"Ensimmäisen kerran olin matkustanut Prahaan vanhan vallan aikaan, jouluna. Oli ollut melkein kymmenen astetta pakkasta ja kostea alilämmennyt sumuinen viima katuja pitkin. Ainoita lämpimiä paikkoja tummanruskeat kapakat, joissa paloi avotuli ja jouluyönä kirkko, jonka penkkien alle oli laitettu kuumana hehkuvia hiilipönttöjä niin, että jalat hikosivat ja pää oli kylmä kuin ulkoilmassa.
Kirkonmenojen jälkeen olimme saaneet huidottua taksin ja istuneet vaimoni kanssa matalaoktaanista käryttävän Skodan takapenkillä läpi kaupungin. Kuljettajalla oli ollut etupenkin jalkatilassa kannellinen muoviämpäri, ja siinä vettä ja kaksi karppia.
Olimme sulattaneet kädellä jäätyneisiin sivuikkunoihin katselureiät ja tihrustaneet öistä kaupunkia. Olimme tahtoneet nähdä matkalla Kultakujan ja taksinkuljettaja oli ajanut sinne ylös pitkin kapeita katuja ja lopuksi niin kapeille, ettei sielä oikein enää autolla päässyt.
Vaimoni oli tarttunut minua kädestä ja silittänyt, ja sanonut niin kuin jostakin muusta asiasta, että mikä tahansa voi muuttua ympäri eikä mikään ole pysyvää."
Tekstiote: Olli Jalonen. 2000. Yhdeksän pyramidia.
Kuva: Otettu jonkun prahalaisen kahvilan seinällä olleesta kuvasta.
Vaimoni oli tarttunut minua kädestä ja silittänyt, ja sanonut niin kuin jostakin muusta asiasta, että mikä tahansa voi muuttua ympäri eikä mikään ole pysyvää."
Tekstiote: Olli Jalonen. 2000. Yhdeksän pyramidia.
Kuva: Otettu jonkun prahalaisen kahvilan seinällä olleesta kuvasta.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti