Hetkeksi Prahan ulkopuolelle:
Syyskuussa 2015 piipahdimme Prahasta päiväreissulle Kutná Horaan, tarkoituksena käydä visiitillä uudemman kerran Luukirkossa. Matka taitettiin junalla kuten ennenkin ja Kutná Horan rautatieasemalle päästyämme kaupunkiin menevä bussi odotteli matkustajia aivan aseman edustalla. Ilma tihkutteli vähän sadepisaroita, joten ei muuta kuin bussiin ja matka kaupungin keskustaan alkoi. Luukirkossa ehtisimme käydä vielä ennen lähtöämme paluumatkalla takaisin aseman suuntaan.
Jälleen sai ihmetellä tuota julkisen liikenteen edullisuutta tässä maassa: meitä oli neljä reissussa ja junalippu edes takaisin (yht. n. 150 km) maksoi koko porukalta rapiat 500 korunaa eli noin 4,5 euroa / hlö. Ja tuo bussimatka Kutná Horan rautatieasemalta keskustan päätepysäkille 12 korunaa / hlö / suunta (0,40 euroa). Käsittämätöntä suomalaisittain katsottuna. Matkustakaa siis Tshekeissä hyvät ihmiset, varsinkin nuo päiväreissut Prahasta lähikaupunkeihin ovat edullisia niin junalla kuin busseilla.
Punainen bussi (linja nro F1) lähti ajelemaan rautatieasemalta läpi kaupungin asutuskeskusten, kierrellen ja kaarrellen. Välillä ajattelin, että minnekähän reitti oikein vie, mutta lopulta bussi pysähtyi ja kuljettaja huudahti lopuille matkustajille, että nyt oltiin päätepysäkillä. Ei muuta kuin ulos sitten vain.
Koska Pyhän Barbaran katedraali (Chrám svaté Barbory) oli aivan lähietäisyydellä, lähdimme etenemään sateisessa säässä sitä kohti. Tämä vuodesta 1995 asti Unescon maailmanperintöluetteloon lukeutuva kaupunki oli meille vieras, ainoastaan olimme edellisellä visiitillämme vuonna 2012 tutustuneet tuohon Luukirkkoon, mutta itse tänne kaupunkiin asti emme olleet vielä päässeet tutustumaan. Jokainen askel siis näillä kaduilla olivat meille kaikille ensimmäiset.
Pyhän Barbaran katedraali on yksi Keski-Euroopan kuuluisimmista goottilaiskirkoista ja lukeutuu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kirkon rakentamisen rahoittamisesta vastasivat kaivosmiehet, ja siitä myös kirkon nimi juontaa juurensa: Pyhä Barbara on kaivostyöläisten pyhimys ja suojelija.
Kirkkoa alettiin rakentaa vaaleasta hiekkakivestä vuonna 1388 arkkitehti Jan Parléřin toimesta. Mies oli tuolloin aikansa legenda ja maineikas arkkitehti. Kirkon lähietäisyydeltä louhitut kalkkikivet, joista kirkkoa alettiin rakentamaan, pitivät sisällään mm. simpukankuoria, joita tarkkasilmäinen voi yhä erottaa kirkon kiviseinistä.
Kirkko valmistui vasta vuonna 1565. Kirkko on kolmitorninen ja sen ulkoseinien tukipilarit edustavat täysgotiikan aikaisen kiviveistotaiteen huippua. Sen sisällä on harvinaisia freskoja, mm. 1400-luvun lopulta ja kauniita jugendlasimaalauksia.
Kirkosta löytyy myös 1700-luvulla pystytetty kaivosmiesten patsas (kuva alla). Valkoiseen kaivosmiehen pukuun pukeutunut miehenhahmo on kärsivän näköinen; kaivoksissa miehet työskentelivätkin 12-14 tuntisia työpäiviä, kuutena päivänä viikossa, joskus puolenkin kilometrin syvyyksissä.
Patsaan kädessä on kuokka ja lamppu, jotka olivatkin kaivosmiesten tärkeimmät työkalut. Nykyihminen voi vain kuvitella, minkäverran valoa tuo lampun pienen pienion mustassa kaivospimeydessä valaissut.
Kirkon alttarikaappi on upea (kuva yllä). Yläkertaan oli mahdollista kiivetä kapeita portaita pitkin erillisellä pääsymaksulla ja sieltä olikin upeat näkymät alas kirkkosaliin.
Kirkon rippituolit (kuva alla) olivat siistissä rivissä, valitettavasti verhot olivat poistettu käytöstä; lienevätkö pesussa vai vallan unohdettuina menneeseen aikaan.
Katedraalin kotisivut tässä.
Lisää Pyhän Barbaran katedraalista voit lukaista tästä.
Kun olimme päässeet kirkon kierroksemme loppuun ja astuimme ulos, oli sade tauonnut. Kirkon vieressä oli Turisti-info, josta pääsi hakemaan ilmaisen kaupunkikartan ja matkamme jatkui jalan eteenpäin.
Kutná Hora on pieni, mutta aika pittoreski ja suloinen kaupunki, ainakin tämä sen vanha osa. Myöhäiskeskiajalla kaupunki on ollut Prahan jälkeen Böömin toiseksi suurin kaupunki. Syynä on ollut arvokas hopea, jota Kutná Horan alta löytyneistä kaivoksista on löydetty ja louhittu.
Valitettavasti meidän oli ehdittävä takaisin junaan Luukirkon kautta, mutta ehdimme piipahtaa kahvilla ja kävellä hetken näitä kauniita katuja. Kapeat ja autottomat kujat on reunustettu vanhoilla taloilla ja kadut ovat suloisia. Pieniä liikkeitä ja ravintola-kahviloita löytyy nähtävyyksien lisäksi.
Kaupungissa on aivan erilainen tunnelma kuin Prahassa ja hyvä niin. Tänne on helppo palata uudemman kerran, tutustumaan ja ihastumaan ajan kanssa.
Ja ehdimme kuin ehdimmekin vielä sinne Luukirkkoon! Jälleen kerran ihmetystä ja hiljaisuutta näiden ihmiskallojen edessä.
Seuraavaa Kutná Hora -visiittiä odotellen.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti