Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

28. joulukuuta 2010

Měsíční svit


 Kampa-saari Malá Stranassa ja Certovka-joen eräs silta, joulukuu 2010

"Petřínin yllä seisoo kuu, kirkas ja hohtava. Kukkulan metsäinen rinne on tulvillaan sumuista valoa ja se tekee näkymästä unenomaisen, runollisen, aivan kuin katsoisimme kirkkaan meriveden läpi vedenalaista metsää. Moni katse harhailee tuolla rinteellä tai on ankkuroitunut sille, ja kaikki ne ovat tietysti syvissä mietteissä tai kiihtymyksen vallassa. 

Takarakennuksen kolmannesta kerroksesta katselee Josefinka ikkunalautaan nojaten hohtavaa Petříniä; vieressään hänellä on sulhasensa. Kirkas kuutamo sallii meidän nähdä hyvin nuoren miehen kauniit piirteet: vaalean tuuhean parran kehystämät pyöreät kasvot, silmistä paistaa elinvoima. 

Josefinka tuijottaa ääneti valon tulvaa, hänen sulhasensa kääntää katseensa tuon tuostakin neitoon, jonka ympärille hän on kietonut oikean kätensä, ja joka kerta katsoessaan hän likistää neitoa itseensä kevyesti, ihan kevyesti kuin pelkäisi pyyhkiä pois kauniin hetken kultapölyä. Nyt hän kumartuu ja koskettaa huulillaan tytön kiharoita. Josefinka kääntyy häneen päin, ottaa hänen kätensä ja painaa sen huulilleen."


Kaarle-silta iltavalaistuksessaan Kampa-saarelta katsottuna.

Tekstiote: Jan Neruda (1867) Tunnekuohun aikaan, teoksessa Prahalaistarinoita

Otsikko: Měsíční svit = Kuutamo
SHARE:

27. joulukuuta 2010

Uudenvuodenyön tapahtumia Prahassa


Praha joulukuu 2010

Myös Prahassa paukutellaan vanha vuosi pois ja vastaanotetaan uutta iloisin mielin. Tapahtumia kaupugissa riittää, tässä muutama pieni vinkki jos olet lähdössä sinne uudeksi vuodeksi:

Jotkut ravintolat ja baarit pyytävät uudenvuodenaattoyönä sisäänpääsymaksua. Tähän monesti sisältyy jotain pientä lisäkettä, kuten livebändin musisointia tai jotain syötävää. Tarkista lippua ovelta ostaessasi, että jos haluat mennä välillä puolilta öin katsomaan ilotulitusta ulos, pääset sisään takaisin samalla lipulla. 

Tuona yönä Prahassa on tarjolla myös oopperaa ja konsertteja. Lippuja voit tarkastella ja varailla tästä linkistä. Uuden vuoden aattoyö on mainio ajankohta lähteä katsomaan vaikkapa Mustaa Teatteria eli Black Light Teatteria. Esitykset niihin sekä myös marionettinukketeattereihin tuona yönä löytyvät tämän linkin alta.

Jokilaivaristeily Vltavalla: Praha Party Boat vie sinut joelle risteilemään klo 21-02, tarjolla musiikkia, ruokaa ja juomaa sekä ilotulituksen näkeminen puolilta öin laivan kannelta. Lippu tähän tapahtumaan 2750 korunaa, sisältäen tervetuliaisdrinkin ja lasillisen Tsekkiläistä shampanjaa, kylmät ja lämpimät ruuat buffet-pöydästä. Ruokajuomat ja muut juomat maksavat erikseen. Risteilyllä näet myös ilotulituksen lisäksi Prahaa iltavalaistuksessa. Tästä linkistä saat varata liput, kts. kohta "Book". Varauslomakkeen mukana tulevat sitten kartta, josta näet mistä laiva lähtee (Rantakadulta).

Aloha Coctail & Music Bar: Tänne ottamaan uusi vuosi  vastaan Havajilaistunnelmin! Lippu sisään maksaa 1800 korunaa. Osoite Dusni 11, Staré Mesto eli Vanha kaupunki. Lipun hintaan sisältyy pieni buffetruokailu ja tanssia voi klo 5 asti aamuun.

Restaurant Papas: Paikka tarjoaa säpinää koko yöksi. Paikalla musiiikista vastaa mm. 70-luvun biisejä soittava livebändi ja jonkinlainen vesi- ja tulishow on myös luvassa. Lipun hinta 1875 korunaa, joka sisältää juomat. Osoite Betlemske Namésti, Staré Mesto eli Vanha kaupunki.

Paljon muitakin ravintoloita ja pubeja löytyy, niitäkin löydät tämän linkin alta.


Parhaimmat paikat nähdä vuosittainen puolen yön aikaan taivaalle räiskyvä ilotulitus löytyvät Vltava-joen rannalta, kuten Kaarle-silta ja Vanhan kaupungin joenrannan reuna sekä Kampa-saari Malá Stranan puolella. Huomioi kuitenkin, että paikalla on lisäksesi tuhansia muita ihmisiä; pidä siis laukustasi tai lompakostasi huoli taskuvarkaiden varalta, joita ihmismassojen seassa kulkee!



Vinkit: Pragueexperience.com
SHARE:

Pikaluistelija Sáblíková palkittiin vuoden naisurheilijaksi kolmannen kerran

 

Pikaluistelija Martina Sábliková, olympiavoittaja kahdesti Vancouverista, nimitettiin Tšekin vuoden 2010 naisurheilijaksi, kertoi lehti Prague Monitor 22.12. Hän voitti  Club of Sports -toimittajien kesken järjestetyn kyselyn jo kolmannen kerran urallaan. 
 

Voimistelija Eva Bosakova (1931-1991), joka voitti useita kultaisia ja hopeisia mitaleita olympialaisissa, äänestettiin urheilun legendaksi.

Tulokset:

1. Martina Sablikova (pikaluistelu) 2157 pistettä 
2. Lukas Bauer (hiihto) 1740
3.  Ondrej Synek (soutu) 1620 
4. Tomas Berdych (tennis) 1343
5.  Zdenek Stybar (cyclocross) 1249
6.  Filip Jicha (käsipallo) 1197
7. Sarka Zahrobska (laskettelu) 1161
8.  Hana Horakova (koripallo) 1098
9. Jaromir Jagr (jääkiekko) 963
10. Barbora Spotakova (yleisurheilu) 869.


Vinkki: Prague Monitor
SHARE:

21. joulukuuta 2010

Tilaa liput etukäteen Prahan kulttuuririentoihin


Black Light Theatre eli musta teatteri, tännekin voit varata lippuja


Jos olet menossa Prahaan ja sinua kiinnostaisi mennä esimerkiksi johonkin konserttiin tai teatteriin, niin seuraavassa pari nettisivua, mistä voit tilata etukäteen lippuja:

Ticketportal.cz -on nettisaitti, jonka avulla voit katsoa Prahassa tarjolla olevia tapahtumia, ja varata heidän sivujensa kautta lippuja mm. teatteriesityksiin, musikaaleihin, konsertteihin ja urheilutapahtumiin. Sivuilta löytyy Englannin lippu jota klikkaamalla teksti vaihtuu englanniksi. Maksun voi suorittaa luottokortilla. 



Pragueexperience.com -on toinen nettisaitti. Kun sivu avautuu on vasemmassa laidassa "Prague guide" -alla mm. oopperoita ja musiikkiesityksiä sekä ns. mustan teatterin eli Black Light Theatre esityksiä. Klikkaamalla kohta auki saat näkyville päivämäärät, esityspaikat, esityksen nimen ja lippujen hinnat. "Book tickets"-kohdan kautta avautuu varauslomake ja kun olet tiedot täyttänyt onkin maksun aika. Jälleen maksaminen luottokorttien avulla.



Jos maan oma kieli tuntuu vaikealta, kannattaa aloittaa kulttuurin nauttiminen esimerkiksi juuri mustan teatterin tai konserttiesitysten kautta. Varsinkin klassisen musiikin konsertteja järjestetään Prahassa miltei joka ilta, joten valinnan varaa on. Ota alku helpoimmasta, esimerkiksi Vivaldin Neljä Vuodenaikaa tai Mozartin Don Giovanni. Muista myös marionukketeatterit; nekin sujuvat katsoen helposti, vaikka kieltä ei ymmärtäisikään.

Sitten vain nauttimaan !

SHARE:

20. joulukuuta 2010

" Česká mše vánoční" - Tšekin suosituin joulusävellys

Jakub Jan Ryba - kuva täältä

Säveltäjä Jakub Jan Ryba syntyi vuonna 1765 Přeštice-nimisessä kylässä Länsi-Böömissä. Hänen vanhempansa toimivat opettajana ja urkurina, ja jo lapsesta asti musiikki oli tärkeässä osassa perheen elämässä. Tästä pikku Jakub imi kaikki vaikutteet ja opit, jotka tekivät hänestä myöhemmin suositun säveltäjän. Jo kahdeksan vuotiaana hän osasi soittaa viulua ja urkuja. Hänen musiikilliset lahjansa oli huomattu ja pantu merkille. Niinpä poika laitettiin Prahaan musiikkia lisää oppimaan. 

Prahassa hän mm. laului itse gregoriaanisessa kuorossa ja sävelsi ensimmäiset kappaleensa. Ryba haaveili säveltäjän urasta, mutta ajat muuttuivat heikoiksi ja hänen isänsä pakotti nuoren miehen palaamaan kotikyläänsä ja aloittamaan opettajana paikallisessa koulussa elantonsa saamiseksi. Lopulta Ryba vuonna 1788 erosi opettajan töistään ja muutti Rožmitálin kaupunkiin Keski-Böömiin, jonne hän asettui loppuelämäkseen ja perusti perheen. Edelleen hän teki opettajan töitä, mutta toimi samalla paikallisen kuoron mestarina, urkurina ja kapellimestarina sekä säveltäjänä paikallisessa kirkossa. Jakub Jan Ryba sävelsi elinaikanaan 1400 sävelteosta. 

"Česká mše vánoční" eli "Tšekin joulumessun" Ryba sävelsi vuonna 1796 ja se oli sanoitettu Tšekin kielellä, mikä tuolloin oli erikoista, sillä kaikki muut messut tuolloin laulettiin latinaksi. Rybasta pidettiin, koska ihmiset mielsivät hänen sävellyksensä kirkkaiksi ja ilmeikkäiksi, sekä ne koskettivat ihmisten sydämiä.

Ryba ei saanut elää elämäänsä loppuun asti nauttien suosiostaan. Hän joutui ristiriitaan paikallisen papin ja viranomaisten kanssa, koska kannatti ja yritti valmistella erilaisia sosiaalisia uudistuksia mm. koulumaailmaan. Paineet kasvoivat liian suuriksi ja 8.4.1815 keväisenä aamuna hän otti hengen itseltään. Ryban joulumessu elää kuitenkin kansalaisten sydämessä aina ja ikuisesti. 

Kohta voit katsella ja kuunnella tuon sävellyksen ensimmäisen osan nimeltään "Kyrie", mutta ensin koko sävellystarinan kulusta lyhyesti näin:

Aluksi kuvaillaan kohtausta kylässä, jossa nuori paimen kertoo isännälleen hänelle ilmestyneestä oudosta taivaallisesta valosta. Isäntä on vähän äreä aluksi, mutta sitten hän  näkee myös tuon valoilmiön taivaalla eli kirkkaana loistavan Betlehemin tähden.  Muun muassa kuullaan enkelien laulavan ja julistavan Vapahtajan syntymää laulamalla: "Kunnia olkoon mahtavan Herran, kaikkein pyhimmän, rauha olkoon teille kaikille hiljainen ja nöyrä, Jumala olkoon ylistetty meidän Vapahtajamme syntymästä. Hän, joka tulee lunastamaan maan.". 

Paimenet valmistautuvat matkaansa Betlehemiin, jotta voisivat osoittaa  kunnianosoituksensa vastasyntynelle lapselle.   Paimenet sanovat: "Viulut on viritettävä huolellisesti, jotta kauniit sävelet voivat täyttää ilman, jotta lapsi, jonka vuoksi olemme siunattuja, saisi kuulla nuo kauneimmat sävelet".
 
Kolme sävelteoksen loppuosuutta nimeltään "Sanctus", "Benedictus" ja "Agnus Dei", esitetään ylistyslauluna kehdon äärellä, jossa kuoro rukoilee rauhaa maan päälle ja kaikille ihmisille hyvää tahtoa.  

Jakub Jan Ryban Tšekin Joulumessusta tuli välitön menestys sen yksinkertaisuuden ja iloisen tunnelman vuoksi ja se levisi kulovalkean tavoin ympäri maata. Tuohon aikaan sävellystä kopioitiin käsin tuhansia kappaleita, jotta jokainen sen voisi kuulla. Nykyisin se on maan joulusymboli, jota soitetaan joulun aikaan kaikkialla kirkoissa ja konserteissa sekä ammattilaisten että harrastajien toimesta. (Lähde: Prague Radio)

Lopuksi kaikille Joulumessusta kiinnostuneille tarinan alkuosuus piirroshahmoin esitettynä,  Hyvää & Rauhaisaa alkanutta jouluviikkoa!

 

SHARE:

Kuvataiteilija Josef Lada

Josef Lada - kuva täältä

Josef Ladan piirtämät joulukortit kuuluvat perinteisenä osana tsekkiläisten jouluun. Parhaiten kai Lada tunnetaan Sotamies Svejk - kirjan kuvituksesta.

Ladan piirroskuva - täältä


Lada (17.12.1887 - 14.12.1957) oli tsekkiläinen taidemaalari ja kirjailija. Parhaiten hänet tunnetaan Jaroslav Hasekin romaanin Kunnon Sotamies Svejk-romaanin kuvituksesta. Hasek pyysi Ladaa kuvittamaan kirjoittamansa romaanin kannen vuonna 1921. Aivan ensimmäinen Svejk oli hieman pitempi ja ohuempi kuin mitä lopullinen piirroshahmo, joka muotoutui siksi kuin nyt on 1925 vuoteen mennessä.

Josef Lada piirsi elämänsä aikana yhteensä 600 Svejk-pilapiirrosta, joissa sotamies oli useimmiten humalassa. Josef Lada syntyi suutarin perheeseen Hrusicessa ja 14-vuotiaana meni Prahassa töihin. Lada rakasti piirtämistä ja maalaamista. Taidekouluja hän ei käynyt vaan oli itseoppinut sekä loi oman tyylinsä piirtää kuvituksia ja pilapiirroksia. Näitä ostettiinkin eri sanomalehtiin ja hän toimi myös kuvittajana.

Svejkin kuva - täältä


Myöhemmällä iälllään hän työsti mm. freskoja sekä suunnitteli näytelmiin ja elokuviin puvustuksia. Vuosien aikana hän loi sarjan maalauksia ja piirroksia, jotka kuvaavat perinteisiä tsekkiläisiä ammatteja.

Yhä edelleen hänen piirtämänsä kuvat elävät tsekkiläisperinteessä. Hänen pojanpoikansa toteaakin, että isoisän onnistui kuvissaan vangita jotain yleistä, mistä ihmiset pitävät ja jonka jokainen voi hyväksyä.


Tekstilähteet: Wikipedia ja Prague Radio.
SHARE:

15. joulukuuta 2010

John Lennon Wall - 30-vuoden ikään



Seinä joulukuussa 2010, muurin juurella poltettuja muistokynttilöitä.

Prahassa sijaitseva John Lennon -seinä on päässyt 30-vuoden ikään. 
Muuriin ilmestyivät ensimmäiset Lennonin muistoksi kirjoitetut tekstit hänen kuolemansa  (8.12.1980) jälkeen. Teksteissä muisteltiin laulajaa runoin, muistovärssyin ja erilaisin viestein. 

Paikka ei valikoitunut aivan vahingossa, sillä muurin läheisyys hämärässä puiden varjostamalla aukiolla lähellä Kampa-saarta, oli ollut jo kauan kaupungin nuorison majailupaikkana iltaisin. Siellä nuoret parit kävivät kuhertelemassa romanttisessa ja hiljaisessa hämyssä. Oli siis luonnikasta antaa tuolle muurille paikka ihmisten sydämiin ja John Lennoniin; hänen muistolleen.

Lennonin kuoleman ensimmäistä vuosipäivää muisteli paikassa 300 henkilöä. Kynttilöitä sytytettiin muurin juurelle ja kukkia tuotiin seinän viereen. Ensimmäisten vuosien aikana viranomaiset yrittivät turhaan mm. maalata seinää uudelleen. Maalauksen jälkeen uudet muistokirjoitukset ja -maalaukset ilmestyivät muuriin sitkeästi maalauksista huolimatta ja lopulta aukion toisella laidalla sijaitsevan Ranskan suurlähetystön mielestä muuri sai pitää nuo muistokirjoitukset. Viranomaisten toimesta muurin maalaus lopetettiin.

Velkopřevorské náměstílla, Malá Stranan puolella sijaitsevasta muurista on tullut yksi Prahan nähtävyyksistä ja samalla se on juurtunut osaksi mennyttä lähihistoriaa. Muurin vieressä voi hetken muistella edesmennyttä Beatlea tai koko yhtyettä samalla kun tutkii satunnaisten taiteilijoiden jättämiä kädenjälkiä muurissa. Nämä vaihtuvat koko ajan, vanhempien piirrosten ja tekstien peittyessä uusien alle. 

Muurista voit lukea lisää tästä linkistä.

Näin joulun alla tähän lopuksi John Lennonin "Happy Christmas (War is over)"



SHARE:

14. joulukuuta 2010

Tšekki - matkailijat tykkäsivät vuonna 2010

Staré Mesto, Vanhan kaupungin tori, joulukuu 2010


Lähes 2,1 miljoonaa ulkomaalaista vieraili maassa vuonna 2010 kolmannella neljänneksellä. Kasvua oli seitsemän prosenttiyksikköä verrattuna turistien määrään vuosi sitten, kertoo Tšekin tilastokeskus.  Kolme tunnetuimpaa osa-aluetta Tšekin tasavallasta turistien mukaan olivat sen pääkaupunki Praha ja sen historiallisiset maamerkit sekä nähtävyydet, ja tottakai: olut.

Ipsos Tamborin tekemän CzechTourism -kyselyssä haetaan palautetta vierailijoita ympäri Eurooppaa ja kysellään Tšekistä matkailukohteena. Kysely tehtiin kymmenessä Euroopan maassa kuluvan vuoden touko- ja marraskuussa puhelimitse. Prague Postin juttu ei kerro, montako haastateltavaa kyselyyn on ottanut osaa.
 
Kuumaa viiniä; juotu pois
Kyselyssä on raportoitu enimmäkseen hyviä uutisia: 93 prosenttia vastaajista pitivät kokemusta erittäin myönteisenä ja 98 prosenttia sanoi, että se oli vähintään melko myönteinen. Espanjalaiset, italialaiset ja hollantilaiset arvioivat Tsekin yleisemmin myönteisesti muihin vastaajiin verrattuna. 

Naapurimaista Saksasta ja Itävallasta tulevat matkalaiset olivat olleet suurimmaksi osaksi tyytyväisiä matkaansa. Ranskalaiset olivat arvioineet maan hieman kiinnostamattomammaksi kuin muut vastaajat. 

Myönteisiä kokemuksia kaikenkaikkiaan oli saatu ruuasta, musiikista ja kulttuurista sekä nähtävyyksistä. Myös arkkitehtuuri koettiin kiinnostavaksi.


Kyselystä kertoi Prague Post.
SHARE:

Slavik = Satakieli

Satakieli - kuva täältä

Puhuttaessa Prahasta ja Petřínin kukkulasta/puistosta, mukana vilahtelee myös Satakieli. Seuraavassa siis lyhyesti tästä linnusta:  

Satakieli  (Luscinia luscinia) on varpuslintulaji. Kuten yläkuvasta huomataan, se ei ulkomuodollaan häikäise vaan on hyvin vaatimattoman näköinen lintu. Satakielen keskipituus on noin 17 cm ja se painaa noin 23-30  grammaa. Selkäpuoli on tasaisen harmaanruskea ja alapuoli harmaasta vaaleaan. Rinnassa sillä on selvää tummaa täplitystä. Pyrstö on punaruskea, silmät tummat ja suuret. Uroksen ja naaraan välillä ei ole värieroja. 

Lintu pitää joskus varoitusääntä, joka kuuluu "jiih"-äänenä sekä kalisevaa ratinaa. Satakielen laulu itsessään on hyvin voimakasta, joka tyynellä ilmalla saattaa kuulua vesistön ylitse jopa kilometrien päähän. Pääasiassa lintu laulaa öiseen aikaan ja laulu on aktiivisinta toukokuussa ja kesäkuun alussa. Pesimättömät koiraat laulavat aktiivisesti kesäkuun loppuun asti. 

Vanhin Euroopassa löydetty rengastettu Satakieli on ollut 8 vuotta ja 10 kuukautta vanha saksalainen lintu. Satakieli on levinnyt suurelle osaa Eurooppaa ja Aasiaa. Lintu talvehtii pääasiassa Itä- ja Kaakkois-Afrikassa. Satakieli elää mielellään tuomi-, leppä- ja pajupöheiköissä, ja vesistön läheisyys on sen asumapaikan edellytys. 

Naaras munii keskimäärin 4-6 munaa maassa olevaan pesään, joita se hautoo touko- tai kesäkuussa noin 14 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasiaan 2-3 viikkoa. Poikaset itse lähtevät vielä lentokyvyttöminä kahden viikon ikäisinä pesistään taapertamaan niiden läheisyyteen. Madot, hyönteiset ja toukat ovat Satakielten ravintoa. (Lähde: Wikipedia)

Ohessa Satakielen laulua:


SHARE:

11. joulukuuta 2010

Yleistä tsekin kielestä

Seuraavassa YouTube-videossa:

SHARE:

9. joulukuuta 2010

U Bubeníčků Restaurant

Ravintolan ulkopuoli kadulle - kuva täältä


U Bubeníčků -ravintolassa ollaan käyty kahdesti. Ruoka on mitä mainiointa ja hyvää kunnon tsekkiruokaa; voita, kermaa, kunnon lihaa, yms. 

Kun astuu ulko-ovesta sisään, kuulee ensin prahalaisten puheensorinan, sen jälkeen näkee ihmiset istumassa tummilla puupenkeillä, tummien puupöytien vieressä. Ravintolasta löytyy myös pari askelmaa korkeammalla oleva pieni ruokailutila. Tuossa pienessä tilassa on ollut ainakin meille molemmilla kerroilla tilaa kun alaosasto on näyttänyt olevan aivan täynnä. Ja niinhän se on: jos ruoka ja tunnelma (sekä hinta) kelpaa paikallisille, se kelpaa aivan varmasti myös meille !

Ruokalistat ovat myös englannin kielellä, joten ei hätää sen suhteen mitä herkkuja tilaat. 

Ravintolan seinillä on hieman pikkutuhmia kuvia tsekkiläisistä ihmisistä arkiaskareidensa äärellä. 

Jos hakee aitoa tsekkitunnelmaa läheltä keskustaa, kannattaa ehdottomasti poiketa paikkaan.

Osoite: Myslikova 8, Nové Mesto (Uusi puoli).

Ravintolan sisätiloja - kuva täältä

Maalaus ravintolan seinältä, syyskuussa 2009

Teksti: Omaa
SHARE:

8. joulukuuta 2010

Kidutusmuseo



Vanhan kaupungin (Staré Mesto) puolelta Kaarlensilta alkaa Siltatornista.


Tornin vieressä, kuvassa vasemmalla näkyvässä rakennuksessa, toimii Kidutusmuseo. Ihmisten elävältä polttaminen ja raajojen irtirepiminen olivat iso osa kaupungin keskiaikaista historiaa. Yksi museossa esitettävä kidutusesine on nimeltään garotte, jota käytettiin Espanjassa vuoteen 1975 asti. Uhri sidottiin kiinni penkkiin, jossa hänen takaraivonsa läpi veivattiin käsin rautanaula.

Museon osoite: Mostecká 21, metropysäkki Malostranská (vihreä linja) on lähellä. Museo on auki joka päivä klo 10-22, sisäänpääsy muistaakseni n. 150 korunaa.

Jokin museon historiallisista kidutusvälineistä


Tekstiotteet: Omaa ja Antti Helin (2004) Mondo matkaopas Praha
Kuvat: omia
SHARE:

7. joulukuuta 2010

Byt

 

Janský Vršek -katu, Malá Strana, toukokuu 2010

"Minulla on onnea. Asunto, josta parempaa en voisi toivoakaan, Ujezdin hiljaisilla kulmilla. Sinne käperryn kuin lapsi salaperäiseen nurkkaukseeni, kukaan ei tiedä minusta, ei kukaan!

Jo tuon kolmikerroksisen talon ulkonäkö on minulle mieleen. En tosin ole päävuokralainen, pelkkä alivuokralainen, mutta mitä siitä! Tuleva "emäntäni" on konduktöörinrouva, herra kondutööriä - hän on jossain radalla - en ole vielä nähnyt, hän on melkein aina matkoilla. Heillä on toisessa kerroksessa niin iso asunto, että eivät sitä tarvitse. Iso huone kadulle päin, sitten keittiö, kaksi pienenmpää huonetta takasiivessä: ne olen minä vuokrannut. Kolme ikkunaa antaa kaltevalle pihalle, yksi takahuoneesta puutarhaan ja Petřínille. Soma puutarha. Konduktöörinrouva kertoi, että kaikki asukkaat voivat oleskella siellä. 

Kun menin ikkunaan, kuulin Petříniniltä leivosen laulun. Upeaa ! Kysyin, onko siellä myös satakieliä. On!"


Tekstiote: Jan Neruda (1877) Tyyppejä, teoksessa Prahalaistarinoita.

Otsikko: Byt = asunto

SHARE:

Oi kuusipuu !


Tänä vuonna Prahan Vanhan kaupungin torille on tuotu 20 metrinen joulukuusi Zaječovista, Beroun-alueen metsästä. Kuusen koristelu on saanut vaikutteita Alfons Muchasta ja se on koristeltu art nouveau-tyyliin. 

Kuusipuun voit nähdä ja lukea jutun aiheesta tästä Prague Postin linkistä.



SHARE:

Venäläisen taiteen museo Praha


Tänään 7.12. avataan Prahassa venäläisen taiteen museo. Tätä ennen on Prahassa ollut venäläistä taidetta näytteillä viimeksi vuonna 2003.

Valeri Larionov on museon omistaja ja se on yksityinen. Larionov on itse asunut Tsekeissä 15 vuotta. Näytteillä on taidetta 1800-luvulta 2000- luvulle ja tauluja on esillä yhteensä 150 kappaletta. Larionov on kerännyt venäläistä taidetta erilaisia huutokaupoissa sekä vanhojen tavaroiden osto- ja myyntiliikkeissä vieraillessaan. Lisäksi tauluja on ostettu myös yksityisiltä henkilöiltä. 

Nähtävillä on mm. Isaak Levitan, Ilja Repinin, Vasili Polenovin ja Alexander Benuan töitä. Yksi näytteillä oleva teos on tuntemattoman maalarin työ Pietari Suuresta 1800-luvulta. "Pidin maalauksia kotonani ja vain perheeni sai nauttia niistä. Itselleni oli tärkeää tuoda ne nähtäville kaikille venäläisen taiteen ystäville", Valeri Larionov kertoo. Hän toivoo, että museossa voitaisiin tulevaisuudessa pitää myös esimerkiksi erilaisia taiteen seminaareja kiinnostuneille taiteen ystäville tai taidetyöpajoja lapsille. Larionov on luvannut hieman vaihteluita maalauksien suhteen tulevaisuudessa, jotta uutuuden viehätys välittyisi myös siellä vieraileville ihmisille.

Museo sijaitsee Hotelli Rottin talossa, lähellä Vanhan kaupungin aukiota. 

Osoite: Malé náměstí 138/ 4, Prague 1.

Rottin talo keskellä syksyllä 2009, talossa sijaitsee myös Prahan Hard Rock Cafe


Vinkki: Prague Monitor
Kuva: Oma
SHARE:

6. joulukuuta 2010

Pakkaset jatkuvat Prahassa


Luminen Praha - kuva täältä

Prahassa on tähän mennessä saatu yhdeksän kuolonuhria pakkasten vuoksi, kertoo Prague Monitor tänään. Kaupunginhallituksen hätäkomitea on kokoontunut ja pyrkinyt keksimään hätäratkaisuja kodittomille pakkasten ajaksi. Ratkaisuja majoitusten järjestämiselle on pohdittu, toteaa sosiaaliasioista vastaava Petr Dolinek. Poliisi on osaltaan auttanut mahdollisuuksien mukaan etsimällä hylätyissä rakennuksissa majailevia kodittomia. Turvakodit ovat myös tarjonneet tilapäismajoituksia asunnottomille.

Tekstivinkki: Prague Monitor
SHARE:

5. joulukuuta 2010

Mráz



Tšekeissä hyytävän kylmä sää on johtanut junaliikenteen viivästyksiin ja peruutuksiin, kertoo Radio Prague. Prahan ja Länsi-Böömiläisen Plzeňin kaupungin välinen rautatieliikenne oli yksi peruutetuista reiteistä. Prahan ja Wienin välinen Pendolino on myös myöhästellyt ja viiveitä on muuallekin menevissä junissa.

Arktinen sää on laskenut lämpötilan jopa -26 asteeseen, joka osaltaan edes auttoi junaradoilla niiden kytkinten jäätymistä, joka hidastaa liikennettä ja matkantekoa. Rautateiden tiedottaja kertoi, että vaihtoehtoisia matkustusmuotoja on tarjottu asiakkaille, kuten bussikuljetuksia. Edelleen odotellaan lisää lunta ja viranomaiset ovatkin tiedottaneet varsinkin autoilijoille, että nyt tulisi käyttää erityistä varovaisuutta teillä sekä välttää matkustamista, jos vain mahdollista.

Määrin alue on saanut uutta lunta lisää viikonlopun aikana 15 senttiä. Lumitöissä työskennelleet miehet ovat joutuneet tekemään töitä vaikeissa olosuhteissa eniten lunta tulleissa maanosissa kuten Zlinissä ja Sleesiassa. Päätiet on saatu melkein kuntoon ja ajettaviksi, mutta sohjoa ja liukkautta ilmenee, johtuen suolan ja liukkaudentorjunta-aineiden käytöstä.

Äärimmäinen kylmyys on saanut myös uhreja, sillä Praha 8:n alueelta, läheltä supermarkettia löydettiin lauantaina 4.12. kylmyyteen menehtynyt henkilö. Myös perjantaina 3.12. metron sisäänkäynnin lähettyviltä Zlicinistä löydettiin kuoliaaksi paleltunut mies. Kylmyys koettelee ennen kaikkea kodittomia, joilla ei ole paikkaa minne mennä lämmittelemään.


Otsikko: Mráz = pakkanen

Tekstivinkki: Radio Prague
SHARE:

5.12. Pyhän Nikolauksen päivä

Tänään tsekkiläiset viettävät Pyhän Nikolauksen päivää. Myöhään iltapäivällä vanhan kaupungin torilla voi tämän hahmon tavata.

Pyhä Nikolaus - kuva täältä

Monissa Keski-Euroopan maissa tavataan tänään joulupukki ja saadaan häneltä pienet lahjat. Pyhä Nikolaus on varsin erilainen hahmo kuin oma Joulupukkimme. Hänen kerrotaan olleen rikkaiden vanhempien poika, joka tarinoiden mukaan oli jo vauvana niin hurskas, että kieltäytyi imemästä äitinsä rintaa pyhäpäivinä. Piispaksi tultuaan hän kuuli kolmesta tytöstä, jotka olivat köyhyyden takia joutumassa porttolaan. Pyhä Nikolaus heitti salaa heidän huoneeseensa kolme kultarahaa, jotka putosivat tyttöjen kenkiin. Tästä perintönä esimerkiksi Puolassa ja Hollannissa lapset kiillottavat illalla huolella kenkänsä ja asettavat niiden sisään sievän piirroksen Pyhästä Nikolauksesta. Ennen nukkumaanmenoa viedään vielä oven ulkopuolelle porkkanoita ja vesiastia pyhimyksen hevosta varten. Aamun valjetessa lapset löytävät sitten kengistään suklaata ja pienen lahjan. 

Prahan vanhan kaupungin torilla esiityvälle Nikolaukselle, sekä hänen kanssaan kulkeville enkelille ja pirulle, kuluneen vuoden kiltteinä olleet lapset voivat laulaa ja esittää runoja. Palkaksi tästä he saavat makeisia tai hedelmiä. Jos lapset ovat olleet tuhmia koko vuoden, Nikolaus saattaa antaa heille potkun persuksiin, sekä mustia hiiliä ja kiven kovia perunoita. Lisäksi, jos lapset ovat olleet Todella Todella tuhmia, Nikolaus laittaa heidät säkkiin ja heittää helvetin tuleen. 
Ei siis ole helppoa olla tsekkiläinen lapsi : )

No, jos olet Prahassa 5.12. mene ihmeessä katsomaan tätä Pyhää Nikolausta vanhan kaupungin torille!

Syyskuinen ilta vanhan kaupungin torilla vuonna 2009



Vinkit: Wikipedia ja www.pragueexperience.com
SHARE:

4. joulukuuta 2010

Café & Restaurant Campanulla

Sisäkuva toukokuulta 2010


Café & Restaurant Campanulla (ent. John and George Cafe & Restaurant)- sijaitsee aivan John Lennon seinän vieressä, osoitteessa Velkopřevorské náměstí 4, Malá Stana. 

Joulukuu 2010

Paikka on pieni, mutta sitäkin intiimimpi ja ihana. Tänne ollaan talvisaikaan piipahdettu kuumalle viinille, ja pariin otteeseen muina kertoina syötykin jotain pientä. Ruoka on hyvää, palvelu erinomaista ja paikka miljööltään hieno. 

Kesäisin on myös terassi avoinna, aivan John Lennonin muurin takana. Tätä voidaan siis suositella. Piipahda ihmeessä, jos niillä kulmin kuljet. Avoinna päivittäin klo 11-22.

Kadun puolen sisäänkäynti pääsiäisen aikaan

Ravintolan sisäpihalla on oltu vilvoittelemassa syyskuussa 2011

Teksti & kuvat: Omat 
SHARE:

2. joulukuuta 2010

Bohuslav Svoboda Prahan kaupunginjohtajaksi mielenosoittajien huutaessa kadulla

Bohuslav Svoboda - kuva täältä


Bohuslav Svoboda (sosiaalidemokraattinen puolue) valittiin tiistaina 30.11. Prahan kaupunginjohtajaksi. Hän on syntynyt 8.2.1944 Prahassa ja on toiminut poliitikassa jo pidempään. Ammatiltaan hän on naistentautien ja synnytysalan lääkäri. Hän on toiminut vuodesta 1990 asti Prahan Královské Vinohradyn opetussairaalan ylilääkärinä. 

Pidetyssä äänestyksessä Svoboda sai Jaa-ääniä 33, Ei-ääniä 27 ja kolme henkilöä oli äänestänyt tyhjää. Ennen vaaleja hän oli pitänyt tunteikkaan puheen. Svoboda oli luvannut, että mikäli tulisi valituksi, hän loisi kaupunginvaltuustoon uudenlaista poliittista kulttuuria, sekä parempia suhteita hallitukseen että oppositioon Prahassa. Kaupungin velat tulisi myös maksaa kaikki pois. Päätösten avoimuus ja läpinäkyvyys, sekä korruption pysäyttäminen ovat hänen mukaansa tarpeen. 

Vaaleja jouduttiin siirtämään neljä kertaa mielenosoituksen vuoksi. Kaupungintalon edustalle oli nimittäin kerääntynyt satoja ihmisiä, jotka halusivat huudoin ja iskulausein ilmoittaa omaa mielipidettään vallanjaosta. Poliisi ja vartijat pyrkivät pitämään järjestystä yllä. Politiikan analyytikko Jiří Pehe pohti, että ihmiset eivät todellisuudessa usko mitään uudistuksia tapahtuvan, vaikka Svobodaa pidetäänkin yleisesti rehellisenä poliitikkona. Pehen mukaan hänellä ei kuitenkaan yksin ole riittävästi valtaa asioiden puhdistamiseksi ja uusien ideoiden alullepanemiseksi.

Prahan kaupunginvaltuusto pitää sisällään 63 jäsentä. Svobodan vastuulle tulevat mm. kaupungin turvallisuuden, ulkosuhteiden, lainsäädännön, sekä tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnalliset päätökset.



Lähdevinkki: Prague Monitor & Radio Prague
SHARE:

Kadut Nerudova ja Uvoz


Vilkas ja ahdas Nerudova toukokuussa 2010

Nerudova-katu johtaa Malá Stranan puolelta, Malostranské-aukiolta kohti Prahan linnaa ja katu jatkuu linnalle vievän Ke Hradu-kadun jälkeen Uvoz-nimisenä (joka taas vie kohti Strahovin luostaria). 


Nerudova-katu oli aikoinaan linnalle johtava pääväylä, jota pitkin kulki niin kutstuttu kuninkaantie. Talojen sisäänkäynnit kadun varsilla ovat mielenkiintoisia: vanhanaikaisesti koristeltuja ovia ja historiallisia talotunnuksia, reliefejä, patsaita ja kuvia, jotka on sijoitettu talojen sisäänkäyntien läheisyyteen. Keskiajalla  nämä talotunnukset toimittivat talonnumeron virkaa. Talojen numerointi otettiin Prahassa käyttöön vuonna 1770. 

Talo myös useimmiten sai nimensä tunnuskuvansa tai siinä asunneen perheensä mukaan, kuten Kolmen viulun talossa asui muinoin kolme viuluntekijäperhettä vuosina 1667-1748. Muita taloja ovat mm. Kaksi aurinkoa, Kultainen avain, Valkoinen enkeli ja Punainen leijona. Kuvakyltit saattoivat joskus aiheuttaa toki sekaannusta, jos samannimisiä taloja oli eri puolilla kaupunkia. Talojen kylttejä ei yleensä vaihdettu uusien asukkaiden sisäänmuuttaessa, pikemminkin asukkaat vaihtoivat nimensä. 

Katulamppu ja Nerudovan taloja toukokuussa 2010

Talojen nimikylttien lisäksi Nerudovalla pistää silmään Morzinin palatsin (Nerudova 5) parveketta koristavat muhkeat maurilaisatlakset. Ne ovat itseironinen viittaus talossa asuneeseen erittäin varakkaaseen Morzinin suvun nimeen. Kun myös varakas Kolovratin suku rakensi lähelle oman talonsa (Nerudova 20), nykyisen Thun-Hohensteinin palatsin, sekin halusi nimensä viittaavat atlakset koristeeksi. Lopputuloksena oli lievästi B-luokan hirviöiltä näyttävät kotkat. 

Nerudova 33 -kohdalla sijaitsee Bretfeldin palatsi. Siellä pidettiin 1700-luvun lopussa suuria tanssiaisia ja juhlia, joista juoruttiin ympäri Eurooppaa. Mozartin on kerrottu tuolla talossa eräissä juhlissa vuonna 1787 tavanneen Böömissä eläkepäiviään viettäneen Casanovan. Yhteensattuma on hauska siinä mielessä, että tuolloin Mozart oli Prahassa, koska hänen oopperansa Don Giovanni (kertomus naistenmiehestä) kantaesitettiin. 

Kirjailija Jan Nerudan asuintalo sijaitsee Nerudova-kadun yläpäässä, numerossa 47. Talon seinässä on kirjailijaa kunnioittava muistolaatta. 

Jan Nerudan kotitalo ja seinän muistolaatta

Jos jatkat katua ylöspäin kohti Strahovin-luostaria, kadun nimi muuttuu Uvoziksi ja taakse jää meteli. Meno vaihtuu hiljaisuuteen. Ehkä kuulet myös satakielten laulun (joka saattaa kuulua Petrinin kukkulan puistosta, kadun vieressä olevan muurin takaa). 

Kadun varressa muurin vieressä on penkkejä, joihin voit hetkeksi istahtaa ja antaa ajatusten liitää 1700- ja 1800-luvuille, ehkäpä kenties Jan Nerudan kirjaa lukien. Tuolloin "vanhaan aikaan" Nerudova-kadun nimi oli Kannuskuja, ja se vilahtelee Jan Nerudan novelleissa joskus. Mielessäsi voit nähdä Nerudan hömelöt hahmot, vaikkapa kiistelemässä juuri satakielten laulusta Uvozilla tai Vltava-joen pauhuista.

Uvoz-katu on yksi suosikeistani Prahassa, ehkäpä juuri sen hiljaisuuden ja levollisuuden vuoksi.

Hiljainen Uvoz-katu syyskuussa 2009
Portaat Uvoz-kadulta ylös Loretánska-kadulle
Uvozin kauniita taloja kesäkuussa 2007


Tekstiotteet: Omaa sekä Antti Helin (2004) Mondo matkaopas Praha
Kuvat: omia
SHARE:

1. joulukuuta 2010

Vánoce




Talvinen Vanhan kaupungin lumeton tori


"Jouluostoksille olisi lähdettävä. Olutta, makkaraa, leipää ja voita. Rahat alkavat olla vähissä jo.... Kaupat ovat täynnä, jonot pursuavat kadulle, ja ihmiset ovat kiukkuisia, kuten jouluaattona ollaan, kunnes enekelit ilmoittavat evankeliumin.... Kaupat ovat sulkeneet veräjänsä. Kalasammiot ovat poissa. Köyhät keräilevät myyntipaikoilta huonoja kuusia, jotka eivät menneet kaupaksi. Katukuva on apea. " 

Ote kirjasta: Pentti Saarikoski (1967) Aika Prahassa.


Otsikko: Vánoce = joulu
Kuva: Oma
SHARE:

30. marraskuuta 2010

"Samettivallankumouksen perintö" YLE Areenassa 29.12. asti

Kuva täältä

Jos sinua kiinnostaa tietää lisää Samettivallankumouksesta, alla on linkki YLE Areenaan. 

Teema-kanavalla esitettiin 29.11. mielestäni hyvä dokumentti ja siksi linkitin sen myös tänne. Historian kuulemisen (ja näkemisen) lisäksi saat nähdä Prahan kaupunkia ja tuntea, miten kaikki silloin tapahtui, aikalaistensa kertomana. Tarina alkaa hieman Prahan kevään edeltävästä ajasta jatkuen Samettivallankumoukseen ja sen jälkeiseen perintöön: mitä ihmisille jäi. Mukana on myös ajan omaa tv-kuvaa ja muuta filmausta. Dokumentin kesto on tunti, ja siinä on selostus suomeksi ja tekstitys tietysti myös suomeksi. 

Itseäni liikuttaa erityisesti dokumentin loppupuolella nähtävät ihmismassat: mielenosoitukseen otti osaa kahtena viimeisenä päivänä arviolta 500 000 ihmistä. Kuinka paljon he halusivatkaan muuttaa maansa hallintoa, ja sitkeydellään sekä  yhdessä tekemisellään muutoksen he myös saivat.

Ohjelma on nähtävissä 30 päivää eli 29.12.2010 asti, ja se on ainakin kerran esitetty aikaisemmin; olisikohan siitä vuosi aikaa. Olen siis itse katsonut sen ennenkin.


Jos ei onnistu, etsi YLE Areena ja Samettivallankumouksen perintö.

Samettivallankumouksesta voit lukea lisää täältä.



Vinkki: YLE
SHARE:

29. marraskuuta 2010

Franz Kafka museo Prahassa

Kafkan kuva täältä

Prahassa sijaitseva Franz Kafka Museum pitää sisällään näyttelytilan sekä kaupan. Nähtävillä ovat mm. Kafkan ensimmäisiä alkuperäisiä painoksia töistään, aitoja kirjeitä ja kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja, käsikirjoituksia, sekä valokuvia ja piirroksia joita ei muualla ole koskaan ollut esillä. Nähtävillä on myös kolmiulotteinen näyttely. Kaupassa on myynnissä kaikkea Kafkaan liittyvää tavaraa lähinnä matkamuistoesineiksi kuten mukeja, postikortteja, yms. Mutta sieltä löytyy myös Kafkan teoksia, jos sellaisen haluaa ostaa.

Museo sijaitsee Malá Stranassa eli Pienellä puolella, aivan Vltava-joen rannalla. Kaarle-silta on aivan lähietäisyydellä. Museon  katuosoite on Cihelná ja se on auki joka päivä klo 10-18 (joulupyhien ajalta on museon omilla sivuilla infoa aukioloajoista). Sisäänpääsymaksu on 180 korunaa.


Kuva museon sisäpihalta - kuva täältä


Tekstivinkit: Kafka museon sivuilta
SHARE:

28. marraskuuta 2010

Tšekkien jouluperinteet


Vltava-joki - kuva täältä

Tšekkien joulu on perheen juhla. Joulunpyhät vietetään perheen kesken, syöden ja rauhallisesta tunnelmasta nauttien. Toki ystäviä ja sukulaisia saatetaan tavata, mutta pääperiaate on perheen kanssa yhdessä vietettävä jouluaika. 

Adventtiaika alkaa neljä viikkoa ennen jouluaattoa. Tänään siis vietetään myös siellä kuten täälläkin ensimmäistä adventtia. Tšekeissä jokaisena adventtisunnuntaina sytytetään adventtiseppeleen kynttilä, joka annetaan palaa loppuun asti. Adventtiajan suosituimpiin pyhäpäiviin kuuluu Pyhän Nikolauksen päivä 5.12.  Kyseisenä päivänä kylien toreilla ja kaduilla voit tavata kolmikon, johon kuuluu Nikolaus, enkeli ja piru. Kolmikko jakaa lapsille makeisia ja hedelmiä, mutta toisinaan myös kovia perunoita ja hiiltä. Kerron tästä lisää sitten 5.12. 

Mikäli olet tuolloin 5.12. Prahassa, käy ihmeessä illan tullen Vanhan kaupungin torilla viinikojujen ja joulumarkkinoiden keskellä: siellä ainakin tuon kolmikon tulet näkemään useampaankin kertaan. 



Itse jouluaattoa 24.12. vietetään päivää edeltävällä paastolla. Vanha taru nimittäin kertoo, että paastoava henkilö näkee illalla kultaisen porsaan, jonka on tiedetty tuovan onnea ja menestystä seuraavalle vuodelle. Jouluaattoiltana tarjoillaan jouluateria, johon kuuluu mm. kalakeittoa, leivitettyä karppia ja perunasalaattia. Aterian jälkeen siirrytään joulukuusen luo, jonka alla on lahjoja lapsille. Tšekkien jouluperinteen mukaan lahjat tuo Jeesus-lapsi. Joulukarppi on yksi maan joulun symboleista. 




Ennen joulua voi jokainen kaduilla kävelevä nähdä liikkeiden edessä suuria sammioita, joissa karppeja uiskentelee. Sammioista ostaja valitsee mieleisensä karpin, jota ei kuitenkaan tarvitse syödä vaan maan tavan mukaan sen voi myös päästää aivan oikeaan veteen takaisin vapaaksi. Mikäli karppi tai karpit tuodaan kotiin asti, niitä säilytetään yleensä kylpyammeessa valmistukseen asti. Uskomuksen mukaan se, joka laittaa lompakkoonsa jouluna karpin suomun, ei joudu kärsimään rahanpuutteesta koko seuraavan vuoden aikana. 

Český Krumlovin kaupungissa, Vltava-joen mutkassa, järjestetään muuten jouluaattoisin ns. Karhujen joulu, jolloin lapsiperheet tuovat aattona lahjoja linnan vallihaudan karhuille ja laulavat joululauluja.






Tekstiote: www.czechtourism.com
SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig