Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

26. kesäkuuta 2015

Lounaalla Maalarien talossa - Restaurant U Malířů






Moni ravintola tarjoaa lounasmenuun ja monesti näitä kannattaa tutkailla, sillä usein lounastarjous pitää sisällään ainakin pää- ja jälkiruoan (toisinaan kaikki kolme: alku-, pää- ja jälkiruoan), ja mikä parhainta, suht´edulliseen hintaan. Näin voi käydä syömässä vaikkapa jossain sellaisessa paikassa, johon on aina halunnut mennä, mutta ei ole jostain syystä saanut aikaiseksi. (Me olemme aikaisemmin  tehneet lounas-iskut muun muassa ravintola Essensiaan, ja Tanssivaan Taloon).

Tällä kertaa päätimme tarttua Maalarien talon lounastarjoukseen kauniissa Malá Stranassa eli Pienellä puolella. 

Restaurant U Malířů mainitaan useissa Prahan matkaoppaissa ja kymmenen vuoden Praha-matkojemme aikana emme tänne olleet vielä päässeet tutustumaan. Nyt sen sitten päätimme tehdä.




Tämä Maltalaisten aukiolla (Maltézské náměstí) sijaitseva ravintola on perustettu jo vuonna 1543. Muun muassa keisari Rudolf II ja hänen hovinsa ovat olleet eräitä paikan tunnetuimpia kanta-asiakkaita, koska ravintolaa pidettiin erittäin vieraanvaraisena.

Rakennus on alkujaan ollut osa sen vieressä 1500-luvulla sijainnutta maltalaisten luostaria ja kirkkoa. Vuonna 1543 maalari Šic osti talon ja siitä lähtien sitä on kutsuttu nimellä "Maalarien talo", U Malířů. Vuosisatojen aikana talolla onkin ollut useita eri omistajia.




1700-luvun lopulla talo ravintoloineen koki restauroinnin, sekä uudelleenrakentamisen, ja sai uuden nimen U bílého kohouta (Valkoinen kukko; valkoisessa kukossa). 

Nykyiset holvikattojen kauniit maalaukset ovat perustamisvuotta hieman tuoreemmat, sillä ne on maalattu vuonna 1936-37 vuosien aikana R. Adámekin ja R. Jindřichin toimesta. Samaisena vuonna B. Mazel suunnitteli remontoinnin uudelleen. 

1920-luvulla ravintola oli varsinkin taiteilijoiden, kirjailijoiden ja muiden boheemikkojen suosikki. Monesti illat venähtivät ja Moravian viini virtasi niin, että lopulta maksu suoritettiin esimerkiksi taiteilijoiden omilla töillä kuten tauluilla tai avustaen seinämaalausten ylläpitämisessä.




Lounastarjouksena meidän käyntimme aikaan oli kaksi tai kolme ruokalajia valinnan mukaan, hinnat 390 korunaa ja 490 korunaa per henkilö. Me otimme tuon kaksi ruokalajia: alku- ja pääruoat.




Palvelu toimi hyvin, esimerkiksi ruokien välit olivat sopivat.




Itselleni valitsin alkusalaatin kirsikkatomaateilla ja avokadolla. Salaattikastike oli todella hyvää ja kruunasi yksinkertaisen alkupalan. Pääruoaksi otin kurpitsasoseella täytettyjä ravioleja Portobello-sienikastikkeella ja pinaatilla (kuva yllä). Annos oli koristeltu kauniisti alkukesään sopivin kukkasin. Pääruoka oli hyvä, mutta hieman haalea eli sen olisi mielestäni pitänyt olla lämpimämpi.




Mieheni valitsi alkuruoaksi keväisen parsakeiton. Pääruokana hänellä oli grillattua kananrintaa kukkakaalipyreellä ja herneillä (kuva yllä). Annos oli myös kesäisen kaunis ja kevyen näköinen, sekä maukas.




Ravintola on kaunis sisältä, jos vain nauttii holvikaarien alla ruokailemisesta ja vanhan ajan tunnelmasta. Aterimetkin ovat raskaat ja niistä on hyvä pitää kiinni. Palvelu oli myös ihan ok.

Ainoa asia, joka meitä mietitytti oli se, että olimme tuolloin reilun tunnin ruokailuhetkemme aikana ainoat asiakkaat. Jos ruoka kerran on okei ja miljöö kaunis, missä kaikki muut asiakkaat olivat?






Osoite:

Restaurant U Malířů

Maltézské námesti 291/11, Malá Strana eli Pieni puoli, Praha 1



SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig