Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

11. syyskuuta 2012

Dům U Minuty


Dům U Minuty eli Minuuttitaloksi ristitty rakennus seisoo kauniina Vanhankaupungin aukiolla, raatihuoneen vieressä. 

Aikojen saatossa tämä rakennus on kokenut monta muodonmuutosta, mutta se ei ole ihme tarkasteltaessa sen rakennusvuotta. Paitsi talon arkkitehtuuri, myös sen nimi on muuttunut vuosikymmenten ja -satojen aikana moneen kertaan. Pieni info talosta seuraavassa.

Dům U Minuty, syyskuu 2009
Alunperin rakennus sijaitsi kujan varrella ja tämä goottilainen talo oli tuolloin melko pieni. Rakennusvuodeksi kerrotaan noin 1400-luvun puoliväli eräiden lähteiden mukaan. Myöhemmin taloon rakennettiin toinen kerros.

Vuonna 1564 talo sai uuden renesanssityylisen ulkokuoren ja kauniin sgraffitojulkisivun kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäiset näistä talon seinän kuvista on tehty ennen vuotta 1600, ja loput vuoteen 1615 mennessä. Ensimmäisten sgraffitojen teon aikaan talo kuului Karl Přehořovskémulle ja vuosien 1603 - 1610 aikaan herralle nimeltä Tito Cantagaliho. Kuvissa on nähtävillä teemoja Raamatusta, sekä kreikkalaisesta mytologiasta, ja ne kumpikin vahvistavat talon renesanssityyliä. 


Kaunis ulkopinta - kuva täältä


1600-luvun lopulla kaksikerroksinen talo sai ylimmän, kolmannen kerroksensa. Samalla rakennukseen lisättiin kauniit ja muhkean massiiviset reunukset räystäiden alle. Barokkikauden aikana rakennuksen ikkunoiden paikkoja muutettiin ja sen ulkopinta sai kauttaaltaan vaalean värin; sgraffitot jäivät uuden kuoren alle.  

Vuodesta 1712 talon omisti apteekkari  Matej Bartle, joka piti omaa apteekkiaan talossa. Tällöin taloon asennettiin pieni leijonapatsas, jonka mukaan talo sai nimensä "Valkoisen Leijonan Talo". Yhä tänään tuo leijonapatsas on nähtävillä talon kulmassa. Talossa toimi apteekin jälkeen myös tupakkakauppa, jonka  jälkeen sai nykyisen nimensä Minuuttitalo. Nimi juontaa tupakan pilkkomisesta, joka oli minuuttiaikataulun mukaista.

Vuosina 1889 - 1896 talossa asui Franz Kafka vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, ja perheellä oli sekatavarakauppa rakennuksen katutasolla.  

Vuonna 1896 rakennuksen osti Prahan kaupunki ja se omistaa sen yhä tänä päivänä. Talon alakerrassa toimii mm. ravintola.

 
Restauroinnin yhteydessä vuonna 1915 nämä kauniit talon ulkopintaa koristavat sgraffitot löydettiin jälleen ja saivat jäädä näkyville kaikkien ihasteltavaksi. Talo on tyypillinen esimerkki Tšekin renessanssin arkkitehtuurista.

Dům U Minuty

Staroměstské náměstí (Vanhankaupungin aukio) 3/2, Praha 1 (karttalinkki tässä)



Infot: Prague Information Service, PragueCityline
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig