Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

16. kesäkuuta 2015

Wanhan ajan tunnelmaa: Venice-Simplon Orient Express - Tapaaminen Idän pikajunan kanssa Prahassa






Tätä on Prahassa käydessämme odotettu: että jonakin matkakertana osuisimme kaupunkiin samaan aikaan kun Idän pikajuna sinne saapuu tai lähtee.




Yksi innostava tekijä asiaan on Agatha Christien luoma hahmo Hercule Poirot, sillä yksi elokuvista on juuri kuvattu tässä ainutlaatuisessa junassa, kirjan nimi on suomeksi "Idän pikajunan arvoitus" (engl. "Murder on the Orient Express"). Aiheesta lisää tässä suomenkielisessä Wikipedian linkissä.

Toiseksi: historia ja kauneus kiinnostavat meitä aina. Ja junissa sekä rautatieasemissa on jotain, mitä ei vain osaa selittää; sellaista lähtemisen ja saapumisen tunnelmaa.




Ja toukokuussa 2015 vihdoin me tapasimme; kiitos mieheni, joka yhtäkkiä muisti, että katsotaanpas junan aikataulu. Ja siellähän näkyi, että juna lähtisi Prahasta juuri yhtenä lomapäivänämme klo 14:16. Muistutus laitettiin puhelimeen, jotta tämä hetki ei meiltä menisi ohi.




Kaunis sininen Venice-Simplon Orient Express -juna saapuu ja lähtee Prahan Smichovin juna-asemalta (Smíchovské nádraží). Sinne pääsee mainiosti keltaisella metrolinjalla B, ja metroasema on juuri asemalla.




Idän pikajuna tekee useita eri reittejä, mutta Prahasta mennään linjalla Praha-Pariisi-Lontoo, ja toisinpäin. Seuraavat matka-ajat ovat 3.9.2015, 14.5.2016 ja 1.9.2016. Ihan joka kuukausi matkoja ei siis tehdä. 




Juna lähtee Smichovin asemalta jokaisena yllä olevana lähtöpäivänä klo 14:16, joten jos haluat mennä junaa ihailemaan, mene ajoissa. Tällöin saat rauhassa katsella junan henkilökuntaa, joka jo itsessään on näkemisen arvoista heidän asusteidensa vuoksi, kuten kuvista näkyy. Jokainen junavaunu on merkitty tekstillä, mitä se pitää sisällään.





Matka Prahasta Pariisiin ja Lontooseen kestää kaksi päivää ja junassa yövytään yksi yö. Kun matkustaja astuu omaan cabiiniinsa, iltapäivätee tarjoillaan välittömästi jokaiseen cabiiniin junan lähdettyä. Voi vain kuvitella englantilaisia iltapäivätee-tarjoiluja, mitä ihanaa tuo pitää sisällään! Neljän ruokalajin illallinen tarjoillaan ravintolavaunussa. Tällä välin ruokailtaessa makuuvaunusi oma palvelija käy laittamassa cabiinisi yökuntoon. Kuvissakin näkyvät valkotakkiset miehet ovat juuri näitä vaunupalvelijoita; jokaisessa vaunussa omansa.




Täällä kaikki kiilsi messingistä mahonkiin, ikkunat loistivat kirkkauttaan ja junan kyljestä näki itsensä kuin peilistä konsanaan.




Matkahinnat ovat kovat, mutta elämys on varmasti vertaansa vailla. Tämä taitaa olla niitä "Once in Your Lifetime" -juttuja. Junamatka, iltapäivätee ja illallinen sisältyvät matkan hintaan, pidemmillä matkoilla mukaan listataan aamiaisia ja muita ruokailuja. Ja tunnelmaa, ohikiitäviä maisemia sekä kokemusta ei kai voi rahassa mitatakaan.




Valitettavasti näitä kauniita vaunuja ei vetänyt höyryveturi vaan ihka tavallisen oloinen sähköveturi, se ei oikein sopinut joukkoon. Mutta pääasia kai, että matka joutuu : )


Mieheni laski, että junassa oli veturin lisäksi 16 vaunua.






Yhtiön oma mainosvideo heidän omilta kotisivuiltaan:




Ja tähän loppuun vielä tarinaa Orient Express-junasta, jossa Hercule Poirotia näyttelevä David Suchet pääsee tutustumaan junaan elokuvan ulkopuolelta, omana itsenään, kesto 46 minuuttia. Suurenna kuvaa videon oikeasta alalaidasta, pienestä neliöstä:





PS: Nyt kun näitä Orient Express-postauksia näkyy olevan jo neljä blogissa, tein sille oman tagin tuohon sivuun, "Orient Express - Idän pikajuna Prahassa".


SHARE:

16. heinäkuuta 2011

Arvoituksellisella Idän Pikajunalla Lontoosta Prahaan - Orient Express; you´re welcome !


Moni meistä muistaa Agahta Christien romaanin Idän pikajuna, jossa etsivä Hercule Poirot selvittää junassa tapahtuvia murhia. Idän pikajuna eli Orient Express toimii edelleen tässä päivässä ja sen yksi päätepysäkeistä on Praha. 

Jos et pääse itse junalla matkaan, niin kannattaa Prahassa ollessasi  (jos juna kiinnostaa) tsekata junan aikataulu ja käydä katsomassa asemalla miltä tuo mystinen ja wanha juna oikein näyttää. Ainakin 5.-6. syyskuuta juna matkaa Venetsiasta Prahaan, jolloin se on nähtävissä Smichovin asemalla paluuaikanaan klo 15:13. Aikataulut yleensä näet Orient Expressin omilta sivuilta; info niistä jutun lopussa.

Huokaise siis hetkeksi, ota hyvä asento ja "astu junaan"; ehkäpä saan sinutkin innostumaan ajatuksesta matkustamaan Idän pikajunalla Euroopan halki, sekä kokemaan jotain historiallista ja erityistä. 


Idän pikajunan wanha mainosjuliste - täältä


Orient Express on alunperin ollut pitkän matkan matkustajajuna, joka aloitti toimintansa vuonna 1883. Ennen vanhaan sillä päästiin Pariisista Istanbuliin ja siitä nimitys Idän pikajuna juontaa historiansa. Matka tuolloin kesti muutaman päivän.

Nykyään toiminnassa oleva Orient Expresss-juna toimii akselilla Lontoo-Pariisi-Rooma, sekä ajoittain ajaa myös Venetsiaan ja Prahaan, sekä muihin Euroopan kaupunkeihin.

Kaupunkien, vuorien, laaksojen ja järvien vilahdellessa ikkunoiden ohi on helppo nojautua vaunuosaston pehmeisiin penkkeihin ja kuvitella itsensä 1800-luvun herrasmieheksi tai – naiseksi. Hyviä paikkoja päiväunelmoinneille ja menneeseen aikaan siirtymiselle on Orient Expressin reitti kauniissa Euroopassa.

"Idän Pikajunaan astuminen on kuin askel ajassa taaksepäin. Junavaunut on entisöity 1920-luvun loistokkaaseen tyyliin, eikä matkustaja voi muuta kuin haikailla aikaa jolloin junat olivat niin komeita. 

Nostalginen matka Idän Pikajunalla on kuin suoraan vanhojen klassikkokirjojen sivuilta reväisty, onhan juna näytellyt suurta roolia esimerkiksi Agatha Christien kuuluisassa Idän Pikajunan arvoituksessa. Romanttisen Venice Simplon-Orient-Express-juna kuljettaa matkustajia eleganssin ympäröimänä halki Euroopan, esitellen Manner-Euroopan kauniita maisemia. Matkaa voi Idän Pikajunalla taittaa esimerkiksi Lontoosta Venetsiaan tai muihin Idän pikajunan klassisiin kohteisiin, kuten Pariisi, Rooma, Praha, Budapest, Bukarest tai Istanbul. 

Luksusjunamatka voi olla myös tavallisen pakettimatkan pieni piristys: luksusta lomaan kuin lomaan tuo päivämatka Orient Express –junan kyydissä Lontoosta Pariisiin tai Venetsiasta Roomaan". (Rantapallo.fi)


"You are welcome!" - kuva täältä


Mikäli sinua kiinnostaa heittäytyä hetkeksi wanhaan aikaan, Orient Expressin omilta kotisivuilta voit varata matkoja eri määränpäihin; sivut ovat tässä: Orient Express 

Sivujen kautta näet myös aikatauluja, hintoja, yms.

Lippuja ja matkoja niin Idän Pikajunaan löytyy myös ainakin Kaleva Travelilta.
Itselleni ko. matka Orient Expressillä on unelmissa tulevaisuudessa. 

Sitä odotellessa voi katsella vaikkapa YouTuben videoita aiheesta ja lukea Agatha Christien kirjaa. Ehkäpä sitten 50-vuotispäivän kunniaksi reissu varataan : )


Ohessa vielä eräs YouTube-video tyyliin "Asioita mitä pitää kokea vielä ennen kuolemaa"; pariskunnan matka Idän pikajunalla Lontoosta Venetsiaan.



SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig