Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

29. heinäkuuta 2012

Rotunda sv. Kříže & Karvaisen miehen haamu



Rotunda sv. Křížen kappeli - kuva täältä


Karoliny Světlé ja Konviktská -katujen kulmassa sijaitsee yksi Prahan vanhimmista paikoista ja rakennuksesta, Rotunda sv. Kříže (karttalinkki tässä). 

Tämä kappeli on rakennettu suurten tulvien jälkeen vuonna 1118, ja onkin yksi kaupungissa vanhimpia säilyneitä rakennuksia. Rakennuksesta ovat arkeologit eräissä kaivauksissaan löytäneet suuren määrän roomalaisia laattoja, joiden alkuperä viittaisi 1200-luvulle. Rakennuksen seinissä on edelleen havaittavissa gotiikan ajan maalausten jäänteitä. Vuosien 1853-1865 kappelia hieman jälleenrakennettiin ja korjattiin. Tuolloin se sai sisätiloihin koristelut, jotka tekivät P. Maixner, J. ja S. Pinkas Cinderella. Valurautaisen ritilän suunnitteli vuonna 1865 taidemaalari Josef Manes. 


Kuva täältä

1900-luvulla, jossain vaiheessa, rakennus sai purkutuomion, koska se alkoi olla huonossa kunnossa ja täten vaaraksi ohikulkijoille. Asia sai kuitenkin lopulta toisenlaisen käänteen ja rakennus entisöitiin. 

Se on ollut muinoin tärkeä rakennus maamerkkinä kaupunkiin tuleville kauppiaille, jotka nousivat Vltava-joen rantaan laivoista juuri tällä paikalla ja suuntasivat siitä sitten eteenpäin Vysheradiin asti.


Askartelijoille pienoismalli - kuva täältä


Kerrotaan, että Rotunda sv. Křížen lähellä eleli muinoin kauan kauan sitten hyvin karvainen mies, jolla oli pitkät hiukset ja parta. Mies oli muutoinkin kovin epäsiistin oloinen ja siksi häntä myös kavahdettiin, sekä kaukaa kierrettiin kun vastaan tultiin.

Kappelin vieressä Konviktská kadulla sijaitsi tuolloin pieni talo, jota pidettiin majatalona nimeltä "U jezuru". Majatalossa nähtiin usein ns. kyseenalaista mainetta yllään kantavia naisia, jotka tulivat sinne juomaan olutta ja seurustelemaan miesten kanssa. Karvaisella miehellä oli jonkinlaista kaunaa näitä kyseisiä naisia kohtaan. Mies alkoikin vikitellä majatalossa käyviä naisia ulos pimeään. Hänen kerrotaan tehneen näille väkivaltaa niin, että kuolo korjasi naiset yksitellen miehen kätten jäljiltä. Kuristaen ja rutistaen lujaa hän sammutti naisten elämät ja heitti ruumiit Vltava-virran vietäväksi.

Kukaan ei näitä naisia kaivannut ja miehen touhut jatkuivat. Kun majatalo eräänä päivänä sulki ovensa, karvaista miestä ei näillä kulmin enää nähty. Kerrotaan, että majatalon läheisen Křížen kappelin pyhät henget olisivat auttaneet asiassa ja "hävittäneet" miehen pois maallisilta kaduilta kulkemasta.

Mene ja tiedä, mutta tuon karvaisen miehen haamun kerrotaan öisin vaeltelevan näillä kulmin, sekä etsivän "huonoja naisia" edelleen uhrikseen.

Pysy siis kaidalla tiellä : )



Vinkki kirjasta: Jezkova, Alena (2006) 77 Prague Legends.
Historiainfo: Atlasceska.cz




SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig