Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

8. kesäkuuta 2011

Kolmen kopla Kampa-museossa 31.7. asti







Kolmen taiteilijan Vasili Kadinskyn, Frantisek Kupkan ja Arnold Schönbergin näyttely on esillä heinäkuun lopppuun asti Kampa-saaren Kampa-museossa

Kupka oli abstraktin taiteen edelläkävijä. Kadinsky taas suosi abstraktiota omalla tavallaan. Hän sai vaikutteita luonnosta ja yhdisteli kokemaansa monimutkaisiin prosesseihin. Schönberg taas kokeili yhdistää taidetta ja musiikkia keskenään. Melko erilaisia miehiä kaikki, mutta kuitenkin heissä on jotain yhteistä.

Näyttely perustuu pitkälti siihen, että Kandinsky ja Schönberg pitivät tiiviisti yhteyttä kirjeenvaihdolla toisiensa kanssa. Kirjeissä he vaihtoivat mielipiteitään ja keskustelivat maalauksesta, sen eri sävyjen ja värien tunnelmista, sekä musiikista. Näyttely osoittaa, että musiikilla on ollut osuutensa abstraktin maalauksen kehittymisessä.

Frantisek Kupkan maalauksia on Kampa-museon omistuksessa, joten niitä voi nähdä muutoinkin kuin vain tämän näyttelyn aikana.

Jos liikut Kampa-saarella, piipahdapa näyttelyyn !

Näyttelyn nimi on Abstraktiota ja atonaalisuutta.

Museon kotisivut ovat tässä: http://www.museumkampa.com/en/



 
Kampa Museum

U Sovových mlýnů 2, Kampa-saari, Malá Strana eli Pieni puoli


Avoinna päivittäin klo 10 - 18
 
Pääsymaksu aikuisilta 180 korunaa.


Info: Pragueout
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig