Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

24. elokuuta 2016

Prahaa vuonna 1970


Oletteko te käyneet vilkaisemassa Googlessa vanhoja Prahan kuvia? Erilaisia hakusanoja käyttäen löytää vaikka mitä eri vuosikymmeniltä. Mukavinta on vertailla kuvissa esiintyviä vanhoja tuttuja paikkoja, sekä niiden muutoksia vuosikymmenten saatossa. Kuinka Kaarle-sillalla on ennen huristelleet autot tai miten Malá Strana on hiljainen kaupunginosa 1960-luvulla?
Oheiset kuvat on napattu hakusanalla "Prague 1970". Katsokaahan, kuinka silloin vielä ovat raitiovaunut jylistelleet pitkin Václavin aukiota, muuta liikennettä unohtamatta. Ja kuinka vasemmassa kuvassa olevilla naisilla on ihanan 60-lukumaiset hihattomat kesäleningit päällään!
Joskus miehen kanssa ollaan pohdittu, kuinka hienoa olisikaan ollut matkustaa Prahaan 1990-luvun lopulla silloin, kun aloimme yhdessä tehdä ensimmäisiä ulkomaanmatkoja.  Jostain syystä kaupunkilomat eivät alussa olleet matkakohteinamme, ne tulivat vasta myöhemmin mukaan.
Prahasta on silti näinä vuosina tullut rakas, ja ainahan voi tutkailla mennyttä aikaa valokuvien kautta.
PS: Vanhoista kuvista kiinnostuneille: löysin myös oheisen, tosin tshekinkielisen, nettisivun, jossa voi hakea vanhoja kuvia, klikkaa tästä http://fotohistorie.cz/Praha/Default.aspx  (Etsin valmiiksi ko. sivulle tuon Prahan, mutta siitä voi kurkata muitakin Tshekin paikkoja).



Kuvat: täältä ja täältä - itse hieman muokattu.

SHARE:

1 kommentti

  1. Prahassa kävimme sekä vanhan vallan aikana että uuden. vanha oli mielenkiintoisempi- mystisempi ja paljon halvempi.. hotelli Europeiskajan tarjoilija vaihtoi valuuttaa uskomattomaan kurssiin. erään kerran asuimme perheessä ikivanhassa talossa Kaarlensillan kupeessa-toisen kerran suomalaisen matkatoimiston isossa asunnossa. kaupunkikuva tottakai kaunis ja Europeiskaja hotellina ihan omaa luokkaansa. vieläköhän on jäljellä legendaarinen "Zum grunen Frosch", kellariravintola jonka ämyreistä kaikui vanha tsekkil. urkumusiikki -- viimeisimmällä matkalla 2000-l puolella liukastelin jäisellä Kaarlensillalla, shaalini vietiin ja.meitä petti torikauppias. En kaipaa takaisin- Bremen on lähempänä. esimerkiksi. Kunnon sotamies Svejkiä luen silti ahkerasti

    VastaaPoista

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig