Tsekin omat kivikasvot, Čertovy Hlavy ~The Devil Heads

Picture: cz.cityspy network via Wikipedia

Prahasta vajaa 50 km pohjoisen suuntaan, pienen Želízyn kylän yläpuolella sijaitsee Kokořínskon luonnonsuojelualue. Täältä voit löytää kuvissa näkyvät hurjat kivikasvot. Niitä on kutsuttu paholaisen kasvoiksi tai -päiksi (Čertovy Hlavy - The Devil Heads), eikä syyttä; aika erikoisethan ne ovat. Niiden kokopituus on 30 jalkaa ja luonnon säiden armoilla oleminen on saanut niitä hiukan rapautumaan, antaen kasvoille lisää rosoisuutta. Mutta mitkä nämä ovat ja miten tänne pääsee; siitä lyhyesti seuraavassa.

Vanha kuva kivipäistä, picture: Pinterest

Kivikasvot ovat vanhat, sillä ne veisti 1800-luvun puolivälissä tsekkiläinen kuvanveistäjä Václav Levý (1820-1870).  Levý oli suutarin poika ja perhe asui Kožlanyssa. Hän opiskeli kokiksi, mutta varhain tapasi taiteesta pitävän ja taidetta suojelevan miehen, Antonín Veithin. Jossain vaiheessa ihmiset alkoivat huomata, että Levýllä oli lahjakkuutta kuvanveistoon ja hänet lähetettiin Prahaan, František Xaver Linnin oppilaaksi. Jonkin ajan päästä Levý totesi itse, ettei hänestä tulisi koskaan hyvää, vain keskinkertainen kuvanveistäjä - ja hän palasi takaisin silloiseen asuinkaupunkiinsa Liběchoviin.

Aikaa kului ja Levý jatkoi silti kuvanveistohommiaan, teki töitä ja opiskeli mm. Wienissä. Nämä upeat ja erikoiset kivikasvot hän veisti vuonna 1845 metsäiselle kukkulalle. Vaikutteita kasvoihin hänen epäillään saaneen Klácelin runosta "Tarina ketusta", jossa kerrotaan Ferina Lišák -nimisestä veistoksesta.

Václav Levý sairasti pitkään ilmeisesti maksastaan ja kuoli lopulta 1870. Hänet on haudattu Prahaan, Vyšehradin hautausmaalle.

Picture: Pinterest

 Miten tänne pääsee:

Kyse on luonnonsuojelu- ja retkeilyalueesta, joten patikointi kohteeseen on ilmaista. Bussi taitaa olla paras vaihtoehto mennä paikanpäälle, josta sitten patikoimaan ja etsimään aluetta. Luulisi, että kohteeseen saattaa löytyä viittoja, joissa ohjataan oikeille poluille ja kasvojen luokse; en tiedä.

Bussiaikatauluja Prahasta Želízyyn voit tutkailla tästä. Laita "täppä" kohtaan "Direct connections only", niin saat suoraan menevät bussit. Ajoaika näytti olevan alle tunnin (48 min.). Kirjoita lapulle "Čertovy Hlavy - The Devil Heads", näytä lappua bussikuskille ja kysy, millä pysäkillä kannattaa jäädä pois. Varaa myös kartta mukaan, joko netistä tulostettu tai älypuhelimesi maastokarttaohjelma, tms. Myös ahkerat googlaajat voivat etukäteen katsoa parempia reittivinkkejä kohteeseen; tämä oli nyt vain esimerkki, joka ensin tuli mieleeni.

Me emme ole vielä täällä käyneet, mutta ehdottomasti taas yksi kohde korvan taakse muistiin, jossa pitäisi päästä vierailemaan; korjaan sitten kuvat ja ohjeet, miten mennä, kun on omakohtainen kokemus visiitistä.

Kivikasvojen karttapaikan löydät tästä. 

PS: Matkan varrelle osuu muuten mukavasti aivan ihana Mělníkin kylä, jossa kannattaa pysähtyä tutkailemaan, vaikka lounaalle, kaunista vanhaa keskusta-aluetta.  Lue juttuni meidän vierailusta siellä tästä.

Infot: Wikipedia,

Kaikki tämän jutun kuvat on lainattu netistä; tekijän ja/tai kuvanottajan tiedot kuvien alla.

Signal Festival 11. - 14. lokakuuta * Näe kaupunki uudessa valossa

Kuva: Prague tv

 Moni kaupunki järjestää erilaisia valotapahtumia vuoden loppupuolella, jolloin maa hohkaa pimeää ja joulun valoihin on vielä hetkinen aikaa. Prahassa järjestetään Signal Festival -valotapahtuma 11.-14. lokakuuta 2018 jo kuudetta kertaa.

Valofestivaali yhdistää taidetta, kaupunkitilaa ja modernia teknologiaa. Signal-festivaalin perusajatus on tutustua kaupunkiin taiteen avulla, sillä jokin rakennus tai kulma saattaa näyttää erilailla valaistuna erilaiselta kuin normaalisti; eikä ihme kun kuvia aiemmista tapahtumista katsoo.

Prahan kadut, sen julkiset rakennukset ja kuuluisammat historialliset maamerkit valaistaan normaalista poikkeavalla tavalla. Useana vuonna järjestetty valotapahtuma on saanut kaduille ihmisiä ihastelemaan näitä, ottamaan  valokuvia ja nauttimaan värikkäästä tunnelmasta.

Kamerat valmiiksi ja kadulle - mikäli olet Prahassa Signal Festivaalin aikaan.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät tästä.

Tavík František Šimon - Vanhan Prahan herkkä kuvaaja

Kuva täältä

Aina välillä johkaudun katselemaan Googlen kuvahaulla kuvia vanhasta Prahasta. Aika usein törmää näissä kuvissa nimeen Tavík František Šimon. Itseäni alkoi kiinnostamaan taiteilija, jonka talvi- ja kesäkuvia on saanut ihailla ja lähdin etsimään tietoa, kuka tämä tyyppi oikein oli?

Kaikki tämän jutun kuvat ovat T. F. Šimonin tekemiä, Google-kuvahaulla netistä; linkit kuviin niiden alla.

 

Tavík František Šimon - Kuva täältä

Tavík František Šimon  syntyi 13. toukokuuta 1877 Tšekissä,  Železnicen kaupungissa Böömissä. Nuori mies lähti opiskelemaan taideakatemiaan Prahaan ja kuinkas ollakaan: sai stipendin. Se antoi hänelle mahdollisuuden matkustaa Italiaan, Belgiaan, Englantiin ja Ranskaan, joiden antamien oppien ja vaikutteiden myötä hän pitikin ensimmäisen oman taidenäyttelynsä vuonna 1905 Prahassa.

 

Seuraavaksi oli vuorossa Pariisi vuonna 1906. T. F. Šimonin taidetta haluttiin myös valtameren toiselle puolelle New York Cityyn. Maalausten ja taitelijan tie vei myös Hollantiin, Espanjaan, Marokkoon, Sri Lankaan, Intiaan ja Japaniin. Näistä kaikista paikoista Šimon imi vaikutteita, jotka myös näkyvät hänen töissään.

Pariisin jälkeen Šimon palasi takaisin Prahaan ja toimi mm. Taideteollisen akatemian professorina, jonka pestin hän sai vuonna 1928. Vuonna 1917 hänestä tuli tšekkiläisten graafisten taiteilijoiden Hollarin liiton perustajajäsen, jossa hän myöhemmin toimi puheenjohtajana.



Kuva täältä

Monet hänen merkittävimmistä kuvista ovat Prahasta, New Yorkista ja Pariisista, mutta niihin kuuluu myös muoto-ja maisemakuvia Tšekin ja Slovakian maaseudusta. Šimonin maalaustyyliin vaikuttivat voimakkaasti ranskalaiset impressionistit, sekä japanilaisten painatustekniikat.

 

Muutakin kuin maalausta mahtui miehen elämään, sillä 49-vuotiaana Šimon teki elämänsä matkan ja purjehti kirjaimellisesti ympäri maailman,. Matka alkoi Ranskan Cherbourgista syyskuussa 1926. Šimon matkusti laivalla USA: n kautta, ylittäen silloin vasta hiljattain rakennetun Panaman kanavan, ja purjehti Tyynenmeren kautta Kaukoitään. Sieltä hän palasi takaisin Eurooppaan Ceylonin ja Lähi-idän kautta.

Matkan aikana hän oli pitänyt päiväkirjaa, sekä kirjoittanut perheelleen ja ystävilleen kirjeitä. Palattuaan hän kirjoitti näiden perusteella kirjan "Listy Z Cesty Kolem Světa", jonka julkaisi J. Otto, Prahassa vuonna 1928.

Kuva täältä

Hänen muistiinpanonsa ja kirjeet kotiin paljastavat vanhalle Euroopalle vielä tuntemattoman maailman - mekaniikan kehittymisen Amerikassa, muuttuvan valtakunnan Kaukoidässä ja koskemattoman paratiisin Ceylonin saarella. Hänen näkemyksensä menneisyyteen antavat meille historianäkymän taiteilijan silmien kautta, joka vie takaisin siihen aikaan, jolloin suuren maailman neonvalot olivat vielä pienelle ihmiselle ihmeitä ennen lentomatkailun yleistymistä. Ja ainoa tapa jakaa tuota matkan aikana kertynyttä tietoa oli kirjoittaa kirjeitä näkemästään, sekä kokemastaan kotiin. 

New Yorkissa Šimon kirjoitti: "Aluksen orkesteri soitti samalla kun lipuimme hitaasti aamulla New York Cityn satamaan. Kaukana etäisyydessä näimme  pilvenpiirtäjiä, jotka hukkuivat hopeiseen sumuun kun tulimme lähemmäksi. Niiden profiilit nousivat kohoavan auringon hohtavaa taustaa vasten. Vilunväreet kiipeilivät selkärankaa pitkin kun astuimme laivasta valtavan kokoiseen satamaan, jonka profiilin takaa nousivat tehtaiden savut". 

Kuvat täältä ja täältä

Tavík František Šimon kuoli Prahassa, 19.12.1942, 65-vuotiaana. Vuonna 2014 hänen teoksensa käännettiin ja julkaistiin ensimmäistä kertaa englanniksi nimellä "Letters from a Voyage Around the World", jonka taustalla on toiminut taiteilijan pojanpoika Michal Šimon.

Kirjankansi-kuva täältä

 

 

Lähde: Wikipedia

 

 

David Černý: "Kafka; Metalmorphosis"

Tähän erikoiseen taidemonumenttiin törmäsimme viime Prahan matkalla ja pakkohan sitä oli tutkia, sekä ihmetellä.

Aikaisemmin näillä kulmin kulkiessamme emme ole sitä nähneet, joten jokin uusi juttu sen tuli olla. Mitään laattaa, jossa olisi ollut tieto taiteilijasta ja/tai monumentin nimestä emme löytäneet.

Kotiin päästyä googletin ja googletin, yritin etsiä kadunnimellä ja vaikka millä. Tuottihan haku vihdoin tulosta ja kas kummaa, tekijäksi ilmaantui David Černý. Monumentin nimi on "Kafka; Metalmorphosis".

28. marraskuuta 2014 päivätty juttu kertoo tästä uudesta Černýn taideteoksesta. Tuo iso pää on tehty 42:stä eri viipaleesta, jotka pyörivät niin, että kasvot, jotka ensin ovat aivan tavalliset lähtevätkin pyörimään jokainen viipale hiukan eri tahtiin, joka saa ne näyttämään .. noh, irvokkailta.

Patsas painaa 39 tonnia.

Taiteilija itse kertoo jossain aiheeseen liittyvässä löytämässäni artikkelissa, kasvojen kertovan olevan kuva taitelilijan omasta psyykkeestä, jonkinlainen henkinen omakuva. Sitä en tekstistä löytänyt, tarkoittiko hän itseään vai Kafkaa. Mutta ehkäpä omaa levotonta itseään; sopisi tyyliinsä ainakin.

Kuitenkin, patsaan luona pieni ihminen hiljentyy : ) Käykäähän katsomassa, osoite alla.

Klikkaa myös tänne

Osoite/address:

Vladislalova-katu, mutta googleta Národní třída 32/58, Praha 1 > ja siirry Tesco-tavaratalon taka-sisäänkäynnin Vladislalova-kadun puoleiselle aukiolle, siitä patsas löytyy.

  

Jiří Votruba - Prahassa käyneiden "tuttu"

Jokainen Prahassa käynyt on aivan varmasti nähnyt tämän taitelijan käsistä lähteneitä luomuksia; niitä löytyy niin t-paitoina kuin postikortteina, kahvimukeina, julisteina, ja vaikka minkälaisissa versioissa aina tulitikkuaskeihin asti.

Meilläkin kotona on kehystettynä kolme tämän taiteilijan tuottamaa julistetta muistuttamassa Prahasta. 

Votruban julisteita meiltä kotoa

Jiří Votruba (65) on kunnostautunut alunperin taidemaalarina, mutta myöhemmin hänen kättensä jäljet alkoivat näkyä myös muissa esineissä ja tavaroissa.

Miehen omat englanninkieliset kotisivut, joissa esitellään hänen töitään, löydät tämän linkin takaa.  

Rento taiteilija itse - kuva täältä

Radio Prahan artikkelit, jossa Votrubaa haastatellaan, voit lukea seuraavista linkeistä:

Jiří Votruba – artist whose work helps form visitors’ image of Prague

Graphic (but not by) design - Jiri Votruba

David Černý, vihattu ja rakastettu

Cernýn leijuvat aseet, toukokuu 2012

Rakastat häntä tai vihaat häntä; taiteilija David Černýn taiteesta joko pitää, tai sitten ei. Tuo "viha-rakkaus -suhde" on taiteilijalle hyvä perusta sille, kuinka hän pitää itseään jatkuvasti näkyvissä. 

Prahassa vuonna 1967 syntynyt Černý pääsi pinnalle vuonna 1991 kun hän päätti maalata yhdessä joidenkin ystäviensä kanssa Neuvostoliittolaisen tankin vaaleanpunaiseksi. Tarkoitus oli tehdä muistomerkki Tšekkoslovakian vapatumisen kunniaksi vuonna 1945.

Kahdeksantoista vuotta myöhemmin, Černý oli kansainvälisissäkin otsikoissa, johtuen hänen "Entropa" veistoksestaan (2009). Kyse tuolloin oli Tšekin EU-puheenjohtajuuden alusta, ja veistos kuului osana 27 EU-maista tulevien taiteilijoiden ryhmään.

Kampa-saaren konttaavat vauvat, joulukuu 2010

Hänen viimeisin työnsä luotiin tämän vuoden kesäolympialaisiin: vanha kaksikerroksinen lontoolainen bussi pääsi punnertamaan ja ihastuttamaan ihmisiä (lue lisää tästä).

Yksi hänen varhaisimmista teoksistaan, "Quo Vadis", on ruskea Trabant auto, jolla on  neljä ihmisen jalkaa. Tuo alla kuvassa näkyvä teos oli alunperin esillä Prahan Vanhankaupungin aukiolla osana "Vanhan kaupungin pihat" -näyttelyä vuonna 1991. Lopullisen sijoituspaikan teos sitten saikin  Saksan suurlähetystön pihaan vuonna 2001, jossa se asuu edelleen tänään.

   

Teos kuvaa itäsaksalaisten joukkopakoa vuodelta 1989, jolloin he leiriytyivät ulos Saksan suurlähetystön puutarhaan. Tuo oli aikaa, jolloin Saksojen rajat aukesivat ja itäsaksalaiset saivat matkustaa vapaasti ilman kirjallista lupaa Länsi-Saksan puolelle. Monet jättivät Trabantit taaksensa Itä-Saksaan ja lähtivät leveämmän leivän perään läntiselle puolelle. 

 

Kuva täältä

 

Černýn teos vuodelta 2004 on nimeltään "Piss", joka löytyy Kafka-museon pihasta, Malá Stranan puolelta (karttalinkki tässä). 

Teos on pronssia ja tässä kaksi miestä pissaa altaaseen, joka on  Tšekin muotoinen. Kaverien lonkat taipuvat ja patsaat liikkuvat.  Patsaiden vieressä on puhelinnumero: jos lähetät siihen tekstiviestin, patsaat suihkuttavat sen altaaseen.  Muutoin ne suihkullaan "kirjoittavat" kuuluisampien Prahassa asuneiden henkilöiden tekstiotteita. 

Pissaavat patsaat, syyskuu 2011

Černýllä on kyky houkutella ihmisiä taiteensa vangiksi, mutta myös raivostuttaa heitä. 

Suurin osa hänen töistään on nähtävillä julkisissa tiloissa ja paikoissa; sinäkin olet Prahassa kulkiessasi näihin varmasti törmännyt. Itseäni ne aina pysähdyttävät ja mietityttävät, mutta pääpiirteissään huvittavat; ehkäpä olen siis Černý-fani.

Tässä linkissä on 10 taiteilijan tekemää työtä; ihastu ja vihastu.

 

Pavel Mrkus - Lasitaiteesta mediataiteen tekijäksi

Pavel Mrkus - kuva täältä

Tämä tšekkiläinen taiteilija löytyi oman paikallissanomalehteni sivuilta: miehellä on näyttely oman kotikaupunkini taidemuseossa. Tämän johdosta esittelen hänet myös teille.

Tšekkiläinen kuvataiteilija Pavel Mrkus (synt. 1970, Mělník, Tšekki) on tullut 2000-luvun alkupuolella innostuneeksi japanilaistaiteesta. Tämän myötä mies on siirtynyt lasi- ja maalaustaiteen saralta mediataiteen tekijäksi. Mrkus on opiskellut paitsi teologiaa, myös tottakai kuvataiteita. Hän on toiminut mm. opettajana taidekouluissa, mutta myös pienen ajan professorina Japanissa lasitaiteen saralla.

Mrkus on pitänyt useita näyttelyitä ja nyt hänen töitään on siis nähtävillä Porin taidemuseossa 13.1.2013 asti. Näyttelystä voit lukea lisää tästä.

Miehen omat kotisivut löydät tästä.

Ohessa lyhyt haastattelu YouTuben sivuilta, jossa Mrkus kertoo englannin kielellä kyseisestä projektistaan.

Panelák eli prahalainen elementtitalolähiö

Kun Prahassa hyppää metroon ja antaa sen viedä jos ei nyt ihan päätepysäkille asti, niin ainakin muutaman pysäkin päähän keskustasta, löytää maan pinnalle metroasemalta noustessaan aika yleisesti kerrostalolähiön. 

Nämä elementtitalot ovat maan kielellä nimeltä panelák.

Košík - asuntoalue Prahassa - kuva täältä

Kommunistiaikaan rakennettiin Prahaan arviolta kaksi miljoonaa panelák-asuntoa, kaikki samoista halvoista elementeistä.  

Toisen maailmansodan jälkeen asunnoista oli kova puute. Kommunistinen aikakausi halusi tarjota suuria määriä kohtuuhintaisia asuntoja ja niinpä elementtitalot saivat jalansijan maassa. Käytännöllistä oli rakentaa useita eri kerroksia päällekäin ja tehdä taloista tasaisen mallisia. 

Vuosien 1959 - 1995  välillä näitä elementtiasuntoja rakennettiin 1,17 miljoonaa kappaletta ja kolmasosa maan väestöstä asuu yhä edelleen näissä kerrostalolähiöissä. 

Prahan ensimmäinen elementtitalo- ja -lähiöalue oli Petřiny (karttalinkki tässä), joka valmistui vuonna 1950. Asukasmäärältään suurin tämänpäivän kerrostalolähiö löytyy esikaupunkialueelta nimeltä Jižní Město (karttalinkki tässä), jossa noin 100 000 asukasta asustelee 1970-luvulla rakennetuissa taloissa. 

Kamýk-asuntoalue, Praha - kuva täältä

Panelák voi olla todella toisinaan melko valtava. Jotkut ovat yli 100 metriä pitkiä, ja joissakin on yli 20 kerrosta. Suurimmissa taloissa on maantasalla erilliset aukot tai tunnelit, joista jalankulkijat ja autot voivat ajaa aivan kuin talon läpi, ettei heidän tarvitse kiertää koko rakennusta. 

 

Monet arvostelevat näitä elementtitaloja niiden heikosta suunnittelun laadusta, joka monesti onkin turruttava tai jopa surullinen ulkopuolisesti tarkasteltuna, niissä joissakin on käytetty heikkoja rakennusmateriaaleja tai huonoa suunnittelutekniikkaa yleisesti.

 

Tosin joidenkin hyvin suunniteltujen asuinalueiden mukana on tullut myös joitakin ympäristöhyötyjä. Jättämällä laajat tilat rakennusten väliin on samalla saatu vihreitä keitaita asukkaiden käyttöön kuten laajoja puistoalueita, joissa vapaa-aikaa vietetään. 

Vaikka talot eivät aina ulospäin vaikutakaan kauniilta, ovat niiden asunnot olleet kuitenkin aina ajanmukaisesti varusteltuja. Näillä asuinalueilla ovat eri sosiaaliluokat sekoittuneet, ja yksi näiden asuntoalueiden puolestapuhuja onkin Tšekin entinen pääministeri Jan Fischer, joka itsekin perheineen asustelee panelák-alueella. 

Joihinkin kerrostalolähiöihin vedettiin Prahan ensimmäiset WiFi-, DSL- ja kaapeli-TV -liitännät, jotka muualle kaupunkiin ovat tulleet vasta näiden jälkeen.

Prahalainen panelák - kuva täältä

 

Näiden kerrostalojen valtaamista lähiöalueista on nykyisin kovasti kysyntää ja kiinteistönvälittäjät ovatkin alkaneet ostamaan vierekkäisiä asuntoja ja yhdistämään niitä trendikkäiksi ja tilaviksi huoneistoiksi. 

Taloyhtiöt käyttivät vuonna 2004 panelák-asuntojen ja -rakennusten saneerauksiin yhteensä 220 miljoonaa korunaa. 

Suosittu trendi on maalata elementtitalojen ulkoseinät samoilla keltaisen, sinisen ja vihreän  vaaleilla sävyillä, joita näkee Prahan Vanhankaupungin kauniiden vanhojen talojen värityksinä.

Kuva täältä

Info: Wikipedia

Tšekkiläinen säveltäjä Julius Fučík

Julius Fučík - kuva täältä

Julius Fučík (18.7.1872 - 15.9.1916) oli tšekkiläinen säveltäjä ja sotilasmuusikko. Hän syntyi Prahassa ja kuoli Berliinissä.  Fučíkin tunnetuimpia sävellyksiä on vuodelta 1899 ja nimeltään Gladiaattorien tulo. 

Fučík opiskeli fagotin- ja viulunsoittoa sekä lyömäsoittimia ja sai sävellysopetusta itse Antonín Dvořákilta. 

Hän astui sotilaspalvelukseen vuonna 1891 ja työskenteli sen jälkeen soittokunnan johtajana eri puolilla Itävalta-Unkaria ja palveli mm. soitonjohtajana 86. jalkaväkirykmentissä (1897–1909) ja 92. jalkaväkirykmentissä (1909–1913). 

Vuonna 1913 Fučík avioitui ja asettui Berliiniin. Hän perusti oman soittokuntansa Prager Tonkünstler-Orchester ja musiikkikustantamonsa Apollo Verlag markkinoimaan sävellyksiään. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen heikensi toimeentuloa, ja hänen liiketoimensa ja terveytensä kärsivät. Hän kuoli Saksassa vain 44-vuotiaana.

 

Fučík oli tuottelias säveltäjä: hänen tuotantoonsa kuuluu noin 240 marssia, polkkaa ja valssia.  Suurin osa teoksista on sävelletty sotilassoittokunnille. Hänen musiikkiaan esitetään yhä Tšekissä, mutta hänen maailmanmaineensa perustuu ensi sijassa Gladiaattorien tuloon.

Info: Wikipedia

Leoš Janáček ja ooppera "Ovela kettu"

Yle Teema -kanava esitti eilen lauantaina 3.3.2012 tšekkiläisen Leoš Janáčekin säveltämän oopperan "Ovela kettu". Koska se on mahdollista nähdä netissä vielä jälkeenpäin 30 päivän ajan, laitan teille tähän jutun loppuun linkin, josta se on nähtävillä.

Tarina on sadunomainen, joten jos et ennen ole oopperaa kuulostellut, suosittelen katsomaan tämän.

Kuva oopperaesityksestä "Ovela kettu" - kuva täältä

Leoš Janáček, kastenimeltään Leo Eugen Janáček, (1854 - 1928) oli tšekkiläinen säveltäjä, musiikin teoreetikko, folkloristi, tiedottaja ja opettaja.  Hän innostui slaavilaisesta kansanmuksiikista, ja halusi itsekin luoda jotakin kansanperäistä, ripauksella modernisuutta. Hänen varhaiseen musiikkituotantoonsa on vaikuttanut mm. Antonin Dvorak. Janáčekin myöhempiin, kypsempiin teoksiinsa, hän on ujuttanut mukaan juuri tuota ihailemaansa kansanmusiikkia ja se on kuultavissa varsinkin hänen oopperassaan "Jenufa", joka kantaesitettiin Brnossa 1904. Esiintyminen Prahassa vuonna 1916 aukaisi ovet muualle maailmaan.

Lisää tästä miehestä, hänen elämästään ja sävellyksistään on luettavissa tästä Wikipedian linkistä, josta mielestäni saa hyvin kokonaisvaltaisen kuvan säveltäjästä ja hänen elämästään.

Lisää voit lukea myös näiltä englanninkielisiltä sivuilta, joissa on mm. kerrottu hänen oopperoistaan ja niiden syntyvaiheista. Esittelyssä kaikki säveltäjän yhdeksän oopperaa (kts. sivujen vasen laita "His operas").

Janáček ehti elämänsä aikana säveltää kaiken kaikkiaan yhdeksän oopperaa. Ooppera "Příhody Lišky Bystroušky" eli suomeksi "Ovela kettu" on kantaesitetty Brnossa 6.11.1924 eli lukeutuu säveltäjän viimeisimpiin oopperoihin ja on säveltäjän seitsemäs sävellystyö.



"Ovela kettu" on sadunomainen ketomus, jossa vuorottelevat pääosaesittäjien kanssa lapsikuoro, pantomiimi, baletti.  Janáček vie tarinaa eteenpäin yhdistämällä ihmiset ja eläimet sujuvaksi tarinaksi, joka sisältää tragediaa, komiikkaa ja mystiikkaa.

Ooppera sisältää kolme osaa, joiden tarinakuvaus lyhyesti tässä:

Osa 1:  Metsässä eläimet ja hyönteiset tanssivat ja iloitsevat. Metsänhoitaja saapuu paikalle ja laittaa itsensä makuulle puuta vasten ottaakseen pienet torkut. Sillä aikaa utelias pieni ketunpoikanen jahtaa sammakoita, ja leikki päättyy suoraan nukkuvan metsänhoitajan syliin. Ärtynyt ja unesta herätetty metsänhoitaja ottaa ketun kiinni ja vie väkisin eläimen kotiinsa. Aika kuluu ja ketusta kasvaa "nuori aikuinen", jota metsänhoitaja pitää kiinni narussa. Lopulta kettu saa pureskeltua narun poikki, hyökkää päin kanoja ja hyppää lopulta aidan yli vapauteen. 

Osa 2:  Kettu ottaa haltuunsa mäyrän kodin ja potkaisee tämän ulos. Läheisessä majatalossa seurakunnan pastori, metsänhoitaja ja opettaja ovat nauttimassa oluita. Ilta kuluu ja juomaseurue humaltuu. Metsänhoitaja näkee kotimatkallaan auringonkukkapellon kupeessa ovelan ketun ja ampuu tätä kohti kaksi laukausta, joka saa ketun juoksemaan pakoon. Myöhemmin kettu tapaa mukavan poikaketun ja he vetäytyvät yhdessä mäyrän kotiin. Tuosta illasta on tuloksena odottamaton raskaus ja muut metsän eläimet vaativat, että kettujen on mentävä naimisiin.

Osa 3: Salametsästäjä asettaa kettuansan metsään. Salametsästäjä jää katselemaan kauempaa kuinka kettupariskunnan syntyneet pienet ketunpojat kisaavat lähellä ansaa. Ovela kettu eli ketunpoikasten äiti saapuu paikalle, metsästäjä ampuu tämän ja saa ketunpoikaset juoksemaan karkuun. Myöhemmin metsänhoitaja näkee salametsästäjän häissä tämän morsiamelleen antaman upean kettupuuhkan, ja tulee epäileväiseksi: mistä tuo turkki on peräisin? Metsänhoitaja palaa takaisin paikkaan, josta hän muinoin löysi ketun, jonka otti itselleen. Hän suree menetettyä kettuaan. Surun lomassa hänen syliinsä hypähtää jälleen sammakko, joka on tuon ensimmäisessä osassa olleen sammakon pojanpoika. Metsänhoitaja ymmärtää, että elämän jatkumiseen sisältyy aina myös kuolema, ja satu päättyy.

Ovela kettu ja sammakko - kuva täältä

Tämä Yle Teemalla esitetty versio on kuvattu Pariisissa. Sen on ohjannut André Engel ja oopperassa laulavat mm. Elena Tsallagova, Jukka Rasilainen, Michèle Lagrange ja David Kuebler, sekä lapsikuorot. 

Esitys Teemalla oli lauantaina 3.3. ja uusinta tänään sunnuntaina 4.3.klo 13:41.

Oopperan voit katsoa tältä Yle:n nettisivulta, katseluaikaa 30 päivää.


Tai tältä itse suosimaltani Yle-Areenan sivulta.

Georges Kars, "Early Works" - Varhaisia töitä esillä 17.6.2012 asti

Taidemaalari Karsin töitä on nyt esillä Robert Guttmann Galleriassa Prahassa kesäkuun puoliväliin asti. Tšekkoslovakian juutalainen George Kars (1880 - 1945), oikealta nimeltään Jiri Karpeles, sai taiteeseen tuntumaa jo varhain kotona. Vuosina 1900 -1905 Kars oli Münchenissä, jossa hän opiskeli maalausta Akatemiassa ja taidehistoriaa yliopistossa. Vuonna 1908 hän asettui Pariisiin. Karsin kubistinen työ - kuva täältä

Ennen siirtymistään Pariisiin, hänen työnsä olivat pääasiassa impressionistisia, mutta Pariisissa Kars sai pääosin vaikutteita kubismista ja näin hänen töistään tuli varsin analyyttisia. Hän loi piirustuksia, pastellitöitä ja öljymaalauksia perinteisiä teemoja käyttäen: maisemia, kaupunkinäkymiä, asetelmia, alastonkuvia ja muotokuvia.   Karsin töitä on ollut esillä Pariisissa, samoin kuin Genevessä, Amsterdamissa, Lontoossa ja Japanissa. Hänen töitään löytyy museoista Ranskassa, Tšekissä, Itävallassa, Saksassa ja Israelissa.

Hieman ennen toista maailmansotaa Kars ja hänen vaimonsa viettivät melko paljon aikaa Tsekkoslovakiassa, joten pariskunta hankki asunnon ja studion Prahan Vinohradyn kaupunginosasta. Kun natsit tulivat Pariisin, Kars oli tällöin Lyonissa, jota ei vielä ollut miehitetty. Lyonissa hän piti kaksi näyttelyä. Joulukuussa 1942 hän ylitti rajan Sveitsiin ja teki suuren määrän piirustuksia, sekä maalauksia, jotka kuvaavat pakolaisia, jotka hakevat suojaa.   Kars jätti noin 150 maalaustaan ja piirustustaan asuntoonsa kun hän pakeni natseja. Työt takavarikoitiin niiden löydyttyä, ja myytiin. Kun sota loppui, hänen kokoelmansa oli kadonnut. Ne, jotka löydettiin myöhemmin, olivat 53 maalausta ja yhdeksän luonnosta. Hänen työnsä on jaettu muutamiin museoihin, mutta suurin osa on yksityisten kokoelmissa. Georges Kars vietti sodan päättymisen jälkeen aikaa siskonsa luona Zürichissä, ja hän kärsi sekä fyysisesti, että henkisesti sodan jättämistä arvista sisällään. Kars itse pelastui keskitysleireiltä, mutta kuullessaan hirvittävän kohtalon perheensä joutumisesta näille ja heidän menehtymisistään, hän ei enää jaksanut ja teki itsemurhan 5. helmikuuta 1945.

Marras-ja joulukuussa 1945  järjestettiin näyttely hänen muistokseen Pariisissa.   Nyt näytteillä olevat työt ovat Karsin varhaisempaa tuotantoa, siksipä näyttelyn nimikin on: Georges Kars - Early Works Näyttely avoinna siis 17.6.2012  asti Juutalaiskaupunginosassa, eli Josefovissa. Robert Guttmann Gallery U Staré školy 3, Praha 1  (karttalinkki tässä) Gallerian omat kotisivut löydät tästä linkistä: http://www.jewishmuseum.cz/en/agalerie.htm Vinkki: Ceskapozice.cz

Zdeněk Liška - Tšekin tuotteliain elokuvamusiikin säveltäjä

Säveltäjä itse - kuva täältä

Zdeněk Liška (16.3.1922 - 13.8.1983) syntyi pienessä kaupungissa nimeltä Smečno.

Nuoresta asti hän piti musiikista ja soitti mm. kylänsä silloisessa bändissä, joka koostui lähinnä kaivostyöläisistä. Lukion suoritettuaan hän siirtyi opiskelemaan Prahan konservatorioon. Liška opiskeli mm. orkesterinjohtamista eli kapellimestarin työtä. 

Zdeněk Liška oli erittäin tuottelias säveltäjä, ja vuosien 1950-1980 välillä hän sävelsi ja kirjoitti musiikkia noin 500:n elokuvaan, tv-sarjoihin ja dokumentteihin. Myös animaattori ja ohjaaja Jan Švankmajerin kanssa hän teki monesti yhteistyötä. 

Mies itse vältteli suuria ihmismassoja ja ei pitänyt julkisuudesta. Elämänsä aikana hän antoi vain muutaman harvan haastattelun medialle. Mielenkiintoista on se, että hänen työnsä on saamassa yhä enemmän suosiota yli neljännesvuosisadan ajan hänen kuolemansa jälkeen.

Lisää Zdeněk Liška-aiheesta voit lukea näistä linkeistä:

Wikipedia, tästä löytyy pientä listaa miehen sävellyksistä:  http://en.wikipedia.org/

Tämä vain tsekin kielellä: http://www.nostalghia.cz/ 

Ja tämäkin info miehestä vain tsekiksi: http://www.csfd.cz/ 

 

Musiikkinäyte elokuvasta "Hříšní lidé města pražského" (ohjaus Jiří Sequens) . Esitetyn kappaleen nimi on "Dejte mu zahrát, pane inšpektóre" eli "Tarkastaja, anna hänen pelata".

Jiří Winter-Neprakta on poissa

Piirtäjä työssään - kuva täältä

Sarjakuvapiirtäjä Jiří Winter-Neprakta kuoli Prahassa sunnuntaina 30.10.2011, 87-vuotiaana.

Herra Winter-Neprakta on kirjoittanut kymmeniä tuhansia sarjakuvia, epäillään jopa lukua 35.000, pääasiassa yhteistyössä kirjailija Miloslav Švandrlíkin kanssa.  

Jiří Winter-Neprakta syntyi vuonna 1924 Holesovicen kaupunginosaan, lasittajan perheeseen Prahassa. Hän oli ainoa lapsi. Poika kävi pienenä usein isänsä kanssa Prahan eläintarhassa, josta piti kovin ja varsinkin akvaarioiden kaloista, sekä niiden elämästä. Isän myötävaikutuksella myös kiinnostus luontoon syöpyi häneen itseensä. 

Taitelijan työtä - kuva täältä

Jiří Winter-Neprakta opiskeli mm. Kaarlen yliopistossa Prahassa grafiikkaa ja luonnontieteitä,  ja hänen taiteellinen uransa sarjakuvien parissa alkoi vuonna 1948. 

Toisen maailmansodan aikana hänen tiensä kulki keskitysleirille vanhempiensa kanssa. Tästä koettelemuksesta vain hän selviytyi äitinsä kanssa, ja poika ja äiti asuivatkin yhdessä äidin kuolemaan asti.

Jiří Winter-Neprakta oli naimisissa neljä kertaa.



Info: Prague Radio & Wikipedia 

Rakennussuojelu ja kommunistivallan aikaiset rakennukset

Kommunismin aikakautena rakennetut rakennukset ovat kokeneet monasti syrjintää ja niitä on aikaisemmin purettu. Usein ne ovat olleet hyvinkin huonokuntoisia, mutta varmasti myös yksi syy niiden purkamiseen on ollut, että ne ovat olleet ihmisille muistutus kenties "huonoista ajoista". Vasta viime vuosina ollaan huomattu, että ne ovatkin oman aikakautensa kulttuuriperintöä, jota tulisi suojella. 

 

"Ei ole tärkeää, että rakennukset on rakennettu kommunistisen aikakauden aikana tai jonakin muuna aikakautena. Tärkeintä on,  että jokainen rakennus tarvitsee aikaa tulla tunnustetuksi kulttuuriperintönä; oman aikakautensa tunnusmerkkinä tai monumenttina," kertoi Praha Post-lehdelle Katerina Bečková, joka toimii erään rakennuksen reservointityön johtajana. Hän lisäsi, että on liian aikaista antaa tuomio monille rakennuksille, jotka ovat rakennettu vuosien 1970- 80 aikana, ja jotka usein olivat jo rakennusvaiheessa yleisön katkerien huomionosoitusten kohteena.

Jan Ciesler, joka toimii tiedottajana kulttuuriministeriössä, kiisti ministeriön syrjivän kommunistisen aikakauden rakennuksia. Huono arkkitehtoninen laatu on tullut esiin niiden myöhemmässä elämänkaaressa ja niitä ollaan siksi purettu. Myöhemmän ajan rakennukset ovat olleet tekniikaltaan parempia, ja ovat näin ollen saaneet myös paremman "suojan". 

 

"1980-luvun rakennukset eivät ole ehkä niin arkkitehtonisesti miellyttäviä, ja näin niillä on alhaisempi vaikutus niiden suojeluun, mutta vuosien 1960 ja -70 välillä rakennetut rakennukset ovat tänä päivänä hyvinkin suojeltuja", Ciesler sanoi.

 

Arkkitehtuurin historioitsija ja arkkitehti Zdeněk Lukes totesi kasvun rakennusten suojelulle ilmentyneen aivan viime vuosien aikana nuorempien sukupolvien herättyä asiaan ja kiinnostukseen niistä. 

"Olen vakuuttunut, että asenteet ovat muuttumassa. Ihmiset ja yhdistykset eivät ole enää juurikaan negatiivisia rakennuksia kohtaan tältä ajalta, ja he voivat nähdä enemmän objektiivisesti, että jotkut näistä ovat kiistatonta laatutavaraa", hän sanoi. "Samettivallankumouksen jälkeen kun kommunismi oli kukistettu, suuntaus oli ajatella, että kaikki kommunistivallan aikainen arkkitehtuuri oli väärää."

Tesco-ostoskeskus, kommunistiajan kulttuuriperintöä - kuva täältä

 

Tesco-ostoskeskus Prahan Národní Tridalla on suunniteltu ja rakennettu kommunistivallan aikana. Ministeriö joutui suojelemaan rakennuksen, kun kansalaiset vaativat muinoin myös sitä purettavaksi. Tänä päivänä Tesco-tavaratalo mainitaan mm. kulttuuriperintöä koskevilla nettisivuilla ja sillä on korkein suojelutunnus mitä rakennus voi saada Tsekeissä.

Artikkeli julkaistu The Prague Post-lehdessä, 24.8.2011 /kirjoittajana Cillian O'Donoghue . Olen muokannut tekstiä.