Viime päivien kuollut painostava ilma oli vihdoin tiivistynyt mustiksi pilviksi. Puuskainen tuuli oli ruoskinut niitä illasta lähtien, sitten puhkesi ankara ukonilma ja kaatosade, ja sitä jatkui myöhään yöhön.
Istuskelin Kolmen Liljan edustalla puisten holvien suojassa lähellä Strahovin luostarin porttia. Ukkonen julmisteli tavan takaa, rankkasade pieksi tiilikattoa pääni päällä ja salin pianolle suotiin vain lyhyitä lepohetkiä tanssikappaleiden lomassa.
Hän oikoi märkää leninkiään ja kuivaili kosteita hiuksiaan jonkun vanhemman naisen avustuksella.
- Miksi läksit tällaisella ilmalla?, tämä kysyi.
- Sisareni tuli hakemaan.
Kuulin nyt ensi kertaa hänen äänensä. Se oli sametinpehmeä ja sointuva.
- Onko kotona sattunut jotain?
- Äiti kuoli äsken.
Vavahdin.
Tekstiote: Jan Neruda (1876) Kolmen Liljan kapakka, teoksessa Prahalaistarinoita
Kuvat: Olsanyn hautausmaa, Praha, Zizkovin kaupunginosa
Ei kommentteja
Lähetä kommentti