2. syyskuuta 2015

Katuruokaa joka toinen sunnuntai - Street Food Jam, Holešovice





Vielä on kesää jäljellä ainakin Prahassa ja siksipä Holešovicen kaupunginosassa tarjoillaankin joka toinen sunnuntai katuruokatapahtuma aina syyskuun loppuun asti kolmesti, ja nuo päivät ovat 30.8., 13.9. ja 27.9.2015.

Paikkana on Cross Club, jossa sekä ammatti-, että amatöörikokit saavat kokkailla oman mielensä mukaisesti annoksia, joita paikalle tulevat asiakkaat pääsevät ostamaan ja maistamaan. Tarkoitus on, että tuotteet olisivat mahdollisimman luomua ja lähituottajien kasvattamia, joista annoksia tehdään.

Tänne siis kannattaa piipahtaa, vaikkapa lounaalle. Tarjontaa on suolaisesta makeaan ja lämpimistä kylmiin ruokiin.

Katuruokatapahtumaan ei ole pääsymaksua, ainoastaan ostettavat ruuat ja juomat maksavat.






Osoite:

Cross Club

Plynární 1096/23, Prague 7  (karttalinkki)


Pääset paikkaan busseilla nrot 201, 505 ja 511 - jää pois pysäkillä Jankovcova, joka sijaitsee Argentinská -kadulla, melko lähellä Cross Clubia.

Myös raitiovaunut vievät tänne, mutta pysäkeiltä on pienoinen kävelymatka Cross Clubille; ei kuitenkaan mahdottoman pitkä. Ratikat nro 12 ja 24 kulkevat  Plynárni -kadulla, jää pois pysäkillä  Ortenovo náměstí.

Ja lopuksi punainen metrolinja C, on yksi mahdollisuus - jää pois asemalla Nádraží Holešovice, tästä on pieni kävelymatka Cross Clubille.






Kuvat toukokuulta 2015, katuruokatapahtumasta Vinohradyssa.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig