Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

26. tammikuuta 2012

Helena Třeštíkován uusi dokumentti "Private Universe" ("Soukromý Vesmír"), ensi-iltaan !




Tsekin yksi johtavista dokumenttielokuvien tekijöistä, Helena Třeštíková (62), on saanut kansainvälistä mainetta elokuvillaan, jotka seuraavat ihmisten elämää läheltä, sekä siinä olevia poikkeuksellisia aiheita ja aikoja. Nyt hänen viimeisin dokumenttinsa, "Private Universe" ("Soukromý Vesmír"), saapuu elokuvateattereihin Tsekeissä ensi-iltaan tällä viikolla.

"Private Universe" on ohjaajan pisin projekti tähän mennessä, ja elokuva kuvaa tarinaa erään perheen elämästä 37:n vuoden ajalta. Elokuva alkaa 1970-luvun puolivälistä ja etenee eri ajanjaksoin eteenpäin. Samettivallankumous kuuluu mukaan perheen dokumentointiin. Perheen yksi lapsista on hieman kapinallinen, mutta muutoin perheen arki ja sen kuvaus on hieno kokemus niille, joita kiinnostaa yhteiskunnan muutos ja perhe sen ytimenä.

Ohessa elokuvan virallinen traileri: 






Třeštíkován tyyli on hioutunut pitkän dokumenttityön tuloksena. Hänen dokumenttejaan ovat mm. 1980-luvulla televisiossa  Tšekkoslovakiassa pyörinyt sarja "Avioliittotarinoita" ("Manželské etudy"), ja myöhemmin näistä kumpusi idea hänen ensimmäiseen elokuvaansa "Marcela" (2006), joka kertoo vaimon kohtalosta traagisesti. "René" (2008) seurasi vankilaelämää, ja vuodelta 2010 on elokuva "Katka", joka kertoo heroiinikoukussa olevan arkea.


Helena Třeštíková - kuva täältä


Dokumentaristista voit lukea lisää tästä Wikipedian linkistä, tosin tsekin kielellä: http://cs.wikipedia.org/


Info: Czechposition
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig