

Hänen kunniakseen on pystytetty patsas Petřínin kukkulalle. 

Machan patsas Petřínin  puistossa - kuva täältä

Machán neroutta ylistettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen; niin kuin on käynyt monille muillekin taiteilijoille. Varsinkin hänen lyyristä eeppistä kokoelmaansa nimeltä Maj (Toukokuu), joka julkaistiin vuonna 1836 vähän ennen hänen kuolemaansa, pidetään nyt yhtenä Tsekin klassikkoina, sekä yhtenä parhaista runoista mitä maassa on koskaan kirjoitettu. 

Machá kirjoitti myös kokoelman elämänkerrallisia luonnoksia, nimeltään Kuvia elämästäni, sekä romaanin Cikáni. Teoksessaan Päiväkirja matkustaa Italiaan hän kuvailee matkaansa Venetsiaan, Triesteen ja Ljubljanaan vuonna 1834. Syksyllä 1835 julkaistussa teoksessaan Secret Diary  hän kuvailee arkea ja elämää Eleonora Šomkován kanssa, mukana on myös heidän kahden välistä salakirjoitusta.

Info: Wikipedia

Kirjailija Milan Kundera

Milan Kundera (s. 1. huhtikuuta 1929 Brno, Tšekkoslovakia) on yksi tunnetuimmista tšekkiläisistä kirjailijoista. Vuodesta 1981 hän on kuitenkin ollut Ranskan kansalainen ja 1990-luvun alusta lähtien hän on julkaissut teoksensa ranskaksi.

Milan Kundera - kuva täältä

Kunderan isä Ludvík Kundera oli kuuluisa pianisti, musiikkitieteilijä ja myöhemmin Brnon musiikkikorkeakoulun rehtori. Hän oli myös säveltäjä Leoš Janáčekin oppilas. Kundera osallistui monien muiden tšekkiläisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden tavoin Prahan kevääseen vuonna 1968. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Pila (Žert), joka tunnettiin Suomessa aiemmin nimellä Tšekkiläinen pila. Pila on satiirinen näkemys totalitaarisuuden ja kommunismin ajasta.

Neuvostoliittoon kohdistuneen kritiikin takia Kundera joutui nopeasti Neuvostoliiton miehityksen jälkeen mustalle listalle. Vuonna 1975 hän pakeni Ranskaan, jossa kirjoitti Naurun ja unohduksen kirjan (Kniha smíchu a zapomnění). Romaani kertoo tšekkiläisistä, jotka vastustavat Neuvostoliiton järjestelmää monin eri tavoin. Se on omalaatuinen yhdistelmä romaania, novellikokoelmaa ja tekijän mietiskelyä.

Vuonna 1984 Kundera julkaisi tunnetuimman romaaninsa, Olemisen sietämättömän keveyden (Nesnesitelná lehkost bytí). Teoksen päähenkilöinä on neljä tšekkiä, jotka yrittävät sopeutua yhdessäeloon ja neuvostovaltaan Prahan kevään jälkeen. Yhdysvaltalainen Philip Kaufmann ohjasi romaanista elokuvaversion vuonna 1988.

Vuonna 1990 ilmestynyt Kuolemattomuus (Nesmrtelnost) ja sitä seuraava teos Kiireettömyys (La lenteur), Kunderan ensimmäinen ranskankielinen romaani, ovat aiheeltaan yleismaailmallisempia kuin Kunderan aiemmat työt. Hän kritisoi teoksissa 1900-luvun lopun teennäistä, teknokraattista ja epäinhimillistä länsieurooppalaista elämäntapaa.

Kundera tunnetaan tyylistään yhdistää toisiinsa fiktiota ja filosofisia sivuhyppäyksiä. Saman tyylin kirjailijoita ovat muun muassa Alain de Botton ja Adam Thirlwell. Romaanien lisäksi Kundera on kirjoittanut näytelmiä, runoja ja esseitä. Hänen ensimmäinen teoksensa oli runokokoelma Člověk zahrada širá. Kundera sai Ranskan akatemian kriitikkopalkinnon vuonna 1987 esseekokoelmastaan Romaanin taide (L'Art du Roman).

Milan Kunderan omat kotisivut löytyvät täältä: http://www.kundera.de/english/

Tekstiote: Wikipedia/Milan Kundera

Jaroslav Hašek (kirjailija) sekä Vojìn Švejk (sotamies)

Kun sotamies Švejk suoritti asevelvollisuuttaan ennen sotaa, hänet todettiin idioottina palveluskelvottomaksi. 

Sodan syttyessä hän sai heti käskyn astua palvelukseen, sillä sodassa tarvitaan ennen kaikkea idiootteja.

"Sodan ovat itse asiassa saaneet aikaan idiootit, ja ellei idiootteja tarvittaisi sodassa, olisi koko päämajan henkilökunta kotiutettava", Švejk itse sanoo.

Tekstiote: Henrik Tikkanen (1982) Idiootin tie kuolemattomuuteen.

Kuva 2: Švejkillä on ongelmia ylempien armeijaherrojen kanssa

"Suuri aika vaatii suuria ihmisiä", on teoksen aloituslause.

Kirjan päähenkilö, kunnon sotamies Josef Švejk, on prahalainen koirien kaupustelija, jonka liiketoimintaidea on myydä sekarotuisia piskejä rotukoirina. Hän on viisaasti tyhmä mies, joka joutuu puhumalla vaikeuksiin ja puhumalla selviytyy niistä.

Romaanin tapahtumat lähtevät käyntiin, kun istuessaan oluella Švejk kommentoi Sarajevossa tapahtunutta arkkiherttua Frans Ferdinadin murhaa. Tuo kipinä sytytti ensimmäisen maailmansodan. Švejk on sekoittavinaan surmatun kahteen muuhun Ferdinandiin, joista toinen joi hiusvettä ja toinen söi koirankakkaa. 

Salaisen poliisin virkailija passittaa Švejkin vankilaan, josta hän joutuu mieli- ja sotilassairaalaan ja sitten palvelijaksi juopolle sotilaspappi Katzille, joka häviää Švejkin korttipelissä yliluutnantti Lukašille. Yliluutnantti Lukáš on tšekkiläismielinen, sympaattinen upseeri ja parantumaton naistenmies. Švejkin kommellusten takia he joutuvat matkalle kohti rintamaa ja joukkoon liittyy mm. suursyömäri Baloun. 

Taisteluihin teoksessa ei milloinkaan ehditä. Siitä pitävät huolen byrokratia ja Švejk. Sen sijaan se on täynnä käsittämättömiä tilanteita ja ihmeellisiä henkilöhahmoja. Militarismille ja virkavaltaisuudelle nauretaan avoimesti. Militarismia pidetään teoksessa yleensäkin ihmisyyden vastaisena ilmiönä. Švejkin tavoitteena on vain selvitä hengissä, ja sodan jälkeen hän aikoo palata rauhassa prahalaiseen kantakapakkaansa U Kalichaan eli Pikariin.

Teos kuvaa kuitenkin johdonmukaisesti pieniä ihmisiä. Hašek piirtää kuvan Itävalta-Unkarin armeijasta, joka on täynnä inhimillisiä heikkouksia. Rivimiehiä kiinnostaa laiskottelu, kortin pelaaminen, juominen ja syöminen. Aliupseerit ovat yksinkertaisia ja raakoja, virkamiehet korruptoituneita, sotilaspapit juoppoja mässäilijöitä ja ylemmät upseerit simputtajia, kiipijöitä, seniilejä tai muuten hulluja. Toinen teoksessa vilahtava kenraali on kiinnostunut käymälöistä ja toista kiinnostaa lähinnä hirttotuomioiden jakaminen.

Kuva 3: Kirjailija Jaroslav Hašek

Jaroslav Hašek (30.4.1883 - 3.1.1923) syntyi Prahassa, joka kuului tuolloin Itävalta-Unkariin. Hänen isänsä Josef Hašek oli matematiikan opettaja ja äitinsä Kateřina ajan tavan mukaan kotirouva. Perheessä oli vielä nuorempi poika Bohuslav ja poikien orvoksi jäänyt serkkutyttö Maria. Perheen köyhyys pakotti muuttamaan usein ja Jaroslav Hašekilla oli lapsuudessaan yli kymmenen eri kotiosoitetta. Ehkäpä juuri jatkuva muuttaminen lapsuudessa sai Hašekin tuntemaan aikuisena kodittomuutta ja vaellushalua. Isä kuoli, kun poika oli kolmetoistavuotias ja äidin taloudelliset ongelmat pahenivat.

Täytettyään viisitoista vuotta Hašek jätti lukion ja ryhtyi opiskelemaan apteekkariksi. Kuitenkin hän lopulta valmistui kauppakoulusta ja oli hetken pankkivirkailijana. Hän toimi myös koirien kaupustelijana. Koirien kaupustelija on myös hänen mestariteoksensa sankarin, Švejkin ammatti. Enimmäkseen Hašek kuitenkin työskenteli vapaana kirjoittajana sekä toimittajana. Vuonna 1910 hän avioitui Jarmila Mayerován kanssa.

Avioliitosta tuli onneton, sillä Hašek ei saanut elämäänsä järjestykseen. Vuonna 1913 Jarmila Mayerová muutti takaisin vanhempiensa luokse. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914 Hašek liittyi armeijaan. Monet Švejkin henkilöhahmoista perustuvat hänen armeijassa tapaamisiinsa oikeisiin ihmisiin. Kovin kauan hän ei joutunut olemaan rintamalla, sillä joutui venäläisten sotavangiksi vuonna 1915. Sotavankeus oli Hašekille helpompaa kuin muille vangeille, sillä hän pääsi leirin kirjuriksi. Seuraavana vuonna hän pääsi pois leiriltä, sillä hän liittyi vastaperustettuun Tšekkilegioonaan propagandan kirjoittajaksi.

Vuosi 1917 oli Venäjällä vallankumousvuosi. Bolševikkikumouksen jälkeen Hašek muutti Moskovaan liittyäkseen Puna-armeijaan. Hänestä tuli Bulgaman kylän komentaja ja kuvailee tätä aikaa koottuihin teoksiinsa sisältyvässä novellissa. Hašekin omien sanojen mukaan juopunut eversti syytti asemalla häntä vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Bolševikit ottivat syytökset todesta ja Hašekia uhkasi kuolemantuomio. Näiden tapahtumien johdosta Hašekin oli pakko paeta maasta. Näille tapahtumille ei kuitenkaan ole muuta lähdettä kuin Hašekin oma kertomus. Vaikka olikin yhä muodollisesti naimisissa Jarmila Mayerován kanssa, Hašek solmi uuden avioliiton.

Vuonna 1919 Hašek pääsi viimein palaamaan kotikaupunkiinsa Prahaan, joka oli nyt vastaperustetun Tšekkoslovakian tasavallan pääkaupunki. Elämä ei ollut helppoa, sillä sota-aikaisten tapahtumien vuoksi Hašekia pidettiin petturina. Lisäksi hän oli jo melko alkoholisoitunut. Hänellä oli vaikeuksia saada teoksiaan julkaistuksi ja hän ponnisteli saadakseen "Kunnon sotamies Švejkin" valmiiksi.

Prahasta Hašek muutti maaseudulle Lipniceen, missä vietti aikaansa viimeistellen romaaniaan. Hän sairasti tuberkuloosia ja oli vaarallisesti ylipainoinen ja hänen oli pakko sanella käsikirjoitus, sillä voimat eivät riittäneet kirjoittamiseen. Heikko terveys ja epäsäännöllinen elämä veivät Hašekin hautaan kesken luomiskauden.

Hašek ehti kuolla ennen Kunnon sotamies Švejkin valmistumista, mutta keskeneräinen kirja käännettiin yli kuudellekymmenelle kielelle ja siitä tuli välittömästi menestys. Pääteoksensa lisäksi Hašek ehti kirjoittaa noin 1 500 lyhyttä novellia. Luonteeltaan Hašek tunnettiin boheemina ja hauskana. Hän kuoli vain 39-vuotiaana tuberkuloosiin.

Hašek oli henkilö joka teki pilaa kaikesta, myös itsestään. Hän ei tyytynyt vain pilapuheisiin, vaan rakasti myös käytännön piloja. Kirjoittamista hän ei pitänyt taiteena, vaan työnä, joka pitää suorittaa ja kirjoitti spontaanisti. Elämäntyylinsä takia häntä pidettiin vastuuttomana, juoppona, rettelöitsijänä ja kulkurina. Tutkija Jindrich Chalupecký on epäillyt hänen poteneen maanis-depressiivistä mielialahäiriötä, mitä on tosin vaikea vahvistaa näin monen vuosikymmenen jälkeen.

Otsikko: Vojìn Švejk = Sotamies Svejk

Tekstiote: Wikipedia/Svejk, sekä Wikipedia/Jaroslav Hašek

Numeroidut kuvat netistä, muut omia: 

Kuva 1: http://www.blog2punt0.nl/uploaded_images/svejk-door-Joseph-Lada-751080.jpg

Kuva 2: http://uh.edu/engines/svejk.jpg

Kuva 3, kirjailija itse: http://www.svejkcentral.com/images/Jaroslav%20Hasek.jpg

Kirjailija Bohumil Hrabal

Bohumil Hrabal (28.3.1914 – 3.2.1997) oli 1900-luvun merkittävimpiä ja suosituimpia tšekkiläisiä kirjailijoita. Hrabalin teokset ja verevä, erikoislaatuinen tyyli ovat vaikuttaneet kirjallisuuteen 1960-luvulta lähtien myös kansainvälisesti kymmenille kielille tehtyjen käännösten ansiosta. Suomeksi on julkaistu toistaiseksi (2008) kolme Hrabalin teosta.

Bohumil Hrabal syntyi Brnossa aviottomana lapsena eikä hänen biologista isäänsä tiedetä. Hänen äitinsä meni 1920 naimisiin Polnán panimon kirjanpitäjän František Hrabalin kanssa, joka otti Bohumilin pojakseen. Perhe muutti Elben (tšekiksi Labe) varrella sijaitsevan Nymburkin panimoon, jonka johtajana František Hrabal toimi. Bohumil vietti suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Nymburkissa, ja tämä aika näkyy monissa hänen teoksissaan, kuten ns. Pikkukaupunki veden äärellä -trilogiassa (Městečko u vody, julk. 1976-1981, ei suomennettu).

Hrabal ei ollut erityisen hyvä koulussa. Häntä kiinnostivat enemmän panimon värikäs elämänmeno ja erityisesti isäpuolensa veljen Josefin eli Pepin-sedän edesottamukset. Pepin-setä oli "tullut kylään ja jäänyt loppuelämäkseen", ja hänen puheensa ehtymätön vuo vaikutti Hrabalin myöhempään kirjalliseen tyyliin. Tällaiselle puheelle Hrabal loi sittemmin oman verbinkin tšekin kieleen, pábit, substantiivi pábění. Esimerkki Pepin-sedän tavasta suoltaa monologia loputtomiin on jalostettu kirjalliseen muotoon teoksessa Tanssitunteja aikuisille ja edistyneille (Taneční hodiny pro starší a pokročilé, 1964, suomentanut saksasta Aarno Peromies 1966).

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1935 Hrabal aloitti opinnot Prahan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta kävi myös kirjallisuushistorian, taiteen ja filosofian luennoilla. Saksan miehitettyä maan 1939 korkeakoulutus lakkautettiin ja Hrabal valmistui vasta 1946. Toisen maailmansodan aikana Hrabal työskenteli mm. Kostomlatyn rautatieasemalla, mikä heijastui muiden elämänvaiheiden tavoin hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Jiří Menzel ohjasi Hrabalin lyhytromaanista Ostře sledované vlaky, 1964, samannimisen elokuvan (suom. Tarkoin vartioidut junat), 1966, joka voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin 1967.

Sodan jälkeen Hrabal työskenteli vakuutusmyyjänä, kauppamatkustajana ja teräsvalimolla (vuodesta 1949), missä tapahtuneen vakavan onnettomuuden jälkeen hän toimi jätepaperin pakkaajana 1954-1959. Tätä aikaa hän työsti mm. yhdessä kuuluisimmista romaaneistaan Liian meluisa yksinäisyys (Příliš hlučná samota, 1976, suom. Eero Balk 2008).

Ammattikirjailijaksi Hrabal ryhtyi 1963 luopuessaan kulissimiehen töistä. Omaleimaisen kielensä ja elinvoimaisten tarinoidensa ansiosta Hrabalista tuli nopeasti Tšekkoslovakian suosituin nykykirjailija 1960-luvun loppupuolen vapautuvassa kulttuuri-ilmapiirissä. Prahan kevään päätyttyä neuvostomiehitykseen 1968 Hrabalin asema heikkeni eikä hänen teoksiaan julkaistu vuosiin kotimaassa, vaan ainoastaan samizdat-painoksina ja ulkomailla. Vasta kun hän oli julkaissut itsekriittisen tekstin Tvorba-lehdessä 1975, hänen teoksiaan alettiin jälleen julkaista Tšekkoslovakiassa. Sensuuri kuitenkin vaati monesti muutoksia teksteihin. 1980-luvulla Hrabal joutui jälleen kahnauksiin sensuurin kanssa julkaistuaan uudelleen luvatta romaanin Tarjoilin Englannin kuninkaalle (Obsluhoval jsem anglického krále, 1971, suom. Hannu Ylilehto 1991). Vasta sosialismin romahdettua Itä- ja Keski-Euroopassa voitiin Hrabalin koottujen teosten (19 osaa, 1991-1997) julkaiseminen aloittaa. Kootuissa teoksissa on kirjailijan avustuksella huomioitu myös se, että sensuurin vuoksi hänen teoksistaan oli monesti julkaistu eri aikoina ja eri maissa toisistaan poikkeavia versioita.

Bohumil Hrabal kuoli 3.2.1997 pudottuaan prahalaisen sairaalan kuudennen kerroksen ikkunasta. Lopullista varmuutta siitä, oliko kyseessä pulujen ruokinnan yhteydessä tapahtunut onnettomuus vai itsemurha, ei ole saatu. Monet kohdat Hrabalin tuotannossa viittaavat joka tapauksessa siihen, ettei tällaisen itsemurhan ajatus ollut hänelle vieras. Myös iäkästä kirjailijaa piinanneet vaivaisuus ja Pipsi-vaimon kuoleman jälkeinen alakulo sekä mahdollinen yhteys Prahan defenestraatioihin tukevat itsemurhateoriaa. Hrabal haudattiin perhehautaan Hradištko u Sadskéssa.

Tekstiote: Wikipedia/Bohumil Hrabal
Kuvat netistä:
http://www.dobre-knihy.cz/images_obsah/sp1264428098hrabal.jpg
http://img.radio.cz/pictures/spisovatele/hrabal_bohumil10x.jpg

Runoilija Jaroslav Seifert

"... poetry has occupied a very important position in our cultural life. It is as though poetry, lyrics were predestined not only to speak to people very closely... but also to be our deepest and safest refuge, where we seek succor in adversities we sometimes dare not even name."

(from Nobel lecture, 1984)

Jaroslav Seifert (1901 - 1986) oli tšekkiläinen runoilija, kirjailija ja toimittaja. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1984. Hän julkaisi eläessään mm. yli 30 runokokoelmaa.

Seifert syntyi Zizkovin kaupunginosassa Prahassa köyhään työläisperheeseen. Hän auttoi koulupoikana isäänsä tämän työssään viemällä iltapäivisin asiakkaille tavarantoimituksia ympäri Prahaa. Seifertin nuoruudessa suurta osaa näytteli vuonna 1917 tapahtunut Venäjän vallankumous, joka antoi suuntaa hänen omalle ajattelulleen. Kirjoittaminen oli hänelle läheistä ja luonnikasta. Lopulta hän keskeytti yliopisto-opintonsa saadakseen toimia toimittajana sekä luomaan uraansa journalistina. Hän aloitti työnsä kommunistisessa lehdessä Rudé Pravo:ssa.

Seifertin ensimmäinen runokokoelma ilmestyi vuonna 1921. Hän oli kommunistipuolueen jäsen ja kommunististen julkaisujen toimittaja. Vuonna 1929 hänet erotettiin kommunistisesta puolueesta, koska Seifert yhdessä muutamien muiden toverien kanssa oli arvostellut puolueen muuttuneen liian bolshevistiseksi.

Vuonna 1949 Seifert lopetti lehtikirjoittelun ja omistautui täysin kirjallisuudelle. Hänen runonsa voittivat useita kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja. Häneltä on julkaistu eri kielillä kymmeniä teoksia vuosikymmenten aikana.

Seifert kuoli Prahassa 10.1.1986.

Suomeksi on julkaistu 1985 kokoelma Ruttopylväs (Morový sloup, 1981, suomentanut Hannu Ylilehto).

Tekstiote: Wikipedia/Jaroslav Seifert

Kuva netistä: http://www.literature-prize.com/seifert.jpg

Jan Neruda ja Malá Strana

Jan Nerudan muistolaatta kotitalonsa seinässä, osoite Nerudova 47, Praha 1

Jan Nepomuk Neruda (9.7.1834 - 22.8.1891) oli tsekkiläinen kirjailija, kriitikko sekä modernin tšekkiläisen runouden uranuurtaja. Nerudan runot ovat monipuolisia ja niihin sisältyvät niin filosofiset runot kuin isänmaalliset hymnit. Neruda kuitenkin vihasi yläluokkaa, minkä voi huomata esimerkiksi hänen kertomuskokoelmastaan nimeltä Malostranské povídky vuodelta 1878. Prahan Malá Stranan kaupunginosan elämästä kertova kirja on suomennettu nimellä Prahalaistarinoita vuonna 2000. Nerudaa suomeksi on myös kokoelmassa Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja vuodelta 1936. 

Čertovka, Pirunpuro, Malá Stranassa

Kirjailija Jan Neruda on tehnyt Pienenpuolen eli Malá Stranan kaupunginosan kuuluisaksi hulvattomilla kertomuksillaan sen äkkivääristä asukkaista. Nerudan tarinoiden kapeat kujat ja portaikot ovat edelleen tallella. Nerudan kotikatu on nimetty kirjailijansa mukaan Nerudovaksi.

Pienenpuolen arkkitehtuuri on parhaiten säilynyttä vanhaa Prahaa. Kaupunginosa rakennettiin nykyiseen barokkiasuunsa 1600-luvun lopussa ja 1700-luvulla.

Pienelläpuolella kulkiessaan kannattaa terästää katseensa talojen yksityiskohtiin: nimikyltteihin, komeisiin portinpieliin ja ovien kauniisiin puukaiverruksiin.

Tekstiotteet: ylin Neruda-tieto Wikipediasta,

alimmat Antti Helin (2004) Pienipuoli Malá Strana, teoksessa Mondo-matkaopas Praha