Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista "julkkis", jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Se johti delirium-kohtaukseen ja sairaalahoitoon joutumiseen jo vuonna 1968 (ennen kohtausta hän ehti maalata Che Guevaran erään lausahduksen asuntonsa seinään: "Patria o muerte" – "Isänmaa tai kuolema"). Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.
Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä. (Lähde: Wikipedia/Pentti Saarikoski)
Saarikosken aika Prahassa
Loka-marraskuussa v. 1966 ennen lähtöään Prahaan Saarikoski eli Helsingissä kuin viimeistä päivää. Viina tuhosi hänen sisuksiaan; aikalaistodistusten mukaan hän kulki "selkä köyryssä, ja naama irveessä ja turvoksissa". Hänellä ei näyttänyt olevan edessään muuta kuin jyrkkä alamäki suoraan hautaan. Hän oli ahdistunut selkäkivuistaan, mutta ilmeisesti ennen muuta siitä, että hän oli saanut ensimmäisen epileptisen kohtauksensa. Lisäksi avioliitto oli hunningolla.
Prahaan saapuessaan Saarikoski oli surkeassa kunnossa. Hän asui Rosy Luxemburgové 3:ssa Ludvik Veselýn poikamiesyksikössä ja hänen isäntäväksensä kauhuna oli, että hän sytyttäisi tupakoidessaan huoneensa tuleen, niin kuin oli tehnyt Bukarestin hotelli Nordissa. Hänen kätensä vapisivat niin, että hänen täytyi käyttää kravattiaan ohjaavana liekana viedessään suuhun konjakkilasia, johon oli sekoitettu munankeltuainen ja sokeria.
Siisteyden ylläpito oli hankalaa vanhassa kivitalossa, jossa sähkö reistaili, parvekkeentapainen ulkohuone oli kylmä ja huoneen lämmitys hankalaa. Saarikoski oli useinkin sillä tavoin ryvettyneen näköinen, että vaarana oli joutua "loisia" metsästävän poliisin kynsiin. Aamuisin Saarikoski kävi oluella kantapaikassaan, oikeastaan olohuoneessaan, Rosy Luxemburgovén kulmassa olevassa ruokalassa, jossa kamina lämmitti. Saarikoski viihtyi tarkkaillessaan kaapin alahyllyille kumartuvien tarjoilittarien alushousuja tai vieruspöydän "kuolevaa miestä". Lounaalla hän kävi päivittäin kirjailijaliiton klubilla, jossa hänellä oli vakiopaikka. Sieltä hän siirtyi kirjoittamaan yksiöönsä tai kiertelemään päiväkirjavihko taskussaan kaupungin olutkapakoita ja viinitupia.
Valon ja lämmön puute nostattivat Prahan ylioppilaat kapinaan, josta kehittyi kommunismin vararikon lopullisesti paljastanut Prahan vuosi 1968. Sama ongelma, kehnot sähkölaitteet ja oikkuileva kamina, ajoi Saarikosken ulos huoneestaan kirjoittamaan kapakoissa. Aluksi hän kirjoitti normaaliarkeille lyhyen numeroidun luvun kerrallaan, joskin humala saattoi pahimmillaan saada kynän kirpoamaan. Yksiössään hän kirjoitti tekstinsä koneella puhtaaksi ja ilmoitti Kustannusosakeyhtiö Otavan Heikki A. Reenpäälle tulossa olevasta käsikirjoituksesta.
Saarikoski havaitsi ennen pitkää kirjoittavansa "muistikirjaa tai almanakkaa". Kun hänen rakkautensa Sarah Kirsch oli lähtenyt, hän hankki taskuun sopivan vihkon, jota hän piti mukanaan kapakoissa ja johon kertyneen tekstin hän aina päiväsi. Prahassa täyttyi kolme ensimmäistä hänen loppuelämänsä monien kymmenien vihkojen sarjasta. Numeroidut tekstikatkelmat sekä päiväkirjavihkot lisälehtineen oli se materiaali, josta hän toukokuussa 1967 muokkasi satasivuisen omaelämäkerrallisen teoksen Aika Prahassa. Saarikoski halusi yksityisyydestään alun alkaen julkisen, ja kun hän toteutti ajatuksensa ja muokkasi tekstistään Aika Prahassa -kirjan, hänestä tuli oma sensorinsa: hän jätti pois sen mitä piti tarpeettomana tai minkä halusi salata, sen mikä "enemmän hävettää kuin ravitsee".
Toukokuussa 1967 Saarikoski työskenteli Tallinnassa ja Aika Prahassa sai muotonsa. Poistoja tuli huomattavasti enemmän kuin lisäyksiä. Saarikosken kirja Prahan päiväkirjat sisältää alkuperäiset ja karsimattomat tekstit kirjasta Aika Prahassa. Kirjan toimittaneen Pekka Tarkan mielestä siitä koostuu täyteläisempi teos kuin mitä Aika Prahassa on.
Kirja Prahan päiväkirjat kattaa koko Saarikosken Prahassa viettämän ajan. Kiintoisimpia ovat kohdat, joissa Saarikoski toukokuussa 1967 arvioi Prahan tapahtumia. (Lähde: Saarikoski ja Prahan päiväkirjat (1998), toim. Pekka Tarkka.)
Tekstiotteet: Wikipedia sekä Pentti Saarikoski (1998) Prahan päiväkirjat, toimittanut Pekka Tarkka
Kuvat omia: Pyhän Vituksen katedraalin lasi-ikkunoita, Linnakukkula
Ei kommentteja
Lähetä kommentti