Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

11. joulukuuta 2015

TV-sarja Palava Pensas (Hořící keř)



Teistä Praha-intoilijoista varmaan osa onkin jo bongannut Ylen TV 1:llä pyörivän kolmiosaisen sarjan Palava Pensas. Tarina alkaa siitä kun Jan Palach sytyttää itsensä tuleen Václavin aukiolla. "Prahassa tammikuussa 1969 opiskelija sytyttää itsensä tuleen vastalauseena miehitykselle. Propagandakoneisto mustaa miehen maineen, mutta omaiset aikovat panna vastaan."; kertoo ensimmäisen osan info.



Sarja on uusinta, sillä itse katsoin sen jo vuosi tai kaksi sitten, silloinkin se tuli muistaakseni TV 1 -kanavalta.

Mikäli ei Palachin tarina kiinnosta niin suosittelen katsomaan sarjaa edes sen historiallisten maisemien ja 60-luvun lopun prahalaisen ajankuvan vuoksi. Lisäksi näyttelijätyö on hyvää katseltavaa; aitoa ja oikeanoloista. Kadut ja talot ovat samat kuin tänäänkin, mutta autot, ihmiset ja liikenne ajan kuvaan muokattu, esimerkiksi heti ensimmäisen osan Václavin aukiokin näyttäytyy 1960-luvun lopun muodossa raitiovaunulinjaa myöten.

Ensimmäisen osan voit katsoa Areenan kautta vielä neljä päivää tästä linkistä, toisen osan tästä. Kolmas osa (viimeinen) tuleekin sitten ensi viikolla; älä missaa!






SHARE:

29. marraskuuta 2015

4. - 6.12.2015 - Joulumarkkinat: Výstaviště Praha Holešovice





Výstaviště Praha Holešovicen festifaalialueella järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna 4. - 6.12. perinteiset käsityönystävien joulumarkkinat. Tarjolla kaikkea aina tekstiileistä leluihin, ja varmasti paljon siltä väliltäkin.

Pääsymaksu avoin alueelle, ostoksien tekemistä suositellaan ; )

Aukioloaikaa en valitettavasti löytänyt, mutta kunhan valoisaan aikaan on liikkeellä, markkinat ovat varmasti auki. Lisää pienimuotoista infoa tästä linkistä. 



Osoite:

Výstaviště Praha Holešovice (karttalinkki)

Pääset tänne parhaiten raitiovaunulla, sillä pysäkki on aivan alueen edessä. Linjat 12, 17 ja 24 vievät sinut perille - jää pois pysäkillä Výstaviště Holešovice.



SHARE:

27. marraskuuta 2015

Jäätelöannos 80-luvun tapaan - Kavárna Obecní dům






Aamupäivä ja askeleet kulkivat kohti Tasavallan aukiota. Pari tuntia sitten syöty aamupala hotellilla ja sen jälkeen kuljettu, vatsaan saattaisi mahtua jotakin ennen lounasta. 




Täällä Tasavallan aukion (Náměstí Republiky) kupeessa sijaitsevassa Kunnallistalon kahvilassa, Kavárna Obecní dům, olemme vierailleet aiemminkin. Yleensäkin valitsemme kahvilat Prahassa juuri näistä perinteisimmistä paikoista, vähemmälle ovat jääneet uudemmat ja nykyaikaisemmat syystä, ettei kotimaassa samankaltaisiin upeisiin vanhoihin kahviloihin ole mahdollisuutta mennä ja käydä nauttimassa ne kupilliset, sekä jonkun herkun.





Vaikka tässä kahvilassa on mahdollista saada jotain leivonnaista, joita tarjoilija kärryssään vie pöytien ohi tasaisin väliajoin ja, vaikka listalta aikaisemmin ollaankin herkullisia crépejä syöneet, päätin ottaa itse tällä kertaa jotain jäätelöä kahvin kera. Annos valikoitui listalta mutu-tuntumalta ja suumme meni kyllä nauruun saadessani tuon annoksen; sehän oli suoraan 80-luvun teemaan sopiva!



Makua annoksen ulkomuoto ei haitannut yhtään. Jäätelöä mahtuu minun vatsaani aina. Ehkä taas ensi kerralla kuitenkin ne crépit ; )




Osoite:

Kavárna Obecní dům (karttalinkki)

Náměstí Republiky 5, Praha 1



SHARE:

24. marraskuuta 2015

Kampa saari - Na Kampě





Prahassa sijaitsevaa Kampa-saarta olenkin monesti täällä jutuissani sivunnut, mutta tehdäänpä lähempi tutustuminen kyseiseen maa-alueeseen. Sen verran voisin tässä mainita, että Kampa-saari kuuluu joka Prahan käyntikerrallamme yhteen mielikohteeseemme; oli sitten kesä tai talvi. Saari on viehättävä pieni keidas aivan jokaisena vuodenaikana ja sen tunnelmallisuudesta nautimme Prahassa käydessämme.

Kampa, Na Kampě (karttalinkki),  on pieni erillinen saarialue, joka sijaitsee Prahan Malá Stranan puolella, Vltavan rannassa.  Sen koko on 2,65 hehtaaria. Varhaisin maininta Kampasta on peräisin vuodelta 1169, kuningas Vladislav II:n ajalta. 




Suomalaisille hauska nimi ei kuitenkaan tarkoita mitään hiuksiin liittyvää. Historiassa on kautta aikain pohdittu nimen syntyä ja aivan varmaa tietoa sen alkuperästä ei ole. Sen on pohdittu tulevan sanasta "campus" eli kenttä; tämän nimen alkuperän kerrotaan syntyneen espanjalaisten sotilaiden toimesta, jotka majoittuivat saarella Valkeavuoren taistelun aikana. 

Myös jossain historiankirjoissa on kerrottu sanasta "zákampí", joka tarkoittaa varjoisaa paikkaa. Lisäksi kolmas vaihtoehto nimen synnylle kertoo, että nimi on johdettu Tyko Gansgeb -nimisestä miehestä, joka omisti talon saarella 1600-luvulla; Gansgeb > Kampa, no mene ja tiedä.



Kampa-saaren läpi kulkeva pieni joki, Čertovka, on Vltava-joesta eriytyvä haara ja saa näin saaren olemaan erillinen, ja irtonainen itse Malá Stranasta. Čertovka-joen pituus on noin 900 metriä.




Wikipedia kertoo joen uoman saaneen alkunsa 1100-luvulla, Malá Stranan puolella asuneiden maltalaisten toimesta; he olivat uoman kaivaneet ja eristäneet alueen kantamaasta. 

Saaren korkeus joen pinnasta alkoi hiljakseen kasvaa, johtuen Vltava-joen tuomista sedmenteistä ja normaalista maan kohoamisesta. Lisäksi vuoden 1541 Malá Stranassa riehuneen tulipalon jälkeen Kampaa alettiin myös täyttämään asukkaiden toimesta eli tuomaan sinne ylimääräistä maa-ainesta.




Nykyinen Čertovka-joen nimi ”Pirunpuro” tai ”Paholaisen virta”, on sekin alkuperältään tuntematon. Yksi tarina kertoo sen juontaneen talosta nimeltä U sedmi čertů  (Seitsemän paholaisen talo), joka sijaitsi uoman rannalla. Toinen tarina taas kertoo joessa pyykkejään pesevän pyykkärinaisen olleen aina vihaisella päällä, josta joki sai nimensä.





Čertovkan viehättävää aluetta aivan Kaarle-sillan alla kutsutaan myös nimellä Pražské Benátky (Prahan Venetsia).





Alunalkaen Kampa-saari oli täytetty pelkästään erilaisin puutarhoin. Taloja ja rakennuksia alettiin rakentamaan myöhäiskeskiajalla, 1400-luvulla. 

Aivan ensimmäisiä rakennuksia saarella oli mm. vanha myllyrakennus, Velkopřevorský mlýn (karttalinkki), jonka pyörä pyörii yhä edelleen. Tosin, ei tietystikään tuo alkuperäinen myllynpyörä vaan myllyratasta huolletaan aina tarpeen mukaan, jotta se on muistona kulkijoille yhä tänä päivänä ja tulevaisuudessakin.




Kampa-saari oli muuten pitkään tunnettu mm. keramiikkamarkkinoistaan, joita saarella pidettiin 1600-1700-luvuilla. Ilmeisesti siellä on tehty keramiikkaa jossain pienessä tehtaassa tai useammassa pienemmässä käsityöpajassa.




Nykyisen puistomuotonsa Kampa sai 1947-48 välisenä aikana ja tyyli pyrittiin pitämään avoimena englantilaista maisematyyliä mukaellen.

Kampa-saarella on kautta vuosisatojen asunut kaupungille tärkeitä henkilöitä, ja heidän rakentamistaan taloista on liikkunut paljon tarinoita. Esimerkiksi talossa numero 514 (U obrázku Panny Marie), jonka seinässä on kuva Neitsyt Mariasta, on asunut vuosina 1903-1934 taidemaalari ja kuvittaja Adolf Kašpar.

Saaren muita tunnettuja henkilöitä ovat mm. kirjailija ja näytelmäkirjailija Alois Mrštík, kirjailija ja lehtimies Karel Matěj Čapek-Chod, näyttelijä Eduard Kohout, animaattori-elokuvaohjaaja ja nukkien tekijä Jiří Trnka ja näyttelijä-näytelmäkirjailija Jiří Voskovec.




Toinen merkittävä paikka on Jan Werichin talo, jossa asui paitsi kansallistaiteilija-näytelmäkirjailija-käsikirjoittaja-näyttelijä Jan Werich itse, mutta myös Tshekin herätysliikkeen  johtaja, slaavilaisten kielten tutkija Josef Dobrovský (paikka oli tosin nahkatehdas tuolloin), sekä lisäksi  yksi suurimmista Tšekin runoilijoista, Vladimír Holáň.

Tärkeä asukas Kampa-saarella on tshekeille runoilija Václav Hrabě , joka kirjoitti enimmät runonsa Pirunpurossa sijaitsevan myllyrattaan vastapäisellä muurilla, jonka takana sijaitsee tänään ravintola.





Kampa-saarelta johtaa Rakastavaisten silta ohi myllyn, Suurpriorin aukiolle, Velkopřevorské náměstí (karttalinkki). Sillalta näkyy hyvin tuo myllyratas ja itse sillan kaiteisiin on kiinnitetty paljon rakkauslukkoja, joiden avaimet on heitetty jokeen.





Suurpriorin aukiolta löytyy John Lennon -seinä, jonne vuosittain 8. joulukuuta tullaan muistelemaan edesmennyttä musiikintekijää ja laulajaa. Tulloin muurin juurelle sytytetään kynttilöitä ja lauletaan Lennonin lauluja. Muutoinkin muuri muuttuu viikoittain siihen maalattavien Lennon-muisteluiden osalta, kts. blogisivun oikea laita "Tagy-Tunnisteet" ja sieltä "John Lennon Wall".




Yläkuvassa näkyy Ranskan suurlähetystö, joka sijaitsee myös Suurpriorin aukiolla, Lennon-seinää vastapäätä. 

Kampa-saarella sijaitsee myös Kampa-museo (karttalinkki). Tshekkisyntyisen taiteenkerääjä Meda Mládkován perustaman museon avaamista hidasti 14 vuoden ajan byrokratia, jossa kiisteltiin mm. rakennuksen modernista lasikatosta. Kun museota oltiin viimein avaamassa vuonna 2002, Prahan tulvat pyyhkäisivät sen yli. Museon avajaisia vietettiin viimein syyskuussa 2003. Lopputuloksena on erinomainen taidemuseo tyylikkäästi modernisoidussa keskiaikaisessa myllyssä.

Kampa museota ei ole turhaan kutsuttu "Prahan Guggenheimin museoksi". Kokoelman nimekkäimpiä taiteilijoita ovat Otto Gutfreud ja Frantisek Kupka. Vltava-jokeen 37-vuotiaana hukkunut Gutfreud oli Keski-Euroopan ensimmäisiä kubismikuvanveistäjiä. Museon arvokkaimpiin töihin kuuluvat Kupkan Katedraali ja monta eri hahmotelmaa Amorphasta, joka oli maailman ensimmäisiä näytteillä olleita abstrakteja maalauksia.




Vuonna 2010 Kampa nimettiin toiseksi parhaimmaksi turistisaareksi maailmassa. Listan oli  koonnut Internet Travelin VirtualTourist. 

Vuonna 2011 Kampa-saari rankattiin Euroopan toiseksi parhaimmaksi matkailusaareksi (linkki)




Jutun kuvat eivät ole aivan tuoreita; vanhin kuvista vuodelta 2006, suurin osa pääsiäisen aikaan 2010 otettuja, ja yksi vuodelta 2011. Arkistojen kätköistä ; )



SHARE:

22. marraskuuta 2015

Prahan joulutorit & -markkinat 2015




Joulufiilistelyt alkakoon! Tässäpä teille infoa Prahan muutamista joulutoreista tänä vuonna 2015.

Ja teille, jotka kenties matkaatte ensimmäistä kertaa Prahaan juuri tässä joulunaikaan, kerron, että tulette saamaan aimo annoksen joulua sydämiinne näistä ihanista tuoksuista ja tunnelmista, joita joulutorit ovat pullollaan!

Joulutorit aukeavat pääsääntöisesti aamulla klo 9-10 aikaan, ja sulkeutuvat iltaisin klo 19-22 välillä, jotkut torit ovat avoinna aivan yömyöhään ja puolille öin asti, varsinkin ruokakojut. Ja huomatkaa, että nuo päätorit ovat avoinna markkinoineen uuden vuoden yli, joten teillekin, jotka suuntaatte Prahaan uuden vuoden viettoon riittää vielä markkinatunnelmaa.

Kaikki tämän jutun kuvat ovat vuodelta 2011, joulunalusmatkaltamme Prahaan. Tuolloin ei lunta maassa ollut, mutta se ei tunnelmaa haitannut ollenkaan.




Mutta pidemmittä puheitta, tässä listaus ja klikkaamalla vahvennettua paikannimeä avautuu karttalinkki.


Náměstí Míru 

Ihanan Vinohradyn-kaupunginosan joulutori, avoinna 20.11. - 24.12.

Vihreän linjan metro A, ja pysäkki Náměstí Míru - olet kohteessa. Myös raitiovaunulinjat 10, 16 ja 22 ainakin menevät tämän aukion sivuitse, jää pois pysäkillä Náměstí Míru.



Ja jos edellisen joulutorin käy kurkkaamassa, kannattaa kävellä myös seuraavalle: Vinohradyn puolella sijaitseva pikkuinen joulutori, Náměstí Tylovo, avoinna 23.11. - 24.12. 

Jos et kävellen ollut liikkeellä tuolta edelliseltä torilta, niin punainen metrolinja C, ja pysäkki I. P. Pavlova - tästä on pieni kävelymatka aukiolle. Myös vihreän linjan metro A, ja pysäkki Náměstí Míru ovat lähellä. Raitiovaunulinjat 10, 16 ja 22 kulkevat pienen kävelymatkan päässä, pysäkki Náměstí Míru.






Prahan linna-alueella, Náměstí u svatého Jiří -aukiolla pidetään myös joulumarkkinat, avoinna 28.11. - 3.1.2016. Markkinat avoinna ko. aikana päivittäin klo 9-21, käynti U Prašného mostu -kadun kautta.



Eli Tasavallan aukion joulutori, aivan Palladium-ostoskeskuksen vieressä, avoinna 28.11. - 1.1.2016.

Keltainen metrolinja B, ja pysäkki Náměstí Republiky - olet kohteessa. Myös raitiovaunulinjat 5, 8, 14, 24 ja 26 menevät ihan liki, Na Poříčí -kadulla - jää pois pysäkillä Náměstí Republiky.





Ja tähän lopuksi nuo kaksi suurempaa ja perinteistä joulutoria:



Eli Vanhankaupungin aukio. Joulutori avoinna 28.11. - 6.1.2016. Tällä aukiolla tapahtuu koko joulunajan, mm. joulukuusi paljastetaan joulukauden avauksessa 28.11., sekä viime vuonna aukiolla pidettiin joulumessu; katsotaan kuinka tänä vuonna onnistuu.

Lähin julkinen kulkuväline Vanhankaupungin aukiolle on vihreä metrolinja A - jää pois pysäkillä Staroměstská, siitä on kävelymatka aukiolle.


Václavin- tai Wencelauksen aukio, täällä joulutoreillaan 28.11. - 6.1.2016.

Parhaiten tänne pääset vihreällä metrolla A  tai keltaisella linjalla B - jää pois pysäkillä Můstek.




Tästä se sitten lähtee tämä joulunaika, varsinainen taika-aika ; )





SHARE:

16. marraskuuta 2015

Vanhankaupungin aukion joulupuu 2015 on valittu



Vanhankaupungin aukion joulupuun valinta on ollut prahalaisille tärkeä asia jo vuosikymmenten ajan. Olen aikaisemminkin kertonut näistä joulupuu-jutuista ja nyt on vuorossa joulun 2015 kuusiasiaa:

Tänä vuonna tuo upea kuusi valittiin lopulta 25:n puun joukosta. Kuusi tulee yksityiseltä metsänomistajalta Česká Lípan kaupungista. Puu on 23 metriä pitkä ja sen iäksi arvioitiin 50-65 vuoden väliltä, kertoo Prague Post-lehti.


Joulumarkkinat avautuvat tänä vuonna 28.11. ja yleensä tuo markkinahumu aloitetaan virallisilla puheilla juuri tuolta Vanhankaupungin aukiolta. Samalla aukion mahtava kuusi saa jouluvalonsa ja joulunaika katsotaan aloitetuksi.

Saapa siis nähdä, mikä onkaan puun koristelu tänä vuonna. Siitä sitten lisää myöhemmin. Aiempina vuosina puu on ollut kyllä hyvin kaunis, joten samalla linjalla varmasti mennään tänäkin vuonna.

Oheen vielä oma (täällä ennenkin nähty) kuvakooste-videoni joulunajan Prahasta vuodelta 2011, siinä näkyy hyvin sen vuoden Vanhankaupungin aukion joulukuusi.





SHARE:

6. marraskuuta 2015

Keskiaikaisen kuninkaan tavernassa; U krále Brabantského





Kun kävelee alas linnakukkulalta pitkät portaat Thunovská -kadulle, pistäytyy maistelemassa ja ostamassa suklaaherkkuja Pražská čokoláda -myymälässä, niin seuraava pistäytymispaikka karhean kurkun ja janon tunteen sammuttamiseen onkin tuopillinen samaisella kadulla.



U krále Brabantského (suom. Kuningas Brabantin taverna) on meille tullut aikaisemminkin jo tutuksi, mutta tännehän on aina mukava pistäytyä tunnelmoimaan keskiaikaiseen tyyliin.




Näiden holvikaarien alla on tuhansia ihmisiä istunut iltaa jo vuodesta 1375 ja tästä aikaisemmasta jutustani voittekin käydä vilkaisemassa hieman tämän wanhan tavernan historiaa.

Se on muuten aika jyrkkä pudotus kadun kesäisestä kirkkaudesta tänne kynttilöiden alle, tummiin holviin. Silmä ei meinaa aluksi tottua millään pimeyteen, mutta kyllä se siitä sitten lähtee; pienellä kompuroinnilla ja haparoinnilla. Onneksi portaiden vieressä on kaiteet : )




Tällä kertaa tarjoilija ohjasikin meidät aivan alas, kellarin uumeniin. Siellä sitten kynttilän valossa istuttiin hetki ja annettiin silmien tottua pimeyteen.

Täällä ei muuten saa sitten sellaista asiakasta imartelevaa, miltei nuolevaa palvelua; ehei! Täällä on tarjoilijoilla ronskit otteet ja huudahdukset siivittävät heidän toimintaansa. Oluttuoppi laitetaan nenän eteen pöydän pintaa kopsauttaen; se on siinä, nauti : )



Keskiaikaiseen tyyliin tuodaan myös lasku: ensin lyödään lasku pöytään ja päälle veitsi pystyyn (kuva yllä). Viestinä siis: kannattaa juomansa ja syömisensä maksaa suosiolla : ) Pahoittelen huonolaatuista kuvaa, sillä pimeydessä kameran kopelointi on aika fakiirilaji, eikä valotuskaan onnistunut.

Sen sijaan kadulla voi tavata tavernan alaholvista kadulle käsiään kurottelevan hahmon. Hän on kai niitä, jotka eivät ole maksaneet laskuaan.




Eihän tätä touhua voi muuta kuin naureskella; hyvää tunnelmaa ja tarjoilijoiden näyttelijänlahjoja! Kannattaa siis pistäytyä tänne edes kerran, näiden pääkallojen ja holvikaarien alle.

Ja olut on aina tasalaatuisen hyvää. Ja ruokaakin saa, sitäkin keskiaikaiseen tyyliin.





Täällä muuten voi joskus tavata keskiaikaisia soittajia tai jonglöörejä, mitä ilmeisemmin vain ilta-aikaan. Tällöin kannattaa tehdä pöytävaraus, sillä paikka on aina varsinkin iltaisin, täynnä paikallisia.


Osoite:

Restaurace U krále Brabantského

Thunovská 15, Malá Strana, Praha 1 (karttalinkki)







SHARE:

22. lokakuuta 2015

Yksi absintti, kiitos! - Absintherie Náměstí Franze Kafky




Prahan katuja kulkiessa törmäilee aina vähän väliä absinttibaariin, joita kaupungista löytyy useita kymmeniä. Yleensä baarin ulkopuolella on jotakin vihreän väristä, oli se sitten ovi tai ovenkarmit, tai vihreällä neonvaloilla maustetut logot; niistä viimeistään älyää, että kyseessä on absinttiin erikoistunut ravintola.

Kun Vanhankaupungin aukiolta lähtee kohti Kaarle-siltaa, tulee Franz Kafkan aukiolle (Náměstí Franze Kafky). Ja kun useamman kerran näiltä kohdin sattuu menemään tai tulemaan, on ihan pakko kurkata sisään aukion sivulla sijaitsevaan absinttibaariin: Absintherie Náměstí Franze Kafky.




Vanhojen holvikaarten alle oli hyvä istahtaa hetkeksi illan kävelylenkillä. Sisään astuessasi näet ensin baaritiskin ja hetken kuluttua kaiken muun. 

Vanhat, tummiksi sävytetyt katot paksuine palkkeineen ja seiniä koristavat maalaukset värittävät muuten sympaattisen oloista absinttipaikkaa. Kristallikruunu katossa oli kyllä piste ii:n päälle, sopi hyvin tunnelmaan. 




Esimerkkejä paikan tarjoamista absinteista ja erilaisista drinkeistä on luettavissa baaritiskin läheisyydestä, seinässä olevasta taulusta. Tarkempaan tarkasteluun on tottakai saatavissa aivan kunnon menuut.




Baaritiskillä omaa vuoroa odotellessamme oli mukava seurata drinkkien tekoa. Tiskillä saattoi olla useampikin absinttisokerilusikka palamassa yhtäaikaa, sheikkerillä ravisteltiin drinkkiä toisaalle ja lorautuksia tehtiin laseihin siellä ja täällä.




Valinnan vaikeus iski itsellenikin, ja vihdoin viimein päätin ottaa mansikkaisen absinttidrinkin, kuva yllä, joka olikin kunnon tuoppiin tehty juomasekoitus. Itse absintti ei maistunut siinä mielestäni yhtään, maku oli herkullisen mansikkainen ja raikas.




Ja kertauksena vielä, mitä se absintti oikein on?  

Absintti on väkevä alkoholijuoma, jota valmistetaan rypäle- tai viljaperäisestä alkoholista ja useista tietyistä yrteistä, joista tärkeimmät ovat anis, fenkoli ja koiruoho (Artemisia absinthium). Absintti keksittiin Couvet'ssa, Sveitsissä, lähellä Ranskan rajaa. Tarinan mukaan keksijä oli ranskalainen tohtori Pierre Ordinaire. (Wikipedia).




Absintti on yleensä väriltään vaaleanvihertävää, josta se on saanut lempinimensä "vihreä keiju". Koiruohon ja aniksen lisäksi absintti sisältää Firenzen fenkolia, iisoppia, melissaa ja roomalaista koiruohoa (Artemisia pontica). 

Eri absinttiresepteihin sisältyy monia muitakin yrttejä kuten esimerkiksi korianteria. Artemisia ponticaa käytetään vihreiden absinttien värjäysvaiheessa. (Wikipedia).



Antiikkiset absinttilasit ja -lusikat ovat niin ikään keräilijöiden parissa haluttuja. Niistä valmistettuja tarkkoja kopioita on kaupan, samaten taidokkaita väärennöksiä.




Varsinkin raittiusliikkeen piirissä uskottiin, että ylenmääräinen absintin juominen johti vaikutuksiin, jotka olivat tavanomaisia alkoholin liiallisen käytön seurauksia vakavampia. Esimerkiksi ranskalainen tohtori Valentin Magnan, joka oli aikansa merkittäviä alkoholismin tutkijoita, teki eläinkokeita tujonilla, joka on koiruohon sisältämä terpeeniryhmään kuuluva eteerinen öljy. Hän havaitsi sen aiheuttavan suurina annoksina koe-eläimissä kouristuksia ja kuoleman, ja päätteli siksi absintin olevan muita alkoholijuomia haitallisempaa. (Wikipedia).




Me emme yksikstä absinteista vielä tujonen valtaan päässeet, ja hyvä niin : ) 


Absintherie Náměstí Franze Kafkyyn ja kuukauden absinttidrinkki-vinkkeihin voit kurkata näiltä sivuilta lisää. 

 
Osoite:

Absintherie Náměstí Franze Kafky (karttalinkki)



SHARE:

20. lokakuuta 2015

W.A. Mozartin asuintalo Prahassa ja Kivihiilimarkkina-aukio



Parisen kertaa ollaan kahviteltu tässä viehättävässä kahvilassa, Café Reserva, joka sijaitsee aivan Martinska ja







Kohlmarkt ja Skořepka


Entisen kivihiilimyyjän talon paikalle rakennettiin rikkaan, prahalaisen porvari Jakub Wimmerin (1754 - 1822)  muistoksi suihkulähde vuonna 1951. Veistoksen on suunnitellut František Xaver Lederer.      

Aukion eteläisellä puolella sijaitsee neljä porvarisperheille rakennettua taloa, ja läntisellä puolella löytyy entinen uusrenesanssityyliin rakennettu koulurakennus (nro 425). Sen viereen rakennettiin muutama yhtä kaunis talo vuosina 1882-1899 arkkitehtien ja rakentajien Josef Srdínek, Alois Elhenický ja Ludvík Čížek - toimesta.




Nämä on aina ihastuttavia löytöjä tässä kaupungissa, joiden katuja ollaan yli 10 vuotta kuljettu. Joka matkalla löytyy jotain uutta, kunhan vain pitää silmänsä auki ja katseen toisinaan ylöspäin suunnattuna  : )

Meiltä olisi varmasti löytynyt aukiolta vanhoja kuvia, mutta en jaksanut niitä lähteä etsimään. Sen sijaan tässä teille virtuaalimatka aukion ympäri.



Osoite:

Uhelný trh, karttalinkki




SHARE:
© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig