Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

11. tammikuuta 2015

Pitsiä ja Dvořákia


Teplá -joen rannalla Karlovy Varyssa on paljon nähtävää. Yritän saada teille vierailustamme tähän ihanan pittoreskiin kaupunkiin muutamia juttuja aikaiseksi, tässä niistä jälleen yksi.




Tämä kaunis kolonnadi, Sadová kolonadá (eli Hedelmätarha-pylväikkö), on avattu 5. kesäkuuta 1881 ja sen ovat suunnitelleet Ferdinand Fellner ja Hermann Helmer. Ja kun kerran kuumien lähteiden kaupungissa ollaan, lähde löytyy täältäkin: nimeltään Hadí pramen (Käärme-lähde), näkyy yllä olevassa kuvassa.

Pylväikkö sijaitsee kauniissa Dvořák - puistossa, miltei vastapäätä joen toisella puolella sijaitsevaa Thermal-kylpylää (joka on hyvä maamerkki).





Dvořák-puiston on suunnitellut arkkitehti Jan Hahmann ja se avattiin yleisölle vuonna 1878. Hahmann istutti alueelle vaahteroita, jalavia ja tammia. Puisto täydentyi hiekkatiellä ja pyramidin muotoon istutetuilla ruusupensailla, sekä muilla kukkaistutuksilla. Kaiken kruunasi pieni suihkulähde.

Kaunis puisto tarvitsi vielä jotain muutakin, jossa kävelijät voisivat istuskella, viettää aikaansa ja kuunnella vaikkapa konsertteja. Siispä päätettiin rakentaa paviljonki puiston laitaan pari vuotta myöhemmin.




Koristeltu valurautainen pylväikkö oli alunperin osa suurempaa katettua kävelykatua näillä kohdin ja sen nimi oli tuolloin Blanenský Pavilion. Pylväikkö rakennettiin paikallisen rakentaja Josef Waldertin avustuksella ja wieniläiset arkkitehdit Fellner ja Helmer saivat suunnitella pylväikön muodon ja mallin. Avajaiset pidettiin 5. kesäkuuta 1881 samalla kun kylpyläkausi virallisesti avattiin.




Vuonna 1965 Blanenský Pavilionin veranta, oli tullut niin huonokuntoiseksi, että se jouduttiin purkamaan. Vain itään päin oleva siipiosa, joka nykyään tunnetaan nimellä Sadová kolonadá, on säilynyt yhä näihin päiviin asti. Ilman kunnostusta tätä kaunista pitsipylväikköä ei kuitenkaan olisi:  vuosina 2000 ja 2002 kaupunki toteutti pylväikön entisöinnin. Siksipä se ilahduttaa matkaajia yhä tänäkin päivänä.




Säveltäjä Antonín Dvořákin muistolle omistettu patsas löytyy myös puistosta. Sen on suunnitellut kuvanveistäjä Karel Kuneš  ja se on pystytetty vuonna 1974. Puistosta löytyvät lisäksi kaksi 200 vuotiasta puuta: toinen on nimeltään säveltäjämestarin mukaisesti "Dvořákův platan", jonka korkeus on 22 metriä ja ympärysmitta 472 cm. Toisen nimi on "Sadový platan" ja sillä on pituutta 23 metriä, leveyttä 452 cm.


Osoite/address:

Sadová kolonadá
Dvořákovy sady, Karlovy Vary


SHARE:

6. tammikuuta 2015

Becherovka ja herra Becher - Becherovka and Mr. Becher



Pullollinen Becherovkaa on suosittu matkamuisto Tsekistä. Tämä aniksella, kanelilla ja noin 32 yrtillä maustettu likööri  on alunperin kotoisin Karlovy Varysta, jossa sitä on tuotettu vuodesta 1807 alkaen.

Translation is in the end of the story.


 


Yllä olevassa kuvassa Karlovy Varyssa kohtaamamme erillinen Becherovka-kioski.

www.minialko.ru

Karlovy Varyssa asunut apteekkari Josef Becher kehitteli Becherovkan lääkkeeksi vatsavaivoihin 1700-luvun lopulla. Tätä karvasta likööriä tarjoiltiin varsinkin kaupungin kylpylöissä terveysjuomana.

Juomalla oli tosin sivuvaikutus; humalatila. Tämä ei kuitenkaan terveyttään hoidattavia kylpylävieraita haitannut ja lopulta sitä pääsi vihdoin myös maistamaan silloinen Itävallan keisari. Tämän tykästymisen myötä juoma nousi muunkin kansan tietoisuuteen ja sen maine kasvoi. Becherovkaa alettiin tilaamaan Wienin hoviin jopa 50 litraa joka kuukausi.


strategie.e15.cz


Becherovkassa on 38 % alkoholia ja paikalliset juovat sitä esimerkiksi oluen kyytipoikana. Lisäksi sitä käytetään cocktailien pohjana.

Becherovka säilyi varsin pitkään perheyrityksen omistuksessa, vuoteen 1945 asti. Nykyään juomaa valmistaa ranskalainen Pernod Ricard. Tuotetta viedään miltei 40:een maahan ja alkuperäisestä on tehty myös uusia variaatioita, kuten sitruunalla terästetty Lemon Becherovka.






Translation:
A bottle of Becherovka is a popular souvenir from the Czech Republic. This aniseed, cinnamon, and approximately 32 herb-flavored liqueur is originally from Karlovy Vary, where it has been produced since 1807. Pharmacist Josef Becher developed Becherovka by a medicine for a stomach problems in the late 1700s in Karlovy Vary. This bitter liqueurs were served especially in the spas by a health drink. Becherovka contains a 38% alcohol, and the locals drink it for example with a beer.  In addition, it is used as a basis for cocktails. Becherovka remained quite a long time family-owned company, until 1945. Today it is prepared by the French Pernod Ricard.
SHARE:

10. joulukuuta 2014

Lanová dráha Diana, köysiradalla ylös näkötornille - Lanová dráha Diana, a cable car





Lanová dráha Diana on suomeksi Diana köysirata ja se sijaitsee Karlovy Varyssä. Diana avattiin yleisölle 5. elokuuta 1912. Sen on suunnitellut sveitsiläinen insinööri H.H. Peter  ja rakentajana oli wieniläinen rakennusliike Leo Arnoldi. Tekniset laitteet valmisti Österreichische Siemens Schuckert Werke.


Translation:
Lanová dráha Diana is a cable car (funicular) and it is located in Karlovy Vary. Diana opened to the public on 5th august 1912. It was designed by Swiss engineer H.H. Peter and the builder was a Viennese construction company Leo Arnoldi. Technical equipment manufactured by Österreichische Siemens Schuckert Werke.




Köysirataa alettiin puuhailemaan kun kylpylävieraat olivat väsyneet kulkemaan metsäisen rinteen polkuja pitkin ylös ja alas. Tarvittiin jotakin hienostuneenpaa, nykyaikaisempaa ja helpompaa tapaa, siispä rakennettiin köysirata. Aluksi rata oli toiminnassa vain kesäaikana, huhtikuusta lokakuuhun. Vaunut liikennöivät jo tuolloin 15 minuutin välein.


Translation:
The cable car was built in the spa guests whos were tired to go on a wooded hillside by walk. It had to be a  more modern and easier way, so they built the cable car.  First the cable car was in operation only during the summer season, from April to October. 






Metallivaunut uusittiin vuosien 1963-65 aikana ja vaunut tehtiin metallitehdas Vagonka Tatra Smíchovissa. Köysiradan sähköt uusittiin 1972-73.

Huonon kunnon vuoksi rata suljettiin vuonna 1980 ja sen kohtalo oli jonkin aikaa epäselvä. Vuonna 1984 aloitettiin puolalaisen Budimexin avustamana köysiradan palauttaminen takaisin kansalaisten ja turistien iloksi. Lopulta jälleenkorjaustyön jälkeen 20. joulukuuta 1988 rata oli taas käytössä.


Translation:
Metal trolleys were replaced during the years 1963-65 and wagons were made of metal factory Vagonka Tatra Smíchov. A funicular railway electricity was rebuilt 1972-73. To the poor condition of the track it was closed in 1980. In 1984  began to repair the cable car to back for public, and the cable car was in use again 1988.
 



Rata on 453 metriä pitkä ja matka-aika on noin 6,5 minuuttia suuntaansa.  Köysiradalla on kolme asemaa: lähtöpaikka-väliasema-päätepaikka. Väliaseman nimi on Jelení skok, sen kohdalla pysähdytään ja odotetaan vastaantulevaa vaunua, sitten matka jatkuu taas.

Lähtöasema löytyy kun seuraa opasteviittoja Stará Louka -kadulla, josta ennen Grandhotel Puppia kääntyy pieni Mariánská-kuja (Mariánské ulice), joka johdattaa asemalle.

Ylhältä avautuukin sitten kauniit näkymät, joita ei voi kun vain ihastella!


Translation:
The track is 453 meters long and the journey time is about 6.5 minutes in each direction. The cable car has three stations. You will find Lanová dráha Diana when you follow a signs to Stará Louka street, and then turnt to the left before the Grandhotel Pupp a small Mariänska-alley  (Mariánské ulice).




Vaunuja lähtee-tulee vartin välein, joten jos vaunu meni jo, seuraavaa jaksaa hetken odottaa. Vaunuja kulkee klo 9-19 välillä, meno-paluu maksoi 80 korunaa / hlö (syyskuu 2014).

Ylhäällä on Diana-näköalatorni, ravintolarakennus ja pienimuotoinen eläintarha Mini Zoo, niistä vähän seuraavaksi. Karttalinkki tässä.


Translation:
The cable cars leaves every fifteen minutes. The runs up and down costs 80 CZK per person in september 2014. In the top is the Diana Tower, the restaurant and the Mini Zoo. Map link here.




Näkötorni Rozhledna Diana sijaitsee 560 m merenpinnan yläpuolella ja se on rakennettu vuonna 1914. Tornista on kauniit näköalat paitsi kylpyläkaupunkiin, myös Ohře-laaksoon ja Teplá-joelle, mutta myös hyvällä säällä aina 70 kilometrin päähän asti. Tornin kokonaiskorkeus on 40 metriä ja siellä sijaitseva galleria on 35 metrin kohdalla. Voit mennä ylös joko hissillä tai jalan, portaita on 150 askelman verran.


Translation:
The observation tower Rozhledna Diana standing at Výšina přátelství (Friendship Height, 560 m above sea level) was built in 1914 and it offers a magnificent view not only of the spa town, but also of the wider surroundings of Karlovy Vary all the way to the Ore Mountains.
The massive tetragonal brick observation tower with bevel corners stands on a prismatic stone base and is complemented with a covered wooden gallery with a lookout platform. Its total height is 40 metres, the gallery is located at the height of 35 metres and it is accessible either by a lift or by 150 stairs.




Näkötornin vieressä sijaitsee 1914 valmistunut ravintolarakennus. Ravintolassa voit nauttia tšekkiläisen ruoan lisäksi myös kansainvälistä ruokaa. Ravintolan menuun löydät tästä linkistä. Me emme käyneet ravintolassa mitään nauttimassa, mutta ehkä ensi kerralla sitten!

Translation:
The restaurant is build  1914   Here you can enjoy specialties of Czech food, but also international cuisine. The restaurant's menu you will find here. 



Ravintolan takana on vanha metsästysmaja ja sen kupeessa Mini Zoo. Pienoiseläintarhassa voit tavata ponit Nancyn ja Noddyn. Ihanat kääpiövuohet Matylda,Viktorka, Dianka, Misa ja Julinka veivät kyllä oman sydämeni: kaverukset halusivat kovin rapsutuksia ja niitä he myös saivat.

Sen sijaan kiinansiat Apollo ja Lily eivät olleet oikein halukkaita poseeraamaan (kuvat yllä). Samoin kauniit riikinkukot Romulus ja Frosty (kuvat alla) päättivät ihailla vain omia kuviansa metsästysmajan ikkunalasista, kameralle ne sanoivat "No way!".


Translation:
In Mini Zoo you may look forward to ponies Nancy and Noddy, Pygmy goats Matylda, Viktorka, Dianka, Míša and Julinka, and Chinese pigs Apollo and Lily (pictures above). On the complex premises, you will also see a roaming peacocks Romulus and Frosty (pictures below).





Osoite/Address:

Lanová dráha Diana
Mariánská uličce, Karlovy Vary

Dianan kotisivut löydät tästä / Diana´s homepage here

SHARE:

25. marraskuuta 2014

Ykkösluokan kahvila: Café Grandhotel Pupp - The First Class Café: Grandhotel Pupp







Tämä kahvila ei löydy Prahasta vaan Karlovy Varystä. Kerran käyneenä paras kahvilakokemus ikinä; suussa sulava kakku herra Puppin reseptillä valmistettuna, makuhermoja kutkutteleva toffeekahvi, sekä jotain muuta pientä jota piti tilata, että vierailu tässä upeassa miljöössä hyvällä palvelulla ja herkullisilla tuotteilla olisi ollut mahdollisimman pitkä.

Translation is in the end of the text.




Tästä historiallisesta hotellirakennuksesta kahviloineen seuraavassa:




Rakennuksen paikalla on sijainnut jo vuonna 1701 eräänlainen hotellirakennus ja jossain välissä myös kaupungintalo.

Vuonna 1760 kreivi Rudolf Chotkein kondiittorina työskennellyt Jan Jiří Pop saapui nuorena miehenä kaupunkiin ja paikallisen kondiittori Mitterbachin palvelukseen.




Vuonna 1775 hän meni naimisiin Mitterbachin tyttären Františkan kanssa ja pariskunta osti kolmasosan tästä upeasta rakennuksesta, joka silloin toimi osin hotellina ja kaupungintalona, ja sen omisti kaupunginjohtajan leski Becher. Seuraavana vuonna Františka ja Jan ostivat toisen kolmannen ja vuonna 1776 lopun kolmanneksen rakennuksesta.

Tässä vaiheessa herra Pupp oli alkanut käyttää saksankielistä nimeä Johann Georg Pupp. Samana vuonna 1776 Pupp aloitti myös oman yrityksensä: leipomo- ja hotellitoiminnan.




Koko 1800-luvun Puppien liiketoiminta kasvoi merkittävästi ja vuonna 1890  Puppin perhettä alkoivat edustaa Františkan ja Johannin lapset, veljekset Anthony Julius ja Heinrich. Samaisena vuonna perhe muodosti liiketoiminnastaan osakeyhtiön.

Kuusi vuotta myöhemmin 1896 rakennusta restauroitiin ja rakennettiin hieman lisää. Vihdoin vuonna 1907 uusbarokkityylinen rakennus sai nimen "Grandhotel Pupp" ja sen ulkoinen muoto on tuolta aikakaudelta nähtävissä samanlaisena yhä tänäkin päivänä.

Vuodet 1922-23 toivat tullessaan hotellin nykyaikaistamisen: huoneisiin rakennettiin omat kylpyhuoneet, joihin tuli kylmä- ja lämmin vesi. Lisäksi vielä ennen toista maailmansotaa hotellin alakerta sai oman kahvilansa sen nykymuodossaan, Café Puppin.




Toisen maailmansodan jälkeen Tšekkoslovakian kommunistisen hallituksen ollessa vallassa, hotellin nimeä kansallistettiin ja se nimettiin uudelleen vuonna 1950, nimellä "Grandhotel Moskova".

Vuonna 1989 Samettivallankumouksen jälkeen palattiin takaisin perinteisiin ja hotelli sai sen nimen, joka sen alkuperäisyyteen kuuluu: Grandhotel Pupp. (Pupp muuten suomenkielellä tarkoittaa sanaa "pentu").







Tänään loistokkaasti historiaansa kantaneessa hotellissa on 228 huonetta ja tottakai kun kylpyläkaupungissa ollaan: oma kylpylä. Hotelli on vuosittaisten heinäkuisten Karlovy Varyn filmifestivaalien isäntähotelli ja juhlien pääpaikka.


Grandhotel Pupp oli merkittävä paikka vuoden 2006 elokuvassa "Last Holiday", pääosissa Queen Latifah.  Lisäksi myös James Bond -elokuvassa "Casino Royale", 2006, hotellia pääsee näkemään; elokuvassa hotellin nimenä on tosin Splendide ja Karlovy Vary esiintyy omana itsenään, mutta "näyttelee" Montenegroa.




Kahvila Pupp tarjoilee yhä tänä päivänä 1700-luvun lopun kondiittori Puppin reseptillä tehtyjä, suussa sulavia leivonnaisia. Kondiittorimestari Puppin reseptit ovat kuitenkin tarkkaan varjeltuja; ainesosia näihin herkkuihin eivät tiedä kuin vain hotellin oma kondiittori.

Kahvila tarjoilee leivonnaisten lisäksi maukkaita erikoiskahveja, pikkusuolaisia ja alkoholijuomia. Kesäisin tarjolla on kaunis terassi ja kylpyläpromenadi.




Hotellissa ja kahvilassa on vuosikymmenten-, -satojen aikana vieraillut monia tunnettuja henkilötä; kylpyläkaupungin hoidoissa ja kulttuuria tuottamassa, sekä siitä nauttimassa.

Esimerkiksi säveltäjämestari Ludwig van Beethoven on soittanut intohimoiseen konserttinsa Grandhotel Puppin salissa vuonna 1812. Hänen kunniakseen yksi hotellin viihtyistä oleskelutiloista kahvilan vieressä nimettiinkin tämän jälkeen Beethoveniksi.




Karlovy Varyssa Teplá-joen rantaa kävellessään Café Puppia on mahdotonta olla huomaamatta; ensin katse kiinnittyy upeaan hotellirakennukseen, sen jälkeen silmä löytää kutsuvat ovet rakennuksen kulmassa sijaitsevaan katutason kahvilaan:
-"Voimmeko tarjota sinulle kahvia ja Pupp-kakkua?"
-"Kiitos, kyllä!"


Café Grandhotel Pupp (karttalinkki tässä)
Mírové náměstí 2
360 01 Karlovy Vary
Avoinna päivittäin klo 9:00 - 19:00


http://www.pupp.cz/en/


Translate:
This cafe is not found from Prague, you will find it in Karlovy Vary. The best cafe experience ever: beautiful interior, good service and very very tasting products!

The Finnish text above can be found in english here: The history of Grandhotel Pupp and it´s Café,  this link!

Café Grandhotel Pupp (map link here)
Mírové náměstí 2
360 01 Karlovy Vary
Open every day at 9:00 am - 7:00 pm

SHARE:

21. marraskuuta 2014

Ensivisiitti Karlovy Varyyn; historiaa ja mineraalivettä - A first visit to Karlovy Vary; history and spring waters






Tulen jakamaan retkemme Karlovy Varyyn muutamaan eri osaan, koska asiaa tuosta kauniista vanhasta kylpyläkaupungista on enemmän kuin yhteen juttuun.

Kävimme syyskuussa 2014 täällä päivän kestävällä retkellä ja tiedämme jo nyt palaavamme tänne vielä uudestaan; niin paljon jäi vielä näkemättä. Eli tulevaisuudessa tämän "Karlovy Vary"-tagin alle kertyy vielä tarinoita lisää.

Tässä siis ensimmäinen: lyhyesti yleistä asiaa, hieman historiaa ja kuumia mineraalilähteitä.


Translate:
I come to share our trip to Karlovy Vary to a few different parts. Karlovy Vary is a beautiful town, so in a future I will wrote more about this old spa town, because we shall come again here some day, on our next Prague visits.



Karlovy Vary on aivan erilainen kuin Praha; se on pittoreski, pieni ja kaunis. Päiväretkipaikaksi tämä sopii oikein hyvin ja innokkaimmat jäävät vaikka yön yli nauttimaan kaupungin tunnelmasta.

Kaupunkia halkoo hiljaa virtaava, syyskuussa 2014 melkoisen matalalla oleva Teplá-joki, jonka molemmin puolin kulkee kävelykatu. Kaupungin vanha keskusta on rauhoitettu autoliikenteeltä ja se antaa sille hienon lisämausteen: voit rauhassa kulkea ja katsella kauniita rakennuksia, nauttia ilmaisista mineraalivesistä kaupungin lähteistä, pysähtyä kahville, oluelle tai vaikkapa syömään.

Jylhät kumpuilevat metsäiset rinteet jättävät Karlovy Varyn alas laaksoon hellään syleilyynsä, joten täällä tuntee olevansa turvassa kaiken maailman pahuudelta. Aika pysähtyy.


Translate:
Karlovy Vary is a quite different than Prague; it is picturesque, a small and beautiful. Day trip to this  city is very suitable. The city is crossed by quietly flowing Teplá River. The city center is protected by the car traffic and it gives it that extra spice: you can leisurely walk in and watch these old beautiful buildings, enjoy free springwaters and stop for a coffee, beer or even to eat. In addition, the rugged hilly forested slopes leave the city down in the valley a gentle embrace, so here you are protected from "evils of the world".


Karlovy Varyn kävelykatuja reunustavat paitsi lukuisat kylpylät ja hotellit, myös kultasepänliikkeet, sekä kristalli- ja vaatekaupat.

Translate:
In Karlovy Vary promenades you will find a different hotels and spas, small shops like crystal and clothing stores, but also a jewerly stores.


Karlovy Vary sijaitsee Länsi-Böömissä, Prahasta n. 125 kilometriä länteen päin. Tänne pääsee Prahasta junalla ja bussilla, me valitsimme bussin. Bussi lähti Florencin metroasemalta (karttalinkki tässä) sijaitsevan bussiaseman laiturista, liput ostimme aseman lipunmyynnistä. Karlovy Varyyn lähtee busseja noin tunnin välein (aikatauluopastus-juttu tässä). Florencin metroasemalta on bussiasemalle hyvä opastus metron lähtölaiturilta, kunhan vain seuraa opasteita, joissa lukee "Buses".

Bussimatka kestää n. 2 tuntia ja se saapuu Karlovy Varyn keskustaan, jossa sijaitsee paikallisliikenteen bussien laiturit. Tästä on "kivenheitto" kävelykadulle, T.G.Masaryka, joka johdattaa sinut joen rantaan ja oikeaan suuntaan Teplá-jokea ympäröiville kävelykaduille. Sen sijaan huomioi, että jos olet lähdössä bussilla takaisin, lähtöbussiasema on äskeistä jättöpaikkaa hieman etäänpänä, kävelymatkan päässä: osoite on Sportovní 578/4 (karttalinkki tässä): tämä on virallinen ČSAD Autobusy -bussiasema.  Sielläkin on lipunmyynti, josta voit ostaa bussilipun takaisin Prahaan.


Translate:
Karlovy Vary is situated in western Bohemia, approx. 125 km to the west at Prague. You can travel there by a train or a bus, but we chose the bus. The buses leaves the Florenc metro station (map link here) By a bus ticket to the bus stations ticket office. The buses to Karlovy Vary depart approximately every hour. 

The bus journey takes approx. 2 hours and it will arrive to the center of Karlovy Vary,  the local transport buses plattforms. Then you will take a few steps from the promenade T. G. Masaryka, which will lead you in the right direction, along the River Teplá and the walking area. Note that if you are going to take the bus back to Prague, the bus station is the recent "boarding place" a little bit further, address Sportovní 578/4 (map link here). There you can buy a return ticket, and there are also buses departure platforms to Prague.



Karlovy Vary on suurin Tsekinmaan kylpyläkaupungeista ja se tunnettiin (tunnetaan yhä) saksankieliseltä nimeltään Karlsbad. Nimi juontuu keisari Kaarle IV:stä, jolla sijaitsi muinoin metsästyslinna näillä main. Eräänä päivänä metsästysretkellä ollessaan ja peuraa jahdatessaan, hänen mukana ollut koiransa hukkui metsäiseen lähteeseen. Keisari sattui lähdevettä maistamaan ja sen maku olikin erilainen kuin normaali-lähdeveden; hyvin mineraalipitoinen.

Tästä sai alkunsa 1300-luvun puolivälissä näiden lähteiden terveydellinen vaikutus, joka myöhemmin johti kunnon terveyskylpyläkaupungin syntyyn. Lähteiden vesissä on kylvetty ja vettä on juotu sen jälkeen hurjat määrät.


Translate:
Karlovy Vary is the largest Czech spa towns in the country and is known as the German called the Karlsbad. The name derives from the Emperor Charles IV, who has got in ancient times the hunting castle in these lands. One day, while on a hunting trip and in pursuit of a deer, his dog drowned in the wooded springwater. The emperor tasted a water, and the taste was different from the normal; well mineralized. This was the beginning of this spring waters, which people can drink and spa on also today.



1500-luvulla kylpylävieraita kehotettiin ottamaan kylpyjä 12 tunnin ajan (miltähän iho mahtoi sen jälkeen näyttää?) ja juomaan jopa 60 kupillista tuota mineraalista lähdevettä; se kun paransi kaikki vaivat (kuulemma jopa köyhyyden).

Nykysuositus on max. 5-7 kupillista, muutoin saattaa saada mineraaleista yliannostuksen. Eikä kylvyissäkään kannata lillua mielin määrin.


Translate:
In 1500's spa guests were invited to take baths for 12 hours (how would you think caused the skin after this?), and drink up to 60 cups of produce mineral springwater; because  it is healing all ailments. The current recommendation today is max. 5-7 cups, otherwise you may get an overdose of minerals.
 


Karlovy Vary on ennen kaikkea, yhä edelleen tänäkin päivänä, kylpyläkaupunki ja näissä mineraalivesissä ovat kylpeneet, sekä itseään hoidattaneet useat kuuluisat merkkihenkilöt satojen vuosien aikana. Suomalaisista ainakin marsalkka Mannerheimin tiedetään hoidattaneen terveyttään Karlsbadin mineraalivesissä.

Translate:
Karlovy Vary is a spa town and these mineral waters are bathed several famous personalities over hundreds of years. 




Kaupungissa on yhä 12 merkittävää lähdettä, joiden kuuma mineraalipitoinen vesi tulee noin kolmen kilometrin syvyydestä. Höyryävät lähteet ovat keskustassa ilmaisia maistaa ja oikeaoppisesti sitä tulisi juoda nokallisesta posliinimukista, becheristä (kuva alla). 


Translate: 
The city has got still a twelve major springs. A hot mineral-rich water (spring water) comes a depth of about three kilometers. Springwaters are in the center to free at taste. And for a tasting you can buy a cup with a nose, "becher" (picture below).


Vesi maistuukin melko rikkiseltä, mutta jos sen on sanottu parantavan, sitä kannattaa maistaa ainakin sen yhden kupillisen verran!

Translate:
The springwaters are belived to protect to trouble to trouble. It is worth to taste it once and a one cup!



Ja tästä päästäänkin mukavasti yhteen kaupungin nähtävyyksistä (kuva yllä ja seuraavat kuvat alla):

Mlýnská kolonáda (Mill Colonnade) karttalinkki tässä.

Mlýnská tarkoittaa suomeksi myllyä ja kolonáda pylväikköä. Tämä uusrenesanssipylväikkö on kyllä kaunis! Rakennuksen on suunnitellut Josef Zítek ja se avattiin yleisölle 5. kesäkuuta 1881. Sitä ennen on paikalla sijainnut mm. 1700-luvulla kylpylä, ja ihan alkujen aikoina vanha mylly.


Translate:
And this brings to us a one of the city's sights (the picture above and the following pictures below):Mlýnská kolonáda (Mill Colonnade) map link here
The building was designed by Josef Zítek and it is opened to the public on 5th June 1881. 
 




Alunperin rakennuksesta piti tulla kaksikerroksinen, jolloin loistokkuus olisi päässyt tarkoituksenmukaiseen arvoonsa, mutta kaunishan tuo pylväikkö on näinkin yksikerroksisena.

Pylväikkö on 132 metriä pitkä ja 13 metriä leveä. Kattoa tukee 124 korinttilaispylvästä ja pylväiköstä löytyy upeita koristeltuja veistoksia. Katolla, räystään kohdalla on 12 patsasta, joista kukin edustaa yhtä kalenterikuukautta. Rakennus on suosittu sekä paikallisten, että turistien keskuudessa ja siellä järjestetään mm. ilmaiskonsertteja.


Translate:
The colonnade is 132 meters long and 13 meters wide. The ceiling is supported by 124 Corinthian columns and colonnades decorated with spectacular sculptures. On the roof, there is twelve statues, each representing one calendar month. The building is popular with both locals and the tourists, and it hosts for example a free concerts.



Pylväikössä on kuusi erilämpöistä mineraalilähdettä, joista kannattaa käydä maistamassa kunhan pitää muistissa tuon 5-7 kupillista per päivä -muistisäännön!

Translate:
The colonnade has got a six mineral springs, and they have different temperatures. Note to keep the memory of that 5-7 cups per day; not more!  



Lähteet ovat nimettyinä seuraavasti:


  • Mlýnský pramen (Mill Spring), veden lämpötila 56 °C (133 °F): tämä lähde on löydetty muinoin kun paikalla on sijainnut vanha mylly; siitä lähde on saanut myös nimensä. Juuri tämän lähteen vettä on käytetty jo 1600-luvulta asti hoitotarkoitukseen, erityisesti uimiseen eli kylpylähoitoihin. Tämän lähteen vettä kuulemma myydään myös Tšekin apteekeissa.


  • Skalní pramen (Rock Spring), veden lämpötila 53 °C (127 °F): lähde löydettiin viereisestä Teplá-joesta ja vesi ohjattiin vuonna 1845 tämän pylväikön kohdalle, jossa se edelleen on maisteltavana.


  • Libuše pramen (Spring of Elizabeth's Roses), veden lämpötila 62 °C (144 °F): lähde on sekoitus neljän eri pienen mineraalilähteen vettä; siis yhdistettynä yhdeksi.


  • Rusalčin pramen (Nymph Spring), veden lämpötila 60 °C (140 °F): tunnettiin ennen vuotta 1945 nimellä "Uusi Kevät" ja tälle lähtelle oli tuolloin ihan oma pieni pylväikkönsä. Sittemmin lähde pääsi nykyiselle paikalleen Mlýnská kolonáda:lle.


  • Princ Václav I, veden lämpötila 65 °C (149 °F): näistä vesistä vahvimman makuinen ja mineraalipitoisin, ja siitä eriytettiin ennen parantavaa lääkesuolaa.


  • Princ Václav II, veden lämpötila 58 °C (136 °F): vesi tulee samasta lähtestä kuin edellinenkin, mutta on hieman viileämpää lämpötilaltaan. 




  • Translate:
    The colonnade has a six mineral springs:

    • Mlýnský pramen (Mill Spring), the water temperature is 56 ° C (133 ° F): This spring has been found in ancient times, when there is located an old mill. This water is used in the early 1600's especially for a swimming or a spa treatments.

    Skalní pramen (Rock Spring), the water temperature is 53 ° C (127 ° F): The spring was found in the adjacent Teplá River and the water was directed in to this colonnade at 1845.

    • Libuše pramen ( "Spring of Elizabeth's Roses"), the water temperature is 62 ° C (144 ° F): The spring is a blend of four different small mineral spring water, combined into one.

    • Rusalčin pramen (Nymph Spring), the water temperature is 60 ° C (140 ° F): This spring was known before 1945 as  "New Spring".

    • Princ Wenceslas I, the water temperature is 65 ° C (149 ° F): this water have a strongest flavor and it is the most mineral-rich. Long time ago it was separated a salt for healing medicine.

    • Princ Wenceslas II, the water temperature of 58 ° C (136 ° F): the water comes from the same spring than the previous one, but it has got a little bit cooler temperature. 





    Seuraavalla kerralla mennäänkin sitten kahville upeaan Grand Hotel Pupp:iin. Hyvää viikonloppua!

    Translate:
    To the next time we will go to the wonderful Grand Hotel Pupp and a cup of coffee! Have a nice weekend!




    Lähde oheiseen: Wikipedia/Karlovy Vary, sekä oheinen kaupungin oma kotisivu, Karlovy Vary homepage, www.kalovyvary.cz

    SHARE:
    © Karhunkadun Kafka
    Blog Design by pipdig