Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

9. syyskuuta 2011

Liliová-katu ja temppeliritarin haamu





Vanhankaupungin kadut ovat yhä tänä päivänä turisteille aika sokkeloinen paikka. Ilman karttaa, ja joskus jopa sen kanssakin, kaduilla voi tuntea menneensä eksyksiin; niin labyrinttinen paikka se on, ainakin ensikertalaiselle.

Muinaiseen keskiaikaan näillä sokkeloisilla kaduilla ratsastivat niin sanotut temppeliritarit ratsuillaan. Temppeliritarit olivat jonkinlaisia sotilaita, ja niitä riitti kahden vuosisadan ajalle keskiaikaisessa Euroopassa. Temppeliritareiden kauden katsotaan alkaneen 1100-luvun alussa, katolisen kirkon alaisuuteen. Heidän kerrottiin olevan korkeasti koulutettuja ja hyvin motivoituneita tehtäviinsä. Ritarien hevoset olivat myös saaneet jonkinlaisen sotilaskoulutuksen tehtäviinsä. Temppeliritarit olivat myös hyvin aseistettua väkeä.

Temppeliritarit olivat alun perin vaatimattomia soturimunkkeja, mutta heidän järjestönsä kasvoi pian yhdeksi keskiajan Euroopan taloudellisesti vaikutusvaltaisimmista järjestöistä. Temppeliherrojen vaurauden kasvaessa heitä alettiin pelätä ja he alkoivat saada vihamiehiä. Lopulta 1300-luvun alussa ritarikunta hävitettiin ja sen jäsenet joutuivat vainojen kohteeksi.

Taitavimmat sotilaalliset taidot omaavat ritarit tekivät ristiretkiä. Vuonna 1307 Ranskassa näitä ritareita ensin kidutettiin ja sitten poltettiin roviolla, koska nämä olivat antaneet vääriä tunnustuksia ja valehdelleet asioista. Portugali on Wikipedian mukaan ainoa maa, joissa näitä temppeliritareita ei koskaan vainottu millään tapaa. Temppeliritarien äkillinen katoaminen herätti ihmisten keskuudessa elämään erilaisia tarinoita, sekä legendoja. Näistä yksi liittyy Prahan kaupunkiin ja Liliová-kadulle.


Temppeliritarien tunnusmerkki on punainen risti - kuva täältä

Prahan yksi rakastetuimmista haamuista on valkealla ratsullaan Liliová-kadulla ratsastava päätön temppeliritari. Keskiyön tuntumassa, noin klo 24-01 välisenä aikana, kaverin on nähty mukulakivikadulla ratsunsa kanssa kopistelevan, pitäen katkaistua päätään kainalossaan ja miekan kolistessa vyötärönauhaan sidottuna. Hänet nähneille ja legendan tunteville prahalaisille on jäänyt epäselväksi, miksi mieheltä on pää katkaistu ja mihin hän näin ollen on syyllistynyt elämänsä aikana. Mutta ilmeisesti kaveri on jäänyt vainojen kohteeksi ja mestattu siitä syystä.


Päättömän temppeliritarin kerrotaan kuitenkin olevan melko tyylikäs herra, joten otapa suuntaa Liliová-kadulle puolen yön aikaan; ties vaikka kavionkopseen kuulisit ja temppeliritarin haamun näkisit. 

(Sanovat, että "ei heikkohermoisille")  : )


Liliová-kadulle, tästä karttalinkistä.


Info: Wikipedia
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig