Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

27. helmikuuta 2017

Buštěhradin antiikkimarkkinat (keräilijämarkkinat)



Vanhoista tavaroista, markkinatunnelmasta ja pienestä päivämatkasta Prahasta muualle pitäville tulee nyt vinkki antiikkimarkkinoista, joita keräilijämarkkinoiksikin kutsutaan.
Prahan lähialueilla on mukavia vierailukaupunkeja, jonne menee useita kertoja bussivuoroja päivittäin. Ja kuten tiedetään maassa julkisilla kulkuvälineillä matkustaminen on edullista. Päivämatkat muualle maahan avaavat silmiä näkemään toisenlaista Tshekkiä kuin mitä Praha tarjoaa - ja hyvää sellaista.

Buštěhradin pieni ja suloinen kaupunki (yläkuva) sijaitsee ihan lähellä Prahaa ja on nimen omaan tunnettu näistä antiikkimarkkinoistaan. Kaupunkiin on helppo matkustaa Prahasta bussilla, sillä matkaa on vain 19 km.
Kaupungissa on rapiat 3000 asukasta ja se sijaitsee Keski-Böömissä. Tämä jo keskiajalla perustettu pieni suloinen kaupunki (alakuva) on kokenut kovia 1600-luvulla Kolmikymmenvuotisen sodan tiimoilta: kaupunki ryöstettiin ja poltettiin miltei kokonaan maan tasalle. Tästä oli suunta kuitenkin vain ylöspäin jälleenrakentamisen kautta.


Vuonna 1932 kaupungissa asui 3400 asukasta. Siellä sijaitsi mm. oma lennätin, posti, puhelinasema, poliisiasema, kirkko, köyhäintalo, kauppoja ja liikkeitä, oma VPK eli palokunta. Liikkeistä Wikipedia mainitsee mm. konditorian, elokuvateatterin, apteekin, kaksi hotellia Bůhzdař ja Buštěhrad, sahan, panimon (tietysti!), hattukauppiaan ja kenkäliike Batán. Hammaslääkäri ja yleislääkärikin tuolloin kaupungista löytyi.
Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki on saanut uusia omakotitaloja ja väki on pysynyt tuossa reilun 3000 asukkaan määrässä. Prahaan on lyhyt työmatka ja silti saat asua pienessä kodinomaisessa kaupungissa - siitä varmasti tykätään.

Mutta itse antiikkimarkkinoista:
Antiikkimarkkinoiden kerrotaan saaneen alkunsa vuonna 1979 ja ovat siis olleet olemassa jo jokusen kymmenen vuotta. Täältä voi siis tehdä mukavia pieniä löytöjä, varaa mukaasi käteistä rahaa, myös kolikoita.
Markkinat ovat avoinna joka kuukauden kahtena perjantaina kello 06:00 - 12:00 ja tämän vuoden 2017 päivät löydät heidän omilta kotisivuiltaan, klikkaa auki "Dates", niin saat päivät selville.
Huhtikuussa markkinat ovat 14. ja 28 päivä, toukokuussa 12. ja 26 päivä, ja niin edelleen.

Markkinapaikkana toimii Sběratelske trhy (karttalinkki). Kuten kartasta huomaatte, se ei ole ihan keskustan tuntumassa. Kannattaa ottaa netistä printattu kartta mukaan, näyttää sitä bussikuskille ja kysyä, meneekö hän läheltäkään ko. paikkaa ja missä kannattaa jäädä pois, mikäli ei halua lähteä tutustumaan kaupungin keskustaan. Keskustasta saa alleen taksin ja rohkeammat kysyvät tietä vaikkapa kahvilasta.

Miten mennä:
Bussilla matkustaminen Prahasta muualle on helppoa. Lisää infoa aikatauluista ja lipunostosta tästä aikaisemmasta jutustani. 

Antiikkimarkkinoiden omilta kotisivuilta löytyy seuraava meno-ohje Prahasta: ota vihreä metrolinja A ja jää pois asemalla Dejvická. Poistu asemalta kadulle Evropska ja katso ympärillesi, näet korkean hotellin Diplomat ja lähde sitä kohti. Hotellin edessä on bussipysäkkejä ja 20 minuutin välein menee busseja suuntaan Lidice, Buštěhrad, Kladno. Bussimatkan hinta on 20 korunaa.

Varman päälle pelaaja sen sijaan tarkistaa bussien lähtöajat ja -paikat tämän aikatauluhaku-linkin kautta. Tämä ko. osoite kannattaa tallentaa oman puhelimen nettisuosikkeihin.  Tästä on matkalla ollessa ainakin meille ollut hyötyä nopeille ex-tempore päiväretkille Prahan ulkopuolelle. Äkkiseltään katsottuna em. sivun kautta Prahasta Buštěhradiin matka bussilla kestää n. 15-20 minuuttia ja matkan hinta näyttää tätä kirjoittaessani olevan 29 - 33 korunaa (1 - 1,20 euroa).

Täällä olisi mukava joskus käydä - pitänee laittaa vinkki omankin korvan taakse.

Valitettavasti kaikki kuvat netistä: täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä.



SHARE:

23. helmikuuta 2017

Tuliaisia lemmikille?



Praha on tunnettu siitä, että siellä koiria kulkee ihmisten mukana niin kaduilla kuin ravintoloissa. Älä siis ihmettele jos viereesi istahtaa pubissa karvainen nelijalkainen isäntänsä tai emäntänsä seurassa.

Te, joilla on aikaa matkallanne etsiä tuliaisia myös lemmikeillenne, tässäpä pieni vinkkilista eri liikkeistä, joissa kannattaa vierailla. Olen aikaisemmin kirjoittanut yhden jutun verran muutamasta lemmikkiliikkeestä. Tämä seuraava vinkki tulee Prague Stay-sivujen kautta. Itse emme ole ko. liikkeissä ja myymälöissä vierailleet, mutta uskoisin, että tutustumisen arvoisia ovat kaikkinensa.

Linkki sivulle tässä: Pet Stores in Prague.

Muutoinkin sivuilla on vinkkejä mm. lemmikkiystävällisistä hotelleista, eläinlääkäreistä ja koirapuistoista - tässä linkki suoraan ko. sivulle.


SHARE:

9. tammikuuta 2017

Bleší Trhy Praha - Suuri kirpputori joka viikonloppu!



No nyt on niin sanotusti markkinat! Tästäpä tulee vinkkiä teille, jotka tykkäätte käydä kirpputoreilla ja tehdä satunnaisia löytöjä. Tämän kirpputorin löysin netistä aivan sattumalta, ja todettakoon, ettemme itse ole paikassa (vielä) koskaan vierailleet. Mutta näin hieno löytö on pakko jakaa kaikille teille kirppisfaneille!

Bleší Trhy Praha -niminen kirpputorialue on auki jokaisena viikonloppuna eli lauantaisin ja sunnuntaisin klo 7:00 - 13:30. Myynnissä on sekä käytettyä, että uutta tavaraa. Kuten huomaatte kellonajoista, sanoisin että "aikainen lintu madon nappaa".
Ja huomatkaa vielä: alue on suuri! Ota siis aikaa tänne tulemiseen ja täällä kulkemiseen, sekä lisäksi: miten ostoksenne kotimaahan kuljetatte : )  Näissä paikoissa nimittäin voi tulla ostetuksi toisinaan jotakin isompaa, mutta ihanuuden Suomeen tuominen vaatiikin sitten erinäisiä toimia lentokentällä, jos se on laitettava ruumaan.
Ota myös käteistä rahaa (korunoita) mukaasi, myös kolikoita. Lisäksi itse en tiedä, onko maassa tapana tinkiä, mutta ainahan voi kokeilla. Ja muista myös, että myyjinä saattaa olla henkilöitä, jotka eivät englantia osaa. Yhteistuumin asiat kyllä varmasti sujuvat tältä osin.
Kirpputorialueen omat kotisivut tässä, valitettavasti vain tshekin kielellä. Kannattaa muuten tsekata kuitenkin etukäteen aukiolo, näytti olevan heti sivun oikeassa ylälaidassa, jos kuitenkin on juuri silloin kiinni jostain syystä kun itse olet menossa. Näin ei tule turhaa reissua tehtyä.
Bleší Trhy Praha
U Elektry, Praha 9 - (karttalinkki alueelle tässä)
Ja miten sinne pääsee:
Raitiovaunu: linjat 8 ja 25 - jää pois pysäkillä U Elektry, siitä on kävelymatka alueelle U Elektry-katua pitkin. Paluupysäkin löydät samalta kadulta jolla jäit pois.

Metro: keltainen metrolinja B - jää pois pysäkillä Hloubětín, sieltä on jonkin verran kävelymatkaa, mutta parempijalkaisille ja hyvällä säällä tämäkin on mainio vaihtoehto.
Ja sitten malttia mukaan ja löytöjä tekemään!
Kaikki Bleší Trhy Praha -kuvat poimittu netistä: täältä, täältä, täältä
SHARE:

27. syyskuuta 2016

Hamleys - Lelutaivas lapsille ja lapsenmielisille



Olen aikaisemmin vinkannut teille lelukaupasta nimeltä Sparky´s, mutta nyt taitanee tuo paikka jäädä toiseksi tälle kaupungin uudelle löydölle: Hamleys.

Lelujen taivaaksikin voisi tätä myymälää kutsua, sillä ihan pelkkä ihasteluvierailu saa jo sisäisen lapsenäänen kuuluville näin aikuisellakin. Täällä voit viettää aikaasi vain katselemalla, mutta myös pelaamalla/osallistumalla, sillä myymälässä on pieniä kokeilun arvoisia miniosastoja. Näin äkkiseltään ympäriltämme löytyi ainakin autorata ja pieni huvipuisto. Itselleni huokauksia aiheuttivat kaikki ihanat pehmoeläimet, joita löytyykin kiitettävästi ja joka lähtöön pienestä suureen.


Koirarotuja löytyy erilaisia, miltei metrin mittaisia magnusteja, metsäneläimistä mm. pöllöjä, kettuja ja,  karhuja ja, ja, ja .... vaikka mitä.
 

Hamleys on brittiläinen ketju, jonka myymälöitä löytää ympäri maailman. Ketjun kotisivut löydät tästä linkistä. Maailmanmatkaajat löytävät sieltä myös myymälät, kuten Prahassa sijaitsevan.

Ja kun kerran brittiläisestä ketjusta on kyse niin tottakai Prahastakin löytyy ihan oma pieni osastonsa karhuherra Paddingtonille, sekä englantilaisia punaisia (pakettiauton kokoisia) kaksikerrosbussejakin näkyi muutama, samoin mustia taksiautoja; kaikki pakattuna leluihin.


Menkää ja tutustukaa, ihmetelkää ja nauttikaa!


Osoite:

Hamleys

Na Příkopě 14, Praha 1 (karttalinkki)



SHARE:

14. syyskuuta 2015

Pražská čokoláda - Suklaatuotantoa jo vuodesta 1888






Pražská čokoláda on tšekkiläinen tuotemerkki. Kyseisen karkkitehtaan perusti Jan Schmidt Teplicíchin kaupunkiin vuonna 1888 ja aloitteli suklaalla, mutta vuosien saatossa mukaan on tullut myös muita karamellituotteita. Ja yhä tänä päivänä meillä on mahdollisuus nauttia näistä tehtaan tuottamista suklaista, hedelmäkarkeista ja toffeista, ynnä monista muista herkuista, sillä tuotanto pyörii edelleen.




1920-luvun alussa yritys myytiin Rudolf Holzbauerille, joka jatkoi tuotantoa edeltäjänsä resepteillä. Tällöin tehdas alkoi tuottaa mm. karamellimerkkiä "Nachfolger". Saksalaisten saapuminen vuonna 1938, sen jälkeen toinen maailmansota ja lopulta maailmanlaajuinen talouskriisi keskeyttivät karamellien valmistuksen ja muutamia perinteisiä makuja katosi tämän keskeytyksen myötä.

Mutta sittemmin tilanteen rauhoituttua tehdas jatkoi toimintaansa ja edelläkin mainittu Nachfolger-suklaa otettiin uudelleen tuotantoon tuon perinteisen "Praha-suklaan" rinnalle.

Tuotteet on valmistettu yrityksen mukaan parhaista & puhtaista raaka-aineista ja maailmallakin pidettyjen, belgialaisten suklaaohjeiden mukaan.




Pražská čokoládan mukaan heille on tärkeintä, että asiakas saa hyvän suklaakokemuksen ja tulee palaamaan takaisin. Näitä herkullisia tuotteita myydään erillisissä pienissä putiikeissa ympäri Prahaa, mutta niitä löytää muualtakin, kuten lentokentän myymälöistä.

Me kävimme testaamassa tätä historiallista suklaata eräässä heidän pikkumyymälöistään, joka sijaitsee Linnakukkulalta alas laskettaessa Thunovská-kadulla (karttalinkki). Maistiaisia oli saatavilla myymälän sisällä ja nykyajan muutosten tuulissa erilaisia kokeiluja tehdään makujen suhteen perinteisten rinnalle. Tarjolla oli maistaa mm. wasabilla terästettyä suklaata.

Meille mukaan lähti kuvassakin näkyvä peltipurkillinen kanelilla maustettua suklaata, joiden sisällä oli manteli. Hyviä olivat.


Muita pikkumyymälöitä Prahasta löydät näistä osoitteista:


Nerudova 226/46, Praha 1 (karttalinkki)

Železná 483/2, Praha 1 (karttalinkki

K Letišti 6/1019, Praha 6 (karttalinkki)



Yrityksen omat kotisivut, maan omalla kielellä, löydät tästä.




SHARE:

9. heinäkuuta 2015

Ostoskeskuksia Prahassa - Shopping Center´s in Prague - Obchodní dům v Praze






Yksi luetuimmista tämän blogin teksteistä on ollut "Ostoskeskuksia Prahassa"-juttuni, joka oli tullut jo tiensä päähän. Tämä on uusittu versio, vanhemman olen poistanut. 

Olen laittanut tähän ylös muutaman ostoskeskuksen, yhden markkinatorin, sekä merkkituotteiden outlet-myymälän. Prahasta löydät monta muutakin paikkaa kuin nämät, mutta tässä ensialkuun vinkkejä teille, jotka menette Prahaan vaikkapa ensimmäistä kertaa. Nämä kaikki sijaitsevat keskustassa tai sen läheisyydessä. Ainoa, joka on hieman pidemmällä, on tuo outlet-myymälä. Mutta sinnekin on kuljetus, joten ei huolta.

Ja ostoskeskusten omilta kotisivuilta, jotka olen teksteihin linkannut, niistä löytyy useimmista ostoskeskuksen pohjakartat ja muut jutut.



Ostoskeskus Palladium

Palladium

Tasavallan aukiolla (Námesti Republiky) sijaitseva kaunis vaaleanpunainen rakennus ei jää muiden aukion kauniiden talojen varjoon. 200 eri myymälää ja ravintolaa käsittävä ostoskeskus taitaa olla monen Prahan-kävijän suosikki. Ja liikenneyhteydet tänne ovat hyvät, kävelijätkin sen helposti löytävät.

Osoite: Námesti Republiky 1, Praha 1 (karttalinkki)

Raitiovaunut: 5, 6, 8 ja 26 menevät Na Poříčí -kadulla - jää pois pysäkillä
Námesti Republiky, aivan tavaratalon edustalla Tasavallan aukiolla.

Metro: keltainen linja B - jää pois pysäkillä Námesti Republiky ja etsi ulostuloväylä, jossa lukee Palladium; pääset suoraan sisälle kauppakeskukseen.






Obchodní dům Kotva

Palladium-ostoskeskusta vastapäätä sijaitseva kommunistivallan aikaan rakennettu Kotva-tavaratalo on pitänyt pintansa uusien ostoskeskusten vallatessa kaupunkia. Pari vuotta sitten saneerattu rakennus on jättänyt taakseen nuhjuisen olotilansa ja on tänään varteenotettava paikka shoppalijan vierailulle. Tai näin ainakin he kovasti mainostavat. Hieman tyhjää kerrostilaa on kyllä löydettävissä, mutta alakerran kahvilat näyttävät usein olevan täynnä prahalaisia, istuskelemassa ja tapailemassa tuttaviaan.

Tänne kannattaa tulla vierailulle vasta kun on tutustunut muihin ostoskeskuksiin. Ehkä aika on kuitenkin mennyt Kotvan ohi ....

Kotisivut löydät tästä, vain maan omalla kielellä.

Osoite: Revoluční 655/1, Praha 1 (karttalinkki)

Raitiovaunut: 5, 6, 8 ja 26 menevät Na Poříčí -kadulla - jää pois pysäkillä
Námesti Republiky, aivan tavaratalon edustalla Tasavallan aukiolla.

Metro: keltainen linja B - jää pois pysäkillä Námesti Republiky.



Ostoskeskus Nový Smíchov

Obchodní centrum Nový Smíchov


Tänne on helppo tulla joko ratikalla tai suoraan metrolla. Huomioi kuitenkin, että ostoskeskusta vastapäätä sijaitsee toinen pienempi kauppakeskus, Anděl.

Täältä löydät kaiken päästä varpaisiin, ja vatsan saat täyteen erilaisista ravintoloista ja kahviloista.

Kotisivut löydät tästä.

Osoite:  Plzeňská 8, Praha 5 (karttalinkki)

Raitiovaunut:
- Štefánikova-kadulla menevät linjat 6, 12, 14 ja 20 - jää pois pysäkillä Anděl
- Plzeňská-kadulla menevät linjat 4, 7, 9 ja 10 - pysäkki Anděl on aivan Nový Smíchov-ostoskeskuksen edessä

Metro: keltainen metrolinja B - jää pois pysäkillä Anděl



Ostoskeskus Obchodní centrum Quadrio


Obchodní centrum Quadrio

Kuten yllä olevasta kuvastakin näkyy, tämä ostoskeskus on aivan Tescó-kauppakeskuksen yhteydessä. Tämä isompi harmaa möhkäle on itse Quadrio. Rakennus on melko uusi ja täälläkin saa shoppailukiinnostunut viettämään aikaansa tunnin jos toisenkin. Myös ravintolat ja kahvilat löytyvät samasta talosta.


Osoite: Spálená 2121/22, Praha 1 (karttalinkki)

Raitiovaunut: Spálená-kadulla menevät ratikat 9, 18, 22 - jää pois pysäkillä Národní třída, se on aivan ostoskeskuksen edessä.

Metrot: vihreä linja A tai keltainen linja B - jää pois pysäkillä Můstek, siitä pieni kävelymatka kävelykatu Národni-katua pitkin joen suuntaan.



Ostoskeskus Atrium Flora

Obchodní centrum Atrium Flora

Tänne on erittäin näppärä tulla suoraan metrolla, kunhan valitsee ulosmenoväyläksi metrotunnelista ostoskeskuksen nimisen reitin, Atrium Flora. Ja kas, olet ostoskeskuksen sisällä!


Osoite: Vinohradská 2828/151, Praha 3 (karttalinkki)

Raitiovaunut: Vinohradská -kadulla menevät linjat 5, 10, 11 ja 16 - jää pois pysäkillä Flora

Metro: vihreä A-linja - jää pois pysäkillä Flora.



Atrium Flora, sisäkuva


Fashion Arena Outlet Center Praha

Aikaisemman juttuni tästä paikasta voit lukaista tästä linkistä. Suuri ostosalue pitää sisällään merkkivaatteiden ja -kenkien aletuotteita. Ensin metrolla päätepysäkille ja sieltä on ilmainen non-stop bussikuljetus outlet-Arenalle. Tämä, jos mikä, on edullisten löytöjen paikka! Ja auki joka päivä.


Osoite: Zamenhofova 440, Praha (karttalinkki)

Metro: vihreä metrolinja A ja ajele sillä aivan päätepysäkille Depo Hostivař asti. Sen jälkeen nouse maan pinnalle ja etsi bussipysäkki aivan metron ulostuloväylän jälkeen. Tästä lähtevät ilmaiset NonStop -bussit outlet Areenalle. Busseja menee 30 min välein ja niissä lukee hyvin Fashion Arena, josta ne tunnistaa. Ajo-aika kestää noin 8 minuuttia.







Holešovická tržnice

Tämä Prahan "Mustanmäen tori" pitää sisällään markkina-alueen, jossa lähinnä aasialaiset myyvät kaikkea maan ja taivaan väliltä, pääasiassa piraattituotteita. Muutakin tottakai löytyy farkuista gollege-asuihin, laukkuja, vöitä ja kenkiä. Tingata saa ja pitääkin. Lukaise vanha juttuni alueesta tästä linkistä.

Kotisivuja alueelle ei ole, mutta tässä jotakin asiaan liittyvää.

Osoite: Bubenské nábř. 306/13, Praha 7 (karttalinkki)

Raitiovaunut: 1, 24 ja 25 menevät Bubenské nábřazi -kadulla - jää pois pysäkillä Pražská tržnice, se on aivan markkinapaikan edustalla.



SHARE:

7. huhtikuuta 2015

Prague Outlet Fashion Arena



Kuva

En ainakaan heti löytänyt vanhoista teksteistä, että olisin tästä ko. paikasta teille infonnut, joten tässä tulee kaikille shoppailun ystäville ja muillekin vinkkiä. (Kaikki jutun kuvat ovat netistä poimittuja).

Prahan ulkopuolella, Štěrboholyn kaupunginosassa sijaitseva 100 myymälää käsittävä outlet-kompleksi on nimeltään Fashion Arena Prague Outlet. Tänne ollaan pari vuotta sitten piipahdettu katsomaan, mitä oikein kyseinen alue pitää sisällään. Ja liikkeitä siellä kyllä olikin aina alusasuista ja urheilusta tunnettuihin vaatemerkkeihin. Muotia, sport-tuotteita, nahkaa, koruja, leluja, ... vaikka mitä. Tuotteita myydään siis noin 30 - 70 %:n alennuksella normihinnoista.




Kuva

Outlet-kasarmi on avoinna joka päivä klo 10-20 ja sieltä löytyy myös ravintoloita, jos alkaa välillä nälkä huikomaan vatsanpohjaa.

Yllä olevassa kuvassa näkyykin paikka hyvin, ympyrän muotoisena kehänä itse liikkeet, ja keskellä on parkkipaikkoja autoille.




Kuva

Alueelle on erittäin helppo mennä, ohje seuraavassa:


Ota vihreä metrolinja A ja ajele sillä aivan päätepysäkille Depo Hostivař asti. Sen jälkeen nouse maan pinnalle ja etsi bussipysäkki aivan metron ulostuloväylän jälkeen. Tästä lähtevät ilmaiset NonStop -bussit outlet Areenalle. Busseja menee 30 min välein ja niissä lukee hyvin Fashion Arena, josta ne tunnistaa. Ajo-aika kestää noin 8 minuuttia. Aikataulun löydät tästä.


Bussit jättävät outlet-myymäläalueen edustalle ja lähtölaituri takaisin löytyy kyllä hyvin, oli muistaakseni jättöpaikkaa vastapäätä.



Kuva

Ja hei, ne kotisivut kaikkine infoineen, esim. alueen myymälöistä, löytyy tästä linkistä: http://www.fashion-arena.cz/en



Homepages here: http://www.fashion-arena.cz/en



SHARE:

6. syyskuuta 2012

Vinohradska tržnice eli Vinohradský Pavilon



Vinohradyn kauppahalli


Vinohradska tržnice eli Vinohradyn kauppahalli  rakennettiin vuonna 1902. Sen on suunnitellut tuon aikakauden yksi tärkeimmistä arkkitehdeista, Antonin Turek. 

Kauppahalli on saanut kuitenkin uuden nimen vuonna 2000, kun se uusittiin asiakkaiden käyttöön, Vinohradský Pavilon.


Sisäkuva kauppahallista


Kauppahalli on päällisin puolin kuten aikojensakin alussa saanut pitää kauniin ulkokuorensa, mutta sen sisäosat on sisustettu nykyaikaisesti. Sinänsä mitään perinteistä kauppahallitoimintaa ei kyseisessä rakennuksessa ole (kuten tuoreita vihanneksia, hedelmiä, jne), vaan siellä on pieniä liikkeitä; enimmät tyhjillään (toukokuussa 2012). 

Mukava kahvila tosin sieltä löytyy aivan keskeltä hallirakennusta ja sen alakerrassa sijaitsee ruokamarket Albert. 


Kauniit entisöidyt ovet

Kauppahalli on kuitenkin ulkopuolelta kaunis ja arkkitehtuurista pitäville suosittelen käymään sitä katsomassa. Se on oman aikakautensa kaunis maamerkki, joka on hienosti säilytetty nykyihmisten katseltavaksi. Toivottavasti myös kauppiaat ja asiakkaat sen löytäisivät. 




Vinohradský Pavilon

Vinohradská 50, Praha 2 (karttalinkki tässä)  

Raitiovaunu numero 11 menee kadulla Vinohradská, jää pois pysäkillä nimeltä Vinohradska tržnice; se on aivan kauppahallin edustalla.


SHARE:

27. elokuuta 2012

Tomáš Baťa & Kenkäliikeketju Bata



Kuva täältä



Moni teistä Prahassa käyneistä on huomannut kadulla kulkiessaan erän kenkäliikeketjun, Bata:n. Näitä liikkeitä löytyy myös muualta maasta. Sen sijaan yllätys oli itselleni löytää tieto, että tuo kenkäliikeketju onkin jo melkoisen vanha ja yhä siis kauppaketju on pystyssä.


Tomas Bata - kuva täältä

Kenkäliikeketjun perustaja Tomáš Baťa (3.4.1876 - 12.7.1932) syntyi Moravian maakunnassa  Zlín:in kaupungissa. Ensimmäinen kauppa perustettiin 1894 ja silloisessa liikkeessä hoidettiin myös muita kenkiin liittyviä palveluja, kuten suutarin palvelut. 

Bat'a halusi kehittyä yhä paremmaksi ja hän itse kävi mm. Yhdysvalloissa katsomassa kenkäteollisuutta ja toi sieltä mukanaan idean kenkien kokoonpanolinjalle ja vähittäiskauppaketjulle. Mukana Bat'an yrityksessä olivat myös hänen veljensä Antonin ja siskonsa Anna. 


Kun Antonin kuoli tuberkuloosiin 1900-luvun alussa, yritykseen otettiin mukaan vielä kaksi nuorinta veljeä, Jan ja Bohus. Toimintojen nykyaikaistaminen toi tullessaan uuden modernin jalkineteollisuuden ja yritys alkoi kasvaa voimakkaasti. Kenkätehtaita alkoi nousta paitsi ympäri Tšekinmaata, myös muualle Eurooppaan. Vuonna 1931 Intiaan nousi ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen Bat'an kenkätehdas. Tämä avasi tien muualle maailmaan ja tehtaita on tänään ympäri maailman aina Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa myöten.

Tomáš Bata kuoli lento-onnettomuudessa (konemalli Junkers J13 D1608) vuonna 1932 lähellä Zlín:in lentokenttää yrittäessään lentää Sveitsiin työmatkalle huonossa sääolosuhteissa; tuolloin oli paksua sumua ilmassa.  


Kuva täältä


Kun tieto hänen kuolemastaan tuli, hänen velipuolensa Jan Antonin Bat'a otti omistukseensa Bata -yrityksen ja lopulta pakeni natsien miehitystä vuonna 1939 Yhdysvaltoihin. Myöhemmin hän asettui asumaan Brasiliaan.  

Tomasin poika Thomas J. Bata ennakoi toisen maailmansodan ja muiden yli 100 tšekkoslovakialaisperheen kanssa muutti Kanadaan kehittämään Bata Shoe Company of Canadan -toimipistettä. 


Kanadaan muuttanut Thomas J. Bata - kuva täältä
Thomas omistautui yrityksen uudelleenrakentamiseen vaimonsa Sonjan kanssa. Hän onnistui saamaan eettisiä ja innovatiivisia laajentumisia uusille markkinoille Aasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Hänen johdollaan Bata Shoe -yritys on kokenut ennennäkemättömän kasvun. 


Tänään Bata Shoes on yksi maailman suurimmista kenkäteollisuuden valmistajista ja markkinoijista jalkineiden osalta: se myy yli 300 miljoonaa kenkäparia vuodessa ja yritys työllistää yli 80000 ihmistä.






Tästä pääset tarkastelemaan kenkäliikeketjun omia kotisivuja. Sivuilta löytyy myös online-myymälä eli nettikauppa. Valitettavasti Suomi ei kuulu niihin maihin, jonne toimittavat nettitilaukset.


Ohessa pieni videopätkä Kanadan Torontossa sijaitsevasta Bata Shoes -museosta:

 
SHARE:

7. maaliskuuta 2012

Havelská tržnice & Pražská tržnice - toreja ja tunnelmaa




Prahassa liikkuessaan huomaa paljon erilaisia ja kokoisia pieniä aukioita, joissa varsinkin juhlapyhien aikaan on markkinoita. Matkailijalle tutuimmiksi aukioiksi tulevat Vanhankaupungin- ja Václavin aukiot. 

Havelin tori ja Holesovicen markkina-alue ovat paikkoja, joissa myös kannattaa vierailla, edes kerran, ja nämä ovat auki ympäri vuoden.



Havelskán tunnelmaa - kuva täältä


Havelská tržnice eli Havelin tori on pysyvä markkinapaikka aivan Václavin aukion läheisyydessä.

Se on suosittu niin paikallisten asukkaiden kuin turistienkin markkinapaikkana, jossa myydään vihanneksia ja kukkia, taidetta, käsitöitä, puisia leluja ja nahkatuotteita. Myös keramiikkaa ja matkamuistoja on saatavilla.

Havelská tržnice

Havelská-katu, Praha 1 (karttalinkki kadulle tässä

Metroasema: Můstek‎, vihreä linja A, ja keltainen linja B.

Avoinna päivittäin huhtikuu-syyskuu klo 07:00-19:00, ja lokakuu-maaliskuu klo 07:00-18:30
.


Holesovicen markkina-aluetta - kuva täältä


Holesovická tržnice tai Pražská tržnice

Tämä markkina-alue on laaja, mutta täältä löydät myös perinteisen kauppahallin. Olen aikaisemminkin kertonut lyhyesti tästä paikasta, linkki aiempaan juttuun tässä. Vaikka tarjolla on myös aasiasta tuotua "feikki-merkki-tavaraa", on myynnissä myös perinteisempiä torituotteita kuten mm. hedelmiä, vihanneksia ja tsekkiläisiä käsitöitä. Tänne tultaessa kannattaa varata aikaa, ja täältä löytyy myös nälän yllättäessä ruokapaikkoja ja olutpubeja.

Markkinapaikan omat kotisivut löydät tästä linkistä: http://www.holesovickatrznice.cz/en/home.html


Holesovická tržnice / Pražská tržnice

Bubenské nábřeží 13, Praha 7, Holesovicén kaupunginosa (karttalinkki tässä)

Avoinna maanantaista lauantaihin klo 7 - 20, sunnuntaisin suljettu.

Parhaiten tänne pääsee raitiovaunuilla, sillä pysäkki on miltei pääportin edessä: Bubenské nábřež-kadulla kiitävät raitiovaunut nro 1, 3, 5 ja 25. Jää pois pysäkillä Pražská tržnice.

Metro:  punainen linja C, ja pysäkki Vltavská, tästä on noin 10 minuutin kävelymatka markkinapaikalle. 






... Ja vielä maininta SAPA-torista tai Little Hanoista, aikaisempi juttuni tästä ns. vietnamilaisten ylläpitämästä torista löytyy tästä.






SHARE:

6. tammikuuta 2012

Shakespeare and Sons - Englanninkielistä kirjallisuutta kaupan



Tässä viime aikoina kun olen kirjoittanut jotain pientä kirjallisuudesta, menköön tämäkin postaus siihen samaan. Taitaa tästä tammikuusta tulla nyt "Kirjallisuuden tammikuu". 

On nimittäin pakko esitellä teille eräs kirjakauppa ja kahvila, sekä nettikirjakauppa; kaikki saman nimen alla.


Kuva täältä


Shakespeare and Sons on elegantti kirjakauppa ja kahvila herttaisen vanhanaikaisessa kaupunginosassa, nimittäin Vršovicessä, aivan Vinohradyn kupeessa ja lähellä keskustaa. Kyse on kuitenkin kirjakauppaketjusta, joita löytyy mm. muualtakin Euroopasta. 

Toinen samanlainen kirjakauppa-kahvila sijaitsee Prahassa aivan Kaarle-sillan kupeessa, mutta suosittelen ottamaan raitiovaunun ja suuntaamaan mieluummin vehreän kauniiseen Vršovicen kaupunginosan liikkeeseen. Sieltä on nimittäin varmasti turistihälinä poissa ja tutustuminen tuotteisiin helpompaa.


Kuva täältä


Tämä kirjakauppa myy englanninkielistä tsekkiläistä kirjallisuutta ja muutakin. Lisäksi  myynnissä on myös käytettyjä kirjoja, joten löytöjä saattaa päästä tekemään.

Kirjakaupassa järjestetään mm. runo ja proosailtoja, joten tässä myös vinkki teille, jotka asutte Prahassa pidempään ja osaatte maan kieltä. Pienestä kahvila-baarista saa normaali kahvilatuotteiden lisäksi tietysti olutta ja viiniä, sekä paikasta löytyy myös peli-ihmisille backgammon- ja sakkipöytiä.

Kirjakauppa Shakespeare and Sons pitää myös nettikirjakauppaa ja sivut ovat englanninkieliset. Tarjonta näytti näin päällisin puolin oikein hyvältä ja paljolta ! 

Löysin heti Bestseller-listalta Václav Havelin teoksen "Leaving", hintaan 269 korunaa eli n. 10 euroa.

Katso, mitä tarjontaa on ja ihastu.

Linkki sivuille on tässä: http://www.shakes.cz/


Shakespeare and Sons

Krymská 12, Praha 10 (karttalinkki tässä)

Parhaiten tänne pääset raitiovaunuilla 4 ja 22, jotka kulkevat pitkin Francouzská-katua. Jää pois pysäkillä Krymská.



Shakespeare and Sons

U Lužického semináře 10, Praha 1 / aivan Kaarle-sillan kupeessa Malá Stranan puolella (karttalinkki tässä)

SHARE:

4. heinäkuuta 2011

Trdelník - Kanelikierrepulla



Valmiita ja raakoja trdelnikejä Prahassa, 17.5.2010


Trdelník on maultaan hieman niin kuin kanelipulla, mutta se on kääritty kierteen muotoon ja niitä voi ostaa Prahasta varsinkin markkina-aikoina pienistä kojuista. Kojujen luo löytää kyllä tuoksun perusteella. 

Wikipedia kertoo tredlnikin olevan kahvileivän tapaista taikinaa, joka kieputetaan kepin ympäri, paistetaan ja kieräytetään heti uunista tullessa sokeri-kanelissa ja pähkinämurusekoituksessa. 

Trdelnik-myyntikoju Malostránske námestilla, 22.9.2009


Tredlnikin tarina on saanut alkunsa Slovakian kylästä Skalicasta. Siellä kokkina 1800-luvulla toiminut Earl József Gvadányi keksi tuotteen ja sieltä se levisi muualle Eurooppaan.

Trdelník nimi juontaa juurensa sanasta trdlo, joka tarkoittaa onttoa.
Nämä herkut eivät maksa paljon, kokeile ihmeessä kun Prahassa liikut. Malostránske námestilla, jossa sijaitsee ratikkapysäkki, on ainakin yksi myyntikoju (kuva yllä), joka taitaa seistä siinä ympäri vuoden. Sieltä saa ainakin trdelnikejä maistaakseen.


Info: Wikipedia
SHARE:

27. kesäkuuta 2011

Pasaasi - Pasáž



Prahassa törmää katettuihin kauppakäytäviin, jotka alkavat usein kaduilta ja tuntuvat ehkä aluksi jonkinlaisina porttikonkeina, joiden päässä aukeaa kauppakuja eli pasaasi (pasáž).

1900-luvun alussa rakennetuissa taloissa, varsinkin Václavské námestilla (Wencelauksen aukiolla) ja sen lähistöllä, usea niistä on herätetty uudestaan eloon. Rakennuksiin on sijoitettuna käytäviä, joiden varsilla on mm. kauppoja, baareja, ravintoloita ja yökerhoja.

Ohessa vinkkiä muutamista näistä. Jutun lopussa on linkki, josta löydät niitä enemmänkin !


Palác Lucernan hevospatsas - kuva täältä

Tunnetuin pasaaseista taitaa olla Palác Lucerna (Lucernan palatsi), jonka rakentamista luotsasi entisen presidentti Václav Havelin isoisä vuosina 1907 - 1920. Palatsin aulassa on suuri hevospatsas väärinpäin sijoitettuna eli pää alaspäin. Se kuvaa Václavské námestilla seisovaa patsasta hieman ilkikuriseen sävyyn. Tekijänä on David Černý (info tässä).

Astuessasi tähän pasaasiin sisään, hujahdat nopeasti 1900-luvun alkuvuosiin. Se on miljööltään kaunis. Hyvä, että sen entisöintiä on tehty vanhaa kunnioittaen.

Palác Lucerna
Štěpánská 61, Praha 1 (karttalinkki tässä)

Lucernan omat kotisivut eri liikkeiden esittelyineen löytyy tästä: http://www.lucerna.cz/home.php



Palác Alfan on miljööltään Lucernaa modernimpi - kuva täältä

Palác Alfan (Alfan tai Alphan palatsi) pasaasi on edellistä Lucernaa pienempi kokonaisuus. Tämän kautta pääsee kulkemaan myös Fransiskaanipuutarhaan (puutarhasta info tässä).

Tämä funktionalistinen rakennus toteutettiin vuosina 1928 - 29, ja se on rakennettu teräsbetonirunkoisena. Arkkitehteina on toiminut Louis ja Jan Kysela Jarolima. Rakennukseen tehtiin kolme maanalaista kerrosta ja kahdeksan maanpäällistä. Sen länsiosaan suunniteltiin teatterisali ja ensimmäiseen kerrokseen kaunis lasitettu kupoli. 

Palác Alfanissa oli tuolloin Prahan suurin elokuvateatteri Alpha, jossa oli 1250 istumapaikkaa. Tammikuussa 1989 elokuvateatteri sai Dolby-surraund -äänentoiston, joka lisäsi merkittävästi esitettävien elokuvien äänilaatua.

Suuret lasi-ikkunat mahdollistavat näkymän vilkkaalle Wenseclauksen aukiolle, että rauhalliseen Fransiskaanipuutarhaan.

Palác Alfan
Václavské námesti 28, Praha 1 (karttalinkki tässä).



Pasáž Rokokon sisäänkäynti on Wencelauksen aukiolla. Tämä pasaasi kuuluu samaan yhteyteen Lucernan kanssa, jotenka rakennus on sama, sisäänkäynnit vain eri nimillä, eri kaduilta.

Kaunis sisältä, kuten Lucernakin.

Pasáž  Rokoko
Václavské náměstí 38, Praha 1 (karttalinkki tässä).



Pasáž U Nováků löytyy Wencelauksen aukion kulman takaa. Talo on rakennettu vuosien 1927-29 aikana, ja tyyliltään on art nouveau. Arkkitehtina on toiminut Osvald Polivka sekä mosaiikkijulkisivun suunnitelijana Jan Preisier.  Kulkuyhteys on myös pasaaseihin Lucerna ja Rokoko. Arkkitehdit ottivat mallia rakennukseen Itävallasta, jossa tämänlaisia pasaaseja jo oli rakennettu.

Talon paikka itsessään  on vanha, jo keskiajalta. Vodičkova-kadun puolella asusteli mm. teurastaja John Vodicka, joka eleli paikalla sijainneessa rakennuksessa 1400-luvun puolivälistä sen loppuun.

Kauppakujilta löytyvät mm. apteekki, kahviloita, teattereita, liikkeitä ja toimistoja.

Pasáž U Nováků
Vodičkova 28, Praha 1 (karttalinkki tässä)

Pasaasin omat kotisivut tässä: http://www.dumunovaku.cz/fotogalerie.asp




Lindtův dům tai Lindtova pasáž oli ensimmäinen funktionaalinen rakennus Prahassa ja tunnetaan myös nimellä Astra Palace. Sen on suunnitellut arkkitehti Louis Kysela ja rakennettu vuonna 1925 - 29. Se suunniteltiin yksinkertaiseksi, teräsbetonirakenteiseksi, joiden ikkunat roikkuvat teräksen myötä arkkitehdin mukaan "nauhamaisesti".

Lindtův dům
Václavské náměstí 2, Praha 1 (karttalinkki tässä).


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Seznam pražských pasáží = Luettelo Prahan pasaaseista

Jos kiinnostuit etsimään lisää pasaaseja, laitan sinulle linkin, josta niitä löydät, klikkaa tästä: Prahan pasaasit.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig