Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

4. syyskuuta 2015

Joulunajan markkinat Prahassa 2015




(PS: katso tarkempi kuvaus joulutoreista 2015 tästä linkistäni)

Joulukuulle on vielä aikaa, mutta osa teistä suunnittelee jo joulunalusmatkaa Prahaan. Ja vinkiksi teille muille, joille nuo vuotuiset joulumarkkinat eivät vielä ole tulleet tutuiksi: jos emmitte ajankohtaa, jolloin lähteä Prahaan ensimmäistä kertaa, suosittelen juuri tätä vuodenaikaa. Silloin kaupunki on satumaisen kaunis ja Prahasta jos mistä, sen sisäisen joulutunnelman saa sydämeensä.

Palaan asiaan myöhemmin tarkemmin, kuten muinakin vuosina, mutta tässä alustava vinkki:



Prahan joulumarkkinat järjestetään tänä vuonna ajalla 28.11.2015 - 1.1.2016. Tärkeimmät joulutoripaikat ovat oikeutetusti Vanhankaupungin aukiolla, sekä Václavin aukiolla.

Joulutoreilla kuulee kuorojen laulavan joululauluja ja myytävänä on erilaisia perinteisiä käsitöitä, sekä makeita/suolaisia herkkuja. Lisäksi kuumaa viiniä, punssia ja olutta kera grillattujen lihaherkkujen on tarjolla markkinaväen vatsaa täyttämään.

Kaikille markkina-alueille on ilmainen pääsy.



Nyt vain lentoja buukkaamaan:

Norwegian lentää Prahaan suorin lennoin alkaen 35 euroa joulukuussa / hlö ja paluut alkaen 87 euroa / hlö.

Finnairin tarjouksia kannattaa myös katsoa, heillä on meidän mielestämme inhimillisemmät meno-paluuajat kuin Norwegianilla, meno-paluut yhteensä alkaen 149 euroa / hlö. Tämä varsinkin, jos asuu näin Helsinki-Vantaata kauempana ja kotimatka on kuitenkin muutaman tunnin vielä siihen lentomatkan päälle : )



SHARE:

3 kommenttia

  1. Hei!

    Onko joulun viettäminen Prahassa millaista? Ajattelin viettää joulunpyhät siellä, ja nyt mietin miten hiljaista kaupungissa oikein on joulun aikaan. Jouluaattona ja joulupäivänä lienee paikat avoinna, mutta esim. museot ym?

    VastaaPoista
  2. Virhe tekstissä, siis jouluaattona ja joulupäivänä paikat ovat suljettuna, tietystikin --- mutta mitä muuta puuhaa silloin olisi?

    VastaaPoista
  3. Jos viettää joulunpyhät Prahassa, kannattaa varautua juuri tuohon, että kaikki liikkeet eivät ole avoinna kuten normaalisti. Aattona varmasti puolille päivin ja joulupäivänä kiinni. Uskoisin, että myymälät avautuvat jälleen 26.12. ja 27. päivänä ovat avoinna jo normaalisti. Me emme ole koskaan juuri jouluna olleet Prahassa, ainoastaan ennen ja jälkeen. Mutta tässä muutama vinkki:

    - Kuten viime vuonna, varmasti myös tänäkin vuonna, Vanhankaupungin aukiolla järjestetään joulumessu, joka on kaikille avoin tapahtuma. Sinne kannattaa kyllä suunnata joulun sanomaa kuuntelemaan kuorolaulujen säestämänä. Muistaakseni viime vuonna tapahtuma alkoi aattoillalla klo 21, mutta kerron kyllä tästäkin täällä blogissa lähempänä joulua, miten tänä vuonna tilanne on.
    - Ravintolat eivät myöskään kaikki ole auki kuten normaalisti. Kannattaa näitäkin netistä tarkastella ja tehdä ajoissa pöytävaraus. Myös niissä hotelleissa, joissa on omat ravintolat, ne saattavat tarjota joululounaan tai -illallisen. Tästäkin kannattaa tiedustella ajoissa hotellien omista sähköpostiosoitteista. Joulutoreilla saa kyllä syödäkseen Prahan kinkkua tykötarpeineen, mutta jos haluaa ruokailla ravintolassa, varaus on miltei pakollinen.
    - Konsertteja järjestetään, ainakin Ticketpro.cz -sivujen kautta saa tietoa, mitä kaupungissa soitetaan jouluna. Varauksen voi tehdä jo netissä luottokortilla ja ostaa valmiiksi liput jos haluaa. Sama vinkki esimerkiksi Black Light -teattereihin.
    - Kävely kaupungin kaduilla, Letna-puistossa tai yleensä ympäriinsä on yksi ja hyvä tunnelman luoja, oli sitten joulu tai muu vuodenaika. Praha on aina kaunis, ympäri vuoden.
    - Vuosittain järjestetään Ovocný trh -aukiolla, Vanhassa kaupunginosassa, luistelua. Luistimia voi vuokrata muutamalla kymmenellä korunalla ja viettää aikaa jäällä luistellen.
    - Museoiden aukioloaikoja kannattaa myös tiirailla niiden omilta kotisivuilta, joku saattaa olla vaikkapa juuri joulupäivänä illemmalla avoinna.
    - Julkisten liikennevälineiden (metro, ratikat, bussit) kulkeminen on myös harvempaa noina pyhinä, tähän kannattaa varautua.
    - Olen kirjoittanut tshekkiläisten joulutavoista aikaisemmin viime vuoden lopulla, http://karhunkadunkafka.blogspot.fi/2014/12/palasia-jouluperinteista-pieces-of.html

    Toivottavasti näistä oli edes jotain apua ; )


    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig