Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

1. helmikuuta 2015

Restaurant Lokál Nad Stromovkou





Koska meillä oli ollut aiemmin hyvä ravintolakokemus paikasta nimeltä Restaurant Nad Královskou oborou, päätimme käydä katsomassa, mitä sinne kuuluu.

Mutta kas, ravintola oli tällä välin vaihtanut nimeä ja metsäinen (kotoinen) sisustuskin oli vaihtunut askeettisempaan ja moderniin. Väkeä tosin näytti olevan pöydät täynnä ainakin näin lounasaikaan, jolloin olimme liikkeellä.

Ravintola kantaa nykyään nimeä Lokál Nad Stromovkou ja palvelu pelasi tällä kertaa hyvin englanniksi. Googlettamalla kotona ravintolaa, huomasin, että kyseessä on ketjuravintola. Näitä on siis muitakin Prahassa.




Yksi vapaa pöytä onneksi löytyi ja saimme Letná-puistossa tekemämme kävelylenkin päätteeksi hetkeksi istahtaa oluen ja valkoviinin kera tähän uudistettuun paikkaan.

Tummanruskea puinen tarjoilutiski oli menneisyyttä, tilalla oli teräksinen. Vihertävät seinäpinnat eläinhahmoineen olivat vaihtuneet vaaleaan tapettiin.




Mieheni päätti kokeilla tummaa kermaista olutta, löytyy listalta nimellä "Kozel black unfiltered sweet". Olihan se, erikoisen makuista. Ei nyt pahaa, mutta ei hyvääkään. Mutta kaikkeahan pitää kokeilla kun kerran oluen maassa ollaan!




Vähän jäi ikävä sitä ensimmäistä kertaamme, en usko, että tänne enää palataan. Palvelu oli hyvää, mutta miljöö liian moderni meidän tšekkimakuumme.



Osoite/address:

Lokál Nad Stromovkou

Nad Královskou oborou 232/31, Praha 7 (karttalinkki / map link)









SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig