Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

Trending

15. elokuuta 2012

Vuoden 1989 Samettivallankumous valkokankaalle; tarinan kera



Amerikkalainen elokuvaohjaaja Tim Robbins on päättänyt esitellä suurelle yleisölle Tšekkoslovakian Samettivallankumouksen tapahtumia tekemällä siitä elokuvan.

Elokuvan päähenkilönä on CIA:n miespuolinen agentti, sekä maan oma naispuolinen, kommunistisen salaisen poliisin upseeri. Naisupseeri saa tehtäväkseen saattaa agentin toimet tekemättömiksi, sekä haitata häntä tehtävän suorittamisessa. Mitä ilmeisemmin nämät kaksi tulevat tarinan kuluessa ihastumaan toisiinsa; näin epäilen.

Elokuvan tapahtumien taustalla vaikuttaa vuoden 1989 vallankumous. Käsikirjoitus perustuu Arthur Phillipsin kirjaan, joka keskittyy Tšekkoslovakian kommunistihallinnon romahdukseen, ennen ja jälkeen Samettivallankumouksen.

Koko elokuva tullaan kuvaamaan Prahassa, aidoissa tapahtumien ympäristöissä. Elokuvan vaikuttavimmat kohtaukset tallennetaan Wénceslauksen aukiolla.

Näyttelijöitä osiinsa ei ole vielä valittuna, haku alkaa ensi vuoden (2013) keväällä.

Elokuvaa tullaan jakamaan maailmanlaajuisesti, joten toivotaan, että se jonain päivänä ilmestyy teattereihin myös täällä Suomessa!


Asiasta infosi: Prague Monitor



SHARE:

6. maaliskuuta 2012

Tšekin elokuvapalkinnot 2011






Meillä täällä Suomessa jaetaan Jusseja vuoden elokuville, mutta Tšekissä jaetaan Český lev -niminen palkinto samoista asioista.




Tšekin Český lev-palkinto - kuva täältä


Tšekin Český lev-palkinnot vuoden 2011 elokuville menivät seuraavasti:


Paras ohjaaja: Zdenek Jirasky (elokuvasta "Poupata")

Paras skenaario:  Vaclav Havel (elokuvasta "Leaving")

Paras miespääosa:  Vladimir Javorsky (elokuvasta "Poupata")

Paras naispääosa:  Anna Geislerova (elokuvasta "Nevinnost")

Paras miessivuosa: Hynek Cermak (elokuvast "Nevinnost")

Paras naissivuosa:  Tatjana Medvecka (elokuvasta "Dům")

Paras dokumentti:  Zatmění Slunce (suom. Auringonpimennys) (Ohjaus: Martin Marecek)

Paras kameratyöskentely: Vladimir Smutny (elokuva "Poupata")

Paras musiikki: Petr Kruzik, Ondrej Jezek (eloku "Alois Nebel")
  
Paras editointi: Jiri Brozek (elokuvasta "Leaving")

Paras äänimaailman työstö:  Viktor Ekrt ja Ondrej Jezek (elokuvasta "Alois Nebel")

Paras ulkomainen elokuva, joka sai Český levpalkinnon: Kuninkaan puhe, "King's speech"

Paras oppilastyönä tehty elokuva:  Neplavci (suom. "Uimataidottomat")

Palkinto merkittävästä työstä Tšekin kuvaukseen liittyen:  Josef Somr

(Infon kertoi: Prague Post)



Lopuksi parhaan elokuvan eli Poupatan traileri. Elokuva kertoo perheen hajoamisesta vähitellen, ja elämästä pikkukaupungissa. Hahmot elävät arkeaan unelmoiden paremmasta. Agatha kaipaa onnellista elämää jossain kaukana, John uskoo puhtauteen ja rakkauden voimaan riippumatta siitä, missä olosuhteissa se on syntynyt, Kamila katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen, eikä aio hyväksyä jokapäiväistä kurjuutta. Ainoastaan Jarda  tietää, että maailma ei muutu. Se on kaikilla tässä ja nyt tämänkaltaisena, mikä se sitten onkin. Jardan riippuvuus peliautomaatteihin johtaa hänen lähimmät ihmissuhteensa mahdottomaan tilanteeseen. Itse hän ei ongelmaa ymmärrä. Lopulta Jarda yrittää pelastaa perheensä ennen kuin olisi liian myöhäistä ...



SHARE:

1. maaliskuuta 2012

Kino Světozor - Kokeilunarvoinen paikka!



Nimimerkki "Sonja" vinkkasi erään juttuni kommenttiboksiin, että elokuvateatteri Kino Světozor esittää englanniksi tekstitettyjä filmejä, ja tästä heti kiinnostuneena etsin netistä kyseisen paikan ja laitan tähän nyt infon kaikille teille, joita ehkä leffailta joskus Prahan matkallanne kiinnostaa. 

Kiitos vinkistä Sonja!


Kuva täältä


Kino Světozor sijaitsee vain kulman takana Václavin aukiolta.

Elokuvateatterin omilta kotisivuilta löytyy esimerkiksi päivän näytökset ja vinkit niistä filmeistä, joissa on englanninkielinen tekstitys. 

Kotisivut löydät englanniksi tästä linkistä: http://www.kinosvetozor.cz/en/


Kino Světozor

Vodičkova 41, Praha 1 (karttalinkki tässä)

Raitiovaunupysäkki on muutoin ihan kohdalla: ratikat 3, 9, 14, 24 ja yöratikka 91 menevät Vodičkova-kadulla, jää pois pysäkillä Václavské náměstí‎.

SHARE:

26. tammikuuta 2012

Helena Třeštíkován uusi dokumentti "Private Universe" ("Soukromý Vesmír"), ensi-iltaan !




Tsekin yksi johtavista dokumenttielokuvien tekijöistä, Helena Třeštíková (62), on saanut kansainvälistä mainetta elokuvillaan, jotka seuraavat ihmisten elämää läheltä, sekä siinä olevia poikkeuksellisia aiheita ja aikoja. Nyt hänen viimeisin dokumenttinsa, "Private Universe" ("Soukromý Vesmír"), saapuu elokuvateattereihin Tsekeissä ensi-iltaan tällä viikolla.

"Private Universe" on ohjaajan pisin projekti tähän mennessä, ja elokuva kuvaa tarinaa erään perheen elämästä 37:n vuoden ajalta. Elokuva alkaa 1970-luvun puolivälistä ja etenee eri ajanjaksoin eteenpäin. Samettivallankumous kuuluu mukaan perheen dokumentointiin. Perheen yksi lapsista on hieman kapinallinen, mutta muutoin perheen arki ja sen kuvaus on hieno kokemus niille, joita kiinnostaa yhteiskunnan muutos ja perhe sen ytimenä.

Ohessa elokuvan virallinen traileri: 






Třeštíkován tyyli on hioutunut pitkän dokumenttityön tuloksena. Hänen dokumenttejaan ovat mm. 1980-luvulla televisiossa  Tšekkoslovakiassa pyörinyt sarja "Avioliittotarinoita" ("Manželské etudy"), ja myöhemmin näistä kumpusi idea hänen ensimmäiseen elokuvaansa "Marcela" (2006), joka kertoo vaimon kohtalosta traagisesti. "René" (2008) seurasi vankilaelämää, ja vuodelta 2010 on elokuva "Katka", joka kertoo heroiinikoukussa olevan arkea.


Helena Třeštíková - kuva täältä


Dokumentaristista voit lukea lisää tästä Wikipedian linkistä, tosin tsekin kielellä: http://cs.wikipedia.org/


Info: Czechposition
SHARE:

10. tammikuuta 2012

Jan & Zdeněk Svěrák - Elokuvien miehet "Elämä kierrättää" -elokuvan tiimoilta ja itse elokuva



Olen jo aikaisemminkin puhunut omasta elokuvasuosikistani "Elämä kierrättää". 

Se miljöö, elokuvan tarina ja henkilöt, sekä näyttelijät, ovat vieneet minut mennessään. Ihastuttava tarina kaikenkaikkiaan, ja kauniit Prahan Karlin-kaupunginosan miljööt kolahtavat aina vain.

Tässä teille luettavaksi tuohon "Haaste vuodelle 2012" -teemaan liittyen Kalle Kinnusen tekemä, alunperin Suomen Kuvalehdessä (15/2008) julkaistu artikkeli tästä elokuvasta.



 Jan Svěrák - kuva täältä


Itäblogin vapautumisen jälkeisessä tšekkielokuvassa on yksi nimi ylitse muiden. Jan Svěrák on ohjannut maan pidetyimmät ja rakastetuimmat elokuvat, mukaanlukien Koljan, joka voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 1997.

Oikeastaan nimiä on kaksi, sukunimä yksi. 

Zdeněk Svěrák kirjoitti Koljan ja näytteli pääosan.  Zdeněk on ollut Tsekin ja Tsekkoslovakian johtavia humoristeja ja näytelmäkirjailijoita jo 1960-luvulta lähtien.

Zdeněk Svěrák - kuva täältä
Elämä kierrättää on isän ja pojan viides yhteistyö. Se muodostaa Poikaluokan vintiöiden (1991) ja Koljan kanssa trilogian, joka käsittelee ihmisen ikävaiheita: lapsuutta, aikuisuutta ja vanhuutta.

"Tavallaan tämä elokuva on enemmän isäni kuin minun", Jan myöntää. Hän vieraili maaliskuun lopussa 2008 Helsingissä kertomassa uutuudestaan.

"Ehkä siksi otimme kirjoitusvaiheessa yhteen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olimme pitkään ilmiriidoissakin. Nyt minusta tuntuu, että Zdeněk oli yleensä oikeassa. Olen vasta matkalla kohti paikkaa, josta hän jo tietää: eläkeikää", Jan toteaa.

Elämä kierrättää kertoo 65-vuotiaasta äidinkielenopettaja Josefista, ikuisesta vastarannan kiiskestä, joka jättää työnsä hermostuttuaan huonotapaisiin oppilaisiinsa. Rikkaiden ja vaikutusvaltaisten perheiden lapsille ei rehtorikaan voi mitään. Itsepäinen pappa ei suostu jäämään kotiin vaan ajautuu hanttihommiin supermarketin pullonpalautusosastolle. Siellä Josef vaivihkaa ujuttautuu asiakkaiden ja työtoverien elämään, ja lyö näppinsä heidän työ- ja lemmensotkuihinsa. Josefin uuden maailman yllä leijuu lopun uhka: kauppias on hankkimassa pullonpalautusautomaattia. 

Elämä kierrättää ei ole vain tarina kitkerän miehen matkasta toisten ihmisten kautta omaan sisimpäänsä.

"Halusin tehdä elokuvan, joka saa katsojat miettimään, kuinka elämän suuntaan voi vaikuttaa", Jan Svěrák sanoo.

Ja kosketuspinta löytyi. Elokuva teki Tsekeissä kotimaisten elokuvien katsojaennätyksen.

"Aihe koskettaa keski-ikäisiä. Nuoria puolestaan kiinnostaa nähdä, mitä heidän vanhempansa puuhaavat kotona sitten, kun lapset ovat muuttaneet pois", Svěrák hymyilee.

"Toisaalta monet ihmettelevät, miksi vanhemmat ovat vuosikymmeniä yhdessä, vaikka riitelevät koko ajan. Josef ja vaimo ovat esimerkkitapaus".

Svěrákin elokuvien mestetyksestä johtuen hänen ei tarvitse ravata kuvauksista toisiin.

"Olen onnekas, taloudellisesti turvattu. Voisin viettää vuosia hyvää käsikirjoitusta etsien".


 


SHARE:

2. joulukuuta 2011

Hauskaa tšekkiläistä elokuvailtaa !



Erään elokuvan traileri




YouTube on loistava paikka katsoa tšekkiläisiä elokuvia. Niihin saa useampiin myös englanninkielisen tekstityksen. Toimi siis näin:

Hae www.youtube.com -sivusto ja kirjoita hakukenttään: czfilm.eu

Saat kymmeniä tšekkiläisiä elokuvia näytölle ja siitä sitten vaan valitsemaan. 

Englannin kielinen tekstitys löytyy videon alapalkista, oikealta puolelta. Se on pieni punainen CC-merkki. Klikkaa sitä ja tekstitys on valmis. Jos tuota pientä CC-merkkiä ei löydy, elokuvaan ei siis ole saatavilla tekstitystä.

Lisäksi videon alapalkin vasemmassa laidassa näkyy elokuvan kesto, esimerkiksi 1:32:09, eli elokuva kestää rapiat puolitoista tuntia.


Mukavaa elokuvailtaa tšekkiläisten filmien parissa !

SHARE:

30. marraskuuta 2011

Zdeněk Miler on poissa



Zdeněk Miler,  kuuluisan tsekkiläisen sarjakuvahahmo Myyrän luoja, on nukkunut pois tänään keskiviikkona 90-vuoden iässä. Asiasta informoi Prahan Radio.

Zdeněk Miler on  kirjoittanut yli 70 animoitua lyhytelokuvaa pitkän uransa aikana, useimmat niistä liittyivät juuri Myyrään. Miler oli kotoisin Kladnonista, Keski-Böömistä. Hän teki ensimmäisen elokuvansa vuonna 1948 ja vuonna 1957 sai ensiesityksensä filmi: "Kuinka Myyrä sai housut".

 


SHARE:

20. lokakuuta 2011

Vratné lahve - tšekkiläinen elokuva tänään TV1:llä


Prahalaisen koulun kirjallisuuden opettaja Josef Tkaloun (Zdenek Sverak) kyllästyy kurittomiin koululaisiin





Jos elokuussa jäi katsomatta tšekkiläinen elokuva "Elämä kierrättää", se tulee tänään 20.10.2011 uusintana TV1:llä klo 22:45.

Yle kertoo sivuillaan: "Jan Sverákin ohjaama Elämä kierrättää (Vratné lahve) on lämmin draamakomedia miehestä, joka kieltäytyy uskomasta että ikääntyminen merkitsisi elämää vailla rakkautta, intohimoa ja merkitystä.

Josef Tkaloun (Zdenek Sverák) on vanha opettaja nykypäivän Prahassa. Hän kyllästyy kurittomiin koululaisiin ja jättäytyy pois opettajan hommista. Mies ei jää laakereilleen lepäämään ja tyydy tylsyyteen, vaan hän kokeilee ensin polkupyörälähetin työtä ja vaihtaa sitten kauppaan töihin, missä hänen vastuullaan on pullonpalautus.

Pullonpalautuksen lisäksi Josef avittaa siinä sivussa muutamia ihmisiä sydämenasioissa. Josefilla on vaimo, mutta suhde on jo parhaat päivänsä nähnyt. Josef haaveilee tapaamistaan nuorista naisista ja näkee heistä eroottisia unia. Eräänä päivänä kauppaan ilmestyy pullonpalautusautomaatti. Seinässä Josefin luukun kohdalla on kone, eikä Josef enää pääse kosketuksiin ihmisten kanssa. Miehellä on sulattelemista muuttuvassa maailmassa.

Elokuva oli kotimaassaan vuonna 2007 yleisömenestys.

Ohjaus: Jan Sverák. Näyttelijät: Zdenek Sverák, Tatiana Vilhelmová, Daniela Kolaróva. Käsikirjoitus: Zdenek Sverák. Tuotanto: Tshekinmaa 2007/Empties."


Info: Ylen sivut, alkuperäinen teksti tässä.

SHARE:

8. elokuuta 2011

Tsekkiläisiä elokuvia Yle Teemalla vielä loppukesän ajan



Tässä kesän aikana on Yle Teema esittänyt muutamia tsekkiläisiä elokuvia. Niitä pystyy jälkikäteen katselemaan Areenan kautta viikon verran, mutta jos joltain on ko. elokuvat menneet ohi, tässä vinkki vielä tulevista elokuvista, joita löysin kolme loppukesälle. 

Ja vaikkei muuta niin ainakin ajankuvaa voi ihmetellä tai ihastella : )



John Lennon seinän maalaus, 24.9.2009


Keskiviikko 10.8. klo 22.30 elokuva "Nuoren pyövelin tapaus".

Nuoren pyövelin tapaus perustuu vapaasti Jonathan Swiftin klassikkokirjaan Gulliverin retket. Pavel Jurácekin vuonna 1970 ohjaama elokuva kritisoi tšekkiyhteiskuntaa surrealismia ja fantasiaa keinoinaan käyttäen.



Keskiviikko 17.8. klo 22.35 elokuva "Ikaria XB1" 

Tšekkoslovakiassa vuonna 1963 valmistunut elokuva on harvinainen sosialistinen tieteisseikkailu, jossa valtava avaruusalus lähtee tutkimaan ja asuttamaan vieraita planeettoja avaruuskuntamme ulkopuolella.

Itä-Euroopan maissa, erityisesti Puolassa, Neuvostoliitossa ja Tshekkoslovakiassa,vaikutti 1950-luvulta lähtien vahva tieteiselokuvan perinne. Jindrich Polákin ohjaama Ikaria XB1 on viileään realismiin pyrkivä kuvaus avaruusaluksen pitkästä ja koettelevasta matkasta kohti vierasta planeettaa toisessa aurinkokunnassa. Se on monella tapaa kiinnostava vertailukohde Stanley Kubrickin kuuluisalle, viisi vuotta myöhemmin valmistuneelle 2001 Avaruusseikkailulle.

Pääosissa ovat Zdenek Stepánek, Radovan Lukavský, Dana Medrická ja Miroslav Machácek. He esittävät ryhmää, joka vuonna 2163 lähtee perustamaan siirtokuntaa Alpha Kentauriin.


Keskiviikko 24.8. klo 22:35 elokuva "Huomenna herään ja tee läikkyy"

Ainakin elokuvan nimi on hauska ! Vuonna 1977 tehty komedia ikinuoresta natsista, joka yrittää viedä aikakoneella vetypommin Hitlerille, ja sankarista, joka yrittää estää tämän kieron juonen. Ohjaus on Jindrich Polákin, pääosia näyttelevät Petr Kostka, Jirí Sovák ja Vladimír Mensík.
 
 
Info: Yle Teema
SHARE:

3. elokuuta 2011

Yle Teemalla tänään: Korva



Praha, 17.5.2010



Yle Teemalla on kesän aikana tullut muutama tsekkiläinen elokuva. Niin myös tänään.
Klo 22:30 alkaa elokuva Korva.

Karel Kachynan vuonna 1970 Tshekkoslovakiassa ohjaama poliittinen trilleri hyllytettiin kommunistivallan aikana, ja se pääsi kunnolla esiin vasta Cannesin festivaalilla 1990. 

Elokuvassa tšekkipoliitikko palaa juhlista kotiin vaimonsa kanssa ja huomaa joutuneensa epähenkilöksi: talosta on katkaistu sähköt ja puhelimet. Mies alkaa pelätä ja odottaa, että salainen poliisi tulee aamulla.


Info: Yle Teema
SHARE:

20. heinäkuuta 2011

Yle Teemalla tänään Milos Formanin elokuva !




Tänään keskiviikkona tulee Yle Teemalta klo 22.40 Oscar-palkitun tsekkiläisen ohjaajan Milos Formanin ihastuttava nuoruustyö Vaaleaverikön rakkaus (Lásky jedné plavovlásky, Tshekkoslovakia 1965). Elokuva kuuluu Tšekkoslovakian uuden aallon kirkkaimpiin helmiin. 

Elokuva on sympaattinen tarina pikkukaupungissa asuvasta tehtaantytöstä, joka rakastuu nuoreen pianistiin ja seuraa tätä Prahaan. Todenmakuinen komedia oli Formanin läpimurto ohjaajana.


Kuva täältä

Tapahtumat sijoittuvat pieneen teollisuuskaupunkiin lähelle Prahaa. Kaupungin leivänantaja on maan suurin lastenkenkiä valmistava tehdas. Tästä seurauksena kaupungin sukupuolijakauma on kaikkea muuta kuin tasainen: 2 000 nuorta naista vastaan 200 miestä, joista heistäkin suurin osa naimisissa.

Niinpä tehtaan asuntolassa onkin puhe siitä mistä puute. Nuoret naiset puhuvat miehistä ja rakkaudesta, oikeasta elämästä, josta he vähän tietävät. Virkistystä autiuteen tarjoavat kaupungissa järjestettävät reservin kertausharjoitukset. Univormut miesten päällä peittävät jopa sen seikan, että miehet eivät ole enää kovin nuoria. Reserviläisille järjestetään illanvietto, ja sinne myös elokuvan päähenkilö Andula suuntaa ystävineen.

Naiset kohtaavat innokkaita sotilaita, mutta Andulan kohtaloksi koituu hänen sattumalta kohtaamansa pianisti Milda. Andula rakastuu.



Info: Yle Teema
SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig