Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

19. elokuuta 2012

Iltaruokailua paikassa nimeltä Dům U tři pštrosů



Eräänä myöhäisenä iltana olimme valokuvaamassa Kaarle-sillalla ja huomasimme, että nälkähän se kurni vatsassamme. Päätimme pistäytyä kokeilemaan Kaarle-sillan Mála Stranan päässä olevaa ravintolaa Dům U tři pštrosů, eli Kolmen Strutsin Talo. 

Talossa sijaitsee ravintolan ohella myös hotelli ja siitä olen kirjoittanut aikaisemmin pienen infon, sen voit lukea tästä.





Astuessamme sisään meitä tuli vastaanottamaan paikan tarjoilija, joka osoittautuikin mukavaksi mieheksi illan myötä. 



Ravintolaa sisältä



Kaverin alkuperämaa taisi olla Ruotsi, mutta illan aikana kuulimme hänen suomenkielentaitojensa lisäksi puhuvan englantia ja ranskaa, sekä ruotsia hieman meistä takana olevalle ruokailijaryhmälle.



Asetelma ikkunalta; strutsinsulkia ja -munia


Päätimme ruokailla pelkällä pää- ja jälkiruualla. Pyysimme tuota mukavaa tarjoilijaa suosittelemaan jotakin listalta ja myös ruuan kanssa juotavan punaviinin. 

Valinta ei olisi voinut olla parempi, sillä niin mureaa lihaa (joka suoraan sanottuna suli suussa), sekä niin herkullista ja kermaista risottoa emme olleet tätä ennen maistaneet. Ja lisäkkeenä oleva kastike oli kuin piste ii:n päälle.



Suussasulava ruokamme, nam!


Me söimme strutsin sisäfilettä, parmesanilla höystettyä kermaista risottoa ja Portviinissä glaseerattua punasipulia.

Annos oli todella herkullinen. Tarjoilijan valitsema punaviini sopi ruuan kanssa nappiin. Jälkiruuaksi joimme hyvät kahvit ja mies lisäksi konjakin.



Ravintolan upea vanha katto
Kyselimme talon historiaa myös tarjoilijalta. Hän kertoi auliisti tuon saman tarinan, jonka jo tiesimmekin. Talon isännän muotokuva oli seinällä ja siitä puhuessaan hän veikin katsomaan hotellin reseptionissa olevaa nuorta miestä. Esittellessään häntä, tarjoilija kertoi tuon nuoren miehen olevan talon alkuperäisen omistajan pojan-pojan-pojan- ....  - poika. Ja tämä toimi nykyään tämän hotellin ja ravintolan omistajana. 

Yksityiskohta seinältä


Talon historia ja tunnelma loivat oman osansa hyvään ravintolakokemukseen. Palvelu oli täydellistä, ruoka taivaallista.

Tänne me palaamme vielä toisinakin kertoina, se on varma.




Dům U tři pštrosů

Dražického náměstí 12, Praha 1 (karttalinkki tässä)




SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig