Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

14. lokakuuta 2016

Tulevista joulumarkkinoista sananen




Lokakuu alkaa olla jo puolillaan ja moni teistä alkaa suunnitella (ellei jo ole suunnitellut) joulunalusmatkaa Keski-Eurooppaan, joulutoreista nauttimaan. Mikäli matkakohteesi osuu Prahaan, olet tehnyt erittäin hyvän valinnan.

Teille, jotka vielä pähkäilette mistä buukkaisi lennot ja hotellin sanon, että pitäkäähän kiirettä: nopeat syövät kaikki edullisimmat vaihtoehdot, joten hop hop!

Pidennetty viikonloppu torstaista sunnuntaihin tai muutaman päivän irtiotto ennen omaa joulunaikaa antaa ansaitun rauhoittumisen paikan näiden kaikkien ihanien tuoksujen, makujen ja estetiikan parissa; juuri Prahassa. Kaupunki tuoksuu kuumalta viiniltä ja punssilta. Prahan kinkkua grillataan toreilla ja aukioilla, viehkeän savuntuoksun lomaan sijoittuu kierteisen kanelipullan tuoksu; leivonnaisia voi ostaa lämpiminä myyntikojuista katujen varsilta. Myynnissä on mm. käsitöitä, taostöitä, erilaisia koristeita ja meidän herkkua: sokerikuorrutteisia paahdettuja manteleita. Jossain esiintyy kuoroja, jossain on jotain muuta esiintyjää tarjolla. Jos sisimpäänsä kaipaa joulun tunnelmaa, se löytyy Prahasta, ihan vain kulkemalla ja katselemalla.


Ensimmäiset joulumarkkinakojut avataan tänä vuonna 26.11.2016 ja siitä joulun aika alkaa. Markkinat vain laajenevat päivittäin, kunnes kaikki huipentuu jouluaattoon. Markkinoita jatketaan yleensä vuodenvaihteen yli aina loppiaiseen asti.

Suosituin markkinapaikka on Vanhankaupungin aukio, jonne pystytetään jälleen kerran valtavan kokoinen joulukuusi. Kuusipuu valitaan vuosittain Tsehkin eri alueelta. Lisäksi suurta suosiota saanut joulumessu aattoiltana pidetään tänäkin vuonna Vanhankaupungin aukiolla.

Näistä ja muista joulun jutuista sitten myöhemmin lisää. Jos vielä emmit matkan varaamista niin lopeta, ja pistähän toimeksi!

SHARE:

16. marraskuuta 2015

Vanhankaupungin aukion joulupuu 2015 on valittu



Vanhankaupungin aukion joulupuun valinta on ollut prahalaisille tärkeä asia jo vuosikymmenten ajan. Olen aikaisemminkin kertonut näistä joulupuu-jutuista ja nyt on vuorossa joulun 2015 kuusiasiaa:

Tänä vuonna tuo upea kuusi valittiin lopulta 25:n puun joukosta. Kuusi tulee yksityiseltä metsänomistajalta Česká Lípan kaupungista. Puu on 23 metriä pitkä ja sen iäksi arvioitiin 50-65 vuoden väliltä, kertoo Prague Post-lehti.


Joulumarkkinat avautuvat tänä vuonna 28.11. ja yleensä tuo markkinahumu aloitetaan virallisilla puheilla juuri tuolta Vanhankaupungin aukiolta. Samalla aukion mahtava kuusi saa jouluvalonsa ja joulunaika katsotaan aloitetuksi.

Saapa siis nähdä, mikä onkaan puun koristelu tänä vuonna. Siitä sitten lisää myöhemmin. Aiempina vuosina puu on ollut kyllä hyvin kaunis, joten samalla linjalla varmasti mennään tänäkin vuonna.

Oheen vielä oma (täällä ennenkin nähty) kuvakooste-videoni joulunajan Prahasta vuodelta 2011, siinä näkyy hyvin sen vuoden Vanhankaupungin aukion joulukuusi.





SHARE:

4. syyskuuta 2015

Joulunajan markkinat Prahassa 2015




(PS: katso tarkempi kuvaus joulutoreista 2015 tästä linkistäni)

Joulukuulle on vielä aikaa, mutta osa teistä suunnittelee jo joulunalusmatkaa Prahaan. Ja vinkiksi teille muille, joille nuo vuotuiset joulumarkkinat eivät vielä ole tulleet tutuiksi: jos emmitte ajankohtaa, jolloin lähteä Prahaan ensimmäistä kertaa, suosittelen juuri tätä vuodenaikaa. Silloin kaupunki on satumaisen kaunis ja Prahasta jos mistä, sen sisäisen joulutunnelman saa sydämeensä.

Palaan asiaan myöhemmin tarkemmin, kuten muinakin vuosina, mutta tässä alustava vinkki:



Prahan joulumarkkinat järjestetään tänä vuonna ajalla 28.11.2015 - 1.1.2016. Tärkeimmät joulutoripaikat ovat oikeutetusti Vanhankaupungin aukiolla, sekä Václavin aukiolla.

Joulutoreilla kuulee kuorojen laulavan joululauluja ja myytävänä on erilaisia perinteisiä käsitöitä, sekä makeita/suolaisia herkkuja. Lisäksi kuumaa viiniä, punssia ja olutta kera grillattujen lihaherkkujen on tarjolla markkinaväen vatsaa täyttämään.

Kaikille markkina-alueille on ilmainen pääsy.



Nyt vain lentoja buukkaamaan:

Norwegian lentää Prahaan suorin lennoin alkaen 35 euroa joulukuussa / hlö ja paluut alkaen 87 euroa / hlö.

Finnairin tarjouksia kannattaa myös katsoa, heillä on meidän mielestämme inhimillisemmät meno-paluuajat kuin Norwegianilla, meno-paluut yhteensä alkaen 149 euroa / hlö. Tämä varsinkin, jos asuu näin Helsinki-Vantaata kauempana ja kotimatka on kuitenkin muutaman tunnin vielä siihen lentomatkan päälle : )



SHARE:

29. joulukuuta 2014

Uusivuosi Prahassa


Kohta se on taas käsillä, vuoden vaihtuminen. Uuden vuoden yönä vanha vuosi paukutellaan pois ja uusi vuosi toivotellaan tervetulleeksi.





Te, jotka vietätte vuoden vaihtumista Prahassa, olettehan muistaneet varata iltaruokailunne pöydän? Epäilemättä nimittäin moni avoinna oleva ravintola on täyteen buukattu, mutta vielä voi yrittää joistain näistä, tämän linkin ravintoloista, joissa taitaa enimmäkseen olla tarjolla valmiita kolmen ruokalajin menuita.

Nälättä ei kuitenkaan tarvitse olla sillä Vanhankaupungin aukioilla ja Vencelauksen aukioilla tarjolla on grillattua lihaa, makkaraa, olutta ja kuumaa viiniä, sekä punssia. Vatsansa saa täyteen sielläkin ja tunnelmaa riittää!





Ilotulitusta kannattaa melkeinpä mennä seuraamaan Mala Stranan puolelle eli Pienelle Puolelle. Sieltä on hyvät näkymät Vanhaan kaupunkiin, josta ilotulitus ammutaan taivaalle.

Ja huom. lapsiperheet: teille on tarjolla oma uuden vuoden ilotulitus jo kello 18! Kaupungintalo järjestää tämän kymmenminuuttisen juuri sitä varten, ettei pienten lasten perheiden tarvitse valvoa sinne puolille öin, mutta tottakai muutkin saavat osallistua ja tulla tätä katsomaan. Ilotulitus järjestetään Letna-puistossa (Letenské sady), karttalinkki tässä.




Toivotaan hyvää keliä ja kirkasta tähtitaivasta uuden vuoden aattoyöksi. Parin asteen pakkanen ja valkoinen maa olisi hyvä lisä, kuten Foreca ennustelee tällä hetkellä. Prahan säätilaennusteen voit katsoa tästä linkistä.




Kuvat vuodelta 2010, joulunalusmatkalta Prahasta. Silloin siellä oli hieman lunta.


SHARE:

21. joulukuuta 2014

Pieni jouluopas viime hetkiin! - Czech Xmas Guide!






Hyvää neljättä adventtisunnuntaita! Tässä luettavaksi viime hetken jouluvinkit tšekkiläisittäin, ne löydät tästä linkistä. Teksti englanniksi. Tarjolla tietoa mm. joulukuusen valinnasta, joulupöydän koristelusta ja leipomisesta, mistäs muustakaan; joulu alkaa olla jo ovella.


Translation:
Happy Fourth Advent!  Here is last minute Christmas tips, look at this link. The text is in English.

SHARE:

16. joulukuuta 2014

Muistutus jouluaaton messusta Vanhankaupungin aukiolla





Muistuttaisin vielä teitä joulunajan Praha-matkailijoita aattoillan messusta, joka järjestetään perinteisesti Vanhankaupungin aukiolla klo 21 alkaen. Tänne ovat kaikki tervetulleita hiljentymään ja joulun sanomaa kuuntelemaan.

Vanhankaupungin aukio (Staroměstské náměstí),  karttalinkki tässä

(Kuva joulunalusmatkalta vuodelta 2005.)





SHARE:

14. joulukuuta 2014

Palasia jouluperinteistä


Joulukortti Josef Lada

Yksi Tšekin perinteisimmistä joululauluista taitanee olla "Vánoce přicházejí, tak zpívejme přátelé", joka tarkoittaa "Joulu on tulossa, joten laulakaamme ystäväni". 

Hyvän joulun tervehdyksistä suosituin on "Veselé Vánoce" eli suora käännös sanoista "Hyvää joulua". Perinteisempi tšekkiläinen joulutervehdys  "Štastné a Veselé" tarkoittaa "Iloista joulua".

"Bohatého Ježíška" taas on suomennettuna jotensakin "rikas Jeesus-vauva" eli toivotellaan vastaanottajan saavan paljon lahjoja, sillä täällä joululahjat tuo Jeesus-lapsi.

Sitten lyhyesti jouluillallisesta. Perinteisesti ensin tarjoillaan kalakeittoa, rybi polévka, jonka jälkeen syödään pääruokana karppia ja perunasalaattia,  kapr a bramborový salát.

Moni tšekkiläinen ei syö lounasta jouluaattona, vaan he odottavat illan ateriaa.  Päivän mittaan napostellaan kuitenkin pieniä makeita välipaloja, vánoční cukroví,  joita ovat esimerkiksi erilaiset leivotut keksit tai sokerissa paahdetut mantelit. Näitä makeita herkkuja saattaa pöydällä olla tarjolla jopa yhdeksää erilaista ja jokaisella lajikkeella on omat hauskat nimensä, joita voivat olla vaikkapa karhun käpälät tai ampiaisen pesät.  Tšekkiläistä huumoria. Ohjeita pikkuleipiin löytyy tästä linkistä.

Joulu on  Tšekissä kuten meilläkin, perheen omaa aikaa ja yhdessäoloa. Sadut, pohádky, ovat tärkeitä lapsille ja niitä he saavat kuulla, vaikka osaisivatkin ne jo ulkoa. Lisäksi pelataan pelejä, lauletaan joululauluja ja kerrotaan tarinoita.

Joulupäivä vietetäänkin sitten levon kannalta, mutta illalla saatetaan piipahtaa vieraisille sukulaisten tai ystävien luokse nauttimaan vielä hetken juhlavasta joulun tunnelmasta - vánoční svátky.


 
Joulukortti Josef Lada
 
Ensimmäisen kynttilöin valaistun joulukuusen kerrotaan olleen prahalaisen teatterijohtaja Jan K. Liebichin kotona. Tuolloin elettiin vuotta 1812. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin niitä myytiin jo kaupungin toreilla ja puuta kutsuttiin "Kristuksen puuksi". Ensimmäisiä, joilla joulukuusi oli kotona, olivat kaupungin porvaristoa, mutta viimein 1920-luvun alussa perinne oli siirtynyt jo jokaiseen kotiin, säätyyn katsomatta.
 
Sen sijaan julkisilla paikoilla kuten toreilla seisovat joulukuuset yleistyivät Euroopassa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Tšekkien ensimmäinen julkinen joulukuusi pystytettiin Plzenin kaupunkiin vuonna 1925. Tämä käytäntö levisi nopeasti sen jälkeisinä vuosina muihin Böömin ja Määrin kaupunkeihin ja kyliin.
 
Kotien joulukuusista saattaa löytää yhä vanhoja kauniita lasisia kuusenkoristeita kuten palloja ja käpyjä, mutta myös aitoja piparkakkuja tai pieniä oljesta tehtyjä enkeleitä. Muoviset helyt ovat kuitenkin täälläkin ottaneet valtaa ja kotien kuuset alkaneet näyttää yhä enemmän amerikkalaistyylisiltä ja täyteen ahdetuilta vilkkuvine värivaloineen.
 
 
Joulukortti Josef Lada
 
Niin Tšekissä kuin meilläkin perheissä aletaan hiljakseen marraskuun lopulla valmistella joulua. Kotia siivoillaan, tehdään kotona makeisia ja leivotaan. Meillä Suomessa lapset kirjoittavat kirjeen joulupukille, mutta täällä vanhemmat pyytävät lapsiaan kirjoittamaan kirjeen Ježíšekille eli Jeesus-vauvalle. Hänelle kerrotaan lahjatoiveista aivan kuten joulupukillekin.  
 
Ja nuo joulun makeisien tekeminen kotona on nimenomaan tšekkiläinen erikoisuus. Mitä useampaa lajia eri itsetehtyjä makeisia joulupöydältä löytyy, sen parempi. Lapset auttavat usein tässä puuhassa perheen äitiä.
 
Tärkein adventeista on 5. joulukuuta juhlittava Pyhän Nikolauksen päivä, Mikuláš. Valkopartainen piispan asuun pukeutunut herra jakelee lapsille karkkia tai antaa piiskaa riippuen siitä, ollaanko oltu kilttejä.
 
Adventit tuovat mukanaan myös erilaiset joulukonsertit, joissa joulun tunnelmaan voi siivittäytyä eri paikoissa kuten konserttisaleissa ja kirkoissa. Yleensä lipputulot käytetään hyväntekeväisyyteen.
 
Joulukorteista suosituimmat ovat tšekkiläisen taiteilija Josef Ladan kuvittamia (kuten kaikki tämän jutun kuvat). Nämä ovat tyypillisiä tšekkiläisiä joulutervehdyksiä ja ihmiset lähettävät paljon niitä ystävilleen, sekä sukulaisilleen.
 
 
Joulukortti Josef Lada
 
Aaton karppi-illallisen jälkeen perhe lähtee huoneesta, jossa joulukuusi on, jotta Jeesus-lapsi voi tulla ja tuoda lahjat kuusen alle. Perinteisesti lahjat sinne toimittaa perheen isä tai isoisä. Kun muu perhe tulee takaisin, lahjat jaetaan. Jokaisen lahja on tärkeä, yhdessä katsotaan paketin avausta ja sitten lahjaa ihastellaan. Jos joku lahja ei saajaansa miellytä, sitä kehutaan silti. Näin ei pilata muiden joulua. Lahjojen avaamisen jälkeen siirrytäänkin sitten television ääreen katsomaan joulun ohjelmia.
 
Aattona television ääressä viihtyvät etenkin lapset. Täällä lähetetään joka vuosi tietyt, jo perinteeksi muodostuneet tarinat ja näitä ovat mm. Pyšná princezna (Ylpeä prinsessa), Princezna se zlatou hvězdou na čele (Prinsessa jolla on tähdet kulmissaan (?)), ja Šíleně smutná princezna (Hyvin surullinen prinsessa), sekä Tři oříšky pro Popelku (Tuhkimon kolme pähkinää). Uudempia piirrettyjä ja näyteltyjä satuja näytetään myös, tottakai.
 
Ennen puoltayötä kiirehditäänkin sitten perinteiseen joulumessuun, půlnoční mše. Tosin tämäkin perinne alkaa hiljakseen menettää kannattajiaan, ja mieluummin perhe jää nykypäivänä aattoiltaa viettämään kotiin. 
 
 
Joulukortti Josef Lada
 
 
Lähde: Praha Radio

SHARE:

11. joulukuuta 2014

Eläintarhan joulunvietto - Christmas in Zoo




Tämä vinkki on teille, jotka olette joulunpyhät Prahassa. Muistattehan, että Prahan eläintarha (Praha Zoo) on auki ympäri vuoden ja joulunpyhinä tarjolla on seuraavaa:


20.-23.12. Užijte si pohodové Vánoce (Nauti rauhallisesta joulun tunnelmasta). Täällä aika pysähtyy, eikä kiire ole enää minnekään. Eläintarhassa voit kävelykierroksen lomassa tai sen jälkeen askarrella pieniä joulukoristeita ja joulukortteja. Paikka on eläintarhan koulutuskeskus,Vzdělávacím centru, ja se löytyy miltei heti sisääntulon jälkeen, opasteita seuraamalla tai henkilökunnalta kysymällä.



Translation:
Enjoy a peaceful Christmas atmosphere with Czech traditions in the Prague zoo.
December 20. – 23: Enjoy Christmas! Warm up during the tour around the zoo or in the Educational Centre and create a small Christmas ornament or postcard from Prague zoo.





 21.12. Nuru slaví 2. narozeniny.  Praha Zoon nuorin vauvagorilla Nuru juhlii 2-vuotissyntymäpäiväänsä. Tiedon mukaan tämä poikavauveli saa oman pienen joulukuusensa ja lahjoja.

 24.12. Štědrý den v zoo (jouluaatto eläintarhassa). Jouluaattona eläintarhassa asukit saavat lahjoja; mitä ilmeisemmin jotain pientä herkkuruokaa. Sinäkin voit tuoda jotain mukanasi, lahjat voi jättää pääsisäänkäynnin luona henkilökunnalle.



Translation:
December 21: Nuru celebrates 2nd birthday! The youngest baby gorilla at Prague gets a Christmas tree and presents.
December 24: Christmas Day at the Zoo. Come see what gifts we prepare the animals in the zoo? You can bring them presents too. Just leave your gifts at the entrance to the zoo.





27.-30.12. Eläintarha viettää rauhallisesti joulunjälkeisiä välipäiviä ennen vuoden vaihtumista. Tule nauttimaan kiireettömästä tunnelmasta eläinten keskelle.

Huomaa aattopäivien aukioloajat: 24. ja 31.12. klo 9 - 14.



Translation:
December 27. – 30: Enjoy a peaceful Christmas atmosphere full of Czech traditions in the Prague zoo.

Notes: on December 24 and December 31 the zoo is open from 9 a.m. to 2 p.m.





Osoite/Address:

Prague Zoo
U Trojského zámku 120/3, Praha (karttalinkki/map link)

Avoinna / Open:

Talvikuukausina (Marraskuu-Helmikuu) klo 9 - 16 / November-February 9 a.m. – 4 p.m.

Liput aikuisilta 200 korunaa ja 3-15 vuotiaat 150 korunaa, alle 3 vuotiaat ilmaiseksi / Adults 200 CZK and children aged 3 to 15 years 150 CZK, children aged 3 and younger free admission.

Miten mennä?/How to get there: punainen metrolinja C/metro red line C - jää pois pysäkillä/stop Nádraží Holešovice - aseman ulkopuolelta lähtevät bussit, joissa lukee Zoo tai numero 112/outside goes buses "Zoo" or number 112 - bussit ajavat päätepysäkille eli eläintarhan portille/buses stop at the Zoo.

Busseja menee n. 15 - 20 min välein. / The buses going every 15-20 minutes.




Eläintarhan omat kotisivut löydät tästä / Prague Zoo homepages here.



SHARE:

6. joulukuuta 2014

Pähkinänsärkijä-baletti, jouluiloa koko perheelle - Bolshoi Ballet: The Nutcracker



Tartu hetkeksi maagiseen satutunnelmaan lähtemällä katsomaan Prahan Kino Lucerna-teatteriin isolta screeniltä Bolshoi Balletin esittämää Pähkinänsärkijää. Koe ihana jouluinen show koko perheelle 21. joulukuuta klo 15:45 alkaen.

Liput 350 korunaa, ja niitä voit varata täältä. Jos ko. linkki ei aukea, infosivujen kautta sen voi tehdä uudestaan, ne löydät tästä (klikkaa sivujen oikeasta laidasta "Ticket website"", siitä pääset eteenpäin).


Ja kun kerran Kino Lucernaan olet menossa, käyhän myös rakennuksen kauppakujalla eli pasaasissa, Pasáž Lucerna. Sieltä voit löytää David Černýn katosta väärinpäin roikkuvan hevosen! Elokuvateatteriin pääset ainakin pasaasin sisältä, alla olevan hevospatsaskuvan vierestä. Siitä löytyy oikea vanhanlainen lipunmyyntikoju.




Translation:
The Nutcracker is a delightful Christmas show for the whole family and this time presented by the Bolshoi Ballet to us here in Prague via the big screen in Lucerna Cinema. Enjoy a fairy tale and a wonderful Christmas show for the whole family on 21th December at 15:45 onwards. Tickets 350 CZK and you can book tickets here. If this link doesn´t open, try this link and click  a right side "Ticket website", there you will go foward.
Check also in the building trade center, Lucerna Arcade (Pasáž Lucerna): there you can find David Černýn´s the upside down hanging horse!


Osoite/Address:

Kino Lucerna
Vodičkova 704/36, Praha (karttalinkki/map link)

Raitiovaunut/Trams: Vodičkova-kadulla menevät ratikat 3, 9, 14, 20 ja 24 - jää pois pysäkillä/stop Václavské náměstí

Metro/Metro: vihreä metrolinja A/a green link A - jää pois pysäkillä/stop Můstek


Lucernan omat kotisivut täältä/Lucernas homepages here.

SHARE:

16. syyskuuta 2012

Vuoden 2012 adventti- ja joulumarkkinat Prahassa



Tiedän, tuntuu vielä melko aikaiselta puhua joulunalusajasta, mutta teidän kannalta, jotka suunnittelette matkaa Prahan joulumarkkinoille, tässä pikainen info:


Prahaa joulun alla 2010


Joulumarkkinatorit avaavat ovensa tänä vuonna 1. joulukuuta 2012, ja tuota markkinahumua kestää sitten yli vuodenvaihteen; ne loppuvat 6.1.2013. 

Kauniita puisia markkinakojuja käsitöineen ja muine lahjatuotteineen, kuorojen laulamaa joulumusiikkia, lämmintä viiniä & olutta, sekä grillituotteita on myynnissä Vanhankaupungin ja Václavin aukioilla, jotka ovat pääasialliset markkinapaikat, mutta muiltakin aukioilta näitä markkinoita kyllä löytää. Pääasiassa markkinat ovat avoinna joka päivä tuon ko. ajan kello 9 - 20.

Ná Kampe-aukion perinteinen jouluseimi, 2010

Jokavuotinen upea ja suuri joulukuusi Vanhankaupungin aukiolla valaistaan yleisön nähtäväksi 1.12.2012 klo 17, jolloin paikalla pidetään pieni juhlallinen joulunavauspuhe musiikkeineen. 


Vanhankaupungin aukion joulutunnelmaa vuonna 2010


Ja teille joulua Prahassa suunnitteleville: ulkona pidettävä joulumessu alkaa jouluaattona kello 21 Vanhankaupungin aukiolla. Tämä vinkiksi, mikäli kirkkoihin ette mahdu sisään; aukio on kyllä varmasti myös tällöin täynnä ihmisiä, mutta tunnelma on varmasti kokemisen arvoinen. Ja yön kukkujille infona: Strahovin luostarissa pidetään jouluyön joulumessu ja muistakin kirkoista näitä jouluyön messuja löytää.

Kerron adventtiajan tapahtumista lisää kun tuo joulukuu lähenee, mutta tässä pieni etukäteisinfo.


SHARE:

28. joulukuuta 2011

New Years Eve in Prague


Näyteikkuna Prahassa joulukuussa 2011


Te, jotka olette Prahassa uuden vuoden yli lomalla, ohessa pari nettisaittia, joista voitte katsoa vinkkejä tapahtumista kuten ravintoloista ja muista. En lähde tapahtumia erittelemään, koska niitä on paljon ja tässä vain parin infon verran löytöjä. 

Ehkäpä kuitenkin on tärkeintä tuona vuoden vaihtumisen hetkenä on  juuri se Praha ja se oma hyvä kaveri matkassa mukana ; )





Muuta liittyen jouluun ja uuteen vuoteen: http://www.expats.cz/christmas-in-prague/

Yleisesti tapahtumista voit tsekkailla täältä: http://www.pragueeventscalendar.com/en/
SHARE:

5. joulukuuta 2011

Pyhän Nikolauksen päivä

Wenceslauksen aukio viime joulun aikaan, vuonna 2010


Tänään vietetään Pyhän Nikolauksen päivää Prahassa ja Tsekeissä yleensäkin. 


Ainakin Vanhankaupungin aukiolla voit illalla tämän hahmon nähdä, mutta kaveri saattaa liikkua muuallakin, ole siis varuillasi : )


SHARE:

27. joulukuuta 2010

Uudenvuodenyön tapahtumia Prahassa


Praha joulukuu 2010

Myös Prahassa paukutellaan vanha vuosi pois ja vastaanotetaan uutta iloisin mielin. Tapahtumia kaupugissa riittää, tässä muutama pieni vinkki jos olet lähdössä sinne uudeksi vuodeksi:

Jotkut ravintolat ja baarit pyytävät uudenvuodenaattoyönä sisäänpääsymaksua. Tähän monesti sisältyy jotain pientä lisäkettä, kuten livebändin musisointia tai jotain syötävää. Tarkista lippua ovelta ostaessasi, että jos haluat mennä välillä puolilta öin katsomaan ilotulitusta ulos, pääset sisään takaisin samalla lipulla. 

Tuona yönä Prahassa on tarjolla myös oopperaa ja konsertteja. Lippuja voit tarkastella ja varailla tästä linkistä. Uuden vuoden aattoyö on mainio ajankohta lähteä katsomaan vaikkapa Mustaa Teatteria eli Black Light Teatteria. Esitykset niihin sekä myös marionettinukketeattereihin tuona yönä löytyvät tämän linkin alta.

Jokilaivaristeily Vltavalla: Praha Party Boat vie sinut joelle risteilemään klo 21-02, tarjolla musiikkia, ruokaa ja juomaa sekä ilotulituksen näkeminen puolilta öin laivan kannelta. Lippu tähän tapahtumaan 2750 korunaa, sisältäen tervetuliaisdrinkin ja lasillisen Tsekkiläistä shampanjaa, kylmät ja lämpimät ruuat buffet-pöydästä. Ruokajuomat ja muut juomat maksavat erikseen. Risteilyllä näet myös ilotulituksen lisäksi Prahaa iltavalaistuksessa. Tästä linkistä saat varata liput, kts. kohta "Book". Varauslomakkeen mukana tulevat sitten kartta, josta näet mistä laiva lähtee (Rantakadulta).

Aloha Coctail & Music Bar: Tänne ottamaan uusi vuosi  vastaan Havajilaistunnelmin! Lippu sisään maksaa 1800 korunaa. Osoite Dusni 11, Staré Mesto eli Vanha kaupunki. Lipun hintaan sisältyy pieni buffetruokailu ja tanssia voi klo 5 asti aamuun.

Restaurant Papas: Paikka tarjoaa säpinää koko yöksi. Paikalla musiiikista vastaa mm. 70-luvun biisejä soittava livebändi ja jonkinlainen vesi- ja tulishow on myös luvassa. Lipun hinta 1875 korunaa, joka sisältää juomat. Osoite Betlemske Namésti, Staré Mesto eli Vanha kaupunki.

Paljon muitakin ravintoloita ja pubeja löytyy, niitäkin löydät tämän linkin alta.


Parhaimmat paikat nähdä vuosittainen puolen yön aikaan taivaalle räiskyvä ilotulitus löytyvät Vltava-joen rannalta, kuten Kaarle-silta ja Vanhan kaupungin joenrannan reuna sekä Kampa-saari Malá Stranan puolella. Huomioi kuitenkin, että paikalla on lisäksesi tuhansia muita ihmisiä; pidä siis laukustasi tai lompakostasi huoli taskuvarkaiden varalta, joita ihmismassojen seassa kulkee!



Vinkit: Pragueexperience.com
SHARE:

7. joulukuuta 2010

Oi kuusipuu !


Tänä vuonna Prahan Vanhan kaupungin torille on tuotu 20 metrinen joulukuusi Zaječovista, Beroun-alueen metsästä. Kuusen koristelu on saanut vaikutteita Alfons Muchasta ja se on koristeltu art nouveau-tyyliin. 

Kuusipuun voit nähdä ja lukea jutun aiheesta tästä Prague Postin linkistä.



SHARE:

5. joulukuuta 2010

5.12. Pyhän Nikolauksen päivä

Tänään tsekkiläiset viettävät Pyhän Nikolauksen päivää. Myöhään iltapäivällä vanhan kaupungin torilla voi tämän hahmon tavata.

Pyhä Nikolaus - kuva täältä

Monissa Keski-Euroopan maissa tavataan tänään joulupukki ja saadaan häneltä pienet lahjat. Pyhä Nikolaus on varsin erilainen hahmo kuin oma Joulupukkimme. Hänen kerrotaan olleen rikkaiden vanhempien poika, joka tarinoiden mukaan oli jo vauvana niin hurskas, että kieltäytyi imemästä äitinsä rintaa pyhäpäivinä. Piispaksi tultuaan hän kuuli kolmesta tytöstä, jotka olivat köyhyyden takia joutumassa porttolaan. Pyhä Nikolaus heitti salaa heidän huoneeseensa kolme kultarahaa, jotka putosivat tyttöjen kenkiin. Tästä perintönä esimerkiksi Puolassa ja Hollannissa lapset kiillottavat illalla huolella kenkänsä ja asettavat niiden sisään sievän piirroksen Pyhästä Nikolauksesta. Ennen nukkumaanmenoa viedään vielä oven ulkopuolelle porkkanoita ja vesiastia pyhimyksen hevosta varten. Aamun valjetessa lapset löytävät sitten kengistään suklaata ja pienen lahjan. 

Prahan vanhan kaupungin torilla esiityvälle Nikolaukselle, sekä hänen kanssaan kulkeville enkelille ja pirulle, kuluneen vuoden kiltteinä olleet lapset voivat laulaa ja esittää runoja. Palkaksi tästä he saavat makeisia tai hedelmiä. Jos lapset ovat olleet tuhmia koko vuoden, Nikolaus saattaa antaa heille potkun persuksiin, sekä mustia hiiliä ja kiven kovia perunoita. Lisäksi, jos lapset ovat olleet Todella Todella tuhmia, Nikolaus laittaa heidät säkkiin ja heittää helvetin tuleen. 
Ei siis ole helppoa olla tsekkiläinen lapsi : )

No, jos olet Prahassa 5.12. mene ihmeessä katsomaan tätä Pyhää Nikolausta vanhan kaupungin torille!

Syyskuinen ilta vanhan kaupungin torilla vuonna 2009



Vinkit: Wikipedia ja www.pragueexperience.com
SHARE:

28. marraskuuta 2010

Tšekkien jouluperinteet


Vltava-joki - kuva täältä

Tšekkien joulu on perheen juhla. Joulunpyhät vietetään perheen kesken, syöden ja rauhallisesta tunnelmasta nauttien. Toki ystäviä ja sukulaisia saatetaan tavata, mutta pääperiaate on perheen kanssa yhdessä vietettävä jouluaika. 

Adventtiaika alkaa neljä viikkoa ennen jouluaattoa. Tänään siis vietetään myös siellä kuten täälläkin ensimmäistä adventtia. Tšekeissä jokaisena adventtisunnuntaina sytytetään adventtiseppeleen kynttilä, joka annetaan palaa loppuun asti. Adventtiajan suosituimpiin pyhäpäiviin kuuluu Pyhän Nikolauksen päivä 5.12.  Kyseisenä päivänä kylien toreilla ja kaduilla voit tavata kolmikon, johon kuuluu Nikolaus, enkeli ja piru. Kolmikko jakaa lapsille makeisia ja hedelmiä, mutta toisinaan myös kovia perunoita ja hiiltä. Kerron tästä lisää sitten 5.12. 

Mikäli olet tuolloin 5.12. Prahassa, käy ihmeessä illan tullen Vanhan kaupungin torilla viinikojujen ja joulumarkkinoiden keskellä: siellä ainakin tuon kolmikon tulet näkemään useampaankin kertaan. 



Itse jouluaattoa 24.12. vietetään päivää edeltävällä paastolla. Vanha taru nimittäin kertoo, että paastoava henkilö näkee illalla kultaisen porsaan, jonka on tiedetty tuovan onnea ja menestystä seuraavalle vuodelle. Jouluaattoiltana tarjoillaan jouluateria, johon kuuluu mm. kalakeittoa, leivitettyä karppia ja perunasalaattia. Aterian jälkeen siirrytään joulukuusen luo, jonka alla on lahjoja lapsille. Tšekkien jouluperinteen mukaan lahjat tuo Jeesus-lapsi. Joulukarppi on yksi maan joulun symboleista. 




Ennen joulua voi jokainen kaduilla kävelevä nähdä liikkeiden edessä suuria sammioita, joissa karppeja uiskentelee. Sammioista ostaja valitsee mieleisensä karpin, jota ei kuitenkaan tarvitse syödä vaan maan tavan mukaan sen voi myös päästää aivan oikeaan veteen takaisin vapaaksi. Mikäli karppi tai karpit tuodaan kotiin asti, niitä säilytetään yleensä kylpyammeessa valmistukseen asti. Uskomuksen mukaan se, joka laittaa lompakkoonsa jouluna karpin suomun, ei joudu kärsimään rahanpuutteesta koko seuraavan vuoden aikana. 

Český Krumlovin kaupungissa, Vltava-joen mutkassa, järjestetään muuten jouluaattoisin ns. Karhujen joulu, jolloin lapsiperheet tuovat aattona lahjoja linnan vallihaudan karhuille ja laulavat joululauluja.






Tekstiote: www.czechtourism.com
SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig