19. elokuuta 2016

Vinkki: Prahan kasvisravintolat - muutamat listattuna



Hetki sitten päivittelin juttua "Tshekkiläinen ruoka", joka on perinteisessä muodossaan melkoisen lihapainotteista. Mutta kevyempää ruokailua kaipaavan ei tarvitse huolestua, aika on mennyt eteenpäin ja kehitystä tapahtunut tältäkin osin.

Monesta ravintolasta löytyy listalta erittäin hyviä salaatteja, erilaisia kasvispohjaisia keittoja, sekä grillattuja kala- ja juustoannoksia, kasvislasangen -tyyppisiä ruokia unohtamatta.  On sushi-baareja ja raakakakkukahviloita, joten eteenpäin on kyllä menty. Osa meistä haluaa syödä kevyesti myös reissussa ollessa, joten ravintolatkin ovat vastanneet kutsuun myös tässä maassa, jossa voi, kerma ja liha näyttelevät pääosaa keittiössä. 

Joku teistä lukijoista onkin joskus kommenttiboksissa kysellyt Prahan kasvisravintoloiden perään, eikä itselläni ollut tuolloin antaa oikeastaan mitään vinkkiä. Mutta nyt  löysin yhden nettisivun, jonne on listattu muutamia kasvisravintoloita. Ehkäpä näistä olisi helpotusta asiaan teille, joita se kiinnostaa.
 
Prague.eu-sivuilta löysin oheisen listauksen: Fiona Gaze, ruokaan ja matkailuun erikoistunut toimittaja, on tehnyt muutaman kasvisravintolavinkin niistä kiinnostuneille,  klikkaa:
 
 
Vieritä ko. sivun sivupalkkia alaspäin, löydät ravintoloiden omat nettisivut, sieltä löytyy sitten osoitteet ja aukioloajat.





SHARE:

2 kommenttia

  1. Hyvä postaus, annat tosi hyviä ehdotuksia. Ihania kuvia ja loistavia matkavinkkejä kuten aina. Toivottavasti pääsen itsekin joskus sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun löysit blogini! Praha on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig