Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

4. lokakuuta 2011

Varo Hullua Parturia Karlova-kadulla !



Öiseen aikaan kannattaa Karlova-kadulla olla tarkkana, sillä kadulla vaeltelee Hullun Parturin haamu !


Karlova-kadulla keväällä 2010

Parturi asusteli perheensä kanssa Rudolf II:n vallan aikaan Karlova-kadulla ja piti siellä parturiliikettään. Käsistään kätevä mies sai kunnioitusta ja arvostusta, sekä nousi keskiluokan kastiin hyvin ansaitullaan työllään. Parturi vaurastui hiljakseen ja nautti kansalaisluottamusta.

Jossain vaiheessa rahanhimo miehessä kuitenkin yltyi ja parturi päätti kokeilla rikastumista alkemian avulla. Hän rakennutti kotiinsa jonkinlaisen laboratorion, jossa hän teki maagisia kokeitaan. Eräänä päivänä parturi päätti alkaa tuottaa kultaa alkemistikeinojensa avulla. Parturin vaimo ja kolme tytärtä varoittelivat ja toppuuttelivat miestä, että tämän jutuista ei seuraisi mitään hyvää, mutta parturi vain jatkoi ahneuksissaan kullan teon suunnittelua ja eri ainelaatujen kanssa kokeiluja. 


Alkemistityöhönsä kullan tekemiseksi parturi sijoitti kaikki perheensä ja parturiyrityksensä varat ja omaisuuden, jotka vain irti sai. Kultaa hän vain ei saanut millään aikaiseksi.

Lopulta perhe joutui myymään talonsa ja tyttäret aloittivat prostituution, jotta perhe saisi elämiseen edes jotain kolikoita. Viimein parturin vaimo ei jaksanut tämänkaltaista elämää enää ja hyppäsi alas korkealta muurilta, linnoituksen päältä alas.

Myös parturi itse sekosi lopulta, koska hänellä ei ollut enää rahan ropostakaan ostaa edes pientä leivänkannikkaa syödäkseen. Hän harhaili nälissään ja sekaisena Karlova-kadulla, sekä huuteli mitä sattui ohikulkijoille. Pitkään jatkuneesta nälästä ja siitä johtuvista sairauksista ruumis täristen hän heilutti kadulla kulkeville ihmisille parturiaikaista partaveistään ilmassa ja pyysi saada ajaa miesten parrat vielä kerran. Kukaan ei uskaltanut antautua leikeltäväksi hullun miehen käsiin.

Erään kerran sekopäissään parturi provosoi sotilasryhmää, joka tuli paikalle häntä taltuttamaan. Mikään ei auttanut, aggressio ja sekoilu sai miehessä hyvin suuret mittasuhteet. Lopulta parturi hakattiin sotilaiden toimesta kuoliaaksi.

Karlova-kadun Hullu Parturi ei ole paha aave millään tavalla, hän vain haluaa takaisin taloudellisen vapautensa, jonka hän menetti oman sairaan ahneutensa vuoksi. Ja saattaa olla, että hän saisi sen takaisin, jos saisi ajella tärisevillä käsillään vielä kerran jonkun miehen parran tai leikkaaman jonkun hiukset.

Olisitko siis sinä tarpeeksi rohkea päästämään aaveen pinteestään ja Karlova-kadun asukkaat tästä aaveestaan? Hullu Parturi odottaa Karlova-kadulla välineet teroitettuina. Niks naks : )

Karlova-katu on tuttu Prahassa käyneille, sillä se johtaa Kaarle-sillalta Vanhankaupungin aukion läheisyyteen ja on monesti turistien täyttämä katu.

Karlova-kadun löydät Vanhastakaupungista eli Staré Mestosta, sekä tästä karttalinkistä.


Info: Prague Stay
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig